Münchenin sopimus
Wikipedia
Münchenin sopimus oli eräiden Euroopan suurvaltojen solmima sopimus Tšekkoslovakian sudeettialueen luovuttamisesta Saksalle. Münchenin konferenssi pidettiin ja sopimus allekirjoitettiin 29.–30. syyskuuta vuonna 1938. Paikalla olivat Adolf Hitlerin edustama Saksa, Neville Chamberlainin edustama Yhdistynyt kuningaskunta, Édouard Daladierin edustama Ranska sekä edustajansa välityksellä myös Benito Mussolinin edustama Italia.
Konferenssin tarkoitus oli ratkaista sudeettialueista syntynyt kriisi. Alueella oli huomattava saksalaisväestö ja Hitler vaati sen palauttamista emämaan yhteyteen. Alue oli kuitenkin strategisesti tärkeä myös Tšekkoslovakialle, sillä suuri osa sen rajapuolustusta sijaitsi siellä. Myös tärkeä aseteollisuuteen keskittynyt Škodan tehdas sijaitsi sudeettialueella. Konferenssissa siis päätettiin Tšekkoslovakian tulevaisuudesta, vaikka maalla itsellään ei edes ollut edustajaa paikalla. Alueiden luovuttamista on pidetty Natsi-Saksan lepyttely-yrityksenä, jotta myöhemmiltä aluemenetyksiltä vältyttäisiin.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Versaillesista Müncheniin
Yleisesti vedotaan Versaillesin sopimukseen, mutta Saint-Germain-en-Layen sopimus (10. syyskuuta 1918) on se sopimus, joka lokakuun 1918 jälkeen loi Tšekkoslovakian tasavallan. Sopimuksessa liittoutuneet ja Itävalta-Unkarin perilliset sopivat järjestelyistä entisen keisarikunnan alueella. Siinä otettiin huomioon tšekkien ja slovakkien oikeus kansallisvaltion perustamiseen. Presidentti Woodrow Wilsonin määrittelemien periaatteiden mukaisesti kyseessä oli ”kansojen oikeus hallita itse itseään”. Tämä sopimus tehtiin ehkä hieman hätäisesti sillä Böömin, Määrin, Slovakian, Ruteenian ja Sleesian alueilla oli runsaasti etnisiä vähemmistöjä, joista jotkut olivat alueellaan jopa enemmistöinä. Suuria vähemmistöjä olivat esimerkiksi sudeettialueen saksalaiset, Etelä-Slovakian unkarilaiset sekä Sleesian puolalaiset. Tšekkoslovakit oli todellisuudessa hyvin keinotekoinen kansallisuus: molemmat kansat asuivat muinoin Suur-Määrin alueella, mutta olivat jo kauan olleet erossa toisistaan. Slovakit olivat olleet lähes tuhat vuotta unkarilaisten vallan alla ja tšekit puolestaan kuuluneet yhtä kauan saksalaisen kulttuurin piiriin. Böömin kuninkaatkin olivat olleet Pyhän keisarikunnan ja sittemmin Itävallan alaisia. Erilainen tausta oli tosiasiassa luonut kaksi täysin erilaista kansaa, jotka pragmaattisesti saatettiin yhteen, jotta voitaisiin perustella maan itsenäisyyttä.
Tšekkoslovakkien esittämät kartat vähättelivät vähemmistöjä, mutta ne hyväksyttiin hiljaisuuden vallitessa. Oli puolustettava syntyvää kansallisvaltiota, jossa tšekit ja slovakit muodostivat vaivoin puolet alueen väestöstä. Toinen puoli väestöstä muodostui unkarilaisista, sudeettialueen saksalaisista, saksalaistuneista juutalaisista, puolalaisista, ruteeneista sekä romaneista, jotka kaikki asuivat monikulttuurisessa entisessä keisarikunnassa.
[muokkaa] Imperialismista toiseen
Kun tšekit pääsivät pois Itävalta-Unkarin helmojen suojista, he omaksuivat vieläkin hankalamman käyttäytymismallin kuin heidän aiemmat isäntänsä. He ajoivat saksalaiset pois hallinnon keskeisiltä paikoilta ja täyttivät ne tšekeillä. Näin he toimivat Böömissä ja Slovakiassa, jossa oli puutetta Itävalta-Unkarin virkamiehet korvaavista slaaveista. Vaikka Saint-Gernain-en-Layen sopimus takasi slovakeille kansanäänestyksen mahdollisesta liitosta tšekkien kanssa, niin vielä kymmenenkään vuoden kuluttua sitä ei ollut järjestetty, eikä sitä järjestetty ennen toista maailmansotaa. Voidaan todeta, että suuri talouslama ja natsismin nousu sekoittivat kortit. Voidaan myös pohtia, omaksuivatko tšekit imperialistisen käyttäytymismallin unkarilaisten ja saksalaisten lisäksi myös slovakkien suhteen. Slovakkien oli taisteltava kiihkeästi saadakseen tunnustuksen kansalliselle erillisyydelleen Tšekkoslovakian liittotasavallan yhteydessä. He myös yrittivät saada tasapuolisuutta valtion nimeen ja ehdottivat sen kirjoittamista muodossa Tšekko-Slovakia.
