Antonio Gramsci
Wikipedia
Antonio Gramsci 
kuuntele ääntämys? (s. 22. tammikuuta 1891 Cagliarin provinssissa Sardiniassa , k. 27. huhtikuuta 1937 vankilasssa) oli italialainen kommunisti ja marxilaisen teorian kehittäjä. "Lännen Lenin" Gramsci tuli tunnetuksi etenkin niin sanotun hegemonian käsitteen kehittäjänä sekä kirjoittamistaan Vankilavihkoista.
Antonio Gramsci syntyi Francesco Gramscin ja Giuseppina Marciasin suurperheeseen. Vuonna 1923 Gramsci avioitui viulisti Julka Schuchtin (1896-1980) kanssa, joka oli Venäjän kommunistisen puolueen jäsen. Gramsci tapasi Schuchtin asuessaan puoli vuotta kommunistisen internationaalin Italian delegaattina. He saivat kaksi poikaa, Delion (1924-1981) ja Giulianon (1926-)
Opiskellessaan Dettori-lyseossa Cagliarissa Gramsci tuli ensimmäistä kertaa kosketuksiin työväenluokan organisoitujen sektoreiden sekä radikaalien ja sosialististen aatteiden kanssa. Valmistuttuaan lyseosta vuonna 1911 Gramsci hyväksyttiin stipendillä Torinon yliopistoon. Muiden hyväksyttyjen joukossa oli mm. Palmiro Togliatti, josta myöhemmin tuli Italian kommunistisen puolueen (PCI) pääsihteeri. Yliopistossa hän myös tapasi Angelo Tascan ja monia muita, joiden kanssa hän myöhemmin oli tekemisissä Italian sosialistisessa puolueessa (PSI) ja sen jakautumisen jälkeen PCI:ssä, jossa hän oli yksi perustajajäsenistä.
Yliopistossa Gramsci oli lahjakas filosofian, kirjallisuuden ja lingvistiikan opiskelija, mutta huolimatta lupaavasta akateemisesta urasta Gramsci liittyi vuonna 1915 PSI:n aktiiviseksi jäseneksi ja hän aloitti journalistina. Samaan aikaan Italia liittyi ensimmäiseen maailmansotaan. Vuoden 1917 Venäjän vallankumouksen sekä sitä seuranneen sisällissodan kaaos ja julmuus järkyttivät Gramscia, mutta hän katsoi siitä huolimatta velvollisuudekseen tukea ”historian ensimmäistä työväenluokkaista valtiota” – Gramscin mielestä ensimmäinen maailmansota oli osoitus porvariston kykenevyydestä vielä suurempiin julmuuksiin. Gramsci oli myös ensimmäisiä, jotka kiinnittivät huomiota fasismiin ja varoittivat sen suosion noususta.
Vuonna 1926 Gramsci pidätettiin Roomassa poikkeuslakien nojalla ja hänet tuomittiin 4. kesäkuuta 1928 muiden Italian kommunistijohtajien kanssa 20 vuodeksi, 4 kuukaudeksi ja 5 päiväksi vankeuteen. Tuomio merkitsi Gramscille kymmentä vuotta vankilassa, joka merkitsi lähes katkeamatonta fyysistä ja psyykkistä kipua: vankilassa ollessaan Gramsci oli hyvin sairaalloinen, mutta häntä ei hoidettu asianmukaisesti. Viimeiset kaksi elinvuottaan Gramsci vietti vartioituna Quisisana-sairaalassa Roomassa. Ekonomisti Piero Sraffa, Gramscin henkilökohtainen ystävä, käytti omia varojaan ja lukuisia henkilökontaktejaan tarjotakseen Gramscille hänen tarvitsemansa kirjat ja aikakausjulkaisut, minkä ansiosta Gramsci saattoi omistautua kirjoittamiselle. Ilman Straffan apua Gramscin tunnetuin julkaisu, Vankilavihkot, ei olisi ollut mahdollinen. Gramsci kuoli vankilassa 27.4.1937 aivoverenvuotoon.
Vankilavihkot julkaistiin vasta useita vuosia toisen maailmansodan jälkeen PCI:n alkaessa julkaista osia Vankilamuistiinpanoista sekä niistä yli 500 kirjeestä, jotka Gramsci kirjoitti vankilassa olonsa aikana. 50-luvulta lähtien Gramscin työt ovat herättäneet huomattavaa kiinnostusta ja osa hänen käyttämästään käsitteistöstä on vakinaistanut paikkansa yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa sekä erityisesti vasemmiston parissa. Vankilavihkoissa Gramsci hahmotteli uudenlaista marxilaisuuden teoriaa ja toimintaperiatteita, jotka erosivat jyrkästi ajan hallitsevasta stalinistisesta ideologiasta. Gramsci korosti, että demokratia ja kansalaisvapaudet ovat arvoja, joita ei tule loukata vallankumouksenkaan oloissa. Hän myös vaati taiteilijoiden ja tiedemiesten rajoittamatonta luomisvapautta. Itseään Gramsci piti machiavellilaisena: ”Kansa on Ruhtinas.”
[muokkaa] Gramscin hegemonia-käsite
Antonio Gramscin mukaan moderneissa yhteiskunnissa hegemonia, yhteiskunnallinen johtajuus, täytyi luoda ja voittaa monilla eri alueilla. Hegemonian käsite tarkoittaa poliittisen johtamisen ja vaikuttamisen tapoja, joilla ryhmät pyrkivät tekemään oman ideologiansa yhteiskunnan yleiseksi ideologiaksi. Hegemonian muodostamiseen tai valtaamiseen tarvitaan legitimiteetin hankintaa, poliittista indoktrinaatiota sekä kykyä yhdistää eri poliittisten ryhymien keskenään ristiriitaiset intressit yhteisymmärrystä ja kompromissitarvetta painottaen uudenlaiseksi kokonaisuudeksi.
[muokkaa] Katso myös
