Salvador Allende

Wikipedia

**Salvador Allende Gossens**
Chilen presidentti

Varapresidentti	{{{varapresidentti}}}
Virassa	4. lokakuuta 1970 – 11. syyskuuta 1973
Edeltäjä	Eduardo Frei Montalva
Seuraaja	Augusto Pinochet Ugarte
Syntymäaika	26. kesäkuuta 1908
Syntymäpaikka	Valparaíso
Kuolinaika	11. syyskuuta 1973
Kuolinpaikka	Santiago de Chile
Puolue	Chilen sosialistinen puolue
Ammatti	{{{ammatti}}}
Uskonto	{{{uskonto}}}
Puoliso	{{{puoliso}}}
Allekirjoitus	{{{allekirjoitus}}}

Salvador Isabelino Allende Gossens (26. heinäkuuta 1908 – 11. syyskuuta 1973) oli Chilen presidentti vuosina 1970–1973. Hänestä tuli vuonna 1970 Latinalaisen Amerikan ensimmäinen demokraattiset vaalit voittanut vasemmistolainen valtionjohtaja. Hänen elämänsä päättyi kuuluisassa Chilen sotilasvallankaappauksessa konepistoolin luotiin vuonna 1973. Vallankaappausta johti kenraali Augusto Pinochet.

[muokkaa] Elämän alkuvaiheet

Salvador Allende syntyi vuonna 1908 Valparaíson satamakaupungissa. Hänen vanhempansa olivat, hänen isänsä Salvador Allende Gastro ja äitinsä Laura Gossens. Allende suoritti lukionsa Valparaíson Liceo Eduardo de la Barrassa ja lääketieteen tutkinnon vuonna 1933 lääketieteellisessä koulussa Chilen yliopistossa. Hän meni naimisiin Hortensia Bussin kanssa naimisiin ja he saivat kolme tytärtä.

Samana vuonna kun hän valmistui yliopistosta, Allende aloitti poliittisen uransa. 1933 hän oli perustamassa Chilen sosialistista puoluetta ja nousi sen johtajaksi. Vuonna 1934 hänestä tuli ministeri yhteen kolmesta Kansanrintama-hallituksesta. Tämän hallituksen pääministerinä toimi Pedro Aguirre Cerda. Hän toimi useita kertoja kabinettiministerinä, kansaedustajana, parlamentin puheenmiehenä ja senaattorina. Presidentiksi, ennen vuoden 1970 vaaleja, hän oli yrittänyt vuosina 1952, 1958 ja 1964.

Aatteeltaan Allende oli sosialisti, hänen aatteeseensa vaikutti paljolti myös yleinen kansallismielisyys. Häntä sanottiin marxilaiseksi, mutta omien sanojensa mukaan hän ei ollut marxilainen, koska hän ei uskonut proletariaatin diktatuuriin. Päinvastoin, hän oli käsitteen demokraattinen sosialismi tärkeimpiä luojia. Hän uskoi, että kun demokratian tietä kuljettaisiin mahdollisimman pitkään, olisi väistämättömänä tuloksena sosialismi ja sosialistinen yhteiskunta.

Yhdysvaltoja Allenden demokratiapyrkimykset eivät vakuuttaneet vaan se uskoi, että Chile tulisi päätymään kommunistisena valtiona Neuvostoliiton etupiiriin, niin kuin Kuuba, ellei Allendea syrjäytettäisi. Koko John F. Kennedyn ja Nixonin välisen ajan Yhdysvallat sijoittivat valtavia summia, pääasiallisesti kristillisdemokraattien, Allenden vastaiseen vaalityöhön- ja propagandaan. Näistä presidenteistä Nixon oli kaikkein kiihkein Allenden vastustaja.

Yhdysvaltojen ja Allenden välejä viilensi pääasiassa taloudelliset kysymykset. Allende oli vankka kapitalismin vastustaja ja kansallistamisen kannattaja, kun taas Yhdysvalloilla oli monia yrityksiä ja intressejä Chilessä, mm. ITT, Anakonda ja Kennecott

[muokkaa] Vuoden 1970 vaalit

Viimein vuonna 1970 Allende voitti vaalit Unidad Popular (Kansan yhtenäisyys)-liittouman ehdokkaana. Allende sai 36.2% äänistä ja hänen vanha vastustajansa ja entinen presidentti Jorge Alessandri 34.9%. Kolmanneksi tuli Kristillisdemokraattisen puolueen (PDC) Radomiro Tomic 27.8% ääniosuudella.

