Sarajevon laukaukset
Wikipedia
Sarajavon laukaukset: Serbialaisten tukema separatisti Gavrilo Princip ampui Itävallan miehittämässä, slaavien asuttamassa Bosniassa Itävallan kruununprinssi Ferdinandin 28. kesäkuuta 1914. Sarajevon laukaukset käynnistivät kriisin Itävallan ja Serbian välille, koska Princip kuului Nuori Bosnia -nimiseen serbien tukemaan salaseuraan.
Itävallassa päätettiin arvovallan palauttamiseksi ryhtyä koviin otteisiin murhan taustalle toiminutta Serbiaa vastaan. Kriisi laajeni lopulta ensimmäiseksi maailmansodaksi, koska suurvaltojen liittoumien verkko veti mukaan yhä uusia valtioita, ja koska monet uskoivat hyötyvänsä sodasta.
[muokkaa] Sarajevon laukausten taustaa
Itävallan 1878 miehittämässä ja vuonna 1908 Itävalta-Unkariin liitetyssä Bosniassa oli yritetty murhata itävaltalaisia virkamiehiä vuodesta 1910. Näiden murhayritysten tekijöinä olivat salaseurat. Serbiassa puolestaan oli vuonna 1911 perustettu oikeistolainen "Musta käsi" -järjestö (serbiaksi Црна рука, kroatiaksi Crna ruka). Tämän järjestön virallinen nimi oli "Yhdistyminen tai kuolema". Tätä eteläslaavien yhdistymistä ajavaa salaseuraa, jossa oli mm. upseereita, johti Serbian sotilastiedustelun johtaja, eversti Dragutin Dimitrijevic. Sanotaan kuitenkin, että tämä pikemminkin halusi vain kaataa Serbian kuninkaan pois vallasta. Dragutin Dimitrijevic eli "Apis" oli 1903 johtanut Serbian kuningas Aleksandar Obrenovićiä vastaan suunnattua onnistunutta murhahanketta.
Musta käsi-järjestö tuki bosnialaista järjestöä "Nuori Bosnia" (serbiaksi Млада Босна / kroaatiksi Mlada Bosna), joka oli eteläslaavien yhdistymistä ajava separatistinen terrorijärjestö. Siinä oli serbejä, bosnialaisia ja kroaatteja, jotka halusivat eteläslaavien itsenäistyvän Itävalta-Unkarin vallan alta. Ei tiedetä tarkkaan, mikä oli näiden kahden järjestön suhde, ja antoiko Musta käsi määräyksen Ferdinandin surmaamisesta tai hyväksyikö se sen. Saattoi olla, että "Musta käsi" koulutti "Nuori Bosnia" -järjestön jäseniä. Näiden järjestöjen politiikka oli kuitenkin pohjimmiltaan erilainen: Musta Käsi oli oikeistolainen, kun taas Nuori Bosnia anarkistinen.
Musta käsi joka tapauksessa antoi "Nuori Bosnia" järjestölle murha-aseita ja syanidia, ja molempien järjestöjen taustalla oli panslavismi.
[muokkaa] Sarajevon laukaukset
"Nuori Bosnia" -järjestöön kuuluva bosnialainen opiskelija Gavrilo Princip ampui Itävallan arkkiherttua Franz Ferdinandin ja hänen vaimonsa Sofian 28. kesäkuuta 1914 Sarajevossa.
Musta käsi -järjestön edustajia oli asettunut Sarajevoon eri paikoille odottamaan Ferdinandin avoauton saapumista. Ferdinandin avoauton mukana kulki autosaattue, jossa oli mm. kenraaleita ja paikallisia korkeita poliisiviranomaisia. Attentaattiyritys näytti alussa menevän pieleen. Pistoolimies nimeltä Mehmed Mehmedbašić oli mennyt kotiinsa, koska ei omasta mielestään saanut hyvää ampumakulmaa erään talon yläkerran ikkunasta ja epäonnistuminen voisi sotkea koko yrityksen. Pommimies sääli Sofiaa eikä heittänyt mukanaan ollutta pommia.
