Elämänsanalaisuus
Wikipedia
- Elämänsanalaisuus voi viitata myös Elämän Sana -herätysliikkeeseen.
| Kristinusko: luterilaisuus Osa artikkelisarjasta |
|
 |
|
|
Henkilöitä |
|
|
Suunnat |
|
|
Suuret seurat |
|
|
Lehtiä |
|
|
Laulukirjat |
|
Elämänsanalaisuus on vanhoillislestadiolaisuudesta irronnut kristillinen uskonsuunta. Nimitys tulee heidän julkaisemastaan Elämän sana -lehdestä. Ryhmää kutsutaan myös pappissuuntaukseksi ja Laestadius-seuraksi. Ruotsissa suuntaus on nimeltään Kristna Fridsförbundet.[1] Laestadius-seura lakkautettiin 2000-luvulla vähentyneen toiminnan takia.[2] Elämän sana -lehden painos oli parhaimmillaan noin 2 200.[3]
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Synty
Vanhoillislestadiolaisuuden sisällä oli erimielisyyksiä opillisista kysymyksistä 1960-luvun vaihteessa. Oppierimielisyydet koskivat erityisesti tunnustuskirjojen oppikohtien tulkintaa, pakanalähetystä ja seurakuntaoppia.[4] Erimielisyydet johtivat muutosta haluavien, varsinkin monien pappien, eroon vanhoillislestadiolaisuudesta. Liikkeeseen liittyi 2/3 vanhoillislestadiolaisuuden papeista, kymmenen pientä rauhanyhdistystä ja joitakin maallikkosaarnaajia.[5]
Vuoden 1957 Kuopion suviseurojen puhujien ja seurakuntavanhinten kokouksen aiheena oli kaste.[6] Kokouksessa pidettiin kaksi alustusta ja alustajina toimivat tuomiorovasti L.P.Tapaninen ja saarnaaja Toivo Leppänen.[6] Alustajat päätyivät vastakkaisiin opillisiin näkemyksiin.[6] Toisen puolen mukaan lapsi saa uskon vasta kasteessa ja toisen mukaan vanhoillislestadiolaisuudessa on aina opetettu lapsen olevan autuas jo ennen kastetta.[6] Aiheesta keskusteltiin pitkään.[6] Vanhoillislestadiolaiset asettivat sakramenttikomitean.[7] Komiteassa mukana ollut Pekka Lappalainen ei yhtynyt komitean esitykseen.[7]
SRK:n vuosikokouksessa Kuusamossa vuonna 1961 erotettiin tai jätettiin valitsematta johtokuntaan oppositiossa olleet jäsenet.[7] Johtokuntaan valittiin uudet jäsenet pappisseuraan menneiden tilalle.[8]
Elämänsanalaisuuden joukosta on tullut kolme piispaa: L.P.Tapaninen, Hannes Leinonen ja Yrjö Massa.[9] Helsingissä olleen lestadiolaisen ylioppilaskodin taustalla on vaikuttanut elämänsanalaisuus.[10] Osa Unkarin vanhoillislestadiolaisista siirtyi hajaannuksessa elämänsanalaisuuteen.[11]
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Aiheesta muualla
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Totuuden kuuliaisuuteen, Pieksämäki, 1962
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Warren H. Hepokoski, The Laestadian Movement: Disputes and Divisions 1861 - 2000 2002. Warren H. Hepokoski. Luettu 15. tammikuuta 2007.
- ↑ Uskonnot Suomessa -hanke, Uskonnot Suomessa Kirkon tutkimuskeskus. Luettu 15. tammikuuta 2007.
- ↑ Kullervo Hulkko, Kukistumaton valtakunta, 1965, SRK, sivu 23
- ↑ lestadiolaisuus.info, Lestadiolaisuuden hajaannukset lestadiolaisuus.info. Luettu 15. tammikuuta 2007.
- ↑ lestadiolaisuus.info, Lestadiolaisuuden hajaannukset lestadiolaisuus.info. Luettu 15. tammikuuta 2007.
- ↑ 6,0 6,1 6,2 6,3 6,4 Ari-Pekka Palola, Suvi on läsnä - sata vuotta suuria seuroja, ISBN 951-843-077-2, sivu 90
- ↑ 7,0 7,1 7,2 Jukka-Pekka Ahonen: "Totuuden Rakkauteen", omakustanne, s. 27
- ↑ Ari-Pekka Palola, Suvi on läsnä - sata vuotta suuria seuroja, ISBN 951-843-077-2, sivu 99
- ↑ Jouko Talonen, Lestadiolaisuuden hajaannukset 8.3.2000. STI. Luettu 15. tammikuuta 2007.
- ↑ Jouko Talonen, Lars Levi Laestadiuksen syntymästä on kulunut 200 vuotta 7.1.2000. Kirkon tiedotuskeskus. Luettu 15. tammikuuta 2007.
- ↑ Warren H. Hepokoski, The Laestadian Movement: Disputes and Divisions 1861 - 2000 2002. Warren H. Hepokoski. Luettu 15. tammikuuta 2007.
