Anglosaksit
Wikipedia
Anglosaksit on nimitys, jota käytetään Britteinsaarten germaanista kieltä puhuvista asukkaista, joskus myös heidän jälkeläisistään, jotka asuvat Pohjois-Amerikassa ja muualla Ison-Britannian vanhoissa siirtomaissa. Nimitys voidaan myös rajata tarkoittamaan varhaiskeskiajan englantilaisia.
Anglosaksilainen väestö pohjautuu 400- ja 500-luvuilla alkaneeseen kehitykseen, jolloin angleja, sakseja ja muutamia muita germaaniheimoja tunkeutui Ison-Britannian saaren itä- ja sittemmin myös etelärannikolle kansainvaellusten pyörteissä. Lähtöisin he olivat Luoteis- ja Pohjois-Saksan saksilaisrannikolta. Alueelle syntyi saksilaisten (sittemmin angleihin sulautuneina anglosaksien) asutuksia ja maakuntia. Sakseista ovat nimensä saaneet Wessex, Essex, Sussex ja Middlesex. Angleista nimensä on puolestaan saanut East Anglia, juuteista Kentin niemimaa, ja lisäksi anglosaksien maakunta oli myös Mercia, jonka nimi tulee Markista, raja-alueesta. Germaaniheimojen (anglien, saksien ja juuttien) maahantulo ja sotaisuus työnsi aiempia asukkaita, kelttejä, kohti länttä. Kelttien haltuun jäivät Ison-Britannian saaresta lopulta lähinnä Wales, Cornwallin niemimaa ja Cumbria sekä suurin osa Skotlantia.
Tulokkaat sulauttivat vähitellen alueillaan roomalais-kelttiläisen väestön itseensä ja tekivät muinaisenglannista Britannian valtakielen. Anglosaksit alkoivat kääntyä kristinuskoon 600-luvulla.
Uudemmalla ajalla anglosaksiin, normanniranskaan ja latinaan pohjautuva englannin kieli syrjäytti Walesissa, Cornwallissa, Skotlannissa ja Irlannissa kelttikieliä, niin että niistä on enää vain vähäisiä jäänteitä jäljellä.
Englannin historiassa käsite Anglo-Saxon Period tarkoittaa aikaa kansainvaelluksista vuoteen 1066, jolloin normanni Vilhelm Valloittajasta tuli Englannin kuningas.
[muokkaa] Katso myös
