Suomalaisten alkuperä

Wikipedia

Suomalaisten alkuperä on jokseenkin arvoituksellinen käsite, jota tulee selventää. Tämän artikkelin aiheena ovat suomen kielen esihistoriallinen alkuperä sekä nykyisin suomalaisiksi kutsutun ihmisryhmän geneettiset juuret. Artikkelissa ei käsitellä suomalaisen identiteetin syntyä tai suomalaisen kulttuurin alkuperää. Kaukaisessa menneisyydessä eläneiden ihmisten nimittäminen "suomalaisiksi" (tai jonkin muun nykyisen kansallisuuskäsitteen käyttö samassa tarkoituksessa) on harhaanjohtavaa ja merkityksetöntä, ellei huolellisesti määritellä, mitä "suomalaisilla" kyseisessä yhteydessä tarkoitetaan.

Osa tutkijoista katsoo jopa, että koko käsite "suomalaisten alkuperä" on harhaanjohtava, koska sitä käytettäessä kaukainen menneisyys hahmotetaan modernin kansallisuuskäsitteen kautta. Se saattaa myös syrjiä muiden suomensukuisten kansojen identiteettiä, koska nämä eivät pidä itseään suomalaisina, vaikka joissakin suhteissa omaisivatkin saman alkuperän.

Suomen kielen ja suomalaisten alkuperästä on vuosisatojen aikana esitetty mitä erilaisimpia teorioita. Aihe on ollut poliittinen. Aiemmin eurooppalaisten tutkijoiden suhtautuminen suomalaisiin, samoin kuin esimerkiksi mustaihoisiin ja suomalaisten kielisukulaisiin, on ollut halveksiva ja rasistinen. Toisaalta suomalaistutkijoidenkin näkemyksiin ovat välillä vaikuttaneet erilaiset poliittiset ideologiat. Suomalaisten alkuperän tieteellinen etsiminen on käynyt jatkuvaa vuoropuhelua varsinkin kansallistunteen kanssa. Eri aikakausien teoriat ovat omalta osaltaan palvelleet suomalaisen identiteetin muokkaamista muuttuneiden poliittisten olosuhteiden mukaisiksi.

Perinteinen itäisen alkuperän malli on saanut haastajakseen keskieurooppalaisen alkuperän mallin sekä mallin laajasta alkukodista. Puhuttaessa kaukaisista ajoista, jonne teoriat luotaavat, puhutaan aina todennäköisyyksistä ja mahdollisuuksista. Kysymys suomalaisten alkuperästä on siis kaikkea muuta kuin ratkennut.

Sisällysluettelo 1 Vanhimmat kuvitelmat 2 Rasismi ja rotuteoriat 3 Kielitiede: suomalaiset Volgan mutkasta 4 Arkeologia: jatkuvuusteoria syntyy 5 Myöhäisempiä vaikutusaaltoja 6 Peurasaaren "mongolikallot" 7 Veriryhmätutkimus: 1/4 aasialaista verta? 8 Geenitutkimus 8.1 Belgian flaamit, germaanit ja suomalaiset 8.2 Eurooppa ja Euraasia yleisesti 8.3 Arktiset geenit 8.4 Kritiikki 9 Kraniologiset mittaukset 10 Mitokondriaalinen DNA ja äitilinjat 11 Lainasanojen kertomaa 12 Kalevi Wiikin teoria suomalaisten juurista 13 Katso myös 14 Lähteet 15 Aiheesta muualla

[muokkaa] Vanhimmat kuvitelmat

Vanhimmat käsitykset suomalaisten alkuperästä olivat samankaltaisia kuin muidenkin Euroopan kansojen valistusajan alkupuolella. Suomalaiset olivat sukua kreikkalaisille tai heprealaisille, jotka olivat heti vedenpaisumuksen ja Baabelin tornin kieltensekoituksen jälkeen asuttaneet maansa. Nämä kertomukset olivat ajan oppineiden muoti-ilmiö. Tavallinen rahvas oli niistä tuskin kuullutkaan.