[muokkaa] Sudeettialueiden kriisi
Vuonna 1918 keisarillisen neuvoston Böömin saksankieliset jäsenet kieltäytyvät hyväksymästä liittymistä vastaperustettuun Tšekkoslovakian tasavaltaan. He puolestaan ehdottivat alueittensa liittämistä saksankieliseen Itävaltaan, ja kahden alueellisen hallituksen pystyttämistä:
- Böhmerwaldgau – Böömin etäosa pyysi liittämistä Oberösterreichin Kreis’iin.
- Deutschböhmen – Böömin luoteisosa.
- Sudetenland – Määrin pohjoisosa sekä Itävallan Sleesia
- Südmähren – Määrin eteläosa pyysi liittämistä Niederösterreichin Kreis’iin
Yhdessä näitä alueita kutsuttiin dedeeteiksi. Niiden alueella asui kolme miljoonaa maan 15 miljoonasta asukkaasta.
Vastakkainasettelu saksalaisten ja tšekkien välillä kiihtyi koko 1930-luvun ajan. Saksalainen vähemmistö, joka oli kuitenkin enemmistö em. neljällä alueella, seurasi natsipoliitikko Konrad Henleiniä, joka liioitteli vaatimuksissaan. Todellinen kriisi puhkesi Itävallan ja Saksan Anschlussin jälkeen vuonna 1938. Oli jo silloin hyvin todennäköistä, että Hitlerin seuraava vaatimus koskisi sudeettialueiden liittämistä Saksan valtakuntaan.
[muokkaa] Münchenin konferenssi
Ranska ja Neuvostoliitto olivat kumpikin sopineet Tšekkoslovakin kanssa liiton, mutta kumpikaan ei ollut vielä valmis sotaan. Stalin oli melko haluton puolustamaan kapitalistista valtiota. Pääministeri Daladierin Ranska oli lähestymässä vaaleja joten ajankohta oli huono sotilaallisiin operaatioihin ryhtymiselle. Ranska ei myöskään halunnut ryhtyä sotatoimiin ilman Yhdistyneen kuningaskunnan mukaantuloa. Hitler oli yliarvioinut Saksan uudelleenaseistuksen laajuuden ja halusi konfliktia. Vauhdin hidastajana toimi Mussolini, joka ei halunnut mukaan eurooppalaiseen selkkaukseen ja kehotti Hitleriä neuvotteluihin konferenssipöydän ympärille. Tämä kokous pidettiin Münchenissä syyskuussa vuonna 1938.
Ranska ja Neuvostoliitto siis jättivät Tšekkoslovakian ilman tukea ja Münchenin sopimus hyväksyttiin yksimielisesti. Britanniassa pääministeri Chamberlain sai sankarin vastaanoton noustessaan Münchenistä palaavasta lentokoneesta. Kansanjoukot uskoivat, että suurin mahdollinen konflikti vältettäisiin. Kansakunta oli helpottunut ja kiitollinen rauhan pelastajille, vaikka kyse oli vain löyhästä ja lykkäämiseen tähtäävästä kompromissista.
Sopimuksen mukaisesti tšekkien tuli evakuoida sudeettialueet ennen 19. lokakuuta 1938 ja ne piti miehittää progressiivisesti saksalaisin joukoin. Lisäksi osa Sleesiaa (906 km² - 258 000 asukasta) tuli luovuttaa Puolalle.
Tämän lisäksi Chamberlain palasi kotiin mukanaan Saksan ja Yhdistyneen kuningaskunnan välinen lisäsopimus, jossa osapuolet sitoutuivat neuvottelemaan rauhanomaisesti osapuolten tulevaisuudesta. Juuri tätä osaa sopimuksesta pääministeri piti kädessään kun hän juhlallisesti ja riemuiten palasi kotiin Lontooseen.
Tšekkien hallitus antautui 30. syyskuuta 1938 ja suostui Münchenin sopimuksen pykäliin.
Tämä vaikea kriisi antoi kuitenkin demokraattisille hallituksille mahdollisuuden ymmärtää millaista vaaraa edustivat autoritäärinen Saksa ja sen johtaja Hitler.
[muokkaa] Sopimuksen seuraukset
[muokkaa] Kohti sotaa
Valmistautuessaan yhteenottoon, joka kaikista osapuolista tuntui väistämättömältä, eurooppalaiset suurvallat olivat asettaneet armeijansa valmiustilaan ensimmäisen kerran ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Jos Münchenin sopimus vaikutti asettaneen väliaikaisen katkon sudeettialueen kriisille ja siten oli vältetty sota. Oli kuitenkin varmaa, että vielä pahempaa oli tulossa, niin arvioi jokainen kansakunta.