Hänen toverinsa Nedeljko Čabrinović yritti heittää arkkiherttuan avoautoon hieman ennen Principin ampumia laukauksia pommin, mutta se ei osunut oikeaan autoon. Pommi tuhosi toisen auton, jossa olevat ihmiset haavoittuivat vakavasti, samoin kuin eräs poliisi ja muutamat arkkiherttuan vierailua seuraavat väkijoukon jäsenet. Čabrinović nieli syanidikapselin ja hyppäsi jokeen, mutta joki oli sillä kohdalla vain 10 senttiä syvä, ja syanidikapseli liian vanha tai muuten liian heikko. Poliisit onkivat hänet kuiville, ja väkijoukko hakkasi hänet pahoin ennen kuin hänet saatiin paikalta pois. Jotkut kaupungissa partioivat salaliittolaiset jättivät "päivystyspaikkansa" räjähdyksen kuultuaan.
Jäljelle jäänyt autosaattue jatkoi ajoa eteenpäin kaupungintalolle viralliseen vastaanottotilaisuuteen, jossa vihainen Ferdinand keskeyttäen vastaanottotilaisuuden puheen totesi: "Me tulemme tänne ja ihmiset heittelevät pommeja päällemme." Turvallisuudesta keskusteltiin myös tilaisuudessa, mutta mitään yhtenäistä mielipidettä turvatoimista ei ollut ja suuriin suojatoimiin ei ruvettu toisen murhayrityksen varalta. Puhuttiin mm. poliisien siirtämisestä kaduille arkkiherttuan suojaksi, mutta Sarajevossa oli vain vähäinen määrä poliiseja.
Franz Ferdinand päätti vierailla pommin uhrien luona sairaalassa. Gavrilo Princip, joka luuli pommiattentaatin onnistuneen, näki kahviossa ollessaan hämmästyksekseen arkkiherttuan ja tämän puolison autossa. Samaan aikaan autossa mukana oleva kenraali Potiorek oli unohtanut kertoa ajajalle, että hänen ei pitäisi kääntyä keskustan kaduille, Gebetkadulle. Näin kävi, että auton ajaja jarrutti aivan Principin lähellä, ja alkoi hitaasti peruuttaa korjatakseen kääntymisensä väärälle kadulle.
Princip ampui molempia FN Browning M1910 -pistoolillaan alle kahden metrin päästä. Ensimmäinen luoti osui Sofieta vatsaan, toinen Ferdinandia niskaan. Myöhemmin Princip väitti aikoneensa osua kuvernööri kenraali Potiorekiin, ei arkkiherttuatar Sophieen. Kun auto ajoi kohti kuvernöörin asuntoa, jossa haavoittuneita piti hoitaa, nämä istuivat suorina, mutta kuolivat pian. Sofia kuoli ensin, hänellä oli lapsi lähellään. Heikkenevä Ferdinand ei tahtonut uskoa hänen kuolemaansa. Hän eli viisi minuuttia kauemmin kuin vaimonsa.
Ferdinandin viimeiset sanat puolisolleen olivat von Harrachin mukaan "Sofia kulta, älä kuole! Elä neljän lapsemme vuoksi!". Princip yritti ensin tappaa itsensä syanidilla, sitten aseella, jonka lähellä seisoneet ihmiset repivät hänen käsistään ennen laukausta. Sarajavossa puhkesi serbivastaisia mellakoita, ja armeija joutui rauhoittamaan määräyksillään tilanteen. Princip ja Čabrinović ja muutkaan ryhmän jäsenet eivät vastanneet kuulustelijoiden kyselyihin, mutta lopulta Danilo Ilić paljasti salaseuran, ja sen, että aseet oli saatu Serbian asevarastosta. Ferdinandin kuolema häikäilemättömien salamurhaajien uhrina vaikutti kuin pommi Euroopassa ja käänsi sympatian Itävallan puolelle. Salamurhat olivat kohtalaisen tavallisia tuon ajan politiikassa Itä-Euroopassa. Princip ja Čabrinović joutuivat vankilaan, heitä ei tuomittu kuolemaan. He joutuivat elämään viimeisen elinvuotensa vankilan ankarissa, sodan pahentamissa oloissa. He kuolivat molemmat tuberkuloosiin muutaman vuoden kuluessa.
[muokkaa] Laukausten jälkeinen kriisi ja laajeneminen maailmansodaksi
"Musta käsi"-järjestön tarkoituksena oli liittää kaikki serbien asumat alueet Serbiaan. Itävaltalaiset väittivät Serbian salaisen palvelun auttavan järjestöä, mutta väitettä ei voitu todistaa ennen sodan syttymistä. Itävalta-Unkari antoi uhkavaatimuksen Serbialle vasta melko pitkän ajan kuluttua murhasta, Itävalta pelkäsi esim. Venäjän mukaantuloa ja suursotaa. Uhkavaatimusta Serbialle ei uskallettu antaa, ennen kuin eräs Ranskan diplomaatti oli poistunut Pietarista. Ainakaan Ranskalle ei Itävallassa haluttu antaa syytä puuttua Balkanin tapahtumiin.
