Venäjän vuoden 1905 vallankumous
Wikipedia
Venäjän vuoden 1905 vallankumous oli Venäjällä maanlaajuinen hallituksenvastainen tapahtuma, jolla ei ollut varsinaista johtoa, eikä siihen ollut yksittäistä syytä tai tavoitetta. Neuvostoliiton historiankirjoituksessa perustuslailliseen hallintotapaan siirtymistä kutsuttiin vallankumoukseksi, mistä tämä nimitys on periytynyt vielä Neuvostoliiton jälkeiselle Venäjälle. Kyseessä ei ollut keisarin vallan kumoaminen, vaan keisarin itsevaltiuden muuttaminen perustuslailliseksi monarkiaksi. Tuloksena perustettiin Venäjän valtakunnanduuma, jonka asema ei ollut vakaa.
Joulukuussa 1904 alkanut laaja lakko oli jättänyt Pietarin ilman sähköä ja sanomalehtiä. 22. tammikuuta 1905 ortodoksinen pappi Georgi Gapon johti rauhanomaisen marssin Pietarissa viemään vetoomusta keisarille Talvipalatsiin. Väkijoukko kantoi ikoneita ja lauloi hymnejä, mutta hermostuneet turvallisuusjoukot avasivat tulen. Verisunnuntaina tunnettu tapahtuma vaati jopa tuhansia kuolonuhreja ja johti yleislakkoon ja mellakointiin. Riiassa ammuttiin 70 mielenosoittajaa ja Varsovassa yli sata.
Venäjän sota Japania vastaan tuotti runsaita tappioita Venäjälle. Helmikuussa armeija menetti 90 000 miestä taistelussa Japania vastaan. Lakot levisivät Kaukasiaan ja huhtikuussa Uralin taakse. Toukokuussa menetettiin lähes koko laivasto Tsushiman meritaistelussa. Laivaston osastot kapinoivat Sevastopolissa, Vladivostokissa ja Kronstadtissa. Kesäkuussa panssarilaiva Potjomkinin miehistö kapinoi purjehtien laivansa Romaniaan. Jopa 2000 merimiestä teloitettiin järjestyksen palauttamiseksi.
Sergei Witten ja Aleksis Obolenskin kirjoittamassa Lokakuun manifestissa keisari viimein myöntyi perusihmisoikeuksien tunnustamiseen, sallimaan poliittiset puolueet ja äänioikeuteen. Nikolai II itse katui manifestia, joka johti itsevaltiuden loppuun. Lakot päättyivät pian manifestin jälkeen, viimeiset taistelut käytiin kuitenkin vielä joulukuussa bolševikkien ja hallituksen välillä Moskovassa.
Vuoden 1905 vallankumoukseen johtaneet levottomuudet ja diplomaattinen painostus pakottivat Venäjän rauhaan Japanin kanssa. Yhdysvaltain presidentti Theodore Rooseveltin välittämässä sopimuksessa Venäjä luovutti Sahalinin saaren eteläosan Japanille ja tunnusti sen herruuden Koreassa ja Mantšuriassa.
Lokakuussa liikehdintä levisi Suomeenkin, joskin rauhanomaisena. Venäjän levottomuuksista seurasi 1906 Helsingissä tapahtunut venäläisten matruusien järjesteämää Viaporin kapina, mille Helsingin punakaartin päällikkö Johan Kock oli luvannut tukensa.
SDP ja perustuslailliset pysäyttivät Suomen suurlakolla ja järjestivät mielenosoituksia. Lopulta suuriruhtinas hyväksyi perustuslaillisten vaatimukset marraskuun manifestissa. Näin kumottiin helmikuun manifesti ja sitä seuranneet laittomat määräykset ja sortokausi (1899-1905) päättyi. Marraskuun manifestin sanellut perustuslaillisten johtaja Leo Mechelin sai koota senaatin (hallituksen), joka sääti Suomeen eduskunnan, yleisen ja yhtäläisen ääni- ja vaalioikeuden sekä sanan-, paino-, kokoontumis- ja yhdistymisvapauden.
[muokkaa] Aiheesta muualla
 |
Kapinat ja vallankumoukset Venäjän historiassa |
|
Stenka Razin 1670 | Ivan Mazepa 1709 | Jemeljan Pugatšov 1773 | Dekabristit 1825 | Vuoden 1905 vallankumous | Helmikuun vallankumous 1917 | Lokakuun vallankumous 1917 | Neuvostoliiton vallankaappausyritys 1991 | Perustuslaillinen kriisi 1993 |
|
