Josif Stalin

Wikipedia

Josif Stalin

Neuvostoliiton johtaja
Varapresidentti	{{{varapresidentti}}}
Virassa	1924 – 5. maaliskuuta 1953
Edeltäjä	V. I. Lenin
Seuraaja	Georgi Malenkov
Syntymäaika	21. joulukuuta 1879
Syntymäpaikka	Gori, Gruusia (nyk. Georgia)
Kuolinaika	5. maaliskuuta 1953
Kuolinpaikka	Moskova, Neuvostoliitto
Puolue	{{{puolue}}}
Ammatti	{{{ammatti}}}
Uskonto	{{{uskonto}}}
Puoliso	{{{puoliso}}}
Allekirjoitus	{{{allekirjoitus}}}

Josif Vissarionovitš Džugašvili, vallankumousnimeltään Stalin ^[1] (ven. Ио́сиф Виссарио́нович Джугашви́ли Ста́лин ['josʲɪf vʲɪssʌrʲɪ'onəvʲɪʨ ʤugʌʃ'vʲilʲɪ 'stalʲɪn]  kuuntele ääntämys^?, georgiaksi იოსებ ჯუღაშვილი, Ioseb Džugašvili, 1878 tai 1879–1953), oli bolševikkivallankumouksellinen, josta tuli Leninin jälkeen NKP:n ensimmäinen pääsihteeri (1922–1953) ja maan yksinvaltainen johtaja. Hän on myös stalinistisen ideologian luoja ja kehittäjä.

Stalinin aikana Neuvostoliitto kehittyi agraarisesta maatalousyhteiskunnasta teollistuneeksi supervallaksi, sotilasmahdiksi ja avaruusajan tiennäyttäjäksi. Tavoitteidensa saavuttamiseksi Stalin turvautui valtioterroriin, suoritti vähemmistökansallisuuksien pakkosiirtoja, lähetti toisinajattelijoita pakkotyöhön ja pystytti vankileirien verkoston (Gulag). Jaltan konferenssissa hän piirsi toisen maailmansodan jälkeisen Euroopan rajat, jolloin hänen valtapiiriinsä joutuivat myös puna-armeijan valloittamat alueet itäisessä ja keskisessä Euroopassa. Kuollessaan 1953 hän oli kansansa palvoma johtaja, mutta hänen jälkeensä hänen hallintonsa rikokset ja henkilökultti tuomittiin Hruštšovin käynnistämässä de-stalinisointikampanjassa.

Sisällysluettelo 1 Nuoruus 2 Nousu valtaan 3 Valtakausi 3.1 Stalinismi 3.2 Puhdistukset 3.3 Toinen maailmansota 4 Henkilökohtainen elämä 5 Stalinin kuolema 6 Stalinin perintö 7 Triviaa 8 Viitteet 9 Kirjallisuutta

[muokkaa] Nuoruus

Iosib Džugašvili, tuleva Stalin syntyi Gorin kaupungissa Venäjän Gruusiassa (nyk. Georgia) suutari Vissarion (Beso) Ivanovitš Džugašvilin ja Ekaterina (Keke) Geladzen perheeseen. Hänen virallinen, juhlitty syntymäpäivänsä oli 21. joulukuuta (9.12. vanhaa lukua) 1879, ^[2] tosin hänen Gorin kirkonkirjoihin merkitty syntymäpäivänsä on 6. joulukuuta (vanhaa lukua) 1878. Sama syntymäpäivä on Gorin hengellisen koulun todistuksessa. Sitä miksi Stalin virallinen syntymäpäivä eroaa todellisesta ei tiedetä.^[3]

Äiti Keke oli syntynyt maaorjantalonpojan perheeseen ja oli kuusitoista kun hän tapasi suutari Beson, joka oli muuttanut perheensä kanssa Goriin kotikylästään Didi-Lilosta. Suutari Beson vanhemmat olivat olleet Asatianin ruhtinaiden omaisuutta. Keke synnytti neljä lasta, joista vain nuorin, Iosif Vissarionovitš Džugašvili jäi henkiin. Hänen lapsuudestaan ei tiedetä paljoakaan, mutta äiti elätti perhettä suutari Džugašvilin käyttäessä ansionsa lähinnä vodkaan. Isän väkivaltainen käyttäytyminen on omiaan ollut luomassa pohjaa pojan julmuudelle hänen myöhemmissä elämänvaiheissaan, kuten lapsuudenystävä Iramašvili kirjoitti: "Ansaitsemattomat ja pelottavat selkäsaunat tekivät pojasta yhtä julman ja sydämettömän kuin isänsä."^[4]