Chilen tuolloin voimassa olleen perustuslain mukaan Chilen parlamentin tulee nimittää presidentin virkaan jompikumpi kahdesta eniten ääniä saaneesta ehdokkaasta. Tässä vaiheessa Yhdysvalloille aukeni toinen ja viimeinen demokraattinen mahdollisuus kaataa Allende. Yleensä kuitenkin perinteen mukaan parlamentti oli nimittänyt suoraan eniten ääniä saaneen ehdokkaan, ja näin vahvistanut kansan tahdon.

KGB sijoitti 420 000 dollaria Allenden vaalikampanjaan, kun taas CIA yritti saada PDC:n äänestämään parlamentissa Alessandria. Kaikesta huolimatta parlamentti pysyi perinteessä ja vahvisti Allenden presidentiksi. Heti Allenden valinnan jälkeen, CIA alkoi tunnustella armeijan halukkuutta ja kykyä sotilasvallankaappaukseen.

[muokkaa] Allende Chilen presidenttinä

Allendea tukeva mielenosoitus

Heti valintansa jälkeen Allende julkisti tavoiteohjelmansa La vía chilena al socialismo ("Chileläinen tie sosialismiin"). Sen päätavoitteena olivat radikaalit kuparituotannon ja ulkomaisen (amerikkalaisen) pääoman kansallistaminen, terveydenhuollon uudistaminen, koulutuksen uudistaminen, "ilmaista maitoa lapsille"-ohjelma sekä maareformi. Uudistukset tapahtuivat radikaalisti ja nopeasti, koska Allendella oli vain presidenttikausi eli 6 vuotta aikaa luotsata Chile sosialismiin.

Allenden uudistuksista eniten oppositiota nostivat maareformi ja palkkareformi. Maareformi, jonka edellinen presidentti Eduardo Frei oli aloittanut, hajotti perinteisen chileläisen suurmaanomistuksen ja jakoi tilat pienviljelijöille. Maatyöläiset ja pienviljelijät hyötyivät tästä uudistuksesta, mutta maanomistajat ja yläluokka menettivät maansa. Palkkareformi taas nosti työläisten palkkoja ja jäädytti hinnat. Kansallinen ja valtiollinen koulutusreformi kavensi katolisen kirkon vaikutusvaltaa ja merkitystä koulutuksessa. Näin ollen työnantajat, keskiluokka ja kirkko nousivat Allendea vastaan. Työnantajalakot sekä työväen ja työnantajien ristiriidat lamaannuttivat maan julkisen toiminnan ja palvelut, infrastruktuurin ja talouden.

Uudistusten myötä oikeistolaisen Kansallispuolueen, konservatiivien ja Kristillisdemokraattien kannatus kasvoi maassa. Kaiken lisäksi kirkko alkoi avoimesti tukea näitä puolueita. Työväestöä suosivilla uudistuksillaan Allende, vastoin alkuperäistä tahtoaan, kasvatti luokkaeroja. Porvariston kannalta Allende alettiin nähdä työväenluokan presidenttinä, ei koko kansan.

Vuonna 1971 Kuuban johtaja Fidel Castro vieraili Chilessä kuukauden. Kuuba antoi tukensa Chilelle ja Allende tukensa Etelä-Amerikan vasemmistolaisille taisteluille, aseellisillekin. Tämä viilensi entisestään poliittista ilmapiiriä Amerikan mantereella. Vuonna 1972 maata järisytti laaja keskiluokan lakko, johon yhtyivät työnantajat, joitakin opiskelijajärjestöjä ja osa armeijasta. Lakon kestettyä 24 vuorokautta, Allende joutui taipumaan ja ottamaan upseerin, kenraali Carlos Pratsin hallitukseensa. Tämä taas sai työväen kritisoimaan Allenden politiikkaa. Chilen peso inflatoitui 140 % ja ennen vasemmistoa myötäilleet kristillisdemokraatitkin siirtyivät oikealle. Maa oli hyperinflaation takia lähes kaaoksessa ja sotilasvallankaappauksen uhka kasvoi entisestään. Chilen sekasortoa edesauttoi CIA:n voimakas sekaantuminen Chilen politiikkaan, Santiagosta käsin.

[muokkaa] Vallankaappaus

Salvador Allenden kuva itäsaksalaisessa postimerkissä

Vallankaappaus sinänsä ei ollut mikään yllättävä uutinen. Huhuja vallankaappauksesta oli ollut liikkeellä jo vuodesta 1972. Pian Allenden valitsemisen jälkeen tapahtunut armeijan ylipäällikön, allendelaisen René Schneiderin murha oli enteillyt sotilaallisen kriisin mahdollisuutta. Tosin tämä CIA:n tukema ja yllyttämä murha oli aluksi saanut armeijan Allenden taakse, mutta vuonna 1972 tilanne oli jo toinen. Santiagossa oli jo loppuvuodesta 1972 erinäisiä sotilasosastoja lietsomassa kapinaa, ammuskelemalla kaduilla ja pystyttämällä tiesulkuja.