Neuvostoliitto oli kuitenkin suuri poissaolija Münchenin sopimuksesta, jonka muut eurooppalaiset suurvallat olivat sopineet.
Stalin havaitsi, että Yhdistynyt kuningaskunta ja Ranska olivat valmiit uhraamaan pienen liittolaisensa natsien vaateille ja hän pelkäsi, että nämä maat tekisivät samoin tulevaisuudessa Neuvostoliiton suhteen, sallien kommunistien ja natsien taistella toisiaan vastaan ja siten voisivat saavuttaa itselleen helpon voiton kahdesta totalitaarisestä valtiosta. Stalin tajusi myös sen tosiasian, että Puola tai Romania eivät olleet valmiita hyväksymään neuvostoarmeijan kauttakulkua maaperänsä lävitse, eivätkä myöskään neuvostoliittolaisten lentokoneiden ylilentoja, jos joukot olisivat tulleet tšekkien avuksi. Tämän tosiasian tunnustaminen oli suurena vaikuttimena syyskuussa 1939 solmitulle Molotovin–Ribbentropin sopimukselle.
Tšekkoslovakia kadotti kaiken sotilaallisen puolustuskykynsä. Maan sudeettialueille oli rakennettu lähes Maginot-linjan veroinen puolustusjärjestelmä, mutta vastedes se tulisi olemaan osa Saksan valtakuntaa. Ilman tätä puolustuslinjaa maan itsenäisyys olisi vain teoreettista ikä käytännön tosiasia. Näin tasavallan itsenäisyys riippuisi natsihallinnon hyvästä tahdosta sekä muiden eurooppalaisten suurvaltojen halusta ja kyvystä puolustaa valtion rajoja, jotka ne olivat taanneet rajat Münchenin sopimuksella.
Maaliskuussa 1939 Kolmannen valtakunnan armeija rikkoi kuusi kuukautta aiemmin tehdyn sopimuksen ja valloitti loputkin Böömin ja Määrin alueesta, josta tuli Saksan protektoraatti. Samaan aikaa Slovakia julistautui itsenäiseksi valtioksi, joka kuitenkin toimi Saksan valtakunnan hallinnon alaisuudessa. Ja sitä johti isä Tiso, jonka slovakit kuitenkin hirttivät sodan päätyttyä tuomittuna maanpetoksesta. Britannia ja Ranska aloittivat joukkojensa liikekannallepanon ikään kuin mitään konkreettista ja hälytyttävää ei olisi tapahtunutkaan. Kuitenkin Hitlerin hyökkäys Puolaan merkitsi toisen maailmansodan alkamista.
[muokkaa] Potsdam 1945
Usein yhdistetään kuuluisa Benešin asetus, joka edellytti sudeettialueen saksalaisten häätämistä ja asuttamista muualle, sekä vuoden 1954 Potsdamin konferenssin päätökset. Tässä päätöksessä määrättiin noin 11 miljoonan saksalaisen siirtäminen Tšekkoslovakiasta, Puolasta ja Unkarista.
Tšekkoslovakia hääti alueiltaan vuosien 1945 ja 1948 välisenä aikana kolme miljoonaan etnisesti saksalaista kansalaistaan, joiden kaikkien todettiin tukeneen natsihallintoa tai Konrad Henleinin natsimyönteistä saksalaispuoluetta. Poikkeuksen tekivät natseja vastaan taistelleet ja henkilöt, joiden asema ja tehtävä heidän osaamisensa tähden olisi ollut vaarassa. Kaikkiaan 250 000 henkilöä ajettiin maasta, lähes 10 % väestöstä.
Saksalaisten omaisuus takavarikoitiin maanpaossa olevan presidentti Benešin asetuksella. Nämä kansalaiset menettivät myös kansallisuutensa.
Tällä asetuksella oli pitkäaikainen vaikutus Tšekin tasavallan ja sen naapureiden Itävallan ja Saksan suhteisiin, vaikka näiden maiden hallitukset pitivätkin asiaa loppuun käsiteltynä. Kuitenkin syntyi painostustarkoituksessa kansalaisjärjestöjä, eritoten Baijerissa, jotka vaativat asetuksen kumoamista. Muuttamaan pakotettujen ikääntyminen ja poismeno ovat osaltaan vähentäneet tšekkeihin kohdistuvaa painostusta asiantilan korjaamiseksi. Varsinkin maan jäsenyys Euroopan unionissa on ollut omiaan viilentämään tunteita.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Sopimuksen teksti (englanniksi)
- Münchenin sopimus Protic.netin sivuilla (ranskaksi)
- Münchenin sopimuksen teksti, 29.9 1938. (Cliotexte) (ranskaksi)
