Kylmä sota
Wikipedia
Kylmä sota on kahden tai useamman valtion välillä vallitseva valtataistelu, lähes sotatila, jossa ei kuitenkaan käytetä suoria sotilaallisia toimia vaan turvaudutaan propagandaan, vakoiluun, taloudellisiin ja poliittisiin taistelukeinoihin. Joskus myös satelliittivaltioiden välisiä konflikteja tuetaan toisen osapuolen vahingoksi.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Yhdysvallat vastaan Neuvostoliitto
Kylmä sota -termiä käytetään useimmiten Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton hegemonioiden välisestä valtakamppailusta toisen maailmansodan lopusta Neuvostoliiton luhistumiseen 1990-luvun alussa.
Maailma oli lähes kokonaan jakautunut kahteen blokkiin. Länsiblokki muodostui lähinnä teollistuneista NATO-maista. Itäblokkiin puolestaan kuuluivat useimmat sosialistiset maat, jotka olivat perustaneet NATO:lle vastineeksi Varsovan Sopimusjärjestön.
[muokkaa] Kylmän sodan synty
Kylmä sota alkoi toisen maailmansodan jälkeen länsivaltojen ja Neuvostoliiton törmätessä yhteen. Erimielisyyksiä oli muun muassa miehitettyjen alueiden kehittämisestä. USA halusi taloudellisesti vahvan Euroopan ja Saksan, Neuvostoliitto tuhota Saksan mahdollisuuden nousta uuteen sotaan.
Varsinkin DDR:ssä ja Berliinissä tämä johti ongelmiin. Saksa oli jaettu neljän eri maan miehitysvyöhykkeiksi, ja Neuvostoliiton vyöhykkeen sisällä ollut Berliini niin ikään neljään eri vyöhykkeeseen. Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeelle muodostui epävakaa ilmapiiri, mikä johti useiden, varsinkin koulutettujen, ihmisten pakoon länteen "aivovuotoon". Epävakautta aiheutti ensinnäkin se, että suuri osa DDR:n teollisuudesta siirrettiin sotakorvauksina Neuvostoliittoon. Maasta tuli myös käytännössä yksipuolueinen, kun kommunistinen ja sosialidemokraattinen puolue yhtyivät myös Sosialistiseksi Yhtenäisyyspuolueeksi, SEDiksi. Niin kutsuttu rautaesirippu pystytettiin. Se jakoi Euroopan kahtia, Adrianmereltä Itämerelle.
Tuolloin pidettiin selvänä, että ensimmäisen maailmansodan aiheutti ennemmin rajaton kilpavarustelu kuin ihmisten omat päätökset. Sama päti myös kylmään sotaan. Jokaiseen liikkeeseen vastattiin toiselta puolelta aina suuremmalla vastaliikkeellä, ja lopulta toisen oli peräydyttävä, jotta avoin sota vältettäisiin. Yhdysvalloissa suunniteltiin ennakoivaa ydiniskua Neuvostoliittoon, ja myös neuvostoliittolaisten oletettiin suunnittelevan samaa. Tämä taas pakotti Neuvostoliiton vakuuttamaan vastaamiskykyään.
Kylmän sodan syntyä on haluttu lännessä perinteisesti vierittää Stalinin niskoille, mutta luottamuspula oli pääasiassa molemminpuolinen. Niin neuvosto- kuin länsijohtajatkin syyllistyivät ylilyönteihin ja ideologisen ristiriidan korostamiseen käytännön asioiden hoitamisessa.
[muokkaa] Ideologinen ristiriita
Tilanteessa olivat myös vastakkain kaksi ideologista maailmaa. Länsi näki idän epädemokraattisena, autoritaarisena kommunistidiktatuurina ja itä vastaavasti lännen porvarillisina imperialisteina ja riistäjinä. Kummassakin tapauksessa yleisessä mielipiteessä valtiokoneiston propaganda teki ideologioista – kommunismista ja kapitalismista – voimakkaan pejoratiivisia ja tunnepitoisia ja katkaisi niiden yhteydet todellisiin poliittisiin ja taloudellisiin teorioihin.
[muokkaa] Suorat ja epäsuorat sotilaalliset toimet
Kylmän sodan ilmapiiri johti lukuisiin konflikteihin, joista osa oli aseellisia. Niin sanottuja proxy-sotia käytiin muun muassa Vietnamissa, Angolassa, Koreassa ja Afganistanissa. Näissä sodissa eivät suoranaisesti olleet vastakkain suurvallat, vaan usein toisen suurvallan joukot ja toisen blokin puolella oleva valtio.
Yhdysvallat horjutti latinalaisessa Amerikassa joko salaa tai julkisesti liian vasemmistolaiseksi katsomiaan hallituksia (esimerkiksi Chile ja Allende, Guatemala ja Arbenz). Nicaraguan sandinistihallitusta vastaan käytiin eräänlaista proxy-sotaa palkkasoturien avulla. Kuuban vastaisesta suorasta sodankäynnistä luovuttiin Sikojenlahden fiaskon jälkeen. Myös monia pienempiä Karibian saarivaltioita miehitettiin aika ajoin.
