Vanhoillislestadiolaisuus

Wikipedia

Kristinusko: luterilaisuus Osa artikkelisarjasta Lestadiolaisuus

Henkilöitä Lapin Maria Lars Levi Laestadius Juhani Raattamaa

Suunnat Esikoislestadiolaisuus Rauhansanalaisuus Uusheräys Vanhoillislestadiolaisuus Muut suunnat

Suuret seurat Suviseurat (vl) Opistoseurat (vl) Juhannusseurat (el, rs ja vl) Suvijuhlat (rs) Kesäseurat (uh)

Lehtiä Päivämies (vl) Rauhan sana (rs) Rauhan Side (el) Lähettäjä (uh)

Laulukirjat Hengelliset laulut (el) Siionin laulut (vl) Siionin matkalaulut (rs ja uh)

Vanhoillislestadiolaisuus on luterilainen lestadiolaisen herätysliikkeen suurin suuntaus, jolla on kannattajia pääasiassa Suomessa, Norjassa, Ruotsissa, Saksassa, Venäjällä, Virossa ja Yhdysvalloissa. Vanhoillislestadiolaisia on eri arvioiden mukaan Suomessa noin 80 000–150 000^[1] ja muualla maailmassa noin 8 000–12 000^lähde?. 2000-luvun vaihteessa on seurakuntia syntynyt myös Ecuadoriin, Keniaan ja Togoon. Suomen lestadiolaisista noin 75 prosenttia on vanhoillislestadiolaisia.^lähde?

Itsestään vanhoillislestadiolaiset käyttävät heille annetun nimen lisäksi nimityksiä uskovaiset, Jumalan lapset, siioni, Jumalan valtakunta, elävä kristillisyys, kristillisyytemme. Joskus vanhoillislestadiolaisia kutsutaan myös SRK-lestadiolaisiksi. Näin myös erotetaan SRK ja Suomen vanhoillislestadiolainen Rauhanyhdistys toisistaan. Suomessa vanhoillislestadiolaisuutta on kutsuttu myös itälestadiolaisuudeksi, raattamaalaisuudeksi ja vanhalestadiolaisuudeksi, Pohjois-Amerikassa taas konservatiivilestadiolaisiksi ja heidemanilaisiksi.

Vanhoillislestadiolaisten toiminnan keskeinen tapahtuma on seurat. He kokoontuvat rauhanyhdistyksille seuroihin kuuntelemaan saarnoja ja laulamaan virsiä ja hengellisiä lauluja laulukirjastaan Siionin laulut.^[2] Suomen paikallisten rauhanyhdistysten kattojärjestö on Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistys (SRK). SRK:n sisarjärjestö Ruotsissa on Sveriges Fridsföreningarnas Centralorganisation, Yhdysvalloissa Laestadian Lutheran Church -kirkko ja Virossa Eesti Luterlik Rahuühendus. SRK järjestää Suomessa vuosittain suviseurat. SRK ja sen sisarjärjestöt tekevät lähetystyötä useassa maassa ja julkaisevat kirjoja ja äänitteitä. Yhdistyksellä on kolme kansanopistoa ja kuusi leirikeskusta. Vanhoillislestadiolaiset tekevät lähetystyötä 16 maassa.^[3][4]

Vanhoillislestadiolaisuus on yksi kolmesta 1900-luvun vaihteen lestadiolaisuuden hajaannuksessa toisistaan eriytyneistä suunnista. Liikkeestä on ollut useita hajaannuksia tämänkin jälkeen. Liike on voimakkaan yhteisöllinen ja sillä on joitakin opillisia erityiskorostuksia luterilaisuudesta. Tunnetuimmat vanhoillislestadiolasuuden piirteet ovat syntien julistaminen anteeksi sanoin "Kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä" ja torjuva suhtautuminen televisio-ohjelmiin, alkoholiin, teatteriin, ehkäisyyn ja homoseksuaaliseen käyttäytymiseen.

Liikettä on kritisoitu patriarkaalisuudesta, liian runsaasta anteeksiannosta, liiallisesta yhteisöllisyydestä ja siitä, että heidän käsityksensä mukaan vain heidän uskollaan pelastuu.

[muokkaa] Historia

Sisällysluettelo 1 Historia 1.1 1900-1930-luvut 1.2 1930-1960-luvut 1.3 1970-luku 2 Opilliset kysymykset 2.1 Sakramentit 2.1.1 Kaste 2.1.2 Ehtoollinen 2.2 Pyhän Hengen virka ja avainten valta 2.3 Lain kolmas käyttö 2.4 Tunnustuskirjat 2.5 Vanhoillislestadiolaisuus ja evankelis-luterilainen kirkko 3 Käytännön usko 4 Erot muihin lestadiolaissuuntiin 5 Yhteisöllisyys 6 Kaanaan kieli 7 Julkaisutoiminta 8 Yhdistykset 9 Lähetystoiminta 9.1 Seurat 9.2 Suviseurat 9.3 Muu toiminta 9.3.1 Raamattuluokka 9.4 Ulkolähetystyö 9.4.1 Iso Britannia 9.4.2 Ruotsi 9.4.3 Saksa 9.4.4 Togo 9.4.5 Venäjä 9.4.6 Yhdysvallat 9.5 Radio- ja Internet-lähetystyö 10 Opistot ja leirikeskukset 11 Julkisuuskuva 12 Kritiikki 13 Lähteet 13.1 Viitteet 14 Katso myös 15 Kirjallisuutta 15.1 Historiankirjat 15.2 Muut kirjat 15.3 Opilliset kirjat 15.4 Kriittiset kirjat 16 Aiheesta muualla

Pääartikkeli: Lestadiolaisuus

[muokkaa] 1900-1930-luvut

Vanhoillislestadiolaisuuden alkuperä on Ruotsin Lapissa Lars Levi Laestadiuksen toiminnan seurauksena syntyneessä kristillisessä herätyksessä, jota alettiin pian nimittää laestadiolaisuudeksi. Vaikka lestadiolaisuus syntyi Ruotsissa, se on saanut eniten kannattajia Suomessa. Leimallista liikkeelle ovat olleet useat hajaannukset eli eriseurat. Liike jakautui kolmeen osaan 1900-luvun vaihteessa: esikoisiin, uusherännäisiin ja vanhoillislestadiolaisiin. Vanhoillisten nimitys juontuu siitä, että liikkeessä pyrittiin pitäytymään vanhoissa, perinteisissä opetuksissa. Suuren hajaannuksen jälkeen hajaannuksia on tullut muitakin vanhoillisuuden sisällä. Hajaannukset ovat tapahtuneet sekä Pohjois-Amerikassa että Euroopassa.

Suuren hajaannuksen jälkeen vanhoillislestadiolaisuudesta erkani Norjassa lyngenin suunta vuonna 1910. Seuraavakin hajaannus tapahtui ulkomailla, Pohjois-Amerikassa. Vuonna 1921 evankelinen pollarilaisuus erkani vanhoillisuudesta omaksi ryhmäkseen. Torniojoen varressa 1920-luvulla vanhoillislestadiolaisuuden opista poikenneen Korpelan toiminta aiheutti sekä perinteisestä lestadiolaisuudesta että Korpelan opetuksista voimakkaasti irtaantuneen korpelalaisuuden. Pohjois-Amerikassa syntynyt "suurseuralaisuus" erkani omaksi kirkokseen vuonna 1927. Tuolloin vanhoillislestadiolaisuutta nimitettiin Pohjois-Amerikassa First Apostolic Lutheran Churchiksi.

[muokkaa] 1930-1960-luvut

1930-luvulla syntynyt rauhansanalaisuus erkani vanhoillisuudesta ja alkoi yhteistyöhön Pohjois-Amerikassa syntyneen ALC:n kanssa. Tämän jälkeen Ruotsissa vanhoillisuudesta erkani kaksi suuntaa: leskisläisyys, sekä Sveriges Kristna Fridsförbund. Ne syntyivät 1950-luvulla. 1960-luvun hajaannuksessa pappiseriseura (elämänsanalaisuus) vei mukanaan noin kaksi kolmasosaa vanhoillisuuden papeista. Hajaannus herätti liikettä kohtaan mielenkiintoa tiedotusvälineissä. 1970-luvulla syntyi Pohjois-Amerikassa, Suomessa ja Ruotsissa sillanpääläisyys. Liike tunnetaan Pohjois-Amerikassa nimellä First Apostolic Lutheran Church (töröläläisyys), sekä Ruotsissa nimellä morjärveläisyys. Lisäksi vastakkainasettelua aiheuttivat noihin aikoihin vanhoillisuuden yleisestä näkemyksestä poikenneet tiukat suhtautumiset: 1960-luvun kososlaisuus ja 1970-luvun kuiva henki.

[muokkaa] 1970-luku

1970-luvulla vanhoillislestadiolaisuudessa purkautuivat pitkään häirinneet ilmiöt julkiseen keskusteluun.^[5] Näillä monimuotoisilla ilmiöillä ja tapahtumilla on juurensa vanhoissa hajaannuksissa.^[5] Taustalla vaikuttivat erityisesti 1900-, 1934- ja 1960-lukujen hajaannukset.^[5] 1970-luvulla vanhoillislestadiolaisuuden sisällä vaikutti myös kososlaisuus. Siinä esiintyi kireää ja lainomaista opetusta, mutta myös synnin luvallisuutta. 21.8.1977 perustettuun Suomen vanhoillislestadiolaiseen rauhanyhdistykseen liittyi muutama sata henkilöä ja muutama puhuja.^[5] 1970-luvun lopulla vanhoillislestadiolaisuuden sisäinen tilanne rauhottui.^[5] Vaikeuksista huolimatta seuratoiminta vilkastui 1970-luvulla ja esimerkiksi suviseurojen kävijämäärä kasvoi voimakkaasti.^[6]

Tämän jälkeen hajaannukset ovat vaimenneet, ja vain pari pientä paikallista kriisiä voidaan erottaa. Vanhoillislestadiolaisten näkemyksen mukaan muut ryhmittymät ovat eronneet heistä perustaen oman seurakuntansa, minkä vuoksi kutsuvat muita suuntia eriseuroiksi.

[muokkaa] Opilliset kysymykset

Vanhoillislestadiolaisuus on luterilaisen kirkon herätysliike ja siksi sen oppi perustuu uskonpuhdistuksen toisen pääperiaatteen mukaisesti Raamattuun ("Sola scriptura"). Vanhoillislestadiolaisuus eroaa kirkossa vaikuttavasta ortodoksiluterilaisuudesta joidenkin opinkappaleiden kohdalla. Näistä opinkappaleista käytiin 1960-luvulla keskustelua ja rajanvetoa niin sanotun pappiseriseuran irtauduttua vanhoillislestadiolaisuudesta. Myös Lyngenin suunnan ja uusheräyksen syntyaikoina on lestadiolaisuudessa käyty opillisia keskusteluja kirkon ja lestadiolaisuuden opin eroavaisuuksista.

SRK julkaisee opillisia asioita käsitteleviä kirjoja. Esimerkiksi Juhani Uljaan kirjoittama Peltoon kätketty aarre kertoo uskonasioista helppotajuisesti. Se on käännetty myös ranskaksi ja venäjäksi. Opillisia asioita on käsitelty myös muissa julkaisuissa.

[muokkaa] Sakramentit

Vanhoillislestadiolaisten mukaan sakramenttien käyttäminen vaatii uskoa ja ne on tarkoitettu herättämään ja vahvistamaan uskonelämää.^[8]

[muokkaa] Kaste

Vanhoillislestadiolaisuudessa on muiden luterilaisten suuntien tapaan käytössä lapsikaste. Keskeinen ero muihin suuntiin on opetus, jonka mukaan lapsen syntyessä hänellä on lapsen usko, mutta myöhemmin hänen alkaessa tehdä syntiä perisynnin vaikutuksesta tämä usko menetetään ja tilalle tulee epäusko, mikäli hän ei kasva Jumalan seurakunnan hoidossa. Jotta lapsella säilyisi "usko ja hyvä omatunto" hänet kastetaan. Kastetta pidetään hyvän omantunnon liittona Jumalan kanssa. Kastamattomana kuolleiden pienten lasten opetetaan pääsevän taivaaseen uskosta vanhurskaina. Vanhoillislestadiolaisten mukaan uskon tulee aina olla ennen kastetta, eikä kaste ilman omakohtaista uskoa pelasta. Kasteen liitosta pois langennut voi palata siihen takaisin parannuksen kautta.

SRK:n julkaisema opillinen kirja Peltoon kätketty aarre kuvaa kasteen merkitystä:

» Kasteessa Jumala liittää lapsen oman seurakuntansa yhteyteen hoidettavaksi. Siitä alkaa kilvoitus Jumalan lapsena. Kun lapsi varttuu, alkaa taistelu syntiä vastaan. Kaste velvoittaa meitä siihen. Paavali kirjoittaa roomalaisille: "Me kaikki, jotka olemme Jeesuksessa Kristuksessa kastetut, olemme hänen kuolemaansa kastetut. Niin me olemme siis hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niin kuin Kristus on kuolleista Isän kautta herätetty, niin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman." (Room. 6:3-4) »
(Juhani Uljas: Peltoon kätketty aarre, s.64)

[muokkaa] Ehtoollinen

Vanhoillislestadiolaisuudessa opetetaan ehtoollisen olevan Jeesuksen asettama muistoateria. Se on tarkoitettu uskovaisille uskon vahvistukseksi.^[9]

Peltoon kätketty aarre ehtoollisen merkityksestä:

» Uskovaisina saamme ehtoollisella syödä Kristuksen ruumista ja juoda hänen vertaan ja nauttia näin hänen sovitustyönsä hedelmää. Vaikka emme täysin ymmärräkään ehtoollisen salaisuutta, käymme kuitenkin Herran aterialla, koska hän on itse meitä siihen kehottanut. Ehtoollispöydässä tunnemme Kristuksen läsnäolon ja hänen armonsa voiman. Ehtoollinen vahvistaa meidän uskoamme ja kiinnittää katseemme siihen maahan, jonka Herra Jeesus on omilleen luvannut ja valmistanut. »
(Juhani Uljas: Peltoon kätketty aarre, s.64-69)

[muokkaa] Pyhän Hengen virka ja avainten valta

Avainten vallalla tarkoitetaan valtaa antaa syntejä anteeksi (päästää syntejä) ja myös valtaa olla antamatta anteeksi (sitoa syntejä). Vanhoillislestadiolaisuudessa opetetaan, että tämä valta on kaikilla oikein uskovilla, jotka ovat ensin saaneet avainten vallan kautta omat syntinsä anteeksi.

Syntejä julistetaan anteeksi "Jeesuksen nimessä ja veressä". Sitä pidetään evankeliumin ydinsanomana ja se vapauttaa synnistä ja kuoleman vallasta.^[10] Jo Laestadius julisti saarnoissaan syntejä anteeksi esimerkiksi Pajalan kirkossa vuonna 1894: "Uskokaat ennen kaikkia, kaikki Weljet ja sisaret; syntinne on kaikki anteeksi annettu Jeesuksen nimessä ja Weressä".^[11] Yleisin perustelu opetukselle on Raamatun kohta, jossa Jeesus antaa opetuslapsilleen vallan julistaa syntejä anteeksi.^[12][13] Näin he toteuttavat Jeesuksen käskyä saarnata hänen nimessään parannusta ja syntein anteeksiantamusta.^[14]

Kun synninhätään joutunut "epäuskoinen" ottaa "äänellisen evankeliumin" vastaan, hän saa liikkeen opetuksen mukaan Pyhän Hengen ja tulee Jumalan lapseksi. Tätä kutsutaan parannukseksi.

Anteeksiannon kieltäminen eli "sitominen" on harvoin käytetty tapa saada uskossa erehtynyt ymmärtämään tilansa. 1960- ja 1970-luvun hajaannuksissa käytetty sitominen herätti paljon keskustelua myös julkisuudessa. Vanhoillislestadiolaisuudessa toteutetaan niin sanottua Kristuksen kirkkolakia (Matt 18:15-20), josta liikkeessä opetetaan seuraavaa: jos kristitty huomaa lähimmäisensä tekevän väärin, hän menee ensin keskustelemaan kahden kesken, sitten muutaman muun kanssa. Jos lähimmäinen ei usko, asia viedään seurakunnan käsiteltäväksi ja jos hän ei vieläkään usko, häntä pidetään epäuskoisena eli uskosta luopuneena. Tämä on tarkoitettu lähinnä uskovien keskinäiseen kanssakäymiseen.

