Herttoniemen kartano
Wikipedia
Herttoniemen kartano sijaitsee Helsingin Herttoniemessä Roihuvuoren ja Herttoniemenrannan välissä.
Herttoniemen kartano on Itä-Helsingin vanhimpia ja sen puutarha on maan hienoimpia säännönmukaisen barokkipuutarhan ja englantilaistyylisen puiston välimuotona. Kartanon suuruudenaika oli 1700-loppupuolella Viaporin linnoituksen rakentamisen yhteydessä. Suurimmillaan tila oli Augustin Ehrensvärdin aikana 1700-luvun loppupuolella. Myllypuron, Herttoniemen, Roihuvuoren ja Tammisalon nykyisten kaupunginosien alueet olivat 1760-luvun Herttoniemen kartanon maita.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
Porvoossa eräillä käräjillä lautamiehenä vuonna 1405 toiminut rälssimies Laurens Hertoghe saattoi olla se henkilö, joka nautti verovapautta alueen rälssitilasta ja näin antoi nimensä tilalleen ja myöhemmin koko Herttoniemen alueelle.
Herttoniemen kolmannen rälssitilan kuningas Kustaa Vaasa pakkolunasti kirkolta kruunulle. Kustaa Vaasa palautti Herttoniemen rälssitilan hallinnan Helsingin pitäjän toiselle luterilaiselle kirkkoherralle Karl Folkesonille elinikäisine rälssioikeuksineen. Folkesonin kuoltua tila ei joutunut takaisin kruunulle kuten olisi kuulunut, vaan jäi Folkesonin aatelittomalle vävylle. Herttoniemessä kaksi muuta rälssitilaa omistaneeseen Jägerhornien sukuun kuulunut Henrik Thomas Jägerhorn sai kolmannen rälssitilan haltuunsa 1611. Henrik Thomas Jägerhornin kuoltua 1644 tilan peri hänen vävynsä luutnantti Henrik Ernst Blåfield.
[muokkaa] Wetterien aika
Tullitarkastaja ja porvari Petter Wetter lainoitti avokätisesti alueen aatelisia Jägerhornin ja Blåfieldien ja Båtsvikin (Puotilan) kartanon köyhtyneitä sukuja. Båtsvikin (sijaitsi Laivalahdessa) kartanon omistajia olivat piispa Mikael Agricolan sisaren jälkeläinen, manttaalikomissaari Daniel Thorsberg ja piispa Paavali Juustenin jälkeläinen, kornetti Axel Gyllenlood. 1706 mennessä Peter Wetter lunasti velallisiltaan itselleen kaikki Herttoniemen rälssisäterin lähitilat ja yhdisti ne yhtenäiseksi Herttoniemen kartanoksi. Isovihan aikana 1713 venäläiset miehittävät Helsingin seudun ja alue autioitui. Asukkaat alueelle palasivat vasta Uudenkaupungin rauhan jälkeen 1721. Petter Wetter luovutti kartanon 1725 pojalleen Helsingin pormestari Abraham Wetterille. Abraham Wetterin kuoltua 1737 kartanoa isännöi Anders Helenius joka ei voinut ajan määräysten mukaan aatelittomana ja papistoon tai porvareihin kuulumattomana omistaa kuitenkaan tilaa virallisesti. Wetterin perilliset myivät kartanon 1750 kornetti Berndt De la Mottelle.
[muokkaa] Viaporin rakentaminen ja kreivi Augustin Ehrensvärd
Viaporin linnoituksen suunnittelija ja tuolloin vielä everstiluutnantti Augustin Ehrensvärd osti kartanon 1752. Ehrensvärd perusti kartanon alueelle tiilitehtaan Viaporin linnoitustöitä varten. Lähtiessään Pommerin sotaan Augustin Ehrensvärd myi kartanon veljelleen Fredrikille lukuun ottamatta Kulosaaren kartanon aluetta jonka hän piti itsellään. Fredrik Ehrensvärd omisti kartanon vuosina 1757-1761. Hän myi tilan linnoitusupseeri ja arkkitehti Bengt von Spångenille, jonka aikana tiilitehdasta täydennettiin vuonna 1762 perustetulla Suomen ensimmäisellä posliinitehtaalla. Kartanolle rakennetaan englantilaistyylinen puutarha lammikoineen 1760-luvulla. Spången kaivautti kanavan Strömsinlahdelta Porolahteen kerätäkseen kanavamaksuja kartanolle porvoolaisilta kalastajilta ja maanviljelijöiltä, jotka tulivat myymään tuotteitaan Helsingin torille.
