Punasolu
Wikipedia
Punasolu (erytrosyytti) on yksi elimistön pienimmistä soluista, ja sen tehtävänä on kuljettaa veren mukana kudoksiin happea.
Se on nisäkkäillä tumaton, muodoltaan litteä, kaksoiskovera kiekkomainen solu. Muilla selkärankaisilla se on tumallinen ja muodoltaan ellipsoidi. Kaikista veren soluista niitä on 99 %. Se onkin veren tavallisin verisolutyyppi. Koska sen halkaisija on vain noin 8 mikrometriä ja se on kimmoisa ja mukautuva, mahtuu se pienimmistäkin hiussuonista. Kolmasosa punasolusta on hemoglobiinia, joka antaa sille punaisen värin.
Punasoluja syntyy jatkuvasti miljoonia luuytimissä (sikiöllä pääasiassa maksassa). Yhden punasolun kehittyminen kestää noin 7 päivää ja sen elinikä on keskimäärin noin neljä kuukautta. Vanhetessaan ne menettävät kimmoisuuttaan, hajoamista tapahtuu eniten pernassa ja maksassa, minkä jälkeen punasolun rakenteet vapautuvat vereen ja hemoglobiini hajoaa bilirubiiniksi.
Hemoglobiini on punasolun happea sitova osa: keuhkoissa tai kiduksissa happimolekyylit sitoutuvat hemoglobiinin rauta-atomeihin. Hemoglobiini sitoo myös hiilidioksidia, mutta suurin osa hiilidioksidista kuljetetaan veressä bikarbonaattina (HCO3-). Lihaksissa happea varastoidaan myoglobiiniin.
Joskus punasolujen ja hemoglobiinin muodostus tilapäisesti heikkenee, josta on seurauksena anemia. Anemia johtuu sinkin, kuparin tai raudan puutteesta kehossa. Se voi myös johtua A-, B- tai C-vitamiinien puutteesta. Afrikkalaisissa maissa ja afrikkalaisperäisessä väestössä esiintyvä anemian sukulainen, sirppisoluanemia, johtuu lähinnä eroavasta Hb-rakenteesta. Tautigeeni on rikastunut tietyissä Afrikan osissa, sillä se antaa immuniteetin malariaa vastaan.
Erytropoietiini-hormoni (EPO) stimuloi punasolujen tuotantoa. Sitä erittyy ihmisessä luontaisesti, mutta sitä voidaan käyttää doping-aineena lisäämällä sen määrää keinotekoisesti.
Hollantilainen Jan Swammerdam löysi vuonna 1658 punasolun käyttämällä mikroskooppia.