Vanhoillislestadiolaisuudessa opetetaan, että "Pyhä Henki toimittaa virkaansa puhuvana ja vanhurskauttavana ainoastaan Jumalan seurakunnassa Pyhän Hengen saaneiden ihmisten julistaman evankeliumin sovintosaarnan kautta".^[15]

[muokkaa] Lain kolmas käyttö

Vanhoillislestadiolaisuudessa on aina erotettu hengellinen laki ja evankeliumi selkeästi toisistaan. Laki on jumalattomille tarkoitettu "kurittaja Kristuksen tykö" ja evankeliumi "Jumalan voima jokaiselle sen uskovalle autuudeksi".^[16] Oppia lain kolmannesta käytöstä ei vanhoillislestadiolaisuudessa ole koskaan hyväksytty.^[17] Tämä oppi tuli luterilaisuuteen Eisenachin synodissa vuonna 1556, kun luterilaiset jakautuivat asian suhteen kahtia aitoluterilaisiin ja filippisteihin. Myöhemmin opetus kirjattiin myös Tunnustuskirjojen yksimielisyyden ohjeeseen. SRK:n kirjassa Usko ja Jumalan sana on käsitelty tunnustuskirjoissa oleva oppi lain kolmannesta käytöstä kohta kohdalta. Kirjassa todetaan, että esitetyt Uuden testamentin kohdat eivät todellisuudessa tuekaan oppia lain kolmannesta käytöstä.

[muokkaa] Tunnustuskirjat

Vanhoillislestadiolaisten mukaan luterilaisuuden Tunnustuskirjat ovat sitovia, mikäli ne ovat sopusoinnussa Raamatun kanssa. Tunnustuskirjoja on tutkittava Raamatun valossa.^[18] Heidän mukaansa: "Evankelisluterilaisen tunnustuksen henkeä - sanottakoon se vielä kerran - parhaiten vaalitaan siten, että kysytään, mitä Raamattu, opetuksen ja uskon korkein auktoriteetti, kustakin opin kohdasta sanoo".^[19]

Myös Tunnustuskirjojen sovinnonkaavan esipuhe kehottaa siihen: "Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, että Vanhan ja Uuden testamentin profeetalliset ja apostoliset kirjoitukset ovat ainoa sääntö ja ohje, jonka mukaan kaikkia oppeja ja opettajia on arvosteltava ja tuomittava".^[20]Vanhoillislestadiolaisuuden suhde tunnustuskirjoihin on selvitetty perusteellisemmin kolmiosaisessa artikkelisarjassa "Vanhoillislestadiolaisuus ja tunnustuskirjat", joka on julkaistu vuoden 1961 Päivämies-lehdissä (numerot: 5,6 ja 8).

[muokkaa] Vanhoillislestadiolaisuus ja evankelis-luterilainen kirkko

Vanhoillislestadiolaisuuden ja kirkon opit eroavat pääasiassa opetuksissa Raamatusta, lapsen uskosta, uskon syntymisestä, sakramenteista, sanan virasta ja seurakunnasta. ^[21] Keskeinen ongelma on liikkeen opetus, jonka mukaan Jumalan valtakunta ei ole kirkko vaan "jo maan päällä Pyhän Hengen yhteen kokoama seurakunta, joka on yksimielinen uskossa, opissa ja rakkaudessa. Siinä ei ole puolueita eikä hajaannusta". Toisin sanoen vanhoillislestadiolaiset uskovat, että on vain yksi usko, jolla pelastuu.

Vanhoillislestadiolaiset ovat nähneet tärkeänä kirkkoon kuulumisen. Kirkosta eroaminen nousi keskustelun aiheeksi vuonna 1923 uuden uskonnonvapauslain myötä. Kokouksessa todettiin: "On Jumalan lauman ja evankeliumin työn tähden sekä kaiken rakkauden ja rauhan säilyttämiseksi välttämätöntä, että pysymme sen kirkon helmassa, jonka kirjoihin merkityt olemme niin kauan kuin sakramenttien pyhyys ja uskonopin tunnustuskirjojen mukainen oppi säilyy kirkossamme, eikä meitä uskomme tunnustamisen tähden pakoteta kirkosta eroamaan".^[22]

Vanhoillislestadiolaiset järjestävät seuroja "Pyhän Raamatun ja evankelis-luterilaisen uskon, tunnustuksen ja opin pohjalta".^[23] Usein he osallistuvat enemmän omiin seuroihinsa kuin kirkon tilaisuuksiin.

Vanhoillislestadiolaiset haluavat pysyä kirkossa "molemmin jaloin".^[24] He ovat myös aina päättäväisesti torjuneet kaikki kirkosta eroamiseen tähtäävät hankkeet.^[25] Amerikassa lestadiolaiset toimivat omana kirkkonaan, koska paikallinen luterilainen kirkko julisti lestadiolaiset pannaan ja oma kirkko perustettiin pakon edessä.^[26] Vuonna 1987 pidettiin SRK:n ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon välillä kokous, johon osallistui arkkipiispa, Lapuan ja Oulun piispat sekä SRK:n viisi edustajaa. Kokouksen jälkeen arkkipiispa totesi: "Vanhoillislestadiolaisuus hyväksytään kirkossa siitä huolimatta, että sen ja kirkon päälinjan välillä on tiettyjä eroja, kuten aikaisemminkin".^[27] Arkkipiispan mukaan vanhoillislestadiolaisten oppinäkemykset mahtuvat luterilaiseen tunnustukseen. Kokouksen sisällön arkkipiispa selvitti myös piispainkokoukselle.^[28]

Kirkon nelivuotiskertomuksen mukaan naispappeuden vastustajia oli kirkon työntekijöistä lestadiolaisuuden ja viidesläisyyden joukossa. Vanhoillislestadiolaisuus suhtautuu naispappeuteen kieltävästi, mutta liikkeen papit eivät kuitenkaan ole kieltäytyneet toimittamasta messuja tai sakramentteja naispappien kanssa. Uusimpana erimielisyyden aiheena ovat hedelmöityshoidot. Myös ekumeniasta ja ehkäisystä ollaan eri mieltä kirkon valtavirran kanssa. Nykyisin vanhoillislestadiolaisuus hyväksytään kirkossa omine opillisine painotuksineen. Se on myös Suomen luterilaisen kirkon aktiivinen herätysliike. Erityisesti sen vahvoilla kannatusalueilla toiminta on leimaa antavaa myös kirkon toiminnassa.

[muokkaa] Käytännön usko

Vanhoillislestadiolaisten näkemykset arvoista ovat hyvin perinteisiä. He näkevät Raamatun varoittamana syntinä muun muassa syntyvyyden säännöstelyn, esiaviollisen seksin sekä alkoholin käytön. Muita synteinä pidettyjä asioita yhteisön keskuudessa ovat mm. hiusten värjääminen, korvakorujen ja meikin käyttö — ulkonäköä ei haluta epäjumalaksi — sekä niin sanotun maailmallisen eli alkukantaisia viettejä ruokkivan ja uskonelämää heikentävän musiikin — käytännössä kaiken populaarimusiikin — kuuntelu. Myös elokuviin, kirjallisuuteen ja Internetiin suhtaudutaan varauksella. Internetin hyötyinä korostetaan tiedon etsintää, viestintää ja yleisten asioiden hoitamista. Sen uskonelämää turmelevasta sisällöstä kuitenkin varoitetaan. Vanhoillislestadiolaisuudessa korostetaan, että sisältö ratkaisee onko teos sopiva katsottavaksi tai luettavaksi. Vanhoillislestadiolaiset pitävät usein myös esimerkiksi gospel-musiikkia sekä suutelemista ennen avioliittoa sopimattomana. ^{[29] [30]}

Televisiosta keskusteltiin vuoden 1963 vuosikokouksessa ja päädyttiin siihen, että "ohjelmasisältönsä vuoksi televisio ei sovi kristittyyn kotiin".^[31] Televisiokysymys on noussut myöhemminkin esille, viimeksi vuoden 2006 suviseurojen tiedotustilaisuudessa.^[32] Tiedotusvälineille vastattiin, että vanhoillislestadiolaisuuden kielteinen kanta kotitelevisioon ei ole muuttunut.^[33]

Ehkäisy nousi vanhoillislestadiolaisuudessa keskustelun aiheeksi vuoden 1967 puhujien ja seurakuntavanhinten kokouksessa.^[34] Suomen evankelis-luterilainen kirkko omaksui myönteisen kannan ehkäisyvälineiden käyttöön vuonna 1952.^[35] Kristityt pitivät ehkäisyä yleisesti syntinä 1900-luvun alkuun saakka.^[36][37] Vanhoillislestadiolaisille muodostui vuonna 1967 selkeä kanta, jonka mukaan he pitäytyvät Raamattuun ja että "lapsirajoitus on syntiä kaikissa muodoissaan".^[38] Vanhoillislestadiolaisten mukaan Jumala on elämän ja kuoleman Herra ja elämän luominen on hänen käsissään.^[39] Ihminen ei saa estää Jumalan luomistyötä ja myös aborttia pidetään syntinä.^[40]