[muokkaa] Johan Sederholm
Spångenin jälkeen kartanon omisti vuosina 1788-1792 suurkauppias laivanvarustaja ja sahapatruuna Johan Sederholm joka oli saanut luvan Kustaa III:lta Herttoniemen säterin omistamiseen. Rälssioikeudet Sederholm oli saanut ”huomattavista palveluista kruunulle”. Käytännössä kruunu oli velkaantunut pahoin Sederholmille hänen toimitettua rakennusmateriaaleja ja elintarvikkeita Viaporin rakennustyömaalle.
[muokkaa] Vara-amiraali Carl Olof Cronstedt
Sederholmin jälkeen 1792-1793 kartanon omisti Sederholmin vävy majuri Johan Olander, joka myi kartanon 1793, lukuun ottamatta Kreijarin ja Strömsin torppia Ruotsinsalmen toisen meritaistelun sankarille vara-amiraali Carl Olof Cronstedtille, jonka Kustaa IV Aadolf määräsi Viaporin linnoituksen komendantiksi 1801. Cronstedtin äiti oli Hedvig Juliana Jägerhorn jonka esi-isät olivat omistaneet Cronstedtin synnyinkartanon Puotilan kartanon. Kreijarin ja Strömsin torpista muodostui myöhemmin 1909 Strömsin kartano niminen tila. Vuosina 1799-1813 Herttoniemen kartanon omisti Uudenmaan rakuunarykmentin kapteeni Johan Wenzel Rotkich. Suomen sodan aikana 1808-1809 kartano joutui majoittamaan venäläistä sotaväkeä. Vuonna 1813 Cronstedt osti takaisin Herttoniemen kartanon. Ruotsin hävittyä huonosti suunnitellun sodan Venäjän ylivoimaa vastaan useat ja syntipukkeja etsittäessä useille upseereille vaadittiin kuolemantuomiota (Cronstedt, Fredrik Adolf Jägerhorn, Hans Henrik Gripenberg, Carl Magnus Gripenberg). Cronstedtin uskottiin jopa myyneen linnoituksen venäläisille. Mitään todisteita petturuudelle ei kuitenkaan ole paljastunut ja syy antautumiselle lienee upseerien keskuudessa vallannut perusteltu syvä epäusko Ruotsin kykyyn puolustautua Venäjä-Ranskaa liittoutumaa vastaan ja että linnakeitteen aika sodan käynnissä läheni loppuaan. Sodan pääarkkitehti Ruotsin kuningas Kustaa IV joka epäviisaasti kieltäytyi liittoutumasta muun Euroopan kanssa Englantia vastaan (hän uskoi että Napoleon oli anti-kristus) ajettiin sodan loppuvaiheessa maanpakoon maanmiestensä toimesta. Cronstedt eli kartanossa kuolemaansa 1820 saakka, viettäen syrjään vetäytyvää elämää. Cronstedtin aikana 1810-luvulla osa kartanon puistosta muutettiin säännölliseksi barokkityyliseksi puutarhaksi ja maisemapuistoa rakennettiin lisää. 1815 posliinitehtaan polttimo muutettiin kartanon päärakennukseksi arkkitehti Pehr Granstedtin johdolla. Aikaisempi kartanon päärakennus oli sijainnut Laajasalon sillan kupeessa missä sijaitsee nykyisin ruotsinkielinen ala-aste. Granstedt oli työskennellyt paljon arkkitehti C. L. Engelin kanssa. Engelin käsialaa taas on puistossa olevat kaksi huvimajaa 1810-luvulta.
Vuonna 1820 kartanossa mainitaan olleen 8 renkiä, 11 piikaa, 17 muonamiestä sekä 6 torpparia. Tiilitehdas lopetti toimintansa kannattamattomana 1820. Crontedtin leski kreivitär Beata Sofia luovutti kartanonsa lapsilleen 1832, joista eversti Anton Cronstedt lunasti sisarustensa osuuden itselleen. Vuonna 1839 Oulun läänin entinen maaherra Abraham Stjernschantz, joka on naimisissa Anton Cronstedtin siskon kanssa lunasti kartanon perheelleen. Stjernschantzit asuivat kartanossa vain osittain ja antoivat vuonna 1856 kartanon viljelysmaat vuokralle.
