Helmikuun vallankumous
Wikipedia
Helmikuun vallankumouksessa Venäjän tsaari Nikolai II luopui keisarinvallastaan veljensä hyväksi, joka luovutti vallan Venäjän väliaikaiselle hallitukselle.
[muokkaa] Helmikuun vallankumouksen syitä
Helmikuun vallankumoukseen oli monia syitä. Välitön laukaisija oli ensimmäinen maailmansota ja sen aiheuttamat talousvaikeudet. Vanhempaa perua olivat tsaarin harjoittama itsevaltainen politiikka, ja maanomistuksen epätasaisuus maaseudulla. Vallankumouksellisia ajatuksia oli kehitelty Venäjällä jo 1800-luvulla, ja oli pitkän aikaa tiedossa, että vallankumous tulee. Venäjän tsaarit uudistivat maata hyvin hitaasti. Vuonna 1905 tapahtui vallankumous, joka kuitenkin pysähtyi, perustettiin kansanedustuslaitos duuma ja tsaari pysyi vallassa.
Venäjä eteni ensimmäisen maailmansodan alussa itärintamalla, mutta Saksan ja Itävallan operaatiot ajoivat venäläiset puolustuskananlle ja perääntymään vuoden 1915 kevääseen mennessä. Venäläiset olivat voittoisina ollessaan voimakkaan isänmaallisia, niin myös vuonna 1912 valittu neljäs duuma. konservatiivipiireissä sodan uskottiin pelastavan maan vallankumoukselta, kun keskinäiseen poliittiseen nahisteluun kuluvat voimat yhdistetäiisin vihollista vastaan. Liberaalit uskoivat sodan edistävän Venäjän demokratisoitumista, koska maa oli liitossa demokratioiden kanssa. Sosiaalidemokraateista menshevikit kannattivat sotaa, bolshevikit vastustivat. Menshevikkien mielestä voittoisa sota edistäisi vallankumousta, bolshevikkien mielestä hidastaisi. Vielä alkuvuonna 1915 duumassa kannatettiin sotaa, mutta keväällä liberaaliryhmien vastarinta yltyi, kun kuultiin suurtappioista. Keisari vaihtoikin pari ministeriä, ja kutsui duuman koolle keskikesällä. Elokuussa keskustalaiset Pavel Miljukovin kadettipuolue ja lokakuulaiset yhdistyivät liitoksi, joka oli enemmistö duumassa. Se vaati kansan luottamusta nauttivaa parlamentaarista hallitusta. Pääministeri Ivan Goremykin vastusti uudistuksia, joita suurin osa ministereistä kannatti, ja hänen suosituksestaan keisari lopetti duuman istunnot syyskuun alussa, ja erotti oppositioliiton vaatimuksia tukevat ministerit. Tämän jälkeen keskustan ja hallituksen välit säilyivät huonon avioliiton tapaisena. yhteistyötä ei ollut, välirikon estivät vallankumouksen pelko ja sota. Talouselämä joutui vaikeuksiin, kun sotilasmenot kasvoivat räjähdysmäisesti 1914-1916, jolloin sotilasmenot olivat kasvaneet 15 miljardiin ruplaan eli 50%:iin kansantulosta. Pula elintarvikkeista alkoi suurkaupungeissa 1916. Vuonna 1915 Nikolai nimitti itsensä armeijan ylipäälliköksi, vaikka hallituskin vastusti tätä. Valta Pietarissa siirtyi yhä enemmän keisarinna Alexandra Fjodorovnalle, joka puolusti itsevaltiutta, ja jota tuki poliittinen juonittelija ja irstailija munkki Rasputin. Keisarinna nimitti ja erotti ministereitä Rasputinin neuvojen mukaan. Kun duuma lopulta kokoontui marraskuussa 1916, oppositio hyökkäsi kovemmin kuin koskaan hallitusta vastaan. Hallitus oli sen mielestä kyvytön, ja ministeri maankavaltaja. Myös venäjän liittolaiset kehottivat keisaria saamaan maalle duuman luottamusta nauttivan hallituksen. Lakot ja vaatimukset sodan ja itsevaltiuden lopettamisesta lisääntyivät. Rasputin murhattiin vuoden 1916 lopussa. Nikolai II ei tehnyt liberaaleja myönnytyksiä, ja hallituksen kokoonpanoa muutettiin vielä itsevaltaisemmaksi. Niinpä kaikki oppositiopuolueet äärivasemmalta äärioikealle yhdistyivät vastustamaan tsaarinvaltaa.
