Poltergeist
Wikipedia
Poltergeist (saksaa, suomeksi myös räyhähenki tai meluhenki, vanhoissa kirjatuissa tapauksissa myös piru) tarkoittaa näkymätöntä kummittelua, jonka tunnusmerkki on elottomien esineiden liikuttelu. Poltergeistit tekevät myös ääniä, jotka ovat raapivia, laahaavia, askeleenomaisia tai koputuksia, tai jopa matkivat eläintä. Poltergeistille ominaista on kummittelun väliaikaisuus kestäen viikoista kuukausiin, sillä kertomuksien mukaan se on alkanut ja loppunut yhtä äkillisesti.
Poltergeist-ilmiö keskittyy yleensä yhden keskushenkilön ympärille, joka on usein murrosikäinen tyttö, esiintyen vain hänen läsnä ollessaan. Ilmiön konkreettisuus ja intensiivisyys muihin parapsykologian alueen ilmiöihin verrattuna tekee siitä poikkeuksellisen mielenkiintoisen tutkittavan. Parapsykologien mukaan poltergeist on ilmentymä seksuaalisen herännäisyyden aiheuttamasta psykologisesta traumasta, jossa tytön järkkynyt mieli liikuttaa esineitä telekinesialla hänen itsensä sitä tiedostamatta. Skeptikoiden mukaan poltergeistin keskushenkilö aiheuttaa ilmiön omin käsin silmänkääntötempuilla, esimerkiksi heittämällä esineitä, kun muut eivät katso.
[muokkaa] Ilmiön historia
Poikkeuksellisen parapsykologisten ilmiöiden piirissä poltergeistista tekee myös sen mahdollinen esiintyminen jo hyvin varhain historiassa ja ilmiön merkkien samankaltaisuus ympäri maailmaa. Vanhimmat räyhähenkeen viittaavat kirjatut kertomukset ovat peräisin jo antiikin Roomasta, ja sen jälkeen muistiin merkittyjä mahdollisia poltergeisteja on lähes joka aikakaudelta. Skeptikoiden mukaan keskushenkilöt ovat kuitenkin saaneet vaikutteet toimintaansa lukemalla tai kuulemalla vastaavista tapauksista ja niiden aiheuttamasta huomiosta.
Tunnetuin poltergeistien tutkija lienee englantilainen Harry Price. Tunnetuin hänen tutkimansa tapaus on Borleyn pappilan kummittelu 1930-luvulla. Toinen kansainvälisesti maineikas poltergeist on 1810-luvun Bellin noita, jonka kerrotaan jopa puhuneen ja myrkyttäneen miehen. Myös Rosenheimin poltergeist herätti laajaa kansainvälistä huomiota vuosina 1967–1968.
Suomessa jonkin verran maineikkaita ovat vuoden 1946 Mäkkylän kummitus, joka sai sen aikaisessa lehdistössä huomiota, ja 1800-luvun lopun Martinin pirut, josta saatiin oikeudessa valaehtoisia todistuksia. Tyypillisen poltergeist-tarinan, Salkko-Niilan tapauksen on Inarijärven eteläpuolelta kirjaansa "Lapin muisteluksia" taltioinut myös Samuli Paulaharju.
Uusin huomiota herättänyt - ja mahdollisesti myös parhaiten dokumentoitu - suomalainen poltergeist-tapaus on vuodelta 1974 Lahdesta, jossa kummittelu tapahtui noin 60-vuotiaan pariskunnan talossa, ja keskushenkilönä oli vaimo. Hänen aviomiehensä oli itse antanut tapauksen julkisuuteen, mutta pariskunta sai myöhemmin kärsiä herättämästään huomiosta. Heikki Tikkala kertoo kirjassaan Olevaisen yöpuoli yksityiskohtaisesti ilmiöstä vietettyään yön pariskunnan luona ja haastateltuaan heitä. Tikkalan kootessa materiaalia kirjaansa oli kohu ehtinyt jo laantua, mutta ilmiöt pariskunnan talossa jatkuivat edelleen.