[muokkaa] Bergbomit
Vuonna 1859 kartanon osti Oulun läänin lääninkamreeri Carl Gustaf Bergbom 44 000 hopearuplan hinnalla. Lääninkamreerin kuoltua kartanon perivät hänen poikansa Johan Georg ja Karl Zachrisille Bergbom. Karl Zachrisille Bergbom kuitenkin luopuu osuudestaan ja hänelle iroitetaan Tammisalo, jonne hän rakentaa huvilan. Kartanon päätyessä viimeiselle yksityishenkilölle Johan Bergbomille kokonaan 1888 maata kartanossa on jäljellä 800 hehtaaria, josta 400 hehtaaria viljeltyä. Lehmiä kartanossa oli 100 ja hevosia 40 kappaletta. Renkejä kartanossa on 40 ja torppareita 10 kappaletta. 1916 Johan Bergbom myi valtaosan kartanosta mutta piti itsellään noin 15 hehtaarin puiston ja päärakennuksen. Kansalaissodan aikana 1918 kartano joutui taas majoittamaan sotilaita, tällä kertaa punakaartilaisia. Tätä kartanonherra maanviljelysneuvos Johan Bergbom ei ollut enää näkemässä, koska oli joutunut aamiaispöydässä marraskuussa 1917 kartanoon aseita etsimään tulleiden tuntemattomien punakaartilaisten murhaamaksi. Tämän jälkeen Bergbomin leski Helene Gustava muuttaa pois kartanosta ja Bergbomin perilliset lahjoittavat kartanon Johan Bergbomin elossa ilmaiseman tahdon mukaisesti Svenska Odlingens Vänner i Helsingfors yhdistykselle, jotta yhdistys perustaisi siihen kartanomuseon.
[muokkaa] Puisto
Herttoniemen kartanon puisto jakaantuu kahteen osaan. Alkujaan puisto on 1760-luvulta mutta nykyisen asunsa se sai Carl Olof Cronstedtin toimesta 1810-luvulla. Puisto jakaantuu kahteen osaan. Toinen osa on säännönmukainen barokkityylinen puutarha kukkaistutuksineen ja toinen osa on englantilaistyylinen maisemapuisto lampineen ja huvimajoineen. Viaporin linnoituksessa on Helsingin toinen englantilaistyylinen puisto Piperin puisto. Pääkäytävän päässä on toinen C. L. Engelin suunnittelemiksi mainituista huvimajoista. Kartanon puistossa kasvavat kolmihaarainen päärynäpuu, jonka ympärys 1,3 m korkeudella on 226 cm ja pituus 15 m sekä dahurianlehtikuusi, jonka vastaavat mitat ovat 241 cm ja 30 m. Molemmat ovat lajeissaan Suomen paksuimmat.
[muokkaa] Kartanomuseo
Svenska Odlingens Vänner i Helsingfors ry sai kartanon haltuunsa lahjoituksena 1919 ja sitoutui säilyttämään kartanon ympäristön muuttumattomana. Varsinaisessa kartanon päärakennuksessa toimii kartanomuseo (auki sunnuntaisin). Kartanon alueesta oli 1920-luvun alkupuolella tarkoitus tehdä suomenruotsalaisen kulttuurin ulkoilmamuseo mutta suunnitelmat kaatuivat kansallismuseon vastustukseen. Alueelle ehdittiin siirtää täydennykseksi Knusbackan maalaistalo Sipoosta ja muita rakennuksia esim. Täcktomin kartanon tuulimylly. Kansallismuseon vastustuksen ja rahapulan takia suomenruotsalaisen ”seurasaaren” rakentaminen jäi kuitenkin kesken ja supistui uusimaalaiseksi museoksi. Knusbacka on sisustettu kansatieteellisin esinein. Helsingin kaupunki vastaa nykyisin puistosta ja sitä laajennettiin vuosituhannenvaihteessa rantaan päin.
[muokkaa] Kirjallisuutta Herttoniemen kartanosta
- toimittanut Leena Arkio ja Marja-Liisa Lampinen: Narinka (Helsingin kaupunginmuseo 1981) Herttoniemen säteritilasta, kaakelitehtaasta ja kartanosta.
- C.J.Gardberg:Kivestä ja puusta,Suomen linnoja, kartanoita ja kirkkoja(Otava 2002)ISBN 951-1-17423-1
- Bo Lönnqvist: Vanhoja Kartanoita Helsingin seudulla(Schildts 1995)ISBN 951-50-0747-X
- Kaarina Hulkkonen: Roihuvuori, Ehrensvärdin kartanon maista vehreäksi kaupunginosaksi: (Roihuvuori-seura 1999)ISBN 952-91-0070-1
[muokkaa] Aiheesta muualla
Koordinaatit:
