Tieteellinen menetelmä

Wikipedia

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä tai viitteitä.
Voit auttaa parantamaan artikkelia lisäämällä asianmukaisia lähteitä.

Tieteellinen menetelmä on tieteen tekemisessä käytettävä järjestelmällinen menettelytapa. Sen käytöllä tieteentekijä pyrkii saavuttamaan mahdollisimman oikeellisen näkemyksen todellisuuden rakenteesta ja toiminnasta. Tieteellinen menetelmä ei ole yksinkertainen työohje vaan suuri ja monimutkainen viitteistö siitä, kuinka tiedettä kannattaa tai tulee harjoittaa. Se myös käytännössä poikkeaa suuresti eri tieteenalojen välillä.

Tieteellinen menetelmä, jossa tietoa tavoitellaan epädogmaattisesti, arvostelevasti ja julkisesti koeteltavin havainnoin, on sen kannattajien mielestä tehokkain ja järkiperäisin käsitysten muodostamisen menetelmä. Esimerkiksi Charles S. Peirce korosti 1877 itseäänkorjaavan tieteellisen menetelmän ylivertaisuutta ”itsepäisyyden”, ”arvovallan” ja ”apriorisen” käsitysten muodostamisen menetelmään nähden. ^[1] ^[2]

Perinteisesti on erotettu luonnontieteellinen (kts. luonnontieteellinen menetelmä) ja ihmistieteellinen menetelmä sekä edelleen jaettu nämä osiin tieteenaloittaan. Tälle vastakkainen näkemys on tieteen ykseyden ajatus, jonka ytimessä on ajatus sääntöjen mukaan toimivasta todellisuudesta. Näin todellisuus voitaisiin kuvata verrattain vähäisellä määrällä sääntöjä.

Tieteen menetelmien suuri kirjo on suora seuraus tieteenalojen suuresta kirjosta. Kunkin todellisuuden osa-alueen tutkimiseksi on kannattanut luoda oma tutkimusala ja siten menetelmäoppi. Esimerkiksi eliöstölle biologia, solulle solubiologia ja edelleen molekyylibiologia ja niin edellleen. Kuvailun tarkentuessa tieteenalat menevät päällekkäin. Esimerkiksi molekyylibiologia on kemiaa ja käyttää kemian menetelmiä.

Nykyinen tieteellinen menetelmä voidaan yksinkertaistaa seuraavasti:

teorian eli selitysjärjestelmän muodostus
ennustuksen tekeminen
ennustuksen kokeilu
teorian ja kokeen tulosten vertailu

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Lähteet

↑ Pihlström, Sami (2001): Usko, järki ja ihminen: Uskonnonfilosofisia esseitä. Suomalaisen teologisen kirjallisuusseuran julkaisuja 227. Helsinki: Suomalainen teologinen kirjallisuusseura. ISBN 952-9791-41-0.
↑ Samaa aihetta käsittelee Niiniluoto, Ilkka (1984): Tiede, filosofia ja maailmankatsomus: Filosofisia esseitä tiedosta ja sen arvosta. Helsinki: Otava. ISBN 951-1-08016-4.

[muokkaa] Kirjallisuutta

Ahmavaara, Yrjö (1987): Esseitä tästä ajasta. Porvoo: WSOY. ISBN 951-0-14679-X.

Labinger, Jay A. & Harry Collins (toim.) (2006): Ainoa kulttuuri?. (Alkuteos: The One Culture?: A Conversation about Science, 2001.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra Cognita. ISBN 952-5202-61-5.

Haaparanta, Leila & Ilkka Niiniluoto (1991): Johdatus tieteelliseen ajatteluun. Helsingin yliopiston filosofian laitoksen julkaisuja 3/1986. 6., korjattu painos. Helsinki: Helsingin yliopisto. ISBN 951-45-4077-8.

Hartikainen, Erkki, Kyösti Kiiskinen & Jussi Rastas (toim.) (2005): Suomalaisen filosofian ’enfant terrible’: Kriittinen ajattelija ja tiedepoliittinen keskustelija: Juhlakirja tohtori Pertti Lindforsin 75-vuotispäivänä: Monitieteinen antologia. Sisältää tekstiä suomeksi, englanniksi ja saksaksi. Helsinki: Luonnonfilosofian seura. ISBN 951-98191-1-8.

Hintikka, Jaakko (2001): Filosofian köyhyys ja rikkaus: Nykyfilosofian kartoitusta. Toimittaneet Janne Hiipakka ja Risto Vilkko. Helsinki: Art House. ISBN 951-884-302-3.

Häyry, Heta, Hannu Karttunen & Matti Virtanen (toim.) (1989): Paholaisen asianajaja: Opaskirja skeptikolle. Ursan julkaisuja 38. Suomentanut Hannu Karttunen. Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa. ISBN 951-9269-48-7.

Niiniluoto, Ilkka (1980): Johdatus tieteenfilosofiaan: Käsitteen- ja teorianmuodostus. Helsinki: Otava. ISBN 951-1-05435-X.

Niiniluoto, Ilkka (1984): Tiede, filosofia ja maailmankatsomus: Filosofisia esseitä tiedosta ja sen arvosta. Helsinki: Otava. ISBN 951-1-08016-4.

Tuomela, Raimo (1983): Tiede, toiminta ja todellisuus: Tieteellisen maailmankäsityksen filosofiset perusteet. Filosofian kirjasto 11. Helsinki: Gaudeamus. ISBN 951-662-334-4.