Serbian taistelut (ensimmäinen maailmansota)

Wikipedia

	Tätä artikkelia tai artikkelin osaa on pyydetty parannettavaksi.
	Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.

Serbian armeijan härkävetoisia vankkureita ja tykistöä vetäytymässä Albaniaan

Serbian taistelut Balkanilla ensimmäisessä maailmansodassa koettelivat maata pahoin, noin kolmasosa Serbian väestöstä kuoli. Ensimmäinen maailmansota alkoi Sarajevon laukauksista, joissa serbien tukemaan anarkistiryhmään kuuluva opiskelija Gavrilo Princip ampui Itävallan kruununprinssin. Itävalta julisti tämän takia sodan, koska halusi vaikutusvaltaa Balkanilla. Alussa Serbia onnistui kaksi kertaa torjumaan toisella kerralla jo Belgradin vallanneet Itävallan joukot, mutta vanhan vihollisen Bulgarian tekemä yllätyshyökkäys aiheutti sen, että melkoinen osa serbiarmeijasta vetäytyi Albaniaan. Albaniaan siirtynyt serbiarmeija kuljetettiin Kreikkaan, missä se onnistui aikaa myöten valtaamaan kapean kaistaleen brittien ja ranskalaisten kanssa.

[muokkaa] Vuoden 1914 taistelut Serbiassa

Serbialla oli 200 000 miehen armeija, jonka oli määrä puolustaa maata, kunnes Venäjä hyökkäisi Itävaltaan. Serbiaa uhksi myös Bulgaria, jonka kanssa oli sodittu Balkanin sodissa, viimeksi 1913. Elokuun 12. päivänä itävallan joukot ylittivät Drina-joen. Vaikka Itävalalla oli valtava armeija, se hyökkäsi vain kahden armeijan voimin. Niissä oli yhteensä 180 000 miestä. Itävallan hyökkäävää armeijaa johti heikko kenraali Oskar Potiorek. Ensiksi Itävallan armeija valtasi Šabacin. Serbiarmeija heitettiin takaisin monta kertaa Cerin taistelussa, kun se yritti ylittää Sava- ja Drinajokia. Cerin taistelu eli Jadarin taistelu käytiin 16. – 19. elokuuta 1914. Serbit käyttivät tykistöä tarkasti ja tehokkaasti. Elokuussa 1914 taistelu oli siirtynyt Cerin vuoren ympärille, jonne molemmat armeijat olivat keskittyneet koko vahvuudessaan. Päätaistelu Jadarin joen lähellä 16. – 19. elokuuta päättyi serbien voittoon, Itävallan joukot työnnettiin rajan yli. Serbiarmeija kykeni tässä ankarassa taistelussa estämään Itävallan joukkojen etenemisen, ja näin Serbian maine koheni ympärysvaltojen silmissä. Serbiarmeijaa johti Stepa Stepanović. Itävalta-Unkari menetti vankeina 4 500, kaatuneina ja haavoittuneina 25 000 miehistön jäsentä ja upseeria, serbit 16 000, joista 250 upseeria. Serbejä katosi tai kuoli 4 785. Mutta syyskuussa Itävallan armeija alkoi edetä, serbiarmeija kärsi ammuspulasta ennen sen liittolaisten avustuslaivauksia ja Itävallan joukot marssivat lopulta Belgradiin 2. joukukuuta 1914. Serbian komentaja marsalkka Putnik arvasi oikein, että Itävalaln joukoilla oli tarvikepula, ja käynnisti vastahyökkäyksen, Kolubaran taistelun 3. joulukuuta. Kolmen päivän kiivaan taistelun päästä Itävallan armeijan johtaja hermostui, ja päätti vetäytyä Itävallan rajoille. Serbit valtasivat Belgradin 15. joulukuuta. Itävalta oli menettänyt tässä sodassa 227 000 kaatuneina, vankeina ja haavoittuneina 450 000:sta taisteluun osallistuneesta sotilaastaan, ja Serbia 170 000.

