Valtionuskonto

Wikipedia

Valtionuskonnolla tarkoitetaan uskonnollista yhdyskuntaa, jolla on valtiossa tunnustettu erityisasema. Erityisasema on vahvistettu perustuslaissa tai muussa lainsäädännössä.

Valtionuskonnon erityistapaus on valtionkirkko, mikäli erityisasemaan asetettu uskonto on kristillinen kirkkokunta.

[muokkaa] Valtionuskonnon tunnusmerkkejä

Valtionuskonnon edellytyksenä on, että jokin uskonto on valtion laeissa ja asetuksissa asetettu erityisasemaan. Valtion ja kirkkokunnan virallisluontoinen suhde saatetaan järjestää esimerkiksi konkordaatilla. Tällöin muut uskonnot ja uskonnottomuus ovat epätasa-arvoisessa asemassa. Valtionuskonto saatetaan määritellä lainsäädännössä ainoaksi sallituksi uskonnoksi. Valtionuskontoon voi kuulua esimerkiksi muiden uskontojen jäsenten tai ateistien rajoitus toimia valtiollisissa tehtävissä. Yleensä valtio tukee valtionuskontoa taloudellisesti. Valtionuskonto voi vaikuttaa selkeästi esimerkiksi yhdistymis- ja sananvapauteen.

[muokkaa] Kirkon ja valtion ero

Yhdysvalloissa valtion ja kirkon täydellinen ero on vahvistettu perustuslain ensimmäisessä lisäyksessä. Perustuslain perusteella Yhdysvalloissa ei voida edes säätää uskonnonvapauslakia, kuten Suomessa on tehty. Esimerkiksi aamuhartaudet, uskonnollisten koulujen linja-autokuljetukset ja niin edelleen on todettu Yhdysvaltain perustuslain vastaisiksi.

Yhdysvaltain perustuslain ensimmäinen lisäys:

Congress shall make no law respecting an establishment of religion, or prohibiting the free exercise thereof; or abridging the freedom of speech, or of the press; or the right of the people peaceably to assemble, and to petition the Government for a redress of grievances.

Vapaasti suomennettuna:

Kongressi ei saa säätää mitään lakia, joka koskee uskonnon perustamista, tai kieltää sen vapaata harjoittamista; tai vähentää sanan tai lehdistön vapautta tai kansan oikeutta rauhanomaiseen kokoontumiseen tai anomuksen tekemisen hallitukselle epäkohtien korjaamiseksi.

Perustuslain perusteella kirkon ja valtion eroa kannattavat sanovat, että ajatuksenvapaus ja sananvapaus merkitsevät, että julkisen vallan tulee pysyä täysin erillään uskonnoista ja uskonnollisista yhteiskunnista. Ajatuksen- ja sananvapaus edellyttää myös uskontojen, aatteiden ja vakaumusten täydellistä tasa-arvoisuutta. Näkemyksen mukaan ajatuksenvapautta ja valtion puolueettomuuttaa rikkoo se, että uskontojen ja valtion välillä on erityisjärjestelyjä. Ajatuksenvapauden ja valtion puolueettomuuden takaaminen tai valtionuskonnon purkaminen edellyttää tällöin esimerkiksi koulun eroa kirkosta.

Valtioista lähimpänä tämän ajattelun toteutusta on Yhdysvaltojen lisäksi Ranska, joissa taustalla ovat valistuksen ja Ranskan vallankumouksen ihanteet. Esimerkiksi Ranskassa ei ole julkisten koulujen uskonnonopetusta. Ranskassa tunnustuksettomuuden (laïcité) periaate toteutettiin vuonna 1905. Tunnustukseton, uskonnollisesti puolueeton valtio ei aseta mitään uskontoa erityisasemaan ja takaa jokaiselle ajatuksenvapauden. Se suhtautuu puolueettomasti ja tasavertaisesti kaikkiin uskontoihin ja uskonnottomiin todellisuus- ja elämänkäsityksiin.

Suomeksi aiheesta on ilmestynyt belgialaisen filosofin Guy Haarscherin teos Tunnustuksettomuus (2006). Teoksessa esitellään sekä ranskalaisen tunnustuksettomuuden syntyhistoria että vertaillaan eri Euroopan maiden ja Yhdysvaltojen tilannetta. Lisäksi pohditaan sananvapauden ja uskonnonvapauden suhdetta monikulttuurisissa yhteiskunnissa.

