Inkoo

Inkoo (ruots. Ingå) on Suomen kunta, joka sijaitsee Länsi-Uudellamaalla Etelä-Suomen läänissä Helsingistä noin 55 kilometriä länteen. Se on rannikkokunta, joka rajoittuu lännessä Karjaaseen ja Tammisaareen, pohjoisessa Lohjaan ja idässä Siuntioon. Merellä rajaa on lisäksi Kirkkonummen kanssa.

Sisällysluettelo

1 Maantiede
2 Historia
3 Kylät ja taajamat
4 Elinkeino
5 Palvelut
6 Liikenneyhteydet
7 Nähtävyyksiä
- 7.1 Tapahtumia
8 Päätöksenteko
9 Kuuluisia nykyisiä ja aiempia asukkaita
10 Aiheesta muualla

[muokkaa] Maantiede

Inkoo on maantieteellisen keskipisteen mukaan tarkasteltuna manner-Suomen kolmanneksi eteläisin kunta. Keskustaajamassa, joka sijaitsee Inkoonlahden pohjukassa, asuu noin puolet kunnan asukkaista. Degerby on toiseksi suurin taajama, ja muita kyläkeskuksia ovat Inkoon asema, Tähtelä (ruotsiksi Täkter), Päivölä (ruotsiksi Solberg), Fagervik ja Barösund. Inkoon halki kulkee muutamia pienehköjä jokia, kuten Inkoonjoki keskustan läpi ja merkittävimpänä Ingarskilanjoki kunnan itäosassa. Suurimmat järvet ovat Marsjön ja Bruksträsket (Ruukinjärvi) Fagervikin lähettyvillä, missä on myös pitkä ja kapea Fagervikinlahti.

Inkoon edustalla on laaja saaristo, jonka merkittävin osa sijaitsee Barösundissa kunnan länsiosassa. Kapeat ja pitkät salmet erottavat toisistaan sen suurimpia saaria (Orslandet, Barölandet ja Älgsjölandet). Mantereelta johtaa silta Barölandetiin, josta puolestaan kulkee yksi Suomen harvoista säännöllisistä lossiyhteyksistä suurimmalle saarelle Orslandetiin. Inkoon saaristo on hyvin suosittua kesämökkialuetta (noin 2000 kesäasuntoa ja 300 pysyvää asukasta).

[muokkaa] Historia

Vanhimmat todisteet ihmisasutuksesta Inkoon alueella ovat kampakeraamiselta kaudelta yli 4000 vuotta sitten. Tältä ajalta löytyneitä tyypillisimpiä muinaisjäännöksiä ovat kamman tapaisella esineellä koristellut savityöt. Inkoon alue oli silloin vielä suurimmaksi osaksi saaristoa, sillä merenpinta oli 15-20 metriä nykyistä korkeammalla. Myöhemmin alueelle saapui Keski-Euroopasta venekirveskansa, joka on saanut nimensä veneenmallisista taistelukirveistään. He pakottivat seudulla eläneen kalastajaväen kauemmas sisämaahan.^lähde?

Pronssikaudelta (noin 1200 eaa.) ovat peräisin noin 50 hautakiviröykkiötä (hiidenkiukaat), jotka alueelta on löydetty. Kauden ihmiset olivat mahdollisesti tulleet Ruotsista. Myöhemmiltä kausilta aina keskiaikaan saakka ei ole löydetty merkkejä asutuksesta. Sitä on saattanut olla alueella, mutta on myös mahdollista, että ihmiset ovat kaikonneet kauemmas sisämaahan esimerkiksi kansainvaellusaikana 400–575 jaa. ja viikinkien saapuessa 800-luvulta alkaen.

Viimeistään keskiajalla Inkoo sai pysyvän asutuksen. Pitäjän nimi mainitaan ensimmäisen kerran asiakirjoissa vuonna 1335. Sitä kutsutttiin silloin ainakin nimillä Inghaa, Inga ja Ingo. Nimen merkityksestä on kaksi teoriaa: toisen mukaan nimeämisessä käytettiin samaa periaatetta kuin Siuntiossakin (sjunde å, seitsemäs joki) – Inkoonjoen vähäpätöisyyden vuoksi se olisi kuitenkin saanut nimekseen ingen å (ei mikään joki). Nimi on saattanut syntyä myös, kun alueella mahdollisesti vaikuttanut Inge-niminen mies on nimennyt joen itsensä mukaan (Inges å). Inkoon kirkon vanhimman osan arvellaan olevan peräisin jo 1200-luvun lopulta. Sen jälkeen sitä on laajennettu ainakin 1300-luvulla.

