Maksim Gorki

Wikipedia

Maksim Gorki

Josif Stalin ja Maksim Gorki vuonna 1931

Leo Tolstoi ja Maksim Gorki Jasnaja Poljanassa 1900

Maksim Gorki (ven. Максим Горький), oikealta nimeltään Aleksei Maksimovitš Peškov (ven. Алексей Максимович Пешков) (28. maaliskuuta 1868 – 14. kesäkuuta 1936), oli neuvosto-venäläinen kirjailija, poliittinen aktivisti ja kirjallisuuden sosialistisen realismin perustajia. Hän syntyi Nižni Novgorodissa ja kuoli Moskovassa. Vuosina 1906–1913 ja 1921–1929 hän asui ulkomailla, enimmäkseen Caprilla; Neuvostoliittoon palattuaan hän mukautui sen ajan kulttuuripolitiikkaan mutta ei saanut enää matkustuslupaa ulkomaille.

Gorki jäi orvoksi yksitoistavuotiaana. Aluksi kuoli hänen isänsä, sitten veljensä ja lopuksi äitinsä. Orpopoika Gorki kasvoi tarinankertoja-isoäitinsä huomassa. Isovanhempien perheyritys, värjäämö vie perheen vararikkoon ja Gorki lähetettiin työhön ansaitsemaan rahaa pennittömille isovanhemmilleen. Isoäidin kuoleman jälkeen Gorki yritti itsemurhaa joulukuussa 1887 ja kulki ympäri Länsi-Venäjää viiden vuoden ajan sekalaisissa töissä. Isoäidin tarinat ja matkoilla kerätyt kokemukset vaikuttivat suuresti Gorkin tuotantoon kirjailijana, kuten myös hänen elämänsä kurjuus ja toivottomuus.

Hän pääsi toimittajaksi maakuntien sanomalehtiin ja otti käyttöön salanimen Gorki 1892 (suom. "katkera") Tiflisissa työskennellessään Kavkazissa. Hänen ensimmäinen kirjansa Esseitä ja tarinoita (Очерки и рассказы) saavutti menestystä. Vuosisadan vaihteesta eteenpäin hänen kirjoituksissaan oli vahvasti poliittinen sävy. Hän vastusti julkisesti tsaarinvaltaa ja hänet pidätettiin lukuisia kertoja.

Gorki ystävystyi Vladimir Uljanovin, myöhemmin Leninin kanssa jo 1902. Hänet valittiin 1902 kunniajäseneksi kirjallisuusakatemiaan, mutta Nikolai II peruutti päätöksen. Protestina Anton Tšehov ja Vladimir Korolenko erosivat akatemiasta.

Gorki osallistui vuoden 1905 vallankumousyritykseen ja joutui vankilaan Pietari–Paavalin linnoitukseen, jossa kirjoitti tapahtumista vertauskuvallisen näytelmän Auringon lapset. Vuonna 1905 hän liittyi virallisesti bolševikkiryhmän jäseneksi. Vallankumoustalven 1905–1906 Gorki piileskeli mm. Helsingissä Akseli Gallen-Kallelan Pirtti-ateljeessa. Kun vallankumous kukistettiin 1907, ja kirjailija pidätettiin, hänen puolestaan järjestettiin maailmanlaajuisia vetoomuksia. Hänet vapautettiin ja karkotettiin maasta, jonka jälkeen hän matkusti aluksi Yhdysvaltoihin keräämään rahaa vallankumouksellisille. New Yorkissa paljastui kuitenkin skandaali: Venäjän suurlähetystö paljasti, ettei kirjailijan seuralainen, näyttelijätär Maria Andrejeva ollut hänen laillinen vaimonsa. Amerikan lehdistö tarttui hanakasti skandaaliin. Tästä katkeroitunut Gorki kirjoitti New Yorkista teoksen Keltaisen paholaisen kaupunki, sekä näytelmän Viholliset. Yhdysvalloissa hän kirjoitti myös tunnetuimman teoksensa Äiti, joka kertoo pienen keskivenäläisen teollisuuskaupungin vallankumousliikkeestä. Gorki itse kuvasi romaaniaan huonoksen, sen ollessa kiivastuksen vallassa kirjoitettu. Lenin puolestaan piti siitä sen propaganda-arvon vuoksi ja sillä oli aina hyvä maine Neuvostoliitossa. Hänen seuraavan kirjansa Vakooja puolestaan kertoo tsaarin salaisen palvelun agentista, joka Gorki ei sentää kuvaa hirviönä, mutta tyhmänä ja innottomana kuitenkin.

Caprilla Gorki pyrki perustamaan Caprin proletaarinen kasvatus -koulun, mitä Lenin vastusti, koska epäili Gorkin keskittyvän kulttuuriin vallankumouksen sijaan. Tämän seurauksena Leninin ja Gorkin suhteet viilenivät.

Vuonna 1913 Romanov-suvun 300-vuotisjuhlallisuuksien vuoksi myönnettiin yleinen armahdus ja Gorki sai palata Venäjälle, jossa perusti Kronikka-nimisen lehden. Ensimmäisen maailmansodan aikana Gorki otti sotaa vastustavan kannan, jonka vuoksi häntä syytettiin epäisänmaalliseksi ja saksalaisten vakoojaksi. Kun Nikolai II luopui kruunusta helmikuun vallankumouksessa, Gorki antoi lehdelleen uuden nimen Uusi Elämä. Nyt hän kuitenkin kannatti sodan jatkamista, koska pelkäsi rintamalta palaavien joukkojen kaatavan tasavaltalaisen hallituksen, sekä kääntyi myös Leniniä ja bolševikkejä vastaan, kun nämä pyrkivät kaatamaan väliaikaisen hallituksen.

Kaksi viikkoa lokakuun vallankumouksen jälkeen hän kirjoitti: "Lenin ja Lev Trotski eivät ymmärrä mitään vapaudesta tai ihmisoikeuksista. He ovat jo vallan korruptoimia, ja laiminlyövät häpeällisesti sananvapautta ja muita vapauksia joiden puolesta demokratia taisteli." Hänen lehtensä lopetettiin ja Lenin uhkaili tai rohkaisi Gorkia lähtemään maasta tai muuttamaan mielipiteitään. Elokuussa 1921 hänen ystävänsä ja Anna Ahmatovan aviomies Nikolai Gumiljov pidätettiin monarkisten näkemystensä vuoksi, ja pyrkiessään vapauttamaan Gumiljovin, hän sai tietää Tšekan jo ampuneen tämän. Lokakuussa Gorki lähti Italiaan myös terveydellisistä syistä: häntä vaivasi tuberkuloosi.

Gorki palasi Venäjälle kesällä 1928 ja sai kansallissankarin vastaanoton. Hän vieraili Neuvostoliitossa useita kertoja tämän jälkeen ja palasi lopullisesti 1932 Stalinin kutsusta pois fasistisesta Italiasta, mikä oli suuri propagandavoitto. Aleksandr Solženitsynin mukaan sen motivaationa olivat ennen kaikkea taloudelliset syyt.

Gorkin poika Maksin Peškov kuoli toukokuussa 1935 ja Gorki itse kesäkuussa 1936. Stalin ja Molotov olivat kantamassa hänen arkkuaan hautajaisissa. Myöhemmin 1938 Buharinin oikeudenkäynnissä tuotiin esiin syytös, että Genrih Jagodan NKVD olisi myrkyttänyt Gorkin.