Vanhoillislestadiolaisilla on jo Lars Levi Laestadiukselta tuttu kielteinen kanta alkoholiin.^[41] Hän taisteli aikanaan "viinan lohikäärmettä" vastaan ja omaksui täysraittiuden.^[42] Vanhoillislestadiolaisten mukaan kristitty ei voi Jumalan sanan valossa nauttia tai myydä alkoholia missään muodossa.^[43]

Avioliitto on vanhoillislestadiolaisten mukaan miehen ja naisen välinen elinikäinen liitto. Uudelleenavioituminen hyväksytään vain siinä tapauksessa, että toinen aviopuolisoista kuolee. Kaikkea avioliiton ulkopuolista sukupuolielämää pidetään syntinä.^[44] Homoseksuaalisesti suuntautuneita ihmisiä ei tuomita, mutta heidän, kuten myös naimattomien heteroseksuaalien, edellytetään pidättäytyvän sukupuolielämästä.

Koulussa lestadiolaiset lapset voivat joutua kokemaan syrjintää valintojensa takia. Nykyisin opettajat osaavat ottaa oppilaiden erilaiset taustat huomioon ja suhtautua erilaisuuteen avoimesti ja hyväksyvästi.

Mitään syntilistaa ei ole, vaan on uskovaisen omantunnon asia pysyä erossa siitä, mikä vie pois Jumalasta.^lähde? Vanhoillislestadiolaisuus on muiden luterilaisten suuntausten tavoin puhtaasti armouskonto eivätkä syntien pois paneminen tai omat teot ole heidän näkemyksensä mukaan yksinään eli uskosta irrallaan vanhurskauttava asia ("Sola fide, sola gratia").^[45] Haitallisiksi katsottuja asioita vältetään, koska "synti tarttuu ja tekee matkan teon hitaaksi". Vanhoillislestadiolaisten perheet ovat usein suuria, koska lapsiluvun uskotaan olevan Jumalan tiedossa ja hänen säätämänsä. Lapsia pidetään Raamatun mukaisesti Jumalan lahjoina. Nykyään muualla yhteiskunnassa suurta lapsilukua pidetään usein outona, ja tämä opetus nouseekin usein korostetusti esille, esimerkiksi tiedotusvälineissä. Jotkut liikkeestä eronneet ovat kokeneet ahdistavana ajatuksen, että he eivät voi vaikuttaa perheeseen syntyvien lapsien lukumäärään. Valtaväestön ajatuksista paljolti eroavat näkemykset aiheuttavat usein väärinkäsityksiä vanhoillislestadiolaisuuden pohjimmaisesta suhtautumisesta syntiin ja uskoon.

[muokkaa] Erot muihin lestadiolaissuuntiin

Esikoislestadiolaisuudesta vanhoillisuus eroaa siinä, että ei uskota olevan mitään "esikoisten seurakuntaa", joka on maantieteellisesti sidottu herätyksen syntyalueille. Myös ajatus erillisestä hengellisestä hallituksesta eli "Lapin vanhimmista" torjutaan. Vanhoillisuudessa Laestadiuksella ei ole samanlaista asemaa opetusisänä kuin esikoisuudessa - esimerkiksi Laestadiuksen saarnoja ei lueta seuroissa. Esikoisuudessa esiintyvä opetus vaatetuksen ja sisustuksen yksinkertaisuudesta torjuttiin vanhoillisuudessa jo 1900-luvun vaihteessa. Esimerkiksi kravattia voi vapaasti käyttää vanhoillisuudessa, toisin kuin esikoisuudessa.

Uusheräyksessä hyväksyttiin opetus lain kolmannesta käytöstä ja siihen liittyvät käytännöt, jota vanhoillislestadiolaiset eivät hyväksyneet. Uusheräyksen alkuaikoina vanhoilliset vastustivat erityisesti uusheräyksen käytäntöä, jossa anteeksiantoa pantattiin, eikä syntejä uskallettu julistaa anteeksi. Vanhoillislestadiolaisuudessa haluttiin säilyttää laaja kaikkien syntien anteeksianto, jota saarnattiin "seiniä myöten".

Rauhan sanaan verrattuna vanhoillisuus on opillisesti yhtenäisempi. Rauhan sana on erityisesti Amerikassa jakaantunut sisäisesti. Vanhoilliset pitävätkin sitä esikoisuuden, uusheräyksen ja entisten vanhoillisten sekaseurana. Rauhansanalaisuus on väljempi liike, eikä esimerkiksi television katsominen kotona aiheuta pahennusta.

Elämänsanalaisuuden synnyttyä jouduttiin tekemisiin opillisten kysymysten kanssa. Erimielisyyksien aiheina olivat esimerkiksi seurakunnan rajat, sakramenttikysymykset, avaintenvalta-, sekä muutamat muut kysymykset.

Vanhoillislestadiolaisuudesta on eronnut paljon pieniä suunntauksia (esim. sillanpääläisyys) hyvin moninaisista syistä.

[muokkaa] Yhteisöllisyys

Vanhoillislestadiolaisuus on voimakkaasti yhteisöllinen herätysliike. Liikkeen sisällä on muun muassa omat tervehdystapansa: tervehdittäessä sanotaan "Jumalan terve!" ja hyvästellessä "Jumalan rauhaan!". Tätä tervehdystä käytetään muista lestadiolaisuuden suunnista poiketen vain samanuskoisten kesken. Kuten nuoret yleensä, myös lestadiolaisnuoret saattavat hakeutua samanmielisten seuraan, tässä tapauksessa toisten vanhoillislestadiolaisten joukkoon. Kuitenkaan ei ole tarkoituksellinen tavoite eristäytyä ulkomaailmasta, vaan yhteydenpitoa liikkeen ulkopuolistenkin kanssa halutaan pitää myös yksilötasolla. Tähän kehottavat Jeesuksen sanat "maan suolana" olemisesta. Samoin avoimemmalla suhtautumisella vältetään väärinkäsityksiä.

Vanhoillislestadiolaisilla on tapana valita aviopuolisonsa toisten vanhoillislestadiolaisten joukosta (katso: endogamia). Avioliiton ulkopuolisista sukupuolisuhteista pidättäytymisen vuoksi avioliitot solmitaan usein melko nuorina verrattuna nyky-yhteiskunnassa vallitsevaan käytäntöön. Avioliittoa pidetään Jumalan säätämänä pyhänä asiana ja sen katsotaan liittävän avioparit toisiinsa kuolemaan saakka.

Yhteisöllisyyttä lisäävät monet yhteiset tapahtumat kuten seurat rauhanyhdistyksillä ja kodeissa, suviseurat, päiväkerhot ja pyhäkoulut. Jo pienille lapsille opetetaan liikkeen opetuksia ja heitä halutaan kasvattaa ja ohjata pysymään samassa uskossa. Kaikesta yhteisöllisyydestä huolimatta vanhoillislestadiolaiset korostavat, että vain omakohtaisella uskolla pelastuu.

