Suomen sotahistoria
Wikipedia
Suomen sotahistoria käsittää sellaiset laajat aseelliset konfliktit, johin Suomen alueen asukkaita on osallistunut merkittävissä määrin. Useimmiten tällaiset konfliktit on käyty Suomessa tai sen lähialueilla, mutta Suomen alueen asukkaita on osallistunut suurin joukoin myös muualla Euroopassa käytyihin selkkauksin.
[muokkaa] Suomen sotahistorian ominaispiirteet
Suomen sotahistorian selkeimpiä ominaispiirteitä 1200-luvulta lähtien on kahden eri valtion eli Ruotsin ja - vuodesta 1809 - Venäjän pitkäaikaisena alusmaana olo. Tämän vuoksi Suomi on historiallisesti ollut lähinnä Ruotsin sekä venäläisten valtioiden välisten sotien taistelutantereena tai tukialueena. Suomalaisia on myös osallistunut näiden valtioden muualla käymiin sotiin. Itsenäisyyden ajalla Suomessa on käyty sisällissota, minkä lisäksi maa on käynyt kolme erillistä sotaa toisen maailmansodan yhteydessä 1939 - 1945.
Toinen piirre on Suomen sijainti Euroopan pohjoisosassa ja Itämeren takana. Tämän johdosta Suomi on ollut maantieteellisesti erossa Manner-Euroopassa käydyistä sodista, joskin suomalaisia on niihinkin osallistunut varsinkin 1600-luvulla.
[muokkaa] Esihistoriallinen sodankäynti (ennen 1200-lukua)
Väkivalta on kuulunut ihmisten käyttäytymiseen hyvin kauan, mutta on epäselvää, missä vaiheessa on syntynyt sellainen tappamiseen suuntautunut kollektiivinen väkivalta, jota voitaisiin nimittää sodaksi. Tutkijat ovat olleet erimielisiä siitä, esiintyikö esimerkiksi kivikauden metsästäjä-kalastajaväestöjen keskuudessa jo jonkinlaisia sotia, vai liittyikö mahdollinen väkivalta näissä yhteisöissä yksilöiden välisiin erimielisyyksiin. Ei myöskään tiedetä, miten yleinen tapahtuma väkivaltainen kuolema oli. Suomessa aihepiirin tutkimusta haittaa se, että hautaustavoista ja maaperän happamuudesta johtuen esihistorialliset luurangot ovat säilyneet vain hyvin harvoissa tapauksissa.
Usein on esitetty oletus, että siirtyminen sedentismiin (paikallaan pysyvään asutukseen) ja/tai maatalouteen lisäsi laajojen aseellisten konfliktien uhkaa.
Pronssikauden ja rautakauden arkeologisiin löytöihin sisältyy Suomessakin paljon aseita, mutta on epäselvää milloin näitä on käytetty sotimiseen, milloin paikallisempaan väkivaltaan ja milloin lähinnä sosiaalisen aseman ilmaisemiseen. Linnavuoret, joiden varustelu alkoi tai yleistyi 1000-luvun kuluessa, viittaavat siihen, että ryöstöretkien tai muunlaisten aseellisten konfliktien uhka kasvoi rautakauden loppuvaiheessa.
[muokkaa] Keskiajan sodankäynti
[muokkaa] Uuden ajan alun sodankäynti
[muokkaa] Suurvaltakausi
[muokkaa] 1700-luku
- Hattujen sodaksi kutsutaan Ruotsin ja Venäjän välistä vuosien 1741-1743 aikana käytyä sotaa. Tämän sodan seurauksena venäläiset miehittivät Suomen. Miehitysaikaa kutsuttiin pikkuvihaksi. Sota päättyi Turun rauhaan 7. elokuuta 1743. Rauhanteossa Ruotsi menetti alueita Uudenkaupungin rauhan rajasta aina Kymijokeen asti. Sodasta käytetty nimi viittaa Ruotsin hattupuolueeseen. Hatut ajoivat revanssipolitiikkaa Venäjää vastaan, pyrkimyksenään korvata Suuren Pohjan sodan arvovaltatappio ja Uudenkaupungin rauhan aluemenetykset uudella sodalla. Tämä sota tunnetaan yhtenä Ruotsin sotahistorian suurimmista epäonnistumisista.
- Kustaa III:n sota käytiin Ruotsin ja Venäjän välillä kesäkuusta 1788 elokuuhun 1790. Ruotsin kuningas Kustaa sai tekosyyn aloittaa kauan suunnitelemansa sodan Puumalassa sattuneen vähäisen välikohtauksen vuoksi. Sodan taisteluihin kuuluvat mm. Porrassalmen taistelu, Laitaatsillan taistelu, ensimmäinen ja toinen Ruotsinsalmen meritaistelu sekä Parkumäen taistelu. Sota oli Ruotsin kannalta hyödytön ja johti Kustaa III:n epäsuosioon, myöhemmin hänet murhattiin naamiaisissa vuonna 1792.
