Robert Bruce
Wikipedia
Robert I (tunnetaan yleensä paremmin nimillä Robert Bruce tai Robert the Bruce, 11. heinäkuuta 1274 – 7. kesäkuuta 1329), oli Skotlannin kuningas 1306–1329. Hän on yksi Skotlannin merkittävimmistä kuninkaista ja yksi sukupolvensa kuuluisimmista sotureista. Bruce johti Skotlantia sen itsenäisyystaistelussa Englantia vastaan.
Robert Bruce oli isän puolelta Englannista siirtynyttä normannisukua, jolle oli läänitety strategisesti tärkeä raja-alue Annandale. Hänen äitinsä oli kelttiläinen perijätär. Häneltä Robert Bruce peri 1292 Carrickin jaarlin arvon ja maat.
Sen jälkeen, kun Canmoren hallitsijasuku oli vuonna 1290 sammunut, Robert Brucen samanniminen isoisä vaati itselleen Skotlannin kruunua. Kruununperimyskiistan ratkaisijaksi kutsuttu Englannin kuningas Edvard I valitsi kuitenkin kuninkaaksi John Balliolin. Molemmat polveutuivat David I:n pojanpojan tyttäristä. Brucen suku ei tunnustanut ratkaisua.
Kun Englannin ja Skotlannin välille puhkesi vuonna 1295 sota, Brucen isä kieltäytyi tuomasta miehiään kansalliseen armeijaan. Suku karkotettiin Skotlannista ja siltä riistettiin sen maat, mutta se sai niistä korvausta Edvardilta. Suvulla oli ennestään maita myös Englannissa.
Robert Bruce liittyi William Wallacen kapinaan englantilaisia vastaan. Falkirkin tappion jälkeen 1298 Wallace syrjäytettiin johtoasemasta mutta jatkoi sissisotaa. Valtakunnan suojelijoiksi tulivat kilpailevat ylimykset Robert Bruce ja Balliolin lanko Badenochin jaarli John Comyn sekä arkkipiispa William Lamberton, mutta kahden edellisen riitojen takia liitto kesti vain pari vuotta.
Bruce teki ensimmäisenä sovinnon Edvardin kanssa 1302. Sitoakseen Brucen itseensä Edvard naitti hänelle irlantilaisen suosikkinsa Ulsterin jaarlin tyttären Elisabeth de Burghin. Myös Comyn siirtyi Edvardin alamaiseksi 1304.
Bruce ja Comyn tapasivat 10. helmikuuta 1306 Greyfriarsin kirkossa ilmeisesti neuvotellakseen kapinasta. Bruce menetti malttinsa ja surmasi Comynin. Tällöin hän oli pakkotilanteessa aloittaa kapina heti. Murhan johdosta Brucella oli odotettavissa paavin kirkonkirous, mutta Skotlannin kirkko asettui tukemaan Brucea ja hänet kruunattiin kuninkaaksi palmusunnuntaina 1306 Sconessa.
Edvard lähetti Skotlantiin armeijan, joka löi Brucen joukot Methvenin taistelussa. Brucen vaimo Elisabeth de Burgh ja ainoa lapsi, ensimmäisestä avioliitosta oleva tytär Marjorie, sekä muita perheen naisia joutui englantilaisten vangiksi.
Bruce joutui pakenemaan englantilaisia Hebrideille, josta hän kuitenkin palasi seuraavana vuonna. Jälleen hänen hankkeensa epäonistuivat ja hänen veljensä joutuivat englantilaisten vangeiksi ja hirtettiin.
Vasta kun Bruce alkoi käyttää samaa sissitaktiikkaa kuin Wallace, hän alkoi saavuttaa menestystä ja yhä useammat siirtyivät hänen puolelleen. Heidän joukossaan oli Brucen sisarenpoika Thomas Randolph.
Edvard I:n kuolema 1307 helpotti Brucen tilannetta, sillä Edvard II oli heikko hallitsija. Hänkään ei suostunut rauhaan. Sen takia Bruce järjesti hävitysretkiä Pohjois-Englantiin. Hänen alipäälliköitään olivat hänen veljensä Edward Bruce, sisarenpoikansa Morayn jaarli James Randolph ja "Hyvä" Sir James Douglas.
Vuonna 1309 Bruce saattoi kutsua koolle ensimmäisen parlamenttinsa. Seuraavina vuosina useimmat linnat (Edinburgh, Roxburgh) joutuivat Brucen valtaan. Piirittäessään Stirlingin linnaa Edward Bruce teki sopimuksen linnan komentajan kanssa, että jolleivat englantilaiset seuraavaan vuoden 1314 juhannukseen mennessä lähettäisi apuvoimia, linna antautuu.
Sopimuksen mukaisesti Englannin Edvard II saapui Skotlantiin 100 000 miehen vahvuisen armeijan kanssa, mutta Bruce onnistui lyömään englantilaiset Bannockburnin taistelussa, vaikka hänellä oli vain 30 000 miestä. Tämä voitto vahvisti sekä Skotlannin itsenäisyyden että Brucen vallan. Bruce sai myös perheensä takaisin Englannin vankeudesta.
Englanti ei kuitenkaan suostunut solmimaan rauhaa, ja skotlantilaiset vetosivat paaviin kuuluisalla Arbroathin julistuksella 1320.
Vasta kun Edvard II oli murhattu ja nuori Edvard III noussut valtaan, Englanti suostui solmimaan rauhan ja samalla tunnustamaan Brucen Skotlannin kuninkaaksi vasta 17. maaliskuuta 1328 Edinburghissa. Silloin sovittiin, ettei skotlantilainen ylimys voinut omistaa maata Englannissa tai päinvastoin.
Bruce oli aina haaveillut lähtevänsä ristiretkelle, luultavasti sovittaakseen Comynin murhan, muttei voinut sitä tehdä. Niinpä hän pyysi, että hänen kuoltuaan sydän irrotettaisiin hänen ruumiistaan ja joku lähtisi se mukanaan ristiretkelle. Tehtävän sai Sir James Douglas, joka lähtikin vuonna 1330 Espanjaan taistelemaan maureja vastaan ja sai siellä surmansa.
Bruce kuoli rauhallisesti Cardrossissa 7. kesäkuuta 1329, ja hänet haudattiin (sydäntä lukuun ottamatta) Dumfermlinen luostariin, jonne hänen toinen vaimonsa oli haudattu kaksi vuotta aiemmin.
[muokkaa] Lapset
- David II Bruce (kuoli lapsettomana)
- Marjorie (aviopuoliso Walter Stewart - heidän poikansa Robert II oli ensimmäinen Stuart-sukuinen kuningas)