Normaalia kylmempänä talvena 1916-1917 vaivasi Pietaria lämmityspolttoaineen ja ruokatavaroiden pula. Tammikuussa oli Pietarissa suuri lakko, ja parlamentin puhemies Rodzjanko varoitti vallankumouksesta kolmen kuukauden sisään. lakot ja mielenosoitukset kiihtyivät 23. helmikuuta, ja yleislakko puhkesi 25. helmikuuta. 100000 Piaterin työläistä marssi pitkin Pietarin katuja laulaen Marseljeesia ja Varšavjankaa.
[muokkaa] Helmikuun vallankumouksen tapahtumat
Pietarissa vallankaappaushuhujen vallitessa ja elintarvikepulan vaivatessa puhkesi lakkoja ja mielenosoituksia 26.2./11.3.1917. Lopulta mielenosoittajien ja lakkolaisten määrä Pietarissa nousi 200 000:een ja sotilaspiirin komentaja kenraali Habalovia käskettiin lopettamaan levottomuudet. 26.2./11.3.1917 sotilaat avasivat tulen väkijoukkoja vastaan. Kovat otteet näyttivät tehoavan, ja tsaari määräsi duuman keskeyttämään toimintansa. Duuman puhemies Rodzjanko halusi pelastaa dynastian muodostamalla duuman luottamusta nauttiva hallitus, mutta tsaari torjui sen, ja sai tukea myös keisarinnalta, joka uskoi itsevaltiuteen. Tsaari ajatteli turhaan järjestyksen palautuneen. Helmikuun 27. päivän vastaisena yönä eräs Pietarin varuskunta nousi kapinaan tappaen upseereitaan, ja alkoi tukea kapinoivaa työväestöä. Lisää rykmenttejä siirtyi mielenosoittajien puolelle perustaen Työläisten ja sotilaiden edustajien neuvoston. Duuma kieltäytyi hajaantumasta vastoin keisarin määräystä, ja koetti ottaa vallan, tosin laittomasti. Duume synnytti duumakomitean, jonka oli määrä muodostaa uusi hallitus ja palauttaa uusi järjestys.
Nikolai lähti 28. helmikuuta päämajastaan hovijunalla kohti Pietaria, mutta juna pysäyttiin Pihkovassa. Nikolai II luopui keisarinvallastaan 2.3./15.3.1917 siirtäen valtansa veljelleen, joka luovutti sen seuraavana päivänä edelleen Venäjän väliaikaiselle hallitukselle. Tsaari vietiin vangiksi Tsarskoje Seloon lähelle pääkaupunkia.
Pietarin levottomuuksissa kuoli aikalaisarvioiden mukaan 266 ja haavoittui 958 ihmistä. Myöhemmin on esitetty 443 kuolleen ja 1514 haavoittuneen.
Venäjällä oli käytössä juliaaninen kalenteri, jonka mukaan vallankumous on nimetty helmikuun vallankumoukseksi. Gregoriaanisen kalenteri mukaan tapahtumat alkoivat 11. maaliskuuta 1917.
Helmikuun vallankumouksessa valtaan päässyt väliaikainen hallitus oli kannatuspohjaltaan heikko ja jatkoi tsaarin ulkopolitiikkaa, sotaa Saksaa vastaan ensimmäisessä maailmansodassa. Kun kommunistiset bolshevikit lupasivat leipää, rauhaa Saksan kanssa ja maata kansalle, heidän oli helppo syöstä väliaikainen hallitus pois vallasta lokakuun vallankumouksessa.