[muokkaa] Valtionkirkko Pohjoismaissa

Ruotsissa, jossa vuonna 2000 toteutetun uudistuksen jälkeen verohallinto kantaa edelleen kirkon jäsenmaksut.

Tanskassa ja Norjassa paikallisen luterilaisen kirkon keskushallinto on hyvin vähäinen ja valtion käsissä. Tanskassa ei käytännössä ole kirkon omaa keskushallintoa, vaan päätökset tehdään maan hallituksessa. Norjassa osa hallituksen jäsenistä tulee olla kirkon jäseniä. Niissä valtio myös maksaa papiston palkat muiden virkamiesten tavoin.

[muokkaa] Valtionkirkko Suomessa

Suomessa yleisen kielenkäytön mukaan Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta puhutaan Suomessa valtionkirkkona. Oikeusministeri Johannes Koskisen mukaan "sanan varsinaisessa mielessä Suomen ev.-lut. kirkko ei kuitenkaan ole ollut valtionkirkko vuoden 1869 kirkkolain ja vuoden 1919 hallitusmuodon säätämisen jälkeen. Suomen valtio on uskonnollisesti sitoutumaton, ja kirkko on lainsäädännöllisesti ja hallinnollisesti varsin itsenäinen suhteessa valtioon."

Suomessa on kaksi erityisen lainsäädännön perusteella toimivaa kirkkokuntaa: Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja Suomen ortodoksinen kirkko. Perustuslain 76 §:n mukaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon hallinnosta säädetään kirkkolaissa. Ortodoksisesta kirkosta on erillinen laki: laki ortodoksisesta kirkosta.

Koska kirkkokuntien hallinnosta on säädetty lailla, on niillä julkisoikeudellinen asema. Se tarkoittaa, että kirkkokuntien hallinnossa vastuut ja velvollisuudet on järjestetty julkisen hallinnon periaatteiden mukaan. Luterilaisen ja ortodoksisen kirkon hallinnollisiin päätöksiin saa hakea laajasti muutosta yleisissä hallintotuomioistuimissa. Hallinnon julkisia velvollisuuksia ja vastuita valvovat myös oikeuskansleri ja oikeusasiamies.

Kummallakin kirkkokunnalla on oma kirkolliskokous hallintoaan varten. Eduskunta voi joko hyväksyä tai hylätä kirkolliskokouksen esittämän kirkkolain tai sen muutoksen.

Suomen luterilaisen kirkon hallinto erotettiin valtion hallinnosta kirkolliskokouksen perustamisen yhteydessä 1869. Eron syynä oli se, että Venäjän tsaari ja Venäjän valtio tunnusti eri uskontoa kuin Suuriruhtinaskunnan kansan enemmistö.

Julkisoikeudellinen asema on antanut valtionkirkoille mahdollisuuden kerätä jäsenmaksunsa veronkannon yhteydessä. Järjestely on koettu epäoikeudenmukaiseksi, sillä muilla uskontokunnilla ja uskonnottomilla ei ole mahdollisuutta vastaavaan.

Eduskunta järjestää valtiopäivien avajaisten yhteydessä jumalanpalveluksen.

Valtion ja luterilaisen kirkon välillä on hautausmaa-asioissa voimakas side. Valtio on säätänyt luterilaisen kirkon ylläpitämään yleisiä hautausmaita. Mm. tällä kirkko on perustellut sitä, että valtio antaa sille osan saamastaan yhteisöveron tuotosta.

Suomessa valtio maksaa ortodoksisen kirkollishallituksen kulut ja ylimmän johdon palkat.

SDP vaati Forssan ohjelmassaan, että kirkko on erotettava valtiosta ja koulu kirkosta.

[muokkaa] Maat ilman valtionuskontoa

Seuraavissa maissa ei virallisesti ole valtionuskontoa.

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Kirjallisuutta

Haarscher, Guy (2006): Tunnustuksettomuus. (Alkuteos: La laïcité, 1996.) 23°45. Suomentanut Suomentanut Tapani Kilpeläinen. Tampere: Eurooppalaisen filosofian seura ry. ISBN 952-5503-22-4.