[muokkaa] Rasismi ja rotuteoriat

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä tai viitteitä. Voit auttaa parantamaan artikkelia lisäämällä asianmukaisia lähteitä.

1800-luvulta lähtien on ollut vallalla teoria, jonka mukaan suomalaiset olisivat alkujaan asuinseutujaan itäisempi kansa. Teoriat muodostuivat modernin germaanisen rasismin, rotuhygienian ja rotutieteen synnyn lieveilmiönä. Saksalaisissa rotuteorioissa germaanisia kieliä puhuvat germaanit, "arjalaiset" tai "teutonit" korotettiin muiden yläpuolelle. Suomessa näitä ajatuksia esitti joukko svekomaaneja. Itäisyys oli vierasta ja siksi alempi piirre, ja itäisyys-leiman avulla vieraita kansoja saatettiin alentaa. Itäisen leiman lyömiseen riitti suomen kielen vieraus Eurooppaa hallitsevan indoeurooppalaisen kieliryhmän puhujille. Suomalaisten kielisukulaisuus unkarilaisiin oli jo tiedossa. Nyt opittiin myös kielisukulaisuussuhde saamelaisten ja samojedien kanssa. Tuohon aikaan kieli ja rotu ilman muuta yhdistettiin toisiinsa.

1800-luvulla syntyi Euroopassa käsitys suomalaisten mongolisuudesta ja tiedemiehet, jotka eivät olleet koskaan nähneetkään suomalaisia, kirjoittivat suomalaisten itäisestä ulkonäöstä. Suomalaisten kerrottiin olevan tummia, lyhytkasvuisia ja vinosilmäisiä. Erään ranskalaisen tutkijan mukaan suomalaiset olivat muutoin saamelaisten näköisiä, paitsi että suomalaisilla oli tummempi iho. Eräs Suomessa käynyt saksalainen ihmetteli, miksei Suomessa asunutkaan suomalaisia, kun kuvatunlaisia ihmisiä ei löytynyt. Eräs Helsingin-matkaaja taas luuli nähneensä sekä germaaneja että mongoleja – ja mongoleillakin sen germaanipiirteen, että nämä olivat vaaleita. ^[1]

Kun Suomessa alettiin toden teolla käydä, ennakkoluulot vaikuttivat huomattavasti siihen, mitä nähtiin. Eräs saksalainen muun muassa näki suomalaisten koululaisten joukossa huomattavan paljon tummahiuksisia. Palattuaan Saksaan hän kauhistui saksalaisten vielä suurempaa tummuutta. Myöhemmin hän keksi suomalaisten pään takaosasta kyömyn, jota piti mongolidisena piirteenä. Kyömyt olivat kuitenkin saksalaisilla vielä yleisempiä, joten lopulta kyömyn puuttumisesta tehtiin mongolipiirre.

Suomalaisten itäistä alemmuutta ei vähentänyt myöskään se, että myös indoeurooppalaisten kielten huomattiin olevan peräisin idästä. Indoeurooppalaisten itäisyys olikin jaloa "arjalaisuutta" Lähi-idän ja jopa Intian seuduilta, joilla muinoin luotiin ensimmäiset korkeakulttuurit. 1900-luvun loppupuolella tämä käsitys asetettiin kyseenalaiseksi, ja indoeurooppalaisten esi-isät nähtiin lähinnä aroseutujen ryöstely- ja paimentolaiselinkeinon harjoittajina. Korkeakulttuurit ja ensimmäiset maanviljelijät olisivat tämän mukaan puhuneet muita kieliä ainakin siihen asti, että indoeurooppalaiset väestöryhmät saivat ne alistettua.

Suomalaiset itse suhtautuivat eri tavoin heistä tehtyihin teorioihin. Jotkut mielsivät itsensä ilman muuta germaaneiksi, toiset taas ajattelivat, että suomalaisissa on itäistä verta vain siksi, että on sekoituttu saamelaisiin. Germaaniseen rasismiin viehtyneet eivät voineet torjua rotuteorioita, joten he tyytyivät leimaamaan saamelaisia vielä alemmiksi.