[muokkaa] Autonomian aika
- Oolannin sota tarkoittaa Pohjanlahdella ja Suomenlahdella käytyjä Krimin sodan taisteluita. Osmanien valtakunta aloitti sodan lokakuussa 1853 Venäjää vastaan sen liikehdittyä Romanian alueella ja britit sekä ranskalaiset ryhtyivät tukemaan osmaneja. Oolannin sodan tarkoituksena oli eristää Venäjän ulkomaankauppa ja pakottaa se rauhaan. Saarto oli tarkoitus toteuttaa niin, että Venäjän laivasto Itämerellä tehtäisiin toimintakyvyttömäksi tuhoamalla rannikkopuolustuslinnakkeet, laivastoa ja ulkomaankaupan varastoina toimivia kauppamakasiineja. Vahingosta huomattava osa kohdistui Suomeen, koska suuri osa tuonaikaisesta Venäjän lipun alla purjehtivasta kauppalaivastosta oli Suomessa.
[muokkaa] Sisällissota
Sisällissotaa käytiin Suomessa 27. tammikuuta - 15. toukokuuta välisenä aikana vuonna 1918. Sodan välitön syy oli suomalaisen yhteiskunnan hajoaminen ylhäältäpäin Venäjän vuoden 1917 vallankumouksen seurauksena. Suomen kansa oli jakautunut kahteen taloudellisesti, sosiaalisesti ja poliittisesti eri asemassa olleeseen kansanosaan. Leninin johtamat bolševikit painostivat tuellaan ja vaatimuksillaan suomalaista työväenliikettä vallankumouksen toteuttamiseen. Hänen vaikutuksestaan sisällissodan syttymiseen ollaan silti eri mieltä. Vuoden 1917 aikana epäonnistuivat kummankin valtaryhmän sisäiset pyrkimykset yhteiskunnan hajoamisen ja ongelmien kasautumisen estämiseksi sekä uuden rakenteen ja järjestyksen luomiseksi. Tammikuussa 1918 tilanne kärjistyi nopeasti sodaksi, kun sekä valkoisten että punaisten jokainen näkyvä sotilaallinen tai poliittinen toimi johti rintaman toisella puolella vastaliikkeeseen ja mahdollisuus kompromissiin oli jo menetetty. Senaatti sai 12. tammikuuta eduskunnalta valtuudet "lujan järjestysvallan" luomiseksi, mikä puolestaan antoi lisäpontta punakaartien toimiin. Osapuolet perustelivat valmistelujaan, erityisesti omille kannattajilleen, puolustautumisella.
[muokkaa] Talvisota
Toista maailmansotaa edeltäneet vuosikymmenet olivat kuluneet Suomen ja kommunistisen Neuvostoliiton keskinäisen epäluulon vallitessa maiden välillä. Neuvostoliiton Stalin ja natsi-Saksan Hitler olivat kumpikin tahoillaan käsittäneet että sota heidän maidensa välillä olisi ennen pitkää väistämättä edessä. Stalin ei ollut vielä saanut armeijansa kehittämistä valmiiksi ja toisaalta Hitler halusi estää joutumisensa kahden rintaman sotaan, olihan hän jo huhtikuussa 1939 suunnitellut hyökkäyksen Puolaan, jonka rajat taas länsivallat olivat taanneet. Tästä johtuen natsi-Saksa ja Neuvostoliitto 23. elokuuta 1939 solmivat sopimuksen jolla osapuolet käytännössä jakoivat itä-euroopan keskenään. Suomi, Baltia ja puolet Puolasta kuuluivat Neuvostoliiton etupiiriin. Tilanne oli ollut Suomelle uhkaava jo tätä ennen mutta nyt Neuvostoliitto sai vapaat kädet toimia Suomen ja Baltian kysymyksissä kuten halusi. Tämä kehitys johti Talvisotaan.
