Maurice Ravel

Wikipedia

Joseph Maurice Ravel (7. maaliskuuta 1875, Ciboure – 28. joulukuuta 1937, Pariisi) oli ranskalainen säveltäjä ja pianisti. Hänen tuotantonsa, joka on tulosta tunnontarkasta tutkimuksesta ja monimuotoisesta perinteestä liikkuu valilla Jean-Philippe Rameau ja modernin jazzin pioneerit. Tämä johdatti näet erityisesti saamaan vaikutteita impressionisteiltä ja siten myös kohti neoklassismia. Hänet tunnettin myös mestarillisina musiikin sovittajana orkesterille ja pikkutarkkana käsityöläisenä.

Maurice Ravel pianon ääressä yhdessä kanadalaisen laulajattaren Éva Gauthierin kanssa 7. maaliskuuta 1928, kun säveltäjä oli kiertueella Amerikassa. Äärimmäisenä oikealla on George Gershwin.

[muokkaa] Elämä

[muokkaa] Lapsuus ja nuoruus

Ravelin musiikilliset kyvyt tulivat ilmi jo varhain, vaikka hän ei ollutkaan varsinaisesti mikään ihmelapsi. Hän aloitti säännöllisen musiikinopiskelun 7-vuotiaana ja pian hän jo kirjoitti omia pieniä sävellyksiään. Pariisin konservatorioon Ravel kirjoittautui jo 14 vuoden iässä vuonna 1889. Ravel osoittautui lahjakkaaksi opiskelijaksi, mutta hänellä oli usein vaikeuksia tulla toimeen opettajien kanssa. Heinäkuussa 1895 Ravel lähti konservatoriosta, mutta palasi sinne kaksi vuotta myöhemmin. Tällöin hän sai sävellyksenopettajakseen Gabriel Faurén, josta tuli yksi Ravelin uskollisista tukijoista ja ystävistä. Ravelin ensimmäiset persoonalliset teokset ovat peräisin näiltä vuosilta.

[muokkaa] Les Apaches

Ravel lukeutui 1900-luvun alkuvuosina Les Apaches -nimiseen ("kapinalliset, ulkopuoliset") nuorten taiteilijoiden ryhmään, jonka muita jäseniä olivat muun muassa pianisti Ricardo Viñes, säveltäjät Manuel de Falla, Igor Stravinsky ja Florent Schmitt sekä runoilija Tristan Klingsor. Ravel sävelsi Klingsorin runoihin laulusarjan Schéhérazade, joka lukeutuu hänen ensimmäisten varsinaisten mestariteostensa joukkoon. Teoksen säveltämisvuonna 1903 päättyi Ravelin opiskelu konservatoriossa. Vuonna 1903 valmistui myös Ravelin tunnetuin kamarimusiikkiteos, F-duuri jousikvartetto.

[muokkaa] Hedelmällinen kausi

Vuodet 1905-1914 olivat Ravelin elämän kenties tuotteliainta aikaa. Silloin valmistuivat monien piano- ja kamarimusiikkiteosten lisäksi muun muassa orkesteriteos Rhapsodie espagnole. Sergei Djagilev toi maineikkaan Venäläisen balettinsa Pariisiin toukokuussa 1909. Djagilev tilasi Ravelilta baletin. Lopputuloksena oli Daphnis et Chloé, joka on monien mielestä Ravelin ehkä paras teos. Säveltäjä oli näihin aikoihin muutenkin kiinnostunut näyttämömusiikista. Vuonna 1907 valmistui ooppera L'heure espagnol (Espanjalainen hetki) ja vuonna 1912 satubaletti Ma mère l'oye (Hanhiemo).

[muokkaa] Ensimmäinen maailmansota

Ensimmäisen maailmansodan syttyessä Ravel oli säveltämässä a-molli pianotrioaan. Hän viimeisteli teoksen nopeasti ja pyrki sen jälkeen vapaaehtoisena armeijaan, mihin häntä ei tosin kelpuutettu liian pienikokoisena. Ravel toimi sodan aikana autonkuljettajana ja hän joutui kokemaan sodan kauhuja muun muassa Verdunin suurtaistelussa vuonna 1916. Säveltäjä vapautettiin toimestaan seuraavana vuonna, johtuen sairaudesta. Sota jätti Raveliin jälkensä. Säveltäminen sujui katkelmallisesti, eikä sotavuosina valmistunut yhtään suurimuotoista teosta. Lisäksi hänen sävelkieleensä alkoi ilmestyä myös vakavampia sävyjä. Vuonna 1917 Ravel sävelsi barokkihenkisen kuusiosaisen pianosarjansa Le tombeau de Couperin (Couperinin hauta), jonka Ravel omisti sodassa kuolleiden ystäviensä muistolle (yhden osan kullekin). Ravelilla oli laaja ystäväpiiri, mutta hän ei koskaan mennyt naimisiin. Vuonna 1921 hän osti Pariisin lähistöltä suuren talon, jossa hän eli loppuelämänsä puutarhansa ja rakastamiensa kissojen ympäröimänä. Ravel oli mieltynyt mekaanisiin leluihin ja muihin pikkuesineisiin, joita hän keräili koko ikänsä.