[muokkaa] Kielitiede: suomalaiset Volgan mutkasta

Alueet, joilla suomensukuisia kieliä puhuttiin, kartoitettiin ja niiden perusteella pääteltiin, että suomalaiset olisivat peräisin suunnilleen Volgajoen mutkasta – alueelta, joka suurin piirtein rajoittuu Uljanovskin ja Nižni Novgorodin välille –, jossa edelleen asui suomalaisten sukukielistä kansaa. Rasistisista rotuteorioista siirryttiin pikkuhiljaa kielitieteeseen, noudattaen kuitenkin jo valittua linjaa suomalaisten erityisestä itäisyydestä — teoria oli jo niin laajalle levinnyt ja suosittu, ettei sitä voitu enää kyseenalaistaa. Suomalaisten itäisyydestä tuli kyseenalaistamaton pohjaoletus, jonka pohjalle teoriat rakennettiin.

Fennougristien jo tutkiessa suomalaisten alkuperää kieleen pohjautuen, jatkoivat vanhat ennakkoluulot leviämistään Euroopassa. Ne juurtuivat erityisen syvään, sillä vielä viime vuosikymmeninä on suomalaisia tutkijoita katsottu erityisen tarkasti geenitutkijoiden konferensseissa, mongolipiirteitä etsien. Pitkiä ja vaaleita suomalaisia on pidetty kansainvälisissä tapaamisissa usein ruotsalaisina. Lukuisat ihmiset aina Afrikkaa myöten ovat kuulleet huhuja oudoista kääpiösuomalaisista.

1900-luvulle tultaessa muun muassa jyrkän kansallismielinen taiteilija Aarno Karimo monien aikalaistensa tavoin piti suomalaisia itäisinä, ja oli siitä ylpeä. Hän oli yksi monista, joiden mielikuvissa suomalaiset tekivät raamatullisten esikuvien mukaisen sankarillisen vaelluksen luvattuun maahan, Uralin lähistöltä Suomeen. Tämä vaellus tosin kesti Karimon mukaan tuhat vuotta ja loi matkan varrelle suomensukuisia kansoja. Karimo osallistui myös heimotyöhön, jonka tarkoitus oli palauttaa verisukulaisiksi kuvitellut suomensukuiset kansat yhteen.

Kielen leviäminen voi kuitenkin tapahtua ilman massiivista väestön vaihtumista, joten arkeologisessa aineistossa havaittava jatkuvuus ei voi todistaa kielen leviämistä vastaan. Niinpä monet kielitieteilijät pitävät edelleen Volgan mutkan aluetta uralilaisen kantakielen yksinomaisena alkukodin seutuna, mistä uralilainen kieli olisi levinnyt itään ja länteen. ^[2]

[muokkaa] Arkeologia: jatkuvuusteoria syntyy

1960-luvulla arkeologiset tiedot olivat jo niin laajat, että aikaisemmalle näkemykselle asutuksen katkeamisesta ei enää nähty perusteita. Asutuksen jatkuvuuden perusteella alettiin ajatella, että suomalaisten esivanhemmat olivat asuneet maassa jo pronssikaudella. Melko nopeasti jatkuvuus ulotettiin kivikauteen saakka, ja Tvärminnen symposiumissa 1980 ja 1998 saavutettiin jonkinasteinen yksimielisyys siitä, että suomen kielen jatkuvuus ulottuu tyypilliseen kampakeramiikkaan asti (kalibroitu ajoitus noin 3900 eaa.).