[muokkaa] Jatkosota ja Lapin sota
Huhtikuussa 1941 Hitler määräsi suunnittelemansa Venäjän-hyökkäyksen ajankohdaksi 22. kesäkuuta 1941. Suomen asema tässä hyökkäyksessä oli pitkään epäselvä mutta sille oli joka tapauksessa varattu siinä rooli. Saksa oli jo saanut aiemmin tehtyä sopimuksen Suomen kanssa saksalaisten joukkojen kauttakulusta. Virallisesti nämä olivat vain joukkojen vaihtoon Norjasta liittyviä siirtokuljetuksia. Saksan asenne Suomea kohtaan oli muuttunut vuosien 1940–1941 vaihteessa. Nyt Suomi nähtiin tärkeänä osana idänhyökkäyksessä. Suomen asema välirauhan aikaan Talvisodan jälkeen oli ollut hyvin tukala ja poliittinen liikkumavara oli niukka. 26. kesäkuuta 1941 presidentti Risto Ryti piti radiopuheen jossa hän totesi Suomen ja Neuvostoliiton välillä olleet vaikeudet ja ne myönnytykset joihin Suomi oli taipunut. Hän sanoi etteivät suomalaiset vihanneet Neuvostoliiton kansoja ja ettei suomalaiset olleet ylläpitäneet mitään kostoaikeita. Lyhyesti Ryti totesi vuosisataisen idänpaineen helpottamiseksi nyt olevan paremmat onnistumisen mahdollisuudet kuin koskaan aiemmin. Saksan hyökättyä 22. heinäkuuta. Neuvostoliiton koneet pommittivat 25. kesäkuuta kohteita Suomessa. Näitä Neuvostoliitto perusteli väitteillä Suomen tekemistä pommituksista. Näitä ei oltu kuitenkaan tehty. 29. kesäkuuta saksalaiset joukot ylittivät Neuvostoliiton rajan Petsamossa. Saksalais-suomalaiset joukot aloittivat hyökkäyksensä Sallassa 1. heinäkuuta.
Jatkosodan päättyessä aselepoehtojen mukaisesti Suomi sitoutui karkottamaan saksalaiset joukot maasta 15. syyskuuta 1944 mennessä. Saksalaiset näkivät tärkäksi tavoitteeksi suojata Pohjois-Norjaa ja Petsamon nikkelikaivoksia joten he aloittivat vapaaehtoisen vetäytymisen pohjoista kohden. Saksalaiset käynnistivät operaatio Birken ja Lapin sodan katsotaan alkaneen Suomen ja Saksan välillä. Aluksi sota oli vain näennäinen suomalaisten seuratessa sovitusti saksalaisten peräytyessä. Saksalaiset auttoivat tänä aikana evakuoimaan Lapin siviiliväestön Ruotsiin ennen vihollisuuksien alkamista. 15. syyskuuta saksalaiset laukaisivat operaatio Tanne Ostin, maihinnousuyrityksen Suursaaren valtaamiseksi. Suomalaisjoukkojen ja Neuvostoliiton ilma- ja merivoimien vastarinnan ansiosta maihinnousu epäonnistui ja sen johdosta operaatio Tanne West, vastaava maihinnousu Ahvenanmaalle, peruttiin.
Saksalaisten yritettyä vallata Suursaaren ja miinoitettua Suomen rannikkoa myöntyivät suomalaiset Neuvostoliiton vaatimuksiin, ja aloittivat 28. syyskuuta varsinaiset sotatoimet yhteenotolla Pudasjärvellä. Muutamaa päivää myöhemmin suomalaiset nousivat maihin Torniossa, iskien saksalaisten selustaan. Tornion maihinnousua saksalaiset pitivät vallinneen herrasmiessopimuksen pettämisenä ja ryhtyivät varsinaisiin sotatoimiin turvatakseen hallitun vetäytymisensä.
Aloitettujen sotatoimien takia saksalaiset ottivat vetäytyessään käyttöön poltetun maan taktiikan. Talvella 1944–1945 sotatoimet jähmettyivät asemasodaksi, sillä saksalaisten asemat Kilpisjärven tien varrella Käsivarren Lapissa olivat niin vahvoja, ettei niiden valtaaminen onnistunut. Keväällä 1945 saksalaiset vetäytyivät pois Ruijasta, minkä jälkeen heidän ei tarvinnut myöskään pitää hallussaan Käsivarren Lappia perääntymistiensä turvaamiseksi. Samaan aikaan Suomi siirtyi käymään sotaa varusmiesjoukoin, sillä varsinainen sodan ajan armeija oli välirauhansopimuksen ehtojen mukaisesti kotiutettu 5. joulukuuta 1944 mennessä. Loppukeväästä sotaa kävi enää 600 miehen vahvuinen kantahenkilökuntaa ja varusmiehiä käsittänyt osasto Käsivarren Lapissa. Näin vähäisiä joukkoja voitiin käyttää, sillä sodan painopiste oli siirtynyt Keski-Eurooppaan eikä Neuvostoliitolla ollut tarvetta painostaa Suomea sodan loppuunsaattamiseksi. Sodan viimeinen yhteenotto käytiin Kilpisjärvellä 25. huhtikuuta 1945. Viimeiset saksalaiset poistuivat Suomen alueelta 27. huhtikuuta, minkä jälkeen Suomi katsoi sodan tosiasiallisesti päättyneeksi.
[muokkaa] Rauhanturvaaminen
[muokkaa] Suomen sotilaat
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Lähteitä
- Anton Eskola: Suomen sodat ja rauhat. Ajatus Kirjat 2003.