Vuonna 1888 Iosif, tai Soso pääsi Gorin hengelliseen kouluun. Neljän kouluvuoden aikana hän oli aina koulun paras oppilas. Syvästi uskonnollinen äiti halusi pojasta pappia ja isä suutaria. Isä vei pojan mukaan Tiflisiin ja pani tehtaaseen töihin. Äiti matkusti perässä ja haki poikansa takaisin. Tämän vuoden 1888 tai 1889 tapauksen jälkeen isää ei enää juuri kotona nähty. Vuonna 1894 Soso valmistui koulusta ja siirtyi Tiflisin hengellisen seminaarin ensimmäiselle luokalle.

[muokkaa] Nousu valtaan

Vuonna 1899 hänet erotettiin pappisseminaarista ja hän siirtyi toimimaan Leninin bolševikkipuolueen tehtäviin Kaukasiaan. Stalin oli tuolloin mukana erinäisissä bolševikkipuolueen aseellisissa operaatioissa, järjestäen mm. pankkiryöstöjä puolueen toiminnan rahoittamiseksi. Vuosien 1902 ja 1917 välillä hänet vangittiin ja karkotettiin Siperiaan useaan otteeseen. Leninin hän tapasi ensi kertaa Tampereella puoluekokouksessa.

Hänen olennaisin kirjallinen tuotoksensa tältä ajalta on Marxismi ja kansallisuuskysymys. Bolševikkipuolueessa häntä pidettiinkin kansallisten vähemmistöjen (lyh. natsmen) kysymyksiin erikoistuneena, ja 1912 hänet valittiin puolueen keskuskomiteaan. Stalin käytti maanalaisen toiminnan vuosina peitenimeä Koba. Stalin (ven. 'teräksinen') vakiintui käyttöön vasta myöhemmin.

Venäjän sisällissodassa Stalin toimi bolševikkihallinnon kansallisuusasian kansankomissaarina ja bolševikkipuolueen hallinnollisissa tehtävissä. Vuonna 1922 Stalin nousi bolševikkipuolueen pääsihteeriksi, virkaan, jota tuolloin pidettiin lähinnä rutiininomaisena hallinnollisena tehtävänä, mutta josta Stalin muokkasi Neuvostoliiton tärkeimmän johtotehtävän. Leninin kuoltua 1924 puolueen sisällä käynnistyi valtataistelu jossa Stalin pääsi voitolle Trotskin ja Buharinin johtamista suuntauksista

Bolševikkipuolueessa odotettiin alkuun yleisesti, että vallankumous leviäisi pian kaikkialle maailmaan tai ainakin Eurooppaan. Vallankumousyritykset mm. Saksassa, Italiassa ja Unkarissa vuosina 1919–1920 kuitenkin epäonnistuivat, ja Puola torjui Puna-armeijan etenemisen 1920. Tämän vuoksi Stalin alkoi kehitellä omaa teoriaansa sosialismin rakentamisesta yhdessä maassa, Neuvostoliitossa, ja hylkäsi siihenastisen ajatuksensa pikaisesta maailmanvallankumouksesta, jota Trotski kannattajineen puolusti.

Älystään tunnettu Trotski aliarvioi Stalinia todetessaan, että tämä oli "mitätön keskinkertaisuus".^lähde? Stalin osasi peittää valtapyrkimyksensä, ja vähitellen kaikessa hiljaisuudessa pääsihteerinä rakentamansa hallintokoneiston kontrollin avulla Stalinin onnistui 1920-luvun loppuun mennessä voittaa Trotski ja muut vastustajansa ja nousta sekä Neuvostoliiton että Kominternin johtoon.

Trotski karkotettiin maanpakoon 1929, ja hänet murhattiin myöhemmin Meksikossa päävihollisensa määräyksestä. Stalinin leppymättömyyttä kuvastaa Trotskin läheisten kokema vaino, joka jatkui tämän kuoleman jälkeenkin, jopa Neuvostoliiton ulkopuolella. Muut Stalinia kritisoineet bolševikkipuolueen johtohenkilöt, mm. Nikolai Buharin, Grigori Zinovjev ja Lev Kamenev taipuivat hyväksymään Stalinin johtoaseman, mutta heidät teloitettiin 1930-luvun lopulla näytösoikeudenkäyntien jälkeen.