Pientä helpotusta Allenden kriisissä olevalle hallitukselle antoi 1973 alkuvuoden parlamenttivaalien tulos, missä Unidad Popular sai 43 % kannatuksen. Tämä oli kuitenkin lähes merkityksetöntä, kun kristillisdemokraatit siirtyivät oikealle ja perustivat Kansallispuolueen kanssa Confederación Democrátican, (CODE). Oikeisto oli jo vuoden ajan avoimesti syyttänyt Allenden hallitusta "kuubalaisesta ja castrolaisesta diktatuurista".

29. kesäkuuta 1973 panssarijoukot eversti Roberto Souperin johdolla piirittivät presidentinpalatsin, La Monedan. Kaappausyritys kuitenkin epäonnistui. Elokuun 9. päivänä kenraali Gratsista tuli puolustusministeri, mutta hän joutui eroamaan jo 22. päivä. 22. päivänä oppositio syytti Allenden hallitusta perustuslain vastaisista teoista ja vetosi hänen poistamisekseen vallasta.^[1] Sillä ei kuitenkaan ollut riittävää enemmistöä Allenden erottamiseksi presidentinvirasta. Seuraavana päivänä Allende nimitti armeijan ylipäälliköksi kenraali Augusto Pinochetin. Tämä oli erittäin keskeistä tulevan vallankaappauksen takia. Pinochet teki Allendeen vaikutuksen ja aluksi näytti siltä, että Pinochet saisi kriisitilanteen hallintaan. Hallitus ei myöskään uskaltanut kutsua kansallista poliisia, carabinerosia apuun niiden heikon uskollisuuden takia. Tässä tilanteessa Allende luotti Pinochetiin ja uskoi tämän olevan täysin uskollinen.

Viimein 11. syyskuuta 1973 Chilen armeija nousi Pinochetin johdolla avoimesti hallitusta vastaan. Presidentti Allende siirtyi aamulla La Monedaan ja hänelle tarjottiin lentokonetta, jolla poistua perheineen maasta. Toisaalta koneen oli tarkoitus pudota matkalla.^[2] Samalla hän järkyttyi, kun kuuli kuka johti kaappausta. Poliisivoimat tukivat hallitusta aamupäivään asti kunnes hekin taipuivat kaappaajien puolelle. Allende linnoittautui La Monedaan n. 20 lähimmän ystävänsä ja liittolaisensa kanssa ja ilmoitti taistelevansa viimeiseen mieheen eikä pakenevansa niin kuin petturit. Aamupäivällä hän piti viimeisen kuuluisan puheensa kansallisella radiokanavalla, jossa hän ilmoitti taistelevansa Chilen työväen ja kansan puolesta viimeiseen hengen vetoon. Puheessaan hän vielä kerran yritti vedota Chilen kansan isänmaallisuuteen ja tukeen presidenttiänsä kohtaan.

Tukea ei tullut. Armeija aloitti hyökkäyksen La Monedaa vastaan ja pommitti rakennusta kahdella hävittäjällä. Muutaman tunnin taisteluiden jälkeen sotilaat tunkeutuivat palavaan palatsiin ja valtasivat sen.

[muokkaa] Salvador Allenden kuolema

Allenden kuolema on ollut pitkään poliittisen kiistelyn kohteena. Vallankaappauksen jälkeen virallisten ilmoitusten mukaan Allende surmasi itsensä konekiväärillä presidentin palatsin valtauksen viime hetkillä. Kuitenkin heti Allenden kuoleman jälkeen vasemmisto niin Chilessä kuin maailmallakin alkoi syyttää sotilasjunttaa Allenden teloittamisesta. Uusimmat todisteet ja tutkimukset ovat vahvistaneet näiden armeijan ilmoitusten olleen totuuden mukaisia. Allenden sukulaiset ja vanhat puoluetoverinsakin ovat hyväksyneet Allenden itsemurhan. Nykyisen tietämyksen ja silminhavaintojen mukaan Allende ampui itsensä pitämällä AK-47-rynnäkkökivääriä polviensa välissä. Erityistietona voidaan mainita, että rynnäkkökiväärissä oli kultainen laatta, jossa luki "Hyvälle ystävälleni Salvador Allendelle Fidel Castrolta, joka erilaisin keinoin yrittää saavuttaa samat tavoitteet ". Allende kuoli ilmeisen välittömästi hänen päälakensa irrottua laukauksen voimasta.