Kuitenkin jo 1970-luvulla oli ehdotettu, että arkeologisen aineiston perusteella Suomessa olisi asuttu yhtäjaksoisesti jo noin 10 000 vuotta, joten jo Suomen ensimmäiset asuttajat olisivat olleet suomalaisten esivanhempia. Kuitenkin 1980-luvun lopulla ajatus jatkuvuudesta Suomessa jääkaudesta alkaen, alkoi saada kannatusta tutkijapiireissä ^[3]. ja myös kielellinen jatkuvuus palautuisi alkuasuttajiin, alkoi saavuttaa suosiota. Tätä näkemystä voidaan kutsua "syväksi" jatkuvuusteoriaksi. Teoria perustuu siihen, että 8700 eaa. (10 700 vuotta sitten), heti jään väistyessä saapui väestöä Kundan kulttuurista Suomenlahden yli ja Karjalankannaksen kautta Suomen alueelle. Monet nykytutkijat katsovat, että kivikaudella ei ole havaittavissa huomattavaa väestösiirtymää muualta kuin Kundan kulttuurista, joten tämä populaatio muodostaisi Suomen väestön peruselementin ^[4]. Melko yleisesti on kuitenkin hyväksytty käsitys, jonka mukaan suomalais-ugrilainen kielialue on ulottunut Uralilta Suomeen jo kampakeraamiikan aikana n. 5200-2000 eaa. ^[5]. Suomessa olisi ollut läntisin suomalais-ugrilainen kieli ^[6].

[muokkaa] Myöhäisempiä vaikutusaaltoja

Nuorakeraaminen kulttuuri saapui Suomeen n. 3 200 eaa. lähinnä Baltiasta. Ei tiedetä varmuudella, liittyikö kulttuurin leviäminen Suomeen uuden väestön saapumiseen vai kulttuurin lainautumiseen yhteisöltä toiselle. Maahanmuuttotulkinta on kuitenkin vanhastaan ollut suositumpi. Mahdolliset muuttajat saattoivat olla kantasuomea puhuvia suomalaisia, jotka toivat kielessään indoeurooppalaisia ja balttilaisia lainasanoja; näin kehittyvään kieleen tuli mahdollisesti maanviljelyyn ja karjanhoitoon liittyviä sanoja. Yleisemmin on kuitenkin oletettu, että kyseessä olisi ollut muutaman sadan tai ehkä noin tuhannen yksilön populaatio indoeurooppalaisen kielen puhujia.

Perinteisen "matalan" jatkuvuusteorian mukaan nuorakeraamisen migraation johdosta suomalais-ugrilainen kieli alkoi muuntua lounaisrannikolla kantasuomeksi, kun taas vähemmälle nuorakeraamiselle vaikutukselle altistuneessa sisämaassa kieli alkoi kehittyä kantalapiksi. Pronssikaudella yhteydet länteen ja mahdollinen skandinaavinen siirtolaisuus eriyttivät yhä "suomalais"- ja "lappalais-"väestöjä toisistaan ja toivat suomen kieleen germaanisia lainoja. ^[7]

[muokkaa] Peurasaaren "mongolikallot"

Äänisjärven Peurasaaresta löytyi muinaisia kivikauden pääkalloja. Ne olivat ainoat suomalaisten historiallisten asuma-alueiden kivikauden pääkallolöydöt. Kalloja kerrottiin löydetyn kahdenlaisia: sekä euripidistä että mongolidista tyyppiä. Näiden kallojen perusteella kehitettiin teoria siitä, että suomalaiset olisivat jo muinoin sekoittunutta sekakansaa, jossa olisi kaksi elementtiä, aasialainen ja eurooppalainen. Eurooppalainen tulkittiin indoeurooppalaiseksi piirteeksi, aasialainen taas suomalais-ugrilaisten alkuperäiseksi piirteeksi.

Nykyisin kallolöytö on kyseenalaistettu (esim. Markku Niskanen Muinaistutkija-lehden numerossa 4/1998). Niskasen mukaan venäläistutkijat ovat myöntäneet rekonstruoineensa mongolidipiirteiset kallot väärin. Ehjät kallot edustivat euripidisiä piirteitä.

[muokkaa] Veriryhmätutkimus: 1/4 aasialaista verta?

