Igor Stravinski

Wikipedia

Igor Stravinsky oli paitsi säveltäjä myös orkesterinjohtaja. Kuvassa vuodelta 1930 hän johtaa oman sävellyksensä esitystä.

Igor Fjodorovitš Stravinski (ven. И́горь Фёдорович Страви́нский, s. 17. kesäkuuta 1882 Oranienbaum, Venäjä – 6. huhtikuuta 1971 New York, Yhdysvallat) oli venäläinen modernin taidemusiikin säveltäjä, joka eli suuren osan elämästään Yhdysvalloissa. Stravinsky muistetaan merkittävänä 1900-luvun säveltäjänä ja orkesterinjohtajana. Time-lehti on nimennyt hänet yhdeksi viime vuosisadan vaikutusvaltaisimmista henkilöistä.

[muokkaa] Elämä

Stravinsky syntyi Oranienbaumissa ja vietti koko lapsuutensa Pietarissa. Hänen isänsä Fjodor Stravinski oli Mariinski-teatterin laulaja. Stravinsky opiskeli lakia, mutta vaihtoi alan musiikkiin. Hänestä tuli 1902 20-vuotiaana Nikolai Rimski-Korsakovin oppilas.

Stravinsky lähti Venäjältä 1910 ja matkusti Pariisiin. Kun ensimmäinen maailmansota syttyi hän muutti puolueettomaan Sveitsiin. Hän palasi takaisiin Pariisiin 1920. Vuonna 1939 hän muutti Yhdysvaltoihin, jonka kansalainen hänestä tuli 1945. Hänet kutsuttiin myös 1962 Neuvostoliittoon konsertoimaan.

Hän kuoli 88-vuotiaana New Yorkissa mutta haudattiin San Michelen hautausmaalle Venetsiaan.

[muokkaa] Tyylikaudet

Stravinskyn ura voidaan jakaa kolmeen toisistaan poikkeavaan tyylikauteen, joihin useimmat hänen sävellyksistään voidaan sijoittaa.

[muokkaa] Venäläinen kausi

Stravinskyn ensimmäisen tyylikauden, niin sanotun venäläisen eli primitiivisen kauden, aloittivat kolme Sergei Djagilevin Ballets Russes -ryhmälle Pariisiin sävellettyä balettia. Baleteissa on paljon yhteisiä piirteitä: ne on sävelletty hyvin suurille orkestereille, niissä käytetään runsaasti teemoja ja motiiveja Venäjän kansanmusiikista ja niissä näkyy Stravinskyn opettajan Rimski-Korsakovin mielikuvituksellisen soitinnustyylin vaikutus.

Ensimmäinen baleteista oli Tulilintu (1910), jossa Stravinsky opettajansa Rimski-Korsakovin tapaan kuvaa ihmishahmot diatonisella musiikilla ja yliluonnolliset hahmot oktatonisella ja kromaattisella musiikilla. Toinen baletti oli Petruška (1911), jossa vallitsee toisteinen melodia ja rytmiikka sekä staattinen harmonia. Venäläisen kauden pääteoksena pidetään kolmatta balettia, Kevätuhria, joka on Stravinskyn ja koko 1900-luvun musiikin tunnetuimpia ja merkittävimpiä teoksia. Kevätuhrin aihepiiri on pakanallisen ajan Venäjä, ja Stravinsky korostaa tätä musiikissaan. Musiikkia leimaa alkuvoimainen, energiaa pursuava ja vaihteleva rytmiikka, jonka käänteissä tahtilajia vaihdetaan usein. Teoksen aloittaa sittemmin kuuluisaksi tullut fagottisoolo aivan rekisterinsä ylärajoilta, mikä oli tuohon aikaan ennenkuulumatonta. Kevätuhrin ensi-ilta aiheuttikin skandaalin, koska se ei vastannut monien kuulijoiden käsitystä musiikin kauneudesta.

Muita venäläisen kauden teoksia olivat ooppera Satakieli (1914), Renard (1916), Histoire du soldat (Sotilaan tarina) (1918) ja Les Noces (Häät) (1923).

[muokkaa] Uusklassinen kausi

Seuraava sävellysjakso oli uusklassinen kausi. Uusklassisena aikanaan Stravinsky ammensi vaikutteita erityisesti 1700-luvun musiikista ja jazzista. Uusklassismin aloittaneena teoksena pidetään Stravinskyn Pulcinellaa. Tänä ehkä tuottoisimpana kautenaan hän kirjoitti myös teokset Psalmisinfonian, "Ragtime 11 soittimelle" ja Konserton pianolle ja puhallinorkesterille.

[muokkaa] Sarjallinen kausi

Myöhäiskaudellaan hän käytti 12-säveljärjestelmää, jota hän aiemmin oli vahvasti vastustanut, ja toisinaan sarjallisuutta, esimerkiksi teoksissa Tulva, Threni ja Requiem Canticles.

[muokkaa] Stravinsky ihmisenä

Stravinskyn musiikki ja persoona olivat jossain määrin ristiriidassa keskenään. 1900-luvun alkupuoliskon vallankumouksellisimpien teosten säveltäjä oli harras käännynnäiskatolinen ja poliittisilta mielipiteiltään konservatiivi. Monet Stravinskyn tavanneet ovat kertoneet hämmästelleensä säveltäjän ja musiikin välistä vastakohtaa: Kevätuhrin väkivaltaiset rytmiorgiat oli luonut vaatimattomalla äänellä puhunut pienikokoinen mies. Stravinsky ei pitänyt "hyvältä" kuulostavasta musiikista. Omassa tuotannossaan hän halusi yllättää, šokeerata, rikkoa rajoja ja myös pitää hauskaa. Hän osoitti ehtymätöntä halua oppia ja tutkia taidetta, kirjallisuutta ja elämää. Stravinskyn Harvardissa pitämät luennot on koottu kirjaksi Musiikin poetiikka. Laajasti lukenut, sanavalmis Stravinsky on 1900-luvun kiinnostavimpia musiikkikirjoittajia. Stravinskyn musiikkia on toisinaan moitittu liiallisesta älyllisyydestä. Stravinsky suhtautuikin pilkallisesti inspiraation merkitystä korostaviin säveltäjiin ("minähän vain keksin musiikkia") ja totesi "kammoavansa" sitä, mitä musiikissa kutsutaan "tulkinnaksi".