[muokkaa] Kaanaan kieli

Kuten yhteisöissä aina, lestadiolaisillakin on oma kielen vivahteensa, jota he kutsuvat Kaanaan kieleksi. Kaanaan kieli koostuu muutamista Raamattuun perustuvista sanoista ja sanonnoista, esimerkiksi "käydä armolähteen luo" (pyytää synnit anteeksi). Ulkopuolisen saattaa olla vaikea ymmärtää saarnoja, varsinkin pitkään saarnanneiden saarnamiesten puhetta. Niissä viljellään mielellään erilaisia kielikuvia, jotka pohjautuvat pääasiallisesti Raamatun tekstiin. Kaanaan kielen viljely ei ole itsetarkoitus, mistä esimerkkinä on suviseuroihin järjestetty referointipalvelu, jossa toimittajat kuuntelevat puheet tarkasti ja perkaavat sieltä pois kaanaankieliset kokonaisuudet. Näin ulkopuolisen on helpompi ymmärtää saarnan perusidea. Vanhoillislestadiolaiset käyttävät Raamattunaan vuoden 1878 evankelis-luterilaisen kirkon virallisen painoksen mukaista käännöstä, joka pohjautuu Bibliaan eli Antti Litzeliuksen käännökseen vuodelta 1776. Syynä on käsitys siitä, että myöhemmissä käännöksissä on enemmän epätarkkuuksia. Bibliasta katsotaan myös välittyvän parhaiten uskonpuhdistuksen keskeisiä periaatteita.^[46]

[muokkaa] Julkaisutoiminta

SRK:n kustannustoiminta alkoi vuonna 1906 kun edeltäjä Lähetystoimen päätoimisto julkaisi 16-sivuisen perustuskokouksen pöytäkirjan. Julkaisutoiminta on jaoteltu kirjoihin, lehtiin ja äänitteisiin. Liike ei juuri ottanut kantaa julkisuudessa olleisiin väitteisiin ennen 1970-lukua. Liike katsoi ajautuneensa pakkotilanteeseen ja ryhtyi avoimempaan tiedotuspolitiikkaan. Esimerkiksi suviseuroihin kutsuttiin toimittajia. Myös Internet-sivut, vuosikirjat ja kannanilmaisut ovat osa nykyistä avoimuutta.

Kirjat: Alussa julkaisutoiminta painottui lähinnä erilaisten kokousten pöytäkirjoihin, Raamattuun ja laulukirjoihin. Tärkein painettava kirja on vanha kirkkoraamattu eli Biblia. Sitä on painettu vuodesta 1923 lähtien ja painoksia on otettu yli 120 000. Nykyään vuosittaisia kirjajulkaisuja ovat SRK:n vuosikirja sekä suviseurajulkaisu.^[47] Kirjat jakautuvat aihealueittain Raamattuihin, laulukirjoihin, hartaus- ja opillisiin kirjoihin, runokirjoihin, kertomuskirjoihin, historiankirjoihin, opetuskirjoihin ja muihin kirjoihin. Vuodessa julkaistaan noin 8-10 kirjaa.^[48]

Lehdet: Päivämies, Siionin kevät ja Siionin lähetyslehti ovat SRK:n julkaisemia lehtiä. SRK:n pää-äänenkannattaja Päivämies ilmestyy keskiviikkoisin. Sen levikki on noin 23 200. Lehti kertoo vanhoillislestadiolaisuudesta ja sen toimintaympäristöstä sekä ottaa rakentavasti kantaa keskeisiin yhteiskunnallisiin ja kirkollisiin kysymyksiin. Lehti on poliittisesti sitoutumaton ja tarkoitettu kaikkien luettavaksi. Siionin kevät on hengellinen lastenlehti, jonka sisältöä ovat lapsille ymmärrettävässä muodossa olevat artikkelit Raamatun kirjoituksista, lasten puheet ja piirrokset sekä lasten kirjepalsta. Siionin lähetyslehti on SRK:n vanhin lehti. Lehteä on julkaistu vuodesta 1912 lähtien. Se kertoo vanhoillislestadiolaisten opetuksesta ja toiminnasta sekä lähetystyöstä. Lehtiä julkaistaan myös äänilehtinä. Jouluisin julkaistaan myös Siionin joulu -lehti. Pohjois-Amerikassa LLC julkaisee kahta lehteä: The Voice of Zionia ja The Shepherd's Voicea. Kirjoitukset ovat englanniksi, espanjaksi ja ranskaksi.

Äänitteet: Ensimmäisiä äänitteitä olivat vuonna 1976 ilmestyneet laulu- ja saarnakasetit. Vuodesta 1976 on suviseuroista julkaistu saarnakasettisarja. Nykyisin äänitteet julkaistaan kasettien sijasta cd-levyinä. Vuosittain julkaistaan noin 3-4 lauluäänitettä.^[49]

Siionin laulut on vanhoillislestadiolaisten laulukokoelma. Sitä on käytetty vuodesta 1916. Se on käännetty englanniksi, saksaksi, venäjäksi ja viroksi.

[muokkaa] Yhdistykset

Lestadiolaiset perustivat ensimmäiset rauhanyhdistykset jo 1800-luvulla. Nimi 'rauhanyhdistys' tulee Raamatun sanoista: "hän on meidän rauhamme" ja se tarkoittaa Jeesuksen omilleen antamaa rauhaa. Suurimmat Rauhanyhdistykset sijaitsevat Oulussa, Helsingissä, Jyväskylässä, sekä Tampereella. Rauhanyhdistykset kuuluvat Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistykseen. Suomessa rauhanyhdistyksiä on 196, Venäjällä 8, Ruotsissa 5, Norjassa ja Virossa yksi. (Lähteet: ^[50][51][52])

• Eesti Luterlik Rahuühendus
• Laestadian Lutheran Church
• Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistys
• Sveriges Fridsföreningarnas Centralorganisation

[muokkaa] Lähetystoiminta

Vanhoillislestadiolaisuus on levinnyt kaikkialle Suomeen. Sen vahvinta kannatusaluetta on silti edelleen Pohjois-Suomi eli Lappi, Pohjanmaa ja Koillismaa. Etelä-Suomessa eniten toimintaa on Helsingin, Turun ja Tampereen seuduilla. Kirkon nelivuotisraportin mukaan vanhoillislestadiolaisilla oli toimintaa kahdessa seurakunnassa kolmesta ja säännöllistä eli kuukausittaista toimintaa kolmanneksessa. Oulun hiippakunnassa toimintaa oli kerran kuukaudessa peräti 91% alueen seurakunnista. Vanhoillislestadiolaisilla on myös omat toimitilat 75% Oulun hiippakunnan seurakunnista. Oulun hiippakunnan jälkeen eniten toimintaa on Lapuan hiippakunnassa. Kattojärjestöllä Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksellä on 199 omaa rekisteröityä paikallisyhdistystä, joissa pidetään seuroja viikoittain tai useammin. Yleisimpiä seurapäiviä ovat sunnuntai, lauantai ja keskiviikko. Muuta toimintaa on muuna aikana.

[muokkaa] Seurat

Vanhoillislestadiolaiset järjestävät seuroja Suomessa ja ulkomailla. Vanhoillislestadiolaisten seurat ovat hartaustilaisuuksia, joissa lauletaan Siionin lauluja ja virsiä, jonka jälkeen saarnaavat liikkeen omat papit tai maallikkosaarnaajat. Saarnoja pidetään yleensä kaksi ja niiden välissä on väliaika, jolloin on kahvitarjoilu ja yleistä seurustelua. Seurapuheen johdannoksi saarnaaja lukee Raamatusta katkelman, jonka hän sitten selittää seurakunnalle. Saarnoja ei yleensä kirjoiteta etukäteen, vaan rukoillaan, että Jumala antaa puhuttavaa Pyhän Hengen kautta. Seuroja pidetään pääasiassa pari kolme kertaa viikossa rauhanyhdistyksissä ja epäsäännöllisemmin kirkoissa, seurakuntataloissa, kodeissa, sairaaloissa ja vankiloissa. Suurempia seuratapahtumia ovat suviseurat, juhannusseurat, maakunnalliset kesäseurat (Alajärvi, Kolari ja Ivalo) ja opistoseurat. Niiden ajankohdat löytyvät seurakalenterista. Vuosittain Suomessa järjestetään noin 12 000^[53] seuratilaisuutta ja ulkomailla SRK järjestää noin 500^[54] seuratilaisuutta. Suomessa on noin 30 seuratilaisuutta jokaista päivää kohti.^[55] Seuratilaisuudet ovat kaikille avoimia. Seurakuntia palvelee noin 120 pappia ja 780 maallikkosaarnaajaa.^[56] Amerikassa seurakuntia palvelee noin 68 saarnaajaa, joista suurin osa on maallikkosaarnaajia.^[57]

[muokkaa] Suviseurat

Pääartikkeli: Suviseurat

Suviseurat ovat vuosittainen seuratapahtuma. Suviseurat ovat jatkoa 1800-luvulla järjestetyille Lannavaaran kokouksille. Ne pidetään yleensä kesä-heinäkuun vaihteessa ja niiden pitopaikka vaihtelee vuosittain. Vuonna 2006 ne pidettiin Sotkamossa. Suviseuroihin kokoontuu yleensä noin 70 000 ihmistä. Tilaisuus on avoin lähetystapahtuma ja sinne on vapaa pääsy. Osa ihmisistä vierailee paikalla autolla, mutta suuri osa majoittuu alueelle asuntovaunuihin, -autoihin sekä telttoihin. Peruspalvelut on pyritty turvaamaan siten, että suviseura-alueelta ei tarvitse poistua. Tärkein ohjelma ovat seurapuheet, joita pidetään noin 20. Saarnojen välillä lauletaan virsiä ja siionin lauluja. Suviseuroissa järjestetään myös ehtoollinen, sekä jumalanpalvelus. Suviseuroissa toimii suviseuraradio ja myös internetin kautta voi kuunnella seuroja.