Vuonna 1646 tukholmalainen Carl Billsten perusti Fagervikiin masuunin, jonka rautamalmi tuotiin Ruotsista. Isonvihan jälkeen 1700-luvun alussa rautaruukki oli ehtinyt rappeutua, mutta elpyi jälleen, kun sen ostivat Hisingsin veljekset. Sen yhteyteen rakennettiin 1730-luvulla kirkko sekä 1770-luvulla yksi Suomen ensimmäisistä ja merkittävimmistä rokokootyylisistä kartanoista. Ruukin ympärille muodostui pieni yhteiskunta työläisasuntoineen. Suomen siirryttyä Venäjän hallintaan vuonna 1809 alkoi ruukin alamäki. 1820-luvulla lopetettiin rautapellin valmistus ja 1850-luvulla masuunin käyttö. Lopullisesti ruukki lakkautettiin vuonna 1902. Sitä on restauroitu 1980-luvulla.

Suomen ensimmäiset perunat tuotiin Fagervikiin saksalaisten ruukkityöläisten mukana 1700-luvulla. Siitä sai alkunsa inkoolainen perinneruoka, inkoonpuuro eli perunapuuro, johon tulee ruisjauhoa ja runsaasti perunoita (ohje).

Hangon ja Hyvinkään välinen rautatie avattiin liikenteelle vuonna 1873, ja se sivusi Inkoon luoteisosaa. Lähin asema oli Mustio. Aiemmin henkilöliikenne oli hoidettu höyrylaivoilla, joita meni kolmesti viikossa Helsinkiin ja matka kesti viisi tuntia. Helsingin ja Karjaan välinen rantarata valmistui vuonna 1903, jolloin inkoolaisten matkustus nopeutui entisestään. Helsinkiin pääsi nyt nopeimmillaan tunnissa ja 31 minuutissa – kolme kertaa päivässä. Inkoon aseman lisäksi juna pysähtyi myös Tähtelässä ja Päivölässä.

Toisen maailmansodan jälkeen Suomi luovutti rauhanehtojen mukaisesti Porkkalan alueen Neuvostoliitolle 50 vuodeksi. Siihen kuului myös lähes kokonaan silloinen Degerbyn kunta ja osa Inkoon kuntaa. Alue tyhjennettiin kymmenessä päivässä. Se saatiin takaisin jo 1956, mutta sinä aikana se oli ehtinyt muuttua lähes tunnistamattomaksi. Pian palautuksen jälkeen Degerby liitettiin osaksi Inkoota.

Nykyään Inkoo on kasvava kunta. Se kuuluu Helsingin työssäkäyntialueeseen, ja saa myös osansa Helsingin seudun kasvusta. Kuntaan muuttavat ihmiset ovat lähinnä suomenkielisiä, ja niinpä aiemmin täysin ruotsinkielisen kunnan kielisuhteet ovat jo pitkään olleet tasoittumassa. Vuonna 2006 oli ruotsinkielisiä 59 % ja suomenkielisiä lähes 40 %.

[muokkaa] Kylät ja taajamat

Backa, Barösund, Bastö, Billskog, Bjurs, Bolstad, Breds, Bredslätt, Böle, Dal, Dams, Degerby, Degerö, Elisaari (Älgsjö), Espings, Fagervik, Finnböle, Finnpada, Femböle, Gråmarböle, Gumböle, Gårdsböle, Haga, Halvdels, Hirdal, Hovgård, Illans, Ingarskila, Inkoon asema (Ingå station), Inkoon kirkonkylä (Ingå kyrkoby), Innanbäck, Joddböle, Johannesberg, Jutans, Kalkulla, Kopparnäs, Krämars, Kusans, Kämpbacka, Kärr, Lillramsjö, Linkulla, Lågnäs, Långvik, Malm, Mossaböle, Näs, Ors, Pålsböle, Päivölä (Solberg), Rankila, Rövass, Siggböle, Sonasund, Stormora, Storramsjö, Ström, Stävö, Svartbäck, Svenskby, Sågars, Torp, Torstholm, Tähtelä (Täkter), Utanåker, Vars, Vassböle, Västanby, Västankvarn, Västerby, Västerkulla, Västersolberg, Ålkila, Ålö, Österkulla, Östersolberg, Överby

[muokkaa] Elinkeino

Gåsön kalastajatorppa vuonna 1905.

Inkoossa on vuosisatainen perinne maanviljelyssä, karjanhoidossa ja kalastuksessa, jotka ovat täydentäneet toisiaan. Kalastusta on harjoitettu niin kauan kuin alueella on ollut asutusta. 1750-luvulta alkaen alkoi ilmaantua kalastajatorppia, joiden lukumäärä kasvoi tasaisesti ja ne levisivät vähitellen myös aiemmin asumattomaan ulkosaaristoon. Parhaimmillaan 1900-luvun alussa saaristossa oli lähes satakunta kalastajaperhettä, kunnes niiden määrä alkoi taantua (enää 20 perhettä vuonna 1980). Kalastajatorpparit saivat lunastusoikeuden vuonna 1924.