[muokkaa] Valtakausi

Stalinin johdolla 1920-luvun markkinahenkisempi NEP-talouspolitiikka korvattiin talousuudistusohjelmalla, joka muutti Neuvostoliiton talouden viisivuotissuunnitelmiin perustuvaksi, investoi huomattavasti raskaan teollisuuden rakentamiseen ja pakkokollektivisoi maatalouden, muuttaen pieniin yksityisviljelmiin perustuneen maatalouden kokeiluksi, jossa merkittäviä yksiköitä olivat sovhoosit ja erityisesti suuret kolhoosit (1929). Kollektivisointi herätti laajaa vastarintaa ja nälänhädän, joista Stalin syytti kulakkeja eli ”varakkaita talonpoikia”, joita ammuttiin ja lähetettiin Gulagiin. Samaan aikaan toteutettiin "kulttuurivallankumous", suuri propagandakampanja. Nuoret komsomolilaiset vallankumoukselliset lähetettiin maaseudulle julistamaan sosialismia paikallisille asukkaille. Maataloustuotteiden hintojen pitäminen matalalla oli edellytys sille, että teollistuminen pääsi nopeasti vauhtiin.

Stalin ei ollut koskaan Neuvostoliiton virallinen valtionpäämies, mutta käytännössä ylin valta oli Stalinilla. Stalin rakensi ympärilleen valtavan henkilökultin, jonka näkyvimpiä ilmauksia oli Stalingradin kaupungin nimeäminen sekä massiivinen diktaattorille omistettujen patsaiden, maalausten ja taideteosten tuotanto. 1940-luvulle tultaessa Neuvostoliiton kartalla oli Stalingradin lisäksi Stalinskin, Stalinogorskin, Stalinbadin, Stalinskin, Stalinogradin, Stalinisin ja Stalinaoulin kaupungit.

[muokkaa] Stalinismi

Pääartikkeli: Stalinismi

Stalinistinen talousmekanismi perustui raskaan teollisuuden korostamiseen, suunnitelmatalouteen ja määrätietoiseen infrastruktuurin parantamiseen. Tämä talousjärjestelmä – joka perustui monilta osin pakkotyöhön – onnistui nostamaan Neuvostoliiton taloudelliseen kasvuun, jota joskus esitetään maailmanhistorian nopeimmaksi. Stalinin taloudellisten uudistusten johdosta agraarivaltainen Neuvostoliitto kiri huomattavasti kiinni teollistuneiden valtioiden tuotannollista etumatkaa. Tämä oli todennäköisesti yksi tärkeä syy siihen, että Neuvostoliitto kykeni torjumaan kansallissosialistisen Saksan hyökkäyksen ja toisen maailmansodan jälkeen levittämään kommunistisen puolueen johtaman yhteiskuntajärjestelmän Itä-Eurooppaan. Myös georgialaisen Lavrenti Berijan nousu marraskuussa 1938 turvallisuuselinten johtoon merkitsi sitä, että teloituksia ei järjestetty enää yhtä paljon kuin ennen.

[muokkaa] Puhdistukset

Stalinin valtakauden turvallisuuskoneiston poliittisiin vastustajiin suuntaamat väkivaltaiset toimenpiteet huipentuivat 1930-luvun puolivälissä aloitettuihin "puhdistuksiin". Erityisen vainoharhaiseksi Stalin muuttui Leningradin puoluesihteerin Sergei Kirovin murhan jälkeen vuonna 1934. Koska Neuvostoliitossa toimi lukuisa joukko saksalaisten, suomalaisten ym. vakoojia, joita kaikkia oli mahdoton saada selville, Stalin alkoi nähdä vihollisia, sabotöörejä ja vakoojia sielläkin missä heitä ei todellisuudessa ollut. Samalla Stalin apulaisineen puhdisti puoluekoneistoa ja yhteiskuntaa ideologisista (todellisista ja kuvitelluista) vihollisista. Näytösoikeudenkäynneissä lukuisille vanhoille puna-armeijan upseereille ja vanhoille bolševikeille langetettiin kuolemantuomioita. Nimekkäimpiä puoluelinjaa edustaneita uhreja olivat Lev Kamenev, Grigori Zinovjev ja Nikolai Buharin sekä sotilasjohtajista huippulahjakkaana upseerina pidetty marsalkka Mihail Tuhatševski. Tuomittujen neuvostoupseerien mahdollisia yhteyksiä esimerkiksi Saksan johtajiin ei ole vieläkään selvitetty.

