Nuoren Voiman Liitto
Wikipedia
Nuoren Voiman Liitto on kulttuuriyhdistys, joka järjestää kirjoittajakoulutusta ja kirjoituskilpailuja nuorille ja aikuisille sekä ylläpitää kaunokirjallisten tekstien arvostelupalvelua.
Lisäksi Nuoren Voiman Liitto julkaisee kuudesti vuodessa ilmestyvää Nuori Voima -kirjallisuuslehteä, järjestää kirjallisuustapahtumia ja keskustelutilaisuuksia sekä organisoi Elävien Runoilijoiden Klubin toimintaa, jonka tarkoituksena on koota runon harrastajia yhteen ja nostaa runon profiilia. Liitto jakaa vuosittain Nuori Voima -tunnustuspalkintoa. Liitto myös ylläpitää Sähköiset säkeet -verkkoantologiaa, joka esittelee suomalaisten nykyrunoilijoiden tuotantoa Internetissä.
Nuori Voima -lehti on perustettu 1908. Alun perin se suunnattiin suomalaiselle koulunuorisolle yleissivistävänä harrastusjulkaisuna. Vuonna 1921 lehdestä tuli sen ympärille syntyneen Nuoren Voiman Liiton äänenkannattaja. Kirjallisuuslehti siitä kehittyi Tulenkantajien toiminnan myötä 1920- ja 1930-lukujen taitteessa.
Nuori Voima -lehden avustajiin kuuluivat alkuvuosina mm. Jalmari Finne ja Vilho Setälä. Kaksikymmentäluvulla lehteen kirjoittivat lähes kaikki tuonaikaisen suomalaisen kirjallisuuden kärkinimet kuten Martti Haavio, Pentti Haanpää, Uuno Kailas, Mika Waltari, Katri Vala, Toivo Pekkanen, Yrjö Jylhä, Olavi Paavolainen ja Saima Harmaja. Nuoren Voiman Liitto ja Nuori Voima -lehti ovat auttaneet lukuisia suomalaisia kirjailijoita uransa alkuun. Arvostelupalvelu, joka on alusta alkaen ollut osa liiton toimintaa, ohjannut ja kannustanut tuhansia kirjoittajia vuosikymmenien aikana.
Nuoren Voiman Liiton toiminta käynnistyi voimakkaasti 1920-luvulla. Eri puolille Suomea perustettiin aktiivisesti toimivia osastoja ja harrastuspiirejä. Vuodesta 1922 alkaen järjestettiin vuosittain talvipäivät esityksineen, näyttelyineen, luentoineen ja kilpailuineen.
Nuori Voima -lehti jatkoi ilmestymistään myös sodan aikana. Sotavuosien jälkeen lehti ja liitto avasivat ikkunoita Eurooppaan ja muuallekin maailmaan. Liiton toiminta lamaantui 1950-luvun lopulla, kun harrastajien määrä väheni, eikä liitto kyennyt uudistumaan. Vaikeudet jatkuivat seuraavalla vuosikymmenellä ja kärjistyivät lopulta niin, että Nuori Voima -lehden ilmestyminen keskeytyi. Se alkoi ilmestyä jälleen 1973. Liiton toiminta laajeni ja talous koheni 1970-luvulla. Uusi nousun kausi käynnistyi 1980-luvun puolivälissä.
[muokkaa] Nuori Voima -palkinto
- 2006: runokustantamo Savukeidas Kustannus
- 2005: antikvariaatinpitäjä Seppo Hiltunen
- 2004: toimittaja Nadja Nowak
- 2003: galleristi Leena Kuumola
- 2002: professori Auli Viikari
- 2001: kirjallisuuskritiikin verkkolehti Kiiltomato.net
- 2000: suomentaja Jukka Mallinen
- 1999: kirjailija Sinikka Nopola
- 1998: suomentaja Ville Keynäs
- 1997: Basam Books -kustantamo
- 1996: lausuja Martti Mäkelä
- 1995: runoilija J. K. Ihalainen
- 1994: kriitikko Pia Ingström
- 1992: kustantamo Life Kustannus