Wikipedia
Institut de droit international (suom. Kansainvälisen oikeuden instituutti) on organisaatio, jonka tarkoituksena on kansainvälisen lainkäytön tutkiminen ja kehittäminen. Järjestö on perustettu 8. syyskuuta 1873 Gentin kaupungintalossa Belgiassa.
Järjestö on yksityinen organisaatio, ja se koostuu "liitännäisjäsenistä", "jäsenistä" ja "kunniajäsenistä". Jäsenet, jotka organisaatio itse kutsuu jäsenyyteensä, ovat henkilöitä, jotka ovat osoittaneet suurta oppineisuutta kansainvälisen lainkäytön alalla ja ovat myös varsinaisen poliittisen toiminnan ulkopuolella. Järjestöllä on pyrkimys hankkia jäseniä, jotka edustaisivat maailman eri kolkkia.
Järjestö kokoontuu joka toinen vuosi kongressiin ajankohtaisista kansainvälisen lain kysymyksistä. Kokousten lopputuloksena järjestö esittää muutoksia kansainväliseen lainsäädäntöön, mutta se ei kuitenkaan osallistu minkään erityisen konfliktin käsittelyyn.
Konferenssien väliaikoina järjestön tieteellinen komissio selvittelee yleisistunnon pohdittavaksi valitut teemat. Yleiskokous saa kaikkien muidenkin komissioiden käsittelemät asia ja tutkii ne, ja kun asiasta päästään yhteisymmärrykseen, se antaa asiasta ohjeellisen päätöksen. Nämä päätökset saatetaan hallitusten ja kansainvälisten järjestöjen tietoisuuteen.
Vuonna 1904 järjestö sai Nobelin rauhanpalkinnon tunnustuksena tavoitteestaan rakentaa valtioiden välinen sovitteluelin, joka ratkaisisi syntyneet konfliktit rauhanomaisella tavalla.
1901: Dunant, Passy 02: Ducommun, Gobat 03: Cremer 04: Institut de droit international IDI 05: Suttner 06: Roosevelt 07: Moneta, Renault 08: Arnoldson, Bajer 09: Beernaert, d'Estournelles de Constant 10: Bureau International Permanent de la Paix 11: Asser, Fried 12: Root 13: La Fontaine 17: Punainen Risti 19: Wilson 20: Bourgeois 21: Branting, Lange 22: Nansen 25: Chamberlain, Dawes 26: Briand &Stresemann 27: Buisson, Quidde 29: Kellogg 30: Söderblom 31: Addams, Butler 33: Angell 34: Henderson 35: Ossietzky 36: Lamas 37: Cecil 38: Nansen -passi 44: Punainen Risti 45: Hull 46: Balch, Mott 47: Kveekarit 49: Boyd Orr 50: Bunche 51: Jouhaux 52: Schweitzer 53: Marshall 54: YK:n pakolaisapujärjestö 57: Pearson 58: Pire 59: Noel‑Baker 60: Lutuli 61: Hammarskjöld 62: Pauling 63: Punainen Risti 64: King 65: UNICEF 68: Cassin 69: Kansainvälinen työjärjestö ILO 70: Borlaug 71: Brandt 73: Kissinger, Le 74: MacBride, Sato 75: Sakharov 76: B.Williams, Corrigan 77: Amnesty International 78: Sadat, Begin 79: Äiti Teresa 80: Esquivel 81: YK:n pakolaisapujärjestö 82: Myrdal, García Robles 83: Wałęsa 84: Tutu 85: Lääkärit ydinsotaa vastaan 86: Wiesel 87: Arias 88: YK:n Rauhanturvaajat 89: Dalai Lama 90: Gorbatšov 91: Suu Kyi 92: Menchú 93: Mandela, de Klerk 94: Arafat, Peres, Rabin 95: Pugwash-liike, Rotblat 96: Belo, Ramos Horta 97: Kampanja maamiinojen kieltämiseksi (ICBL), J.Williams 98: Hume, Trimble 99: Lääkärit ilman rajoja 2000: Kim 01: YK, Annan 02: Carter 03: Ebadi 04: Maathai 05: IAEA, ElBaradei 06: Yunus, Grameen Bank
|