Itä-Euroopan maat olivat puolestaan tiukan Neuvostoliiton valvontapolitiikan alla. Mahdolliset kansannousut tai poikkeamat Kremlin linjasta tukahdutettiin nopeasti. Tunnetuimmat tukahdutukset olivat Unkarin kansannousun kukistaminen ja Prahan kevään lopettanut Tšekkoslovakian miehitys.
[muokkaa] Tiedustelupalvelut
Kylmän sodan toimissa olivat keskeisiä myös tiedustelupalvelut - Yhdysvaltain Central Intelligence Agency, CIA, ja Neuvostoliiton Komitet Gosudarstvennoi Bezopasnosti, KGB Tiedustelu oli jatkuvaa kilpajuoksua kaksoisagentteineen ja loikkareineen. Kuuluisimpiin vakoilutapauksiin kuuluu Ethel ja Julius Rosenbergin tapaus, jossa kaksi amerikkalaista kommunistia tuomittiin kuolemaan syytettyinä atomivakoilusta. He olivat ainoat vakoilusta teloitetut amerikkalaiset kylmässä sodassa. Asiasta on useita näkemyksiä — usein se katsotaan vain ylireagoinniksi Yhdysvaltojen julkisessa ilmapiirissä vallinneeseen "Punaisen vaaraan", sillä todelliset atomivakoilijat tuskin vaarantaisivat itseään avoimen kommunistisella poliittisella toiminnalla.
[muokkaa] Punainen vaara
Yhdysvalloissa valtion propaganda ja luodut mielikuvat demonisoivat kommunistit siihen pisteeseen, että yleisessä mielipiteessä lähenneltiin hysteriaa. Pelko johti lopulta eriasteisiin kommunistivainoihin, joissa keskeisimpänä oli ns. mccarthyismi joka kohdisti tutkimuksensa erityisesti Hollywoodin vasemmistolaisina pidettyihin ohjaajiin ja näyttelijöihin. Tässä tapauksessa kommunismi oli käsitteellistetty koskemaan kaikkea vasemmistolaisuutta, joka nähtiin Neuvostoliitto-myönteisyytenä. Ehkäpä tästä syystä Amerikassa ei vielä nykypäivänäkään ole alettu kunnioittamaan minkäänlaisia vasemmistolaisia arvoja, jonka takia esimerkiksi maan sosiaalipolitiikka on varsin olematon. Kommunisminvastaisuus ulottui myös syvälle viihdekulttuuriin ja elokuviin. Ajatus yhdistettiin erityisesti vakoojiin, isänmaanpettureihin ja alituisesti vaanivaan ydinsodan pelkoon. 50-luvun aktiivisten kommunistivainojen jälkeen ilmapiiri lieveni ja 60-luvun nuorisokapinallisliikkeen yhteydessä vasemmistolaisuus ainakin jossain määrin "rehabilitoitiin". Tosin "sosialismi" ja "kommunismi" ovat amerikkalaisessa julkisessa sanassa ja politiikassa säilyttäneet tänäkin päivänä voimakkaan negatiivisesti latautuneen merkityksensä.
Neuvostoliiton propaganda aiheutti oman väestön piirissä varmasti samansuuntaisia ilmiöitä, mutta totalitaarisen valtion yleisen mielipiteen arviointi eri aikakausina on jo hankalampaa.
[muokkaa] Ydinaseet
Sotilaallisesta voimasta kilpailtaessa ydinaseet nousivat keskeiseksi. Ydinenergiaa ja rakettitekniikkaa kehitettiin ydinohjuksien valmistamiseksi. 50-luvulta kylmän sodan loppuun vallitsi ns. kauhun tasapaino — kumpikin osapuoli olisi kyennyt aiheuttamaan niin suuren tuhon toiselle puolelle, että ydinaggressio olisi ollut käytännössä itsemurha. Ydinsodan vaaran takia suoralta sotilaalliselta konfliktilta vältyttiin — erimielisyydet ratkottiin proxy-sodissa. Täten ydinaseiden katsottiin turvanneen pitkän, mutta jäätävän rauhanjakson.
Aikakauden kulttuurissa näkyi ydinsodan pelon takia omalaatuinen sekoitus hysteeristä pelkoa ja epävarmuutta sekä kritisointia sodan mielettömyydestä.
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Lähteet
- Thomas C. Reed: "At the Abyss - An Insider’s History of the Cold War" Ballantine Books, New York 2004
[muokkaa] Aiheesta muualla
- http://www.cnn.com/SPECIALS/cold.war/ CNN:n ylläpitämä kattava kylmän sodan tietokanta.