Miljoonia ihmisiä teloitettiin ja lähetettiin vankileireille Siperiaan, useat katosivat yksinkertaisesti jäljettömiin, eikä heidän kohtalostaan kuultu kuin vasta arkistojen avauduttua 1990-luvulla. Pelkästään maatalouden pakkokollektivisointia seuranneessa nälänhädässä kuoli noin seitsemän miljoonaa ihmistä vuosina 1930–1933. Eri arvioiden mukaan vuosien 1929–1939 kokonaisväestönmenetys oli noin 15–20 miljoonaa henkeä.

Puhdistuksiin liittyivät laajat väestönsiirrot, joissa Neuvostoliiton etnisiä vähemmistöjä ajettiin perinteisiltä kotiseuduiltaan muualle. Siirrettyihin kansoihin kuuluivat muun muassa tataarit, kalmukit, inguušit, tšetšeenit, Volgan saksalaiset, inkeriläiset, Karjalan työkansan kommuunin suomalaiset ja monet muut. Kaikki nämä olivat kansoja, joiden poliittisista johtajista enemmistö oli tukenut Venäjän sisällisodassa valkoista osapuolta. Näiden kansojen enemmistön voitiin myös katsoa voivan liittoutua natsi-Saksan tai jonkin muun maahantunkeutujan kanssa sopivassa tilaisuudessa.

Myös tuhannet Neuvostoliittoon paenneet tai muuttaneet suomalaiset kommunistit menettivät henkensä, yleensä "suomalaisen porvariston vakoojiksi" syytettyinä. Esimerkiksi Suomen kansalaissodan aikainen kansanvaltuuskunnan johtaja ja SKP:n pitkäaikainen puheenjohtaja Kullervo Manner vangittiin 1930-luvulla saaden aluksi kymmenen vuoden työleirituomion "luokkavalppauden herpaantumisesta" mutta kuoli jo muutaman vuoden kuluttua. Kuolema "kansanvihollisena" kohtasi monia muitakin SKP:n ja Karjalan työkansan kommuunin johtoon kuuluneita suomalaisia, mm. Kustaa Roviota ja Edvard Gyllingiä.

[muokkaa] Toinen maailmansota

Toisessa maailmansodassa Stalin onnistui kuitenkin mobilisoimaan äärimmilleen Neuvostoliiton voimavarat ja selviytyi lopulta voittajaksi. Stalin laajensi Neuvostoliiton valtapiirin Itä-Eurooppaan. Stalinin diktatuurin aikana Neuvostoliitto valloitti kaikki Venäjän keisarikuntaan kuuluneet alueet lukuun ottamatta Suomea. Suomen itärajaa kylläkin siirrettiin länteen päin. Länsi-Euroopan mallin mukaista monipuoluejärjestelmää, jota ei kylläkään monessa Itä-Euroopan maassa ollut ennenkään ollut käytössä, ei sallittu. Askel askeleelta nämä maat liitettiin "sosialistiseen leiriin" käyttämällä hyväksi muun muassa salaista poliisia ja vastustajien vähittäistä eliminoimista. Neuvostoliitto aloitti myös ydinase- ja vetypommiohjelmat Yhdysvaltain ydinasemonopolin murtamiseksi.

[muokkaa] Henkilökohtainen elämä

Vuonna 1905 Stalin meni naimisiin Jekaterina Svanidzen kanssa. Avioliitosta syntyi poika, Jakov, mutta Jekaterina kuoli jo vuonna 1907. Vuonna 1919 Stalin meni naimisiin toisen kerran Nadežda Allilujevan kanssa. Allilujeva oli tuolloin vain 17-vuotias, Stalin jo 39. Avioliitosta syntyi poika Vasili 1921 ja tytär Svetlana 1926. Nadja teki itsemurhan vuonna 1932 riideltyään Stalinin kanssa. Stalinin vanhin poika Jakov joutui saksalaisten sotavangiksi ja kuoli vankileirillä 1943. Saksalaiset luulivat voivansa kiristää Stalinia vangittuaan tämän pojan, mutta Stalin vain ilmoitti heille viestissään: "Kenraaleita ei vaihdeta sotamiehiin." Vasili vangittiin Stalinin kuoltua 1953 ja vapautettiin 1960, jonka jälkeen hän kuoli alkoholismiin 1962. Svetlana Allilujeva loikkasi Yhdysvaltoihin 1967 ja on edelleen elossa.

[muokkaa] Stalinin kuolema

Stalin kuoli aivoverenvuotoon 5. maaliskuuta 1953 – kuolinsyy ja -päivä olivat samat kuin kuuluisalla neuvostoliittolaisella säveltäjä Sergei Prokofjevilla.

