Friedrich Paulus
Wikipedia
Friedrich Wilhelm Ernst Paulus (s. 23. syyskuuta 1890, Breitenau – 1. helmikuuta 1957, Dresden) oli saksalainen sotamarsalkka.
Paulus taisteli ensimmäisessä maailmansodassa ja yleni kapteeniksi. Hän jäi sodan jälkeen kooltaan rajoitettuun Reichswehriin.
Toisessa maailmansodassa hän oli 10. armeijan esikuntapäällikkönä Puolassa, Alankomaissa ja Belgiassa. Länsirintaman hyökkäykseen mennessä armeija oli numeroitu uudelleen kuudenneksi. Paulus ylennettiin kenraaliluutnantiksi elokuussa 1940 ja hän suunnitteli pääesikunnan varapäällikkönä hyökkäystä Neuvostoliittoon. Helmikuussa 1942 hänet nimitettiin kuudennen armeijan komentajaksi.
Syksyllä 1942 kuudes armeija pyrki valtaamaan Stalingradin verisessä Stalingradin taistelussa. Lopulta armeija jäi vuoden 1942 lopulla mottiin Stalingradiin. Adolf Hitler kieltäytyi myöntämästä silloisen kenraalieversti Pauluksen toivottomassa tilanteessa pyytämää antautumislupaa, mutta ylensi tämän sen sijaan sotamarsalkaksi vaatien tätä taistelemaan viimeiseen mieheen. Paulus oli aluksi ollut haluton vastustamaan Hitlerin päätöksiä, mikä vaati suuret määrät kaatuneita.
Haluttomana uhraamaan omaa henkeään hän helmikuussa 1943 kuitenkin antautui jäljelle jääneiden 90 000 miehen kanssa ja joutui sotavangiksi Neuvostoliittoon. Neuvostoliitossa Paulus toimi tahtoen tai tahtomattaan natsi-Saksan vastaisen propagandan äänitorvena Stalinin perustaman vapaan Saksan liiton johtajana. Sodanjälkeisissä Nürnbergin oikeudenkäynneissä hän toimi todistajana. Hänet vapautettiin 1952, jonka jälkeen hän siirtyi Itä-Saksaan, jossa toimi mm. poliisitutkijana.
