Dieselveturi
Wikipedia
Dieselveturi on veturi, joka käyttää polttoaineenaan dieselöljyä. Moottorilta saatu voima välitetään akseleille joko mekaanisella vaihteistolla, hydraulisesti (diesel-hydraulinen, esim. Dv12) tai sähköisesti (diesel-sähköinen, esim. Dr16).
Dieselvetureiden koko ja teho vaihtelee suuresti. Pienimpien, ns. pienvetureiden paino saattaa olla alle 20 tonnia ja teho luokkaa 100-200 hv. Keskikokoisten, yleensä neliakselisten ja keskiohjaamollisten, usein hyvin monikäyttöisten vetureiden paino on usein noin 60-75 tonnia ja teho 800-2000 hv ja näitä vetureita käytetään usein 2 tai 3 veturia yhteenliitettynä ns. monikäytössä. Varsinaisten, neli- tai kuusiakselisen linjadieselvetureiden paino vaihtelee suunnilleen 70 tonnista 130 tonniin (Yhdysvalloissa ja Venäjällä jopa 180 tonniin) ja teho on yleensä yli 1800-2000 hv tehokkaimpien vetureiden yltäessä aina 4000:een, jotkut jopa 6000 hv:aan pääkoneteholla mitattuna. Euroopassa suuria linjadieselvetureita ajetaan monikäytössä vain harvoin mutta Yhdysvalloissa on tavallinen käytäntö kytkeä useita, jopa lähemmäs kymmenen suurta linjadieselveturia monikäyttöön.
Dieselveturin teho ilmoitetaan yleensä pääkoneen tehona todellisen, junan vetoon käytettävän tehon ollessa huomattavasti alempi apulaitteiden tehon ja voimansiirtolaitteiston aiheuttaman tehohäviöiden vähentäessä käytettävissä olevaa todellista nettotehoa. Niinpä esimerkiksi 3000 hv:n dieselveturin teho vetolaitteesta mitattuna on suunnilleen luokkaa 2100-2400 hv voimansiirtoratkaisusta riippuen.
Karkeana nyrkkisääntönä voidaan sanoa, että suurimpien dieselvetureiden teho vetolaitteesta mitattuna on samaa luokkaa kuin pienimpien sähkövetureiden ts. veturin koon kasvaessa sähkövetureiden tehot alkavat siitä mihin dieselvetureiden tehot loppuvat. Dieselveturit ovat pääsääntöisesti monimutkaisempia ja huomattavasti painavampia kuin vastaavan tehoiset sähköveturit ja samoin niiden huollon tarve sekä myös vikaantumisherkkyys on korkeampi.
Uusien dieselvetureiden suunnittelussa on huomioitava mm. elinikäiset eli LCC-kustannukset, mahdollisimman pitkät huoltovälit sekä kiristyvät pakokaasupäästönormit yhdessä optimaalisen polttoaineenkulutuksen kanssa. Tavoitteena on pitää rakenne mahdollisimman ongelmattomana ja yksinkertaisena sekä kustannuksiltaan edullisena ja siksi veturi pyritään mahdollisimman usein suunnittelemaan neliakseliseksi. Vain niissä tapauksissa, joissa tavoitellaan mahdollisimman suurta yksikkötehoa tai vetovoimaa, käytetään kuusiakselista rakennetta.
[muokkaa] Katso myös
|
|
|---|
| Dieselveturit ja -moottorijunat: Dm12 – Dv12 – Dv16 – Dr14 – Dr16 |
| Sähköveturit ja -moottorijunat: Sr1 – Sr2 – Sm1 – Sm2 – Sm3 Pendolino – Sm4 |
| Ratatyökoneet ja pienveturit: Tve4 – Tve5 – Tka6 – Tka7 – Tka8 – Ttm1 |
| Museokalusto: Hr1 – Tk3 – Dm7 – Dm9 – Dv15 – Dr12 – Dr13 |
| Koeveturit ja -kiskobussit: Dr15 – Sv1 – Dm10 – Dm11 |