Stalinin kuoltua käytiin neuvostojohdossa lyhyt valtataistelu, jossa salaisen poliisin pää Lavrenti Berija syrjäytettiin Stalinin seuraajaehdokkaana ja teloitettiin. Neuvostoliiton johtoon nousseet Georgi Malenkov ja Nikita Hruštšov kumosivat monien Stalinin ajan terrorista kärsineiden tuomiot, ja NKP:n XX puoluekokouksessa 1956 käynnistettiin puolueen sisäinen kritiikki, jossa Stalinin ympärille rakennettu henkilökultti purettiin ja vallan väärinkäyttöä arvosteltiin. 1961 Stalinin ruumis poistettiin Leninin mausoleumista ja haudattiin Kremlin muuriin.

Stalin-kultin purkaminen Neuvostoliitossa johti vaatimuksiin demokratiasta Neuvostoliiton satelliittivaltioissa Itä-Saksassa Berliinin työläismellakoiden ja etenkin vuonna 1956 Unkarin kansannousun muodossa. Molemmat liikehdinnät neuvostoarmeija kukisti aseellisesti.

[muokkaa] Stalinin perintö

Noustuaan pääsihteeriksi Nikita Hruštšov tuomitsi Stalinin diktatuurin Kommunistisen puoleen XX puolekokouksessa vuonna 1956 ja sanoi hänen "käyttäneen valtaansa väärin". Neuvostoliiton kansallishymniä, joka sisälsi säkeen Ja Stalinin johdolla taistoissa, työssä / me kasvoimme kuntohon sankarityön, esitettiin vuoteen 1977 saakka vain soitinversiona, kunnes sanoituksesta poistettiin viittaukset Staliniin. Leonid Brežnevin noustua Neuvostoliitossa valtaan 1960-luvulla Stalinin saavutuksia pidätyttiin arvostelemasta ja etenkin hänen panostaan natsi-Saksan lyömisessä korostettiin.

[muokkaa] Triviaa

• Kun Stalin myöhemmin Neuvostoliiton johtajana vieraili synnyinkodissaan ja tapasi äitinsä, tämä oli edelleen sitä mieltä että parempi olisi ollut jos "sinusta olisi tullut pappi."
• Stalin yllätti sodan jälkeen luonaan vierailleen SKP:n lähetystön kysymällä: "Kuinka vanha marsalkka voi?", tarkoittaen Mannerheimia.^lähde?
• Monet Stalinin kanssa työskennelleet ovat todenneet Stalinin piipunpolton ilmentäneen hänen mielialojaan: jos piippu oli sammunut, oli odotettavissa jotain pahaa; jos hän siveli sillä hajamielisesti viiksiään, oli se hyvä merkki.
• Stalin haudattiin vuonna 1953 Leninin mausoleumiin, mutta vuonna 1961 hänet siirrettiin Kremlin muurin ja mausoleumin viereen, missä hän nykyisinkin lepää suuren rintakuvan alla.
• Stalin oli Neuvostoliiton pitkäaikaisin hallitsija.
• Stalin oli Neuvostoliiton ainoa ei-venäläinen hallitsija.

[muokkaa] Viitteet

1. ↑ Stalinin etunimen kirjoitusasun standardin SFS 4900 mukainen translitteraatio venäjästä suomeksi on Iosif Stalin, ja sitä käytetään lähinnä tieteellisissä julkaisuissa. Yleiskieleen on vakiintunut muoto Josif Stalin.
2. ↑ Deutscher, s. 14
3. ↑ Radzinski
4. ↑ Deutscher, s. 15

[muokkaa] Kirjallisuutta

• Deutscher, Isaac 1978: Stalin: poliittinen elämäkerta. Suomentanut Arto Häilä. WSOY, Helsinki. ISBN 951-0-08874-9
• Radzinski, Edvard 1996: Stalin. Suomentanut Kari Klemelä. WSOY, Helsinki. ISBN 951-0-21274-1
• Rancour-Laferrière, Daniel 2001: Stalinin psyyke: psykoanalyyttinen tutkimus. Suomentanut Tuomas Ahonen. Johan Beckman Institute, Helsinki–Pietari. ISBN 952-5412-05-9
• Sebag Montefiore, Simon 2004: Stalin. Punaisen tsaarin hovissa. Suomentanut Kari Klemelä. WSOY, Helsinki. ISBN 951-0-29502-7

	Neuvostoliiton johtajat
	Vladimir Lenin | Josif Stalin | Georgi Malenkov | Nikita Hruštšov | Leonid Brežnev | Juri Andropov | Konstantin Tšernenko | Mihail Gorbatšov