[muokkaa] Kiertueita ja kuolema

Debussyn kuoltua vuonna 1918 Ravelia pidettiin yleisesti Ranskan suurimpana säveltäjänä. Menestyksestä huolimatta säveltäjä oli taipuvainen masennuskausiin. Voimiensa tunnossa hän sävelsi La valsen ja L'enfant et les sortilèges -oopperan kaltaisia merkkiteoksia. "Lumotun lapsen" ensi-ilta oli Pariisin oopperassa vuonna 1925. Ravel esiintyi pianistina eri puolilla Eurooppaa ja matkusti vuonna 1928 Yhdysvaltoihin konsertoimaan. Matka osoittautui hedelmälliseksi, sillä New Yorkin Harlemin jazzyhtyeet tekivät Raveliin suuren vaikutuksen. Kiinnostus Amerikan mustien musiikkiin on kuultavissa muun muassa matkan jälkeen valmistuneessa viulusonaatissa, erityisesti sen Blues-osassa. Orkesteriteos Boléro valmistui samoihin aikoihin. Kyseessä oli alun perin tanssija Ida Rubinsteinin tilausteos. Se rakentuu hypnoottisesti yhden sävelkulun katkeamattomaan toistoon ja kasvuun, joka lopussa yltyy rajuun huipennukseen. Bolérosta tuli nopeasti Ravelin esitetyin teos. Säveltäjä kommentoi ilmiötä happamasti: "Olen säveltänyt vain yhden mestariteoksen. Se on Boléro. Valitettavasti siinä ei ole yhtään musiikkia." Ravelin viimeiseksi teokseksi jäivät 1930-luvun alussa valmistuneet kaksi pianokonserttoa ja laulusarja Don Quichotte á´Dulcinée. Vuonna 1932 säveltäjä joutui auto-onnettomuuteen, jonka aiheuttaman aivovaurion seurauksena hän joutui jättämään työskentelynsä. Ystävät yrittivät piristää Ravelia muun muassa matkoilla Espanjaan ja Marokkoon vuonna 1935. Joulukuussa 1937 lääkärit päättivät yrittää leikkausta, mutta heikoin tuloksin. Ravel kuoli pariisilaisessa sairaalassa 28. joulukuuta 1937 pitkän tajuttomuuden jälkeen.

[muokkaa] Musiikki

Ravelin teoksissa oli vaikutteita muun muassa Claude Debussyn teoksista. Sekä Ravel että Debussy kuuluivat tunnetuimpiin impressionistisiin säveltäjiin. Lisäksi Ravel sai vaikutteita muun muassa jazzista sekä aasialaisesta musiikista. Ravelin tyylillinen määrittely on kuitenkin osoittautunut ongelmalliseksi. Hän ei edustanut impressionismia sanan puhtaimmassa merkityksessä. Ravelin harmoniat ovat kirkkaampia kuin varsinaisten impressionistien ja esimerkiksi Debussyn suosimaa kokosävelasteikkoa Ravel ei juurikaan käyttänyt. Lisäksi Ravelin tuotannossa tapaa impressionistiselle estetiikalle vieraita vanhoja barokin ja klassismin sävellysmuotoja, mikä on antanut aiheen puhua uusklassismista. Baskitaustainen Ravel oli sammumattoman kiinnostunut kaikesta espanjalaisesta, mikä on kuultavissa myös musiikissa. Ravelin tuotannossa itämainen aistikkuus ja eurooppalainen viileä klassisuus elävät rinnakkain. Hän onnistui yhdistämään erilaisia, jopa toisilleen vastakkaisia tyylipiirteitä persoonalliseksi elämäntyöksi. Ravel kehitti esimerkillisen selkeän ja loisteliaan orkestrointityylin, jota ihaillaan vielä tänäkin päivänä. Mekaanisista esineistä kiinnostuneen Ravelin musiikki on kauttaaltaan viimeisteltyä. Stravinsky kutsui Ravelia "sveitsiläiseksi kellosepäksi". Ravelin musiikki on älyllistä ja pidättyvää, mutta ei milloinkaan kylmää tai kuivaa.

[muokkaa] Keskeiset teokset

Maurice Ravelin tokset karakterisoituvat yleisesti ottaen:

• niiden niukasta yltäkylläisyydestä kun teoksia vertaa muutamiin hänen aikalaisiinsa.
• suuresta vaihtelevaisuudesta, jossa otetaan huomioon kaikki eri musiikun lajit, kuiten uskonnollinen musiikkin poissulkien,
• suuresta prosenttimäärästä sävellyksiä, joita pidetään keskeisenä.

Teosten täydellinen luettelo^[1] , jonka Arbie Oriiiienstein on laatinut ja Marcel Marnat täydentänyt, käsittää 111 valmiiksi saatettua teosta, jotka Ravel sävelsin vuosin 1887 ja 1933 välisenä aikana. Ne jakautuvat:

• 86 omaa teosta
• 25 sovitettua teosta

Alla on luettelo 60. keskeistä teosta.

[muokkaa] Alkuperäiset teokset

[muokkaa] Vokaalimusiikki

• Cinq Mélodies populaires grecques
• Don Quichotte à Dulcinée (san. Paul Morand)

1. Chanson romanesque
2. Chanson épique
3. Chanson à boire

[muokkaa] Lähteet

1. ↑ Maurice Ravelin teosten luettelo Québecin yliopiston sivuilla (englanniksi)

Wikimedia Commonsissa on lisää materiaalia aiheesta Maurice Ravel.