[muokkaa] Vuosi 1915

Saksassa pääteltiin vuoden 1915 alkupuollela, että Serbian valtaus oli tärkeää, koska se avaisi rautatien Turkin eli Ottomaanien valtakunnan alueelle. Tätä kautta Saksa voisi kuljettaa sotatarvikkeita liittolaiselleen Ottomaanien valtakunnalle. Vaikka Itävalta ei ollut ensimmäisenä auttamassa Ottomaanien valtakuntaa, Itävalta halusi kukistaa Serbian. Italia ja Venäjä uhkasivat Itävaltaa. Bulgariaa yritettiin houkutella sotaan mukaan molemmille puolille, niin kuin Italiaa aiemmin. Bulgaria koko, että Serbia oli vienyt sen maita, Serbian- Bulgarian sodassa 1885 ja toisessa Balkanin sodassa 1913. Bulgaria kirjoitti sopimuksen Saksan kanssa 23. syyskuuta 1915. Serbia oli sillä välin onnistunut kasvattamaan heikentynyttä armeijaansa vain 225 000 mieheen. Ympärysvallat olivat keskustelleet joukkojen lähettämisestöä Serbian avuksi, mutta tämä jäi vain aikeeksi. Kun britit sitten lähettivät kaksi divisioonaa, ne saapuivat Kreikkaan liian myöhään ehtiäkseen mukaan taisteluihin. Serbiaan hyökkäsivät Saksan, Itävallan ja Bulgarian armeijat, yhteensä 300 000 miestä, kenttämarsalkka Mackensenin komennossa lokakuun 7. päivä 1915. Hyökkäys alkoi valtavilla tykistön tulivalmisteluilla joen yli. 11. lokakuuta Bulgarian armeija alkoi edetä pohjoisessa kohti Nišiä ja etelässä kohti Skopjea. Bulgarian suuri armeija mursi nopeasti serbien puolustuksen. Serbiarmeija päätti vetäytyä Montenegron kautta Albaniaan. Armeija vetäytyi huonossa säässä, ja joutui auttamaan kymmeniä tuhansia kanssaan vetäytyviä siviilejä. 125 000 heistä saavutti Adrianmeren rannikon, monet halusivat Korfulle ja muille Kreikan saarille ennen siirtoa Salonikaan, Kreikkaan. Ranskan divisioona oli ehtinyt Serbian rintamalle auttamaan Serbian armeijaa sen vetäytyessä, koska Bulgarian armeijan oli keskitettävä jonkin verran joukkoja etelään, tämän uhan takia. Mutta keskusvallat olivat saaneet vallattua Serbian helposti Bulgarian yllätyshyökkäyksellä.

[muokkaa] 1916

Itävalta valtasi Montenegron vuoden 1916 alussa helposti ja jatkoi edelleen Albaniaan, minkä itävaltalasiet valtasivat miltei kokonaan vuoden 1916 loppuun mennessä. Serbiasta paennut armeija oli siirretty Korfulta Kreikan rajalle. Kreikassa kiisteltiin siitä, ollaanko Saksan vai ympärysvaltain puolella. Englanti halusi vetää joukkonsa Balkanilta, Ranska ei. Aluksi Kreikka kannatti ympärysvaltain armeijan läsnäoloa, myöhemmin vastusti, ja lopulta vastusti virallisesti muttei halunnut hyökätä voimakkaampien Englannin ja Ranskan armeijoiden kimppuun. Saksa ei halunnut edetä Kreikkaan Serbiasta, vaan houkutella Kreikan puolelleen. Kun ympärysvaltain kenraali Sarrail pyysi maaliskuussa 1916 Kreikkaa riisumaan suuren osan armeijansa aseista, Kreikka suostui tähän.Mutta tämän takia Kreikan hallitus kallistui yhä enemmän Saksan kannalle. Bulgarian ja Saksan armeija hyökkäsi Kreikan ja Serbian rajalla olevan Serbian armeijan kimppuun. Serbit pitivät pintansa rajalla kaksi viikkoa. Serbian armeija hyökkäsi syyskuun 12. päivänä, edeten vielä marraskuussa, kylmässä säässä. Marraskuun 19. päivänä Ranska ja Bulgaria valtasivat Monastirin Makedoniassa. Rintama oli edennyt 40 km rajalta. Samaan aikaan Italian joukot etenivät Albaniassa.

[muokkaa] 1917 ja 1918

Kreikka saatiin lopulta Ympäryvaltojen mukaan. Ympärysvaltojen hyökättyä 14. syyskuuta 1918 eteläisessä Serbiassa, bulgarilaisia alkoi antautua. Ympärysvaltojen lentokoneet pommittivat vetäytyviä bulgarialaisia. Bulgarian kuningas Ferdinad pakeni maasta.