[muokkaa] Muu toiminta

Vaikka seurat ovat päätoimintamuoto, järjestetään jokaiselle ikäluokalle omanlaista toimintaa: eläkeläiskerhoista päiväkerhoon. Järjestetään myös erilaisia virkistymisleirejä ja kursseja. Kaikissa tapahtumissa pääasiana on uskonelämän hoitaminen. Toimintamuodot vaihtelevat paljon alueittain. Lapsi- ja nuorisotyöhön kuuluvat Raamattuluokka, pyhäkoulu ja päiväkerho. Näitä tilaisuuksia pidetään vuodessa noin 19 300.^[58]

[muokkaa] Raamattuluokka

Raamattuluokassa perehdytään Raamattuun. Raamattuluokassa käyvät ovat iältään 10-15 vuotiaita. Opettajille järjestetään koulutustapahtumia noin 200 vuodessa. Raamattuluokkalaisia on noin 5 800.

[muokkaa] Ulkolähetystyö

Lisääntyneen kansainvälisyyden ja muuttoliikkeen ansiosta vanhoillislestadiolaisuus on levinnyt ulkomaille. Erityisesti 1990-luvun jälkeen lähetystyö laajeni merkittävästi. Vanhojen lähetysmaiden lisäksi on tullut uusia alueita. Ulkomailla asuu noin 8 000–12 000 vanhoillislestadiolaista.^lähde? SRK tekee lähetystyössä yhteistyötä ulkomailla toimivien sisarjärjestöjensä kanssa.

Lähetystyössä ajatellaan, että Jumala suo herätyksen aikoja, eikä lähetystyötä tehdä varsinaisina käännytyksinä. Yleensä lähetystyö aloitetaan etsikonaikana eli kun kohdealueella on vastaanottavaisia heränneitä. Sisälähetystä pidetään tärkeänä, sillä eniten sanaa kaivataan omien keskuudessa. Ruotsissa, Unkarissa, Virossa ja Venäjällä toimii vanhoillislestadiolaisia kirkon viroissa, esimerkiksi kirkkoherroina, kappalaisina ja pappeina. Keniassa, Ruotsissa, Saksassa, Togossa ja Venäjällä toimii paikallisia maallikkosaarnaajia.

[muokkaa] Iso Britannia

Seuroja järjestetään erityisesti Lontoon merimieskirkon tiloissa. Kävijöitä on keskimäärin noin 60-120.^[60]

[muokkaa] Ruotsi

Lestadiolaisuutta on ollut Ruotsissa jo 1800-luvulta lähtien. SRK järjesti seuroja Ruotsiin 1960-luvulle asti, jolloin perustettiin Ruotsin apulähetystoimikunta (Ruotsin Rauhanyhdistykset), jonka vastuulle seurojen järjestäminen siirrettiin. Se toimi 1970-luvulle asti, jolloin perustettiin Ruotsin rauhanyhdistysten keskusyhdistys (SFC, Sveriges Fridsföreningars Centralorganisation). Seuroja järjestettiin eripuolilla Ruotsia ja SRK:n puhujat saattoivat viipyä saarnamatkalla kolme viikkoa yhtä mittaa. Eteläisimmät seuratilaisuudet olivat Skånessa. Nykyään Ruotsissa toimivat Boråsin, Mälarenlaakson, Norrbottenin, Taalainmaan ja Tukholman alueiden rauhanyhdistykset. Ruotsissa on noin tuhat vanhoillislestadiolaista.^[61]Ruotsissa järjestetään vuosittain suviseurat.^[62][63]

[muokkaa] Saksa

Lestadiolaisuus saapui Saksaan 1950-luvulla. Nykyisin siellä on vakituista seuratoimintaa. Seurakaupunkeja ovat: Hagen, Bönen, Herzlake, Frankfurt, Berliini, München ja Dettmold.^[64]

[muokkaa] Togo

Togoon vanhoillislestadiolaisuus levisi Ruotsista 1990-luvulla. Nykyään seurakuntaan kuuluu noin 350 henkeä. Pääkaupunkiin Lomèèn rakennettiin kirkko vuonna 2002. Togossa toimii paikallisia maallikkosaarnaajia. Suuri osa vanhoillislestadiolaisista on peräisin ewe-heimosta. Kielinä käytetään englantia, eweä ja ranskaa. Kaupunkeja joissa järjestetään seuroja ovat: Atime, Badou, Kessibo-Wawa, Kpalimè, Lomè, Tsèvie ja Tschekpo.^[65][66][67]

[muokkaa] Venäjä

Venäjälle lestadiolaisuus levisi 1860-luvulla. Vanhoillislestadiolaisia on sen jälkeen löytynyt erityisesti Karjalasta ja Pietarin lähistöltä. Venäläisten usko säilyi Neuvostoliiton ajan ja sen romahdettua he ottivat yhteyttä kirjeitse Suomeen etsien uskonystäviä. Kirje vaelsi Suomessa yli kaksi vuotta ja viimein se päätyi vanhoillislestadiolaisten käsiin. He ottivat sähkeellä yhteyttä paikallisiin ja näin kadonnut yhteys palautui. Nykyisin Venäjällä toimivat Pietarin, Petroskoin, Pesotshnyn, Koiviston, Viipurin, Moskovan, Samaran ja Tverin rauhanyhdistykset.^[68][69][70]

[muokkaa] Yhdysvallat

Ensimmäisen kerran lestadiolaisuus levisi Yhdysvaltoihin 1860-luvulla. Nykyään Yhdysvalloissa toimii vanhoillislestadiolaisten kirkko Laestadian Lutheran Church. Sillä on 29 seurakuntaa Pohjois-Amerikassa. Seurakunnat sijaitsevat seuraavissa osavaltioissa: Arizona, Colorado, Connecticut, Florida, Illinois, Michigan, Minnesota, North Dakota, Oregon, sekä Washington. Pohjois-Amerikassa on noin 5 000–6 000 vanhoillislestadiolaista.^[73] Pohjois-Amerikassa järjestetään vuosittain kesä- ja talviseurat.^[74][75]

• Maita ja kaupunkeja, joissa on järjestetty vanhoillislestadiolaisten seuroja^[77]:
• Ecuador: Cuenca, Guayaquil, Quito ja Riobamba.
• Espanja: Fuengirola.
• Itävalta: Innsbruck.
• Islanti: Reykjavík.
• Kanada: British Columbia, Ontario ja Saskatchewan.
• Kenia: Siaya ja Kanyabol.
• Latvia: Riika.
• Norja: Myren, Tromssan, Vardön, Vadsön ja Båtsfjordin alueet ja Oslo.
• Sveitsi: Engelberg ja Zürich.
• Unkari: Budapest, Albertirsa ja Székesfehérvár.
• Viro: Tartto, Tallinna sekä Kaakkois-Virossa.

Vanhoillislestadiolaiset järjestävät seuroja 16 maassa: Ecuadorissa, Espanjassa, Iso-Britanniassa, Kanadassa, Keniassa, Latviassa, Norjassa, Ruotsissa, Saksassa, Suomessa, Sveitsissä, Togossa, Unkarissa, Venäjällä, Virossa ja Yhdysvalloissa.^[78]

[muokkaa] Radio- ja Internet-lähetystyö

Vanhoillislestadiolaiset lähettävät seuroja lähiradioissa vaihtelevina aikoina. Myös jokavuotisissa suviseuroissa toimii suviseuraradio, joka tavoittaa noin kolme miljoonaa suomalaista. Se lähettää kaikki suviseurasaarnat, sekä tuottaa erilaista ohjelmaa väliajalle. YLE Radio 1 radioi suviseuroista vuosittain kaksi saarnaa. Seuroja ajoittain lähettäviä radioasemia on kuusi^[79] Järviradio, Radio Kajaus, Radio Moreeni, Radio Pooki, Radio Pro ja Helsingin lähiradio. Ne tavoittavat noin 3,5 miljoonaa suomalaista.^[80] Seuroja voi kuunnella puhelimitse Helsingin Rauhanyhdistykseltä. Tornion ja Vaasan seudun rauhanyhdistykset lähettävät sunnuntaisin seuroja Internetin kautta. Kahden vuoden suviseurasaarnat ovat kuunneltavissa Internetin kautta. Niitä löytyy myös englanniksi, ruotsiksi, saksaksi, venäjäksi ja viroksi tulkattuina. Myös Laestadian Lutheran Church lähettää seuroja Internetin kautta. Saarnat ovat englanniksi, mutta ne on tulkattu joskus myös suomeksi. Nykyisin internetistä löytyy arkistoituja saarnoja.

