Dv16
Wikipedia
Dv16 on sarjatunnus VR:n väliraskaalle dieselveturisarjalle. Ulkoisesti veturisarjan veturit ovat lähes samanlaisia kuin Dv15-sarjan veturit, mutta Dv16:n tehoa on saatu suuremmaksi ahtoilman jäähdyttimellä ja huippunopeutta suuremmaksi suuremmalla pyöränhalkaisijalla.
Nykyisin Dv16-sarjan vetureita käytetään pääasiassa päivystys- ja järjestelytehtävissä, eikä niillä enää vedetä vakituisesti junia linjalla. Suurin osa tällä hetkellä olemassa olevista Dv16-vetureista on sijoitettuna Helsingin varikolle paikkaamaan Dv15-veturien jättämää "aukkoa". Vetureita on käytössä myös Kouvolassa ja sen ympäristössä, sekä yksi veturi on sijoitettu Ouluun. Sarjasta on romutettu muutamia yksilöitä.
Veturit on numeroitu sarjaan 2013—2040. Muutamien sarjan hyväkuntoisimpien vetureiden ohjaamoja ja koneistoja on pienin muutoksin parannettu, mutta kulunvalvontalaitteita sarjassa ei ole. Dv16-sarjan vetureiden vaihdelaatikko on ohjaamon lattian alapuolella, joten ohjaamon lämpötila kohoaa herkästi etenkin kesähelteillä.
Lempinimiä veturille ovat: Vempu/Vemppu (johtuen sokkoakselin liikkeestä), Karhukoira, Nalle, Murre, Punatulkku ja Voivoi.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Dv16-sarjan tulevaisuus
Sarjan huonokuntoisimmat veturit on hylätty, ja loput Dv16-veturit hylätään yksi kerrallaan, sillä niiden taloudellinen elinikä on käytännössä ohitettu. Suuria korjauksia sarjan vetureille ei enää tehdä, vaan rikkoutuneet yksiköt hylätään. Dv16-veturi numeroltaan 2038 on siirretty Keuruun Haapamäelle, Haapamäen museoveturiyhdistyksen käyttöön.
[muokkaa] Teknisiä tietoja
[muokkaa] Päädieselmoottori
-
- Tampella MAN W8V 22/30 A.m.A.u.L., turboahdettu, ahtoilman jäähdytyksellä varustettu etukammiodiesel
- Teho/rpm: 700 kW käyntinopeudella 900 r/min
- Sylinteriluku: 8 (rivi)
- Iskutilavuus: 91 200 cm² (91l)
- Puristussuhde: 15.3:1
[muokkaa] Apudieselmoottori
-
- Perkins P3/144, vapaasti hengittävä pyörrekammiodiesel
- Teho/rpm: noin 17 kW käyntinopeudella 1500 r/min
- Apumoottori käyttää kompressoria paineilman tuottamiseksi. On mahdollista, että tähänkin sarjaan on vaihdettu tehokkaammat kompressorit kuten Dv12-sarjassa.
[muokkaa] Vaihteisto
-
- Hydraulinen Voith L 217 U -virtausvaihteisto, I- ja II-vaihteilla on omat momentinmuuntimensa ja III-vaihteella nestekytkin. Vaihtamiset tapahtuvat automaattisesti päämoottorin ruiskutusmäärän ja kuormituksen, sekä veturin nopeuden mukaan. Vaihteistossa ei ole aluevaihdetta, koska veturi on pääasiallisesti suunniteltu ratapihoilla tapahtuvaan vaihtotyöhön.
|
---|
Dieselveturit ja -moottorijunat: Dm12 – Dv12 – Dv16 – Dr14 – Dr16 |
Sähköveturit ja -moottorijunat: Sr1 – Sr2 – Sm1 – Sm2 – Sm3 Pendolino – Sm4 |
Ratatyökoneet ja pienveturit: Tve4 – Tve5 – Tka6 – Tka7 – Tka8 – Ttm1 |
Museokalusto: Hr1 – Tk3 – Dm7 – Dm9 – Dv15 – Dr12 – Dr13 |
Koeveturit ja -kiskobussit: Dr15 – Sv1 – Dm10 – Dm11 |