Itävallan uhkavaatimus oli Serbian itsemääräämisoikeutta loukkaava ja sen vuoksi Serbian mahdoton hyväksyä. Tämä ei ollut tarkoituskaan. Serbian vastaus uhkavaatimukseen 28. heinäkuuta 1914 oli pitkälti myöntyvä, mutta maa ei sallinut Itävallan poliisin ulottaa murhatutkimuksia Serbian alueelle, koska maa halusi panna edes jossain kohdin Itävallan ehdotukselle vastaan. Itävallassa ajateltiin, että voittoisa sota Serbiaa vastaan nostaisi maan arvovaltaa. Eräät suurvallat ehdottivat, että Itävalta voisi vallata vain Belgradin. Saksan keisari pelkäsi sodan syttyvän, mutta Saksa viivytti brittien esittämän välitysyrityksen perillemenoa Itävaltaan.
Näin Itävalta julisti 28. heinäkuuta 1914 Serbialle sodan. Saksa asettui tukemaan Itävaltaa, jota ajoi Serbian kimppuun arvovaltakysymys. Itävalta julisti Serbialle sodan ja hyökkäsi maahan. Tämän takia Venäjä pani kaikki joukkonsa liikekannalle 31.7.1914, se halusi auttaa pulaan joutunutta Serbiaa. Venäjän liikekannallepano oli vain uhkaus, ei sodan aloitus. Oli huolto- ja kuljetusteknisten seikkojen vuoksi mahdotonta panna vain osa Venäjän armeijasta liikkeelle. Saksassa Venäjän liikekannallepano tulkittiin siten, että maata uhkasi sota Venäjän kanssa väistämättä. Sitten Saksa julisti sodan Venäjälle 1. elokuuta ja pian Ranskalle 3. elokuuta hyökäten Belgiaan. Ranskalta ei nimittäin saatu vakuutusta siitä, ettei se puuttuisi Saksan ja Venäjän sotaan. Näin Saksa päätti hyökätä ensin Ranskaan, sitten Venäjälle, kuten sen sotasuunnitelma vaati. Puolueettoman pienen Belgian kautta tapahtuva saksalaisten hyökkäys veti Ison-Britannian sotaan 4. elokuuta.
Saksan keisari Vilhelm II ei ajanut maata sotaan, sen tekivät mm. Saksan yleisesikunnan päällikkö Helmuth Johann Ludwig von Moltke ja Saksan silloinen valtakunnankansleri Bethmann von Hollweg, joka jakoi Moltken näkemyksen siitä, että saksalaisten isänmaa on uhattuna. Mutta Vilhelm II:n hallituskautensa aikana ajama politiikka oli vieraannuttanut mahdolliset liittolaiset Saksasta. Saksa ei ollut numeroilla laskettuna niin militaristinen maa kuin esimerkiksi Ranska, joka käytti puolustukseen enemmän menoja ja jonka rauhanajan armeija oli suurempi kuin Saksan. Keisari käytti usein kovia, sotaisia äänenpainoja. Kokouksessa 1912 Vilhelm kannatti suursotaa Euroopassa Saksan mahtiaseman kohottamiseksi. Ferdinandin murhasta syntyneeseen kriisiin Vilhelm II suhtautui epäillen, hän ei olisi halunnut päästää sitä suursodaksi. Esim. Saksan ja Englannin välit olivat jonkin verran kohentuneet ennen ensimmäisen maailmansodan syttymistä. Jotkut ovat väittäneet joidenkin Saksan piirien ajaneen sotaa, koska Saksa oli vuonna 1914 voimakkaimmillaan ja esim. Venäjän teollistuminen vasta pääsemässä vauhtiin, jolloin Saksan olisi helppo voittaa sota Venäjää vastaan, koska se ei kykenisi tuottamaan tehokkaasti sotatarvikkeita.
| Sotatoimialueet | Tapahtumat (1914–1916) | Tapahtumat (1916–1918) | Sodan osapuolet | Muuta: |
|
Ennen sotaa:
Sodan aikana: Sodan jälkeen:
|