[muokkaa] Opistot ja leirikeskukset

Vanhoillislestadiolaisilla on kolme kansanopistoa: Jämsässä, Reisjärvellä ja Ranualla. Kristilliset perusarvot ovat opistoissa keskeisessä asemassa. Opistoilla on vuoden kestoisia linjoja: valittavana on esimerkiksi kielilinjoja, viestintälinjoja ja kädentaitojen linjoja. Kullakin opistolla on omat erikoispainotuksensa. Jämsän kansanopisto on painottunut musiikkiin, Ranuan kansanopisto viestintään ja Reisjärven kansanopisto luontoon. Opistoilla järjestetään lisäksi erilaisia lyhyt- ja viikonloppukursseja sekä vuosittaiset opistoseurat.

SRK:lla on käytössään leirikeskuksia eri puolilla Suomea, muun muassa Haapajärvellä, Hankasalmella, Kuusamossa, Oitissa, Rovaniemellä ja Siikajoella. Vuosittain näissä keskuksissa pidetään useita leirejä kuten rippikoululeirejä, virkistysleirejä, poika- ja tyttöleirejä, isät ja pojat -leirejä, äidit ja tytöt -leirejä ja hiihtoleirejä.

• SRK:n kansanopistot ja leirikeskukset Suomessa karttana

[muokkaa] Julkisuuskuva

Vanhoillislestadiolaisuus nousi julkisuuteen 1930-luvulla, kun siitä irronnut korpelalaisuus kiinnosti tiedotusvälineitä.^[81] 1960-luvulla julkisuudessa käsiteltiin liikkeestä eronnutta Elämän sana-ryhmittymää.^[81] 1970-luvulla liike nostettiin julkisuuteen erityisesti naispappeuskeskustelussa.^[81] Erityisesti vuosina 1978-1980 vanhoillislestadiolaisuus joutui negatiivisen julkisuuden kohteeksi.^[82] Kuohunta synnytti vilkasta kirjoittelua erityisesti Kotimaa-lehteen, Helsingin sanomiin ja Kalevaan.^[83] Kuohuntaa aiheuttivat hoitokokoukset.^[81] Heti 1980-luvun alussa vanhoillislestadiolaisuus alkoi kehittää tiedotustoimintaansa ja avasi esimerkiksi suviseurat näkyvästi toimittajille, sekä myöhemmin Internetiin avattiin SRK:n kotisivut.^[81] 1980-luvun alku ja erityisesti vuosi 1984 eivät olleet julkisuudessa negatiivisia.^[82] Vanhoillislestadiolaisuuden tiedotustoiminnan aktivoituminen näkyi tuolloin sanomalehdissä.^[82]

Yksi sitkeimmistä 1970-luvulla syntyneistä urbaanilegendoista on myytti ikkunallisista pesukoneista. Sen mukaan vanhoillislestadiolaisuudessa on kielletty ikkunallisen pesukoneen käyttö, etteivät miehet voisi nähdä naisten alusvaatteita ikkunan läpi. Pesukonemyytti putkahti esille vuoden 1981 suviseurojen tiedotustilaisuudessa.^[84] Vuonna 1996 Opetushallitus julkaisi kirkkohistorian cd-romin, jossa luki: "... Liikkeestä tekee tunnusomaisen ja tietyllä tapaa mainetta saavuttaneen sen torjuva suhtautuminen mm. televisioon, ikkunaverhoihin ja jopa pesukoneiden muovi-ikkunoihin". Palautteen takia Opetushallitus poisti sen pikaisesti valikoimistaan. Pesukonemyytti ylitti myös kansainvälisen uutiskynnyksen.^[85]

Erityisesti suviseuroissa tapahtuva tiedottaminen monipuolistui 1980-luvulla. Vuonna 1971 suviseuroihin avattiin tiedotuskeskus tiedotusvälineille.^[86] Koska vanhoillislestadiolaisuudesta oli 1970-luvun lopussa esitetty monia virheellisiä käsityksiä, tiedotettiin Keminmaan suviseuroissa vuonna 1980 avoimesti.^[87] Tiedotustilaisuuksia pidettiin joka päivä ja seuravieraita kehotettiin vastaamaan tiedotusvälineiden kysymyksiin.^[88] Kyseiset suviseurat saivatkin laajaa julkisuutta tiedotusvälineissä.^[89] Tiedotusvälineet olivat runsaana paikalla myös seuraavan vuoden suviseuroissa.^[90] Vuoden 1983 suviseuroille osallistui noin 30 toimittajaa ja he kirjoittivat 62 sivua 20:een eri sanomalehteen.^[91] Seuraavana vuonna ilmestyivät tiedotusoppaat median avuksi.^[92] Vuoden 1984 aikana vanhoillislestadiolaisuudesta kirjoitettiin noin 320 artikkelia eri lehdissä.^[82] Suviseuroista kerrottiin televisiossa ensimmäistä kertaa vuonna 1985.^[93] Vielä vuoden 1986 suviseurojen keskeiseksi teemaksi nousi vanhoillislestadiolaisuuden puolustautuminen sitä vastaan esitettyjä syytöksiä vastaan.^[94]

Vanhoillislestadiolaisuudesta on tehty televisiodokumentteja, jotka ovat: Matkalla taivaskotiin (2000), Kuuma kesä: Enkelten varjeluksessa (2000), Maailmassa (2003), Ainoa oikea Jumala (2004) ja Hannu Karpon Syntisin silmin (1981).

Nykyisin liike pyrkii avoimeen tiedottamiseen ja ainoat salassapidettävät asiat ovat rippisalaisuuksia.^[81]

[muokkaa] Kritiikki

Vanhoillislestadiolaisuutta ovat kritisoineet sekä kirkko, yksittäiset kristityt että ulkopuoliset kautta aikojen. Suurin kritiikki on kohdistunut "yhden uskon" oppiin. Vanhoillislestadiolaisia on moitittu hengellisesti ylpeiksi, ja heidän on sanottu pitävän itseään muita parempina ihmisinä. Heitä on syytetty jopa antinomismista runsaan anteeksiannon takia, kun he "antavat anteeksi seiniä myöten". Syntien anteeksi saamista on pidetty liian helppona. Vanhoillisuudessa on monesti todettu, että he antaisivat synnit anteeksi "seinien ulkopuolellekin", jos vain muut haluaisivat. Liikettä on arvosteltu myös patriarkaalisuudesta. Naisia ei hyväksytä puhujiksi, eikä vanhoillislestadiolaisuus hyväksy naispappeutta. Naista arvostetaan ennen kaikkea äitinä ja kasvattajana. Toisaalta liikkeessä kaikilla, myös naisilla, on valta antaa syntejä anteeksi. Tämä oli radikaalia varsinkin vielä ennen naispappeuden hyväksymistä.

Lestadiolaisia on syytetty toisten asioihin sekaantumisesta, kun he itse ajattelevat toimivansa Kristuksen kirkkolain mukaan. Avainten vallan toinen käyttö, syntien sitominen, on aiheuttanut kritiikkiä. Tutkija Aini Linjakumpu on kritisoinut liikettä siitä, että vaikka liikkeen yhtenäisyys rakentuu uskonnollisten määräysten, kuten televisio- ja ehkäisykiellon varaan, ei ole olemassa luetteloa synneistä, vaan synti määräytyy yhteisön sisällä. Linjakummun näkemyksen mukaan tämä mahdollistaa yhteisön johtajavaltaisessa rakenteessa vallankäytön muihin yhteisön jäseniin. Lestadiolaisuus, kuten muutkin suljetut uskonnolliset yhteisöt yleensä, on Liljakummun mukaan selkeä hierarkkinen organisaatio, jossa liikkeen johtajat määrittelevät uskonnollisen sanoman tulkinnan ja valvovat jäsenten toimintaa. Suljettu yhteisö rakentuu myös etäisyyden ottamiseen muihin uskonnollisiin ja yhteiskunnallisiin liikkeisiin ja kulttuureihin. Liikkeen opillinen käsitys kieltää niiden pelastumisen, jotka eivät ole heidän kanssaan samassa uskossa ja opissa.^[95]

Liikkeestä pois kääntynyttä ihmistä pidetään uskosta luopuneena. Liikkeestä eronneeseen pyritään yleensä suhtautumaan kunnioittavasti ja ystävällisesti, vaikka uskon tuomaa yhteyttä ei enää löydykään. Siitä huolimatta eronnut saattaa tuntea itsensä ulkopuoliseksi ja hylätyksi.

