Luettelo Suomen pääministereistä kuolinajan mukaan
Wikipedia
Tämä on luettelo Suomen edesmenneistä pääministereistä kuolinjärjestyksessä.
* Tällä hetkellä elossa on nykyisen (Matti Vanhanen) lisäksi viisi entistä pääministeriä – Mauno Koivisto, Harri Holkeri, Esko Aho, Paavo Lipponen ja Anneli Jäätteenmäki.
[muokkaa] Kuolemat vuosisadoittain
- 1900-luku: 31, ensimmäinen Lauri Ingman, viimeinen Teuvo Aura
- 2000-luku: 3, ensimmäinen Johannes Virolainen, viimeisin Kalevi Sorsa
[muokkaa] Huomioita
- 25. lokakuuta on ainoa päivä, jolloin on kuollut useampi kuin yksi pääministeri: Lauri Ingman vuonna 1934 ja Risto Ryti vuonna 1956.
- Eniten pääministerejä on kuollut tammikuussa (kuusi).
- Yksikään pääministeri ei ole kuollut virassa ollessaan.
- Pisimpään pääministerikautensa jälkeen on elänyt Martti Miettunen – 39 vuotta, 8 kuukautta ja kuusi päivää (Miettusen I hallitus kaatui 13. huhtikuuta 1962 ja Miettunen kuoli 19. tammikuuta 2002).
- Lyhimmän ajan pääministerikautensa jälkeen eli Antti Hackzell – yhden vuoden, 2 kuukautta ja 17 päivää (Hackzellin hallitus kaatui 21. syyskuuta 1944 ja Hakczell kuoli 14. tammikuuta 1946).
- Ainoa yli 90-vuotiaaksi elänyt pääministeri tähän mennessä on ollut Martti Miettunen.
- Vanhimmaksi pääministereistä eli Martti Miettunen, joka kuoli 94-vuotiaana. Nuorimpana kuoli Keijo Liinamaa (51-vuotiaana).
|
||||
|
||||
Luettelot pääministereistä | Virkajärjestys | Syntymä | Kuolema | Ikä virkaan astuessa | Elinikä | Virkapäivät | Muut poliittiset virat | Puolue | Synnyinpaikka | Etunimi | Sukunimi | |||
---|---|---|---|---|
|
||||
Luettelot presidenteistä | Virkajärjestyksessä | Syntymä | Kuolema | Ikä virkaan astuessa | Kauden pituus | Eläkkeen pituus | Elinikä | |||
Presidenttiehdokkaat | Aakkosjärjestyksessä | Puolueen mukaan |