Pian Allenden kuoleman jälkeen vasemmisto alkoi äänekkäästi ja yhtenäisistä kaikkialla maailmassa syyttää Chilen armeijaa Allenden murhasta. 28. syyskuuta 1973 Fidel Castro puheesaan Vallankumouksenaukiolla kertoi miljoonalle kuubalaiselle Allenden saaneen surmansa sotilaiden tulessa kääriytyneenä Chilen lippuun ja taistellen viimeiseen asti Castron lahjoittamalla aseella. Castro jatkoi vuosia väitettään, että Allende olisi kaatunut sotilaiden tulessa. Muutama vuosikymmen myöhemmin Castro myönsi, ettei hän tiennyt tai uskonut Allenden tehneen itsemurhaa. Edelleen silti jotkin vasemmistolaiset ryhmät ja tahot väittävät sotilaiden surmanneen Allenden.

Isänmaallisessa viimeisessä puheessaan radiossa Allende vihjaisi tehneensä päätöksensä. Hän totesi, ettei ollut valinnut helpointa tietä ja tulisi taistelemaan viimeiseen asti. Allende oli päättänyt kuolla itsensä mukaan presidenttinä maansa ja aatteensa puolesta. Kyynelkaasun, savun ja liekkien pakottamana Allende käski kello 13.50 presidentinpalatsin puolustajia antautumaan. Puolustajat järjestäytyivät palatsin toisessa kerroksessa jonoon, jolloin Allende kätteli ja kiitti jokaista henkilökohtaisesti heidän vaikealla hetkellä antamastansa avusta. Tämän jälkeen hän siirtyi Itsenäisyyssalonkiin, joka sijaitsi La Monedan koillisosassa toisessa kerroksessa.

tohtori Patricio Guijón palasi kuitenkin hakemaan kaasunaamarinsa muistoesineeksi La Monedan taistelusta. Guijón kuuli ääntä ja avasi Itsenäisyyssalongin oven nähden kuinka Allende painoi liipasinta ja lyyhistyi sohvalle. Salongin vastapäisestä ovesta sisään astuivat tohtori José Quiroga, hallituksen jäsen Arsenio Poupin palatsin toimihenkilö Enrique Huerta, kaksi presidentin tiedustelujaoston etsivää sekä muutamia presidentin henkivartijoita. He kaikki tulivat kaikki laukauksen hälyttämänä muutaman sekunnin aikana. Guijón tunnusti heti nähneensä ampumishetken, mutta Quiroga vasta muutamia vuosia myöhemmin. Myös eräs sotilas on todistanut nähneensä ensimmäisenä sotilaana Allenden ruumiin vain muutamaa sekunti Allenden itsemurhan jälkeen. Eräs Allenden työ- ja aatetoveri kertoi kuulleensa AK-47 laukauksen juuri silloin, kun ensimmäiset sotilaat tulivat häntä vastaan La Monedan portaikossa.

Kaikki tahot tunnustavat seuraavat henkilöt itsemurhan silminnäkijöiksi:

tohtori Patricio Guijón - presidentin lääkintähenkilökunnan jäsen - selvisi hengissä
tohtori José Quiroga - presidentin lääkintähenkilökunnan jäsen - selvisi hengissä
Arsenio Poupin Oissel - presidentin avustaja ja hallituksen jäsen - teloitettiin muutaman päivän kuluttua
Enrique Huerta Corvalán - palatsin intendentti - teloitettiin muutaman päivän kuluttua
David Garrido - etsivä (presidentin turvallisuusjaosto) - selvisi hengissä
Ricardo Pincheira - etsivä (presidentin turvallisuusjaosto) - selvisi hengissä
Pablo Manuel Zepeda Camillieri - henkivartija (GAP) - selvisi hengissä

Salvador Allende haudattiin nimettömänä eräälle hautausmaalle. Kansa ja sotilaat ryöstivät hänen kotitalonsa ja hävittivät kaikki muistot hänestä. Myös La Monedan sisustus muutettiin erilaiseksi kuin Allenden aikana. Vasta nyt, Pinochetin diktatuurin jälkeen, Chilessä on uudelleen alettu puhua nostalgisoiden Allenden ajasta. Viime aikoina Chilen hallituksissa on istunut Allenden sosialistipoliitikkoja, jotka vallankaappauksen jälkeen joko pakenivat maasta tai joutuivat vankeuteen.