[muokkaa] Lähteet

• Seppo Lohi (2000): Sydämen kristillisyys. SRK. ISBN 951-8940-01-0.
• Ari-Pekka Palola (2006): Suvi on läsnä - Sata vuotta suuria seuroja. SRK. ISBN 951-843-077-2.
• Kullervo Hulkko (1965): Kukistumaton valtakunta. SRK. ISBN 951-9422-03-X.
• Erkki Reinikainen (1994): Niin kuin kuvastimesta. SRK. ISBN 951-8940-40-1.

Kaste

• Erkki Reinikainen (2001): Usko ja kaste. SRK. ISBN 951-843-016-0.

Lain kolmas käyttö

• Erkki Reinikainen (2003): Usko ja Jumalan sana. SRK. ISBN 951-843-042-X.

[muokkaa] Viitteet

[muokkaa] Katso myös

• Eesti Luterlik Rahuühendus, SRK:n sisarjärjestö Virossa
• Laestadian Lutheran Church (LLC), SRK:n sisarjärjestö Yhdysvalloissa ja Kanadassa
• Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistys
• Sveriges Fridsföreningarnas Centralorganisation (SFC), SRK:n sisarjärjestö Ruotsissa
• Lars Levi Laestadius
• Lestadiolaisuus
• Wäinö Havas
• Siionin laulut
• Suviseurat

[muokkaa] Kirjallisuutta

[muokkaa] Historiankirjat

• Paavo Viljanen (1943): Wäinö Havas, hengen ja miekan mies. WSOY.
• Heikki Jussila (1948): Kutsujan armo laestadiolaisessa kristillisyydessä.. .
• Seppo Lohi (1997): Pohjolan kristillisyys. Lestadiolaisuuden leviäminen Suomessa 1879–1899.. SRK. 951-8940-69-X.
• Seppo Lohi (2000): Sydämen kristillisyys. Lars Levi Laestadiuksen (1800–1861) elämänvaiheet ja kuvaus herätyksen leviämisestä Laestadiuksen kuolemaan saakka.. SRK. ISBN 951-8940-01-0.
• Aulis Zidbeck (1985): Ole vapaa vapaaksi ostettu lauma. Juhani Raattamaa — opettaja ja sielunhoitaja.. SRK. ISBN 951-9422-62-5.
• Mauri Kinnunen (2004): Herätysliike kahden kulttuurin rajalla. Lestadiolaisuus Karjalassa 1870-1939. Jyväskylän yliopisto. ISBN 951-39-1815-7.

[muokkaa] Muut kirjat

• Leo Väyrynen (1978): He ovat voittaneet. Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistys. ISBN 951-9422-27-7.
• Leonard Typpö (1904): Armo ja totuus ynnä kristillisiä kirjeitä. .
• Leonard Typpö ja Pekka Raattamaa (1907): Kirjeitä, osa 1. .

[muokkaa] Opilliset kirjat

• Kullervo Hulkko (1965): Kukistumaton valtakunta.. SRK. ISBN 951-9422-03-X.
• Einari Lepistö (1985): Lammasten askelissa.. SRK. ISBN 951-9422-64-1.
• Juhani Uljas (2000): Peltoon kätketty aarre.. SRK. ISBN 951-843-011-X.
• Erkki Reinikainen:
  • Erkki Reinikainen (1976): Lisää meille uskoa. SRK.
  • Erkki Reinikainen (1983): Myrskyt lakkaavat. SRK. ISBN 951-9422-46-3.
  • Erkki Reinikainen (1986): Näin on kirjoitettu. SRK. ISBN 951-9422-68-4.
  • Erkki Reinikainen (1990): Näin on uskottu. SRK. ISBN 951-8940-10-X.
  • Erkki Reinikainen (1984): Niin kuin kuvastimesta.. SRK. ISBN 951-8940-40-1.
  • Erkki Reinikainen (1999): Usko ja teot: vanhurskauttamisoppia koskevan yhteisen julistuksen arviointia.. SRK. ISBN 951-8940-96-7.
  • Erkki Reinikainen (2001): Usko ja kaste. SRK. ISBN 951-843-016-0.
  • Erkki Reinikainen (2003): Usko ja Jumalan Sana: uskonpuhdistuksen raamattuperiaatteen viesti meille.. SRK. ISBN 951-843-042-X.

[muokkaa] Kriittiset kirjat

• Leo Hartvaara (nimimerkki) (1984): Suden uhrit. Kirjavaaka. ISBN 951-95873-0-6.
  • fiktiivinen kuvaus SRK-lestadiolaisten elämästä 1970-luvun lopulla
• Anna-Maija Ylimaula (1976): Papintyttö: kertomus. WSOY. ISBN 951-0-07830-1.

[muokkaa] Aiheesta muualla

• SRK
• Jämsän kristillinen kansanopisto
• Ranuan kristillinen kansanopisto
• Reisjärven kristillinen opisto
• LLC, USA:n vanhoillislestadiolaiskirkko

Suviseurat

• Valkealan suviseurat 2007
• Sotkamon suviseurat 2006
• Perhon suviseurat 2005
• Nivalan suviseurat 2004
• Muhoksen suviseurat 2003
• "Olkaa raittiit ja valvokaa" - alustus Perhon suviseuroissa 2005
• Arkistoituja suviseuraradion ohjelmia
• infokuva vanhoillislestadiolaisuudesta

Internet-seuroja

• Helsingin rauhanyhdistyksen internet-seurat
• Tornion rauhanyhdistyksen internet-seurat
• Vaasan seudun rauhanyhdistyksen internet-seurat
• (englanniksi) LLC:n englanninkieliset internet-seurat

Arkistoituja saarnoja (sisältää 354 saarnaa)

• Arkistoituja suviseurapuheita Nivalasta 2004 (myös muilla kielillä)
• Arkistoituja suviseurapuheita Muhokselta 2003 (myös muilla kielillä)
• (englanniksi) Arkistoituja saarnoja englanniksi (Seattle)
• (englanniksi) Arkistoituja saarnoja englanniksi (Phoenix)
• (englanniksi) Arkistoituja saarnoja englanniksi (Minneapolis)

Saarnamiehiä ja pappeja

• Mauno Koivuneva
• Yrjö Saari
• Aukusti Törölä

Artikkeleita seurakuntalehdissä

• Esse 13.6.2003, Jaakko Kaartinen-Koutaniemi, Kristityt rakentavat talkoilla
• Esse 8.9.2005, Esko Miettinen, Vanhoillislestadiolaisille toimitalo Vanttilaan
• Kotimaa 10.07.2006, Jussi Rytkönen, Togon vanhoillislestadiolaiset
• Vantaan Lauri 20.5.2003, Jussi Vertanen, Herätysliikkeessä
• Vantaan Lauri 29.10.2002, Heli Kulmavuori, 24 tuntia vuorokaudessa omaa aikaa

Sekalaisia

• Vanhoillislestadiolaisuuden historia SRK:n sivulla
• Vanhoillislestadiolaisten oppi SRK:n sivulla
• Oikea ja väärä - Vuoden 2005 julkilausuma
• Lestadiolaisuudesta Suomen evankelis-luterilainen kirkon nelivuotiskertomuksessa
• Juha, lestadiolainen mies, kertoo
• Anni, vanhoillislestadiolainen nuori, kertoo
• SRK:n kirjajulkaisut 1906-2000
• (ruotsiksi) Sveriges radio: Kyrkan i Gagnef växer medan andra församlingar minskar
• (englanniksi) Pastor's Column, George Koivukangas, Enterprise Dispatch, 23.1.2006
• (englanniksi) Laestadian Lutheran Church: About Us
• (espanjaksi) Iglesia Luterana Laestadian: Acerca de nosotros

Kritiikkiä

• Uskontojen Uhrit RY - entisen vanhoillislestadiolaisen kokemuksia
• Hannu Karpon reportaasi kuvaa lestadiolaisuuden synkempää puolta