Spelttivehnä
Wikipedia
| Spelttivehnä | ||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 Spelttivehnä keskellä (vihneetön) |
||||||||||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||||||
|
Spelttivehnä (Triticum spelta), jota kutsutaan toisinaan myös koriste- tai alkuvehnäksi, on vanha perinteinen viljalaji. Se on heinäkasveihin (Poaceae) kuuluva heksaploidinen vehnälaji, josta nykyinen vehnä polveutuu.
[muokkaa] Historiaa
Speltin alkukodin on arveltu olevan Etu-Aasiassa tai Lähi-idän - Kaakkois-Euroopan alueella. Arkeologisia havaintoja speltin käytöstä on yli 8000 vuoden takaa. Kasvi tunnettiin Euroopassa viimeistään myöhäisneoliittisella kaudella (2500 - 1700 eaa.). Pronssikaudella speltti levisi laajoille alueille, ja rautakaudella (750 - 15 eaa.) se oli yksi tärkeimmistä viljelykasveista Keski-Euroopassa. Vuoteen 500 eaa. mennessä speltistä oli tullut yksi tärkeimmistä viljoista myös Britanniassa.[1] Arkeologiset todisteet osoittavat, että speltti tunnettiin myös Rooman valtakunnassa.[2] Keskiajalla sitä viljeltiin nykyisessä Sveitsissä, Tirolissa ja Saksassa, jolloin sen käyttö oli huipussaan.
Suurempia satoja antava (leipä)vehnä (Triticum aestivum) korvasi speltin viimeistään 1800-luvulla. Spelttivehnän viljelypinta-ala ja saatavuus on viime vuosina parantunut merkittävästi lajin tultua suositummaksi. Sitä viljellään Etelä-Saksassa, Sveitsissä ja Belgiassa. Suomessa spelttivehnän viljely aloitettiin uudelleen 1990-luvulla.
Spelttivehnän väitetään kestävän paremmin tuholaisia kuin vehnän ja se sopisi siksi paremmin luomuviljelyyn. Siinä on runsaasti kuitua ja nykyvehnään verrattuna paljon proteiinia.
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Belton, P.S. & Taylor, J.R.N. (eds) 2002, Pseudocereals and less Common cereals: Grain Properties and utilization Potential, Springer.
- ↑ Sostaric, R., Dizdar, M., Kusan, D., Hrsak, V. & Marekovic, S. 2006, "Comparative analysis of plant finds from Early Roman graves in Ilok (Cuccium) and Scitarjevo (Andautonia), Croatia--a contribution to understanding burial rites in southern Pannonia", Collegium antropologicum, vol. 30, no. 2, pp. 429-436.