Maanviljelyksessä ensimmäiset torpat perustettiin jo 1600-luvun puolivälissä, ja niiden huippuaikaa oli 1800-luku. Niittymaita kynnettiin pelloiksi 1930-luvulle saakka, jolloin lisääntyi myös maidontuotanto ja juurikkaiden viljely. Lehmiä oli pitkään enemmän kuin inkoolaisia. 1960-luvulla maatalous koneellistui lähes täydellisesti. Vielä vuonna 1970 maanviljelys oli inkoolaisten merkittävin elinkeino 36 prosentilla – kymmenen vuotta myöhemmin määrä oli pudonnut 14 prosenttiyksikköä. Inkoossa on useita kauppapuutarhoja; niistä Gripans on tullut tunnetuksi neilikoistaan.

Joddbölessä on 1000 megawatin hiililauhdevoimala, joka otettiin käyttöön vuonna 1977. Se on lajissaan Pohjoismaiden suurin. Voimalan yhteydessä on syväsatama, jonka väylä on ruopattu 13 metrin syvyiseksi. Barösundissa on yksi 2 megawatin tuulivoimalaa, Kopparnäsissä 55 kilowatin tuulidieselvoimala (1991) ja 50 kilowatin hydraulinen tuulivoimala (1995) sekä energiapajuviljelmiä. Kopparnäsiin suunniteltiin myös ydinvoimalaa 1970-luvulla, mutta kunnanvaltuusto torjui suunnitelman yhden äänen enemmistöllä vuonna 1975.

[muokkaa] Palvelut

Inkoossa on kuusi ala-astetta, joista yksi on suomenkielinen. Yläasteen inkoolaiset käyvät nykyään Virkkalassa (aiemmin Karjaalla). Lukiot sijaitsevat lähikunnissa Karjaalla, Lohjalla ja Kirkkonummella, kukin noin 25 kilometrin päässä Inkoon keskustasta. Barösundin ala-asteella oli vain kolme oppilasta vuonna 1981, ja se sai toimia erikoisluvalla. Nykyään oppilaita on jo muutamia kymmeniä.

Keskustassa palvelee terveyskeskus, muutamia kauppoja (joista Varubodenin yhteydessä on asiamiesposti), kaksi pankkia, kirjasto ja paloasema. Degerbyssä on pankin ja kirjaston sivupisteet sekä kauppa. Barösundissa on pieni kauppa ja kahvila.

[muokkaa] Liikenneyhteydet

Inkoon rautatieasemalta (noin 5 km keskustasta luoteeseen) kulkee lähi- tai taajamajuna arkipäivisin seitsemän kertaa päivässä Karjaalle ja kuusi kertaa päivässä Helsingin suuntaan. Bussiliikennettä on Helsingin ja Karjaan suuntaan useita kertoja päivässä sekä Lohjalle muutaman kerran päivässä. Inkoon keskustassa on pienvenesatama.

[muokkaa] Nähtävyyksiä

Fagervikin ruukki (1646), kartano (1772–73) ja puukirkko (J. F. Schultz, 1737). Kartanon pihalla on englantilais- ja ranskalaistyyppinen puutarha sekä kiinalainen paviljonki. Kirkossa on Suomen vanhimmat alkuperäiskunnossa olevat urut. Ympäristö on osa Snappertunanjoen-Fagervikin kansallismaisemaa.
Inkoon kirkko (1200-luku) on omistettu merenkulkijoiden suojeluspyhimykselle pyhälle Nikolaukselle (tunnetaan myös joulupukkina). Kirkossa on krusifiksi 1300-luvulta, seinämaalauksia 1400-luvulta ja barokkityylinen alttaritaulu 1700-luvulta. 1500-luvulta peräisin oleva, mustan surman tuhoihin liittyvä seinämaalaus "Kuolemantanssi" on harvinaisuus.
Degerbyn nykyinen kirkko (1931–32) korvasi 1747–48 rakennetun puukirkon.
Kuninkaantie (Fagervik–keskusta–Innanbäck–Degerby)
Gammelgårdenin kotiseutumuseo keskustassa, jossa on 1700-luvulta peräisin oleva päärakennus ympärillään liitereitä, majoja, savusauna ja tuulimylly. Esillä on myös runsaasti esineistöä.
Museo Degerby Igor, joka kertoo Porkkalan vuokra-ajan tapahtumista 1944–56.
Malmtorpin talonpoikaismuseo; vuonna 1877 rakennettu asuinrakennus, joka on sisustettu alkuperäiseen tyyliin.
Inkoon tykki- ja ajoneuvomuseo Torpissa; esillä 30 erilaista tykkiä, venäläinen helikopteri sekä kymmenkunta ajokunnossa olevaa autoa.