Veriryhmätutkimus suomalaisten tautiperimän kartoittamiseksi antoi viitteen siitä, että suomalaisten perimästä olisi jopa puolet aasialaista. Sittemmin oletus kutistui yhdeksi neljäsosaksi. Nykyään on kuitenkin huomattu, etteivät veriryhmät ole hyvä keino alkuperän tutkimuksessa, sillä ne ovat niin alttiita pullonkaula- ja perustajavaikutukselle. Lisäksi kaikki veriryhmät löytyvät kaikilta ihmispopulaatioilta kaikkialta maapallolta; niiden suhde vain vaihtelee.

[muokkaa] Geenitutkimus

H.R. Nevanlinnan 1970-luvulla tekemän tutkimuksen mukaan suomalaisten perimässä olisi idästä (aasiasta) peräisin olevaa "itäistä komponenttia" 20-30% ja loput olisivat länsi-euroopasta. Tämä on kuitenkin usein ymmärretty väärin siten, että indoeurooppalaiset kansat eivät omaisi tätä komponenttia, ja suomalaiset olisivat erityisen "itäinen" kansa. Kaikissa Euroopan kansoissa on kuitenkin itäistä komponenttia, eikä suomalaisten itäinen osuus ole mitenkään merkittävä. [1]

Suomalaisten länsipuolella kansat omaavat hivenen enemmän läntistä komponenttia, itäpuolella taas hivenen enemmän itäistä. Itäisyys nousee vähän kerrallaan itään mentäessä ja laskee hitaasti mentäessä länteen. Vasta Uralin itäpuolella itäisen komponentin pitoisuus alkaa kasvaa jyrkemmin. Mikään Euroopan kansa ei kuitenkaan ole vailla itäisiä geenejä, jotka ovat luultavasti olleet yksi elementti jo muinaisessa eurooppalaisuudessa. Samalla tavalla mikään aasialainen kansa ei ole vailla läntisiä geenejä. Ruotsalaisetkin ovat vain asteen verran suomalaisia läntisempiä geeneiltään, läntisemmän sijaintinsa vuoksi. Geneettisesti läntisimmänkin Euraasian kansan baskien geeneissä yli kymmenesosa (12.4%) on itäistä komponenttia.[2]

Useat geenitutkimukset osoittavat suomalaisen perimän poikkeavan suhteellisen vähän muista eurooppalaisista. Suomalaiset tosin poikkeavat Cavalli-Sforzan aineistossa havaittavasti muista länsieurooppalaisista, jotka ovat lähisukulaisia keskenään (esim. ruotsalaiset ovat geneettisesti läheisempää sukua englantilaisille kuin suomalaisille), mutta eivät mitenkään merkittävästi. Enemmän keskiverroista länsieurooppalaisista poikkeavat esimerkiksi saamelaiset, sardinialaiset ja kreikkalaiset. Eristyneet islantilaisetkaan eivät kuulu toisilleen lähisukuisten länsieurooppalaisten ryhmään.

Suomalaisten geneettiset esi-isät eivät siis näytä tulleen idästä sen enempää kuin muidenkaan Euroopan kansojen. Todennäköisesti itäisiä komponentteja on eurooppalaisilla ja myös suomalaisilla pikemminkin geneettisen ajautumisen (genetic drift) seurauksena, kuin jonkun väestön muuttoliikkeen vuoksi.

[muokkaa] Belgian flaamit, germaanit ja suomalaiset

Cavalli-Sforzan geenitutkimuksissa suomalaisten kanssa samankaltaisin geneettinen yhdistelmä eurooppalaisista on Belgian flaameilla. Muutkin germaanikieliset osoittautuvat suomalaisten lähisukulaisiksi. Tutkimuksessa ei ollut mukana lähinaapureista virolaisia eikä karjalaisia, jotka olisivat ehkä sijoittuneet kärkeen. Läheisin suomalais-ugrilainen kansa tutkituista olivat unkarilaiset, jotka englantilaisten kanssa olivat jaetulla 10. sijalla. Saamelaiset olivat 21. sijalla lähes kaikkien muiden tutkittujen väestöjen takana.

[muokkaa] Eurooppa ja Euraasia yleisesti

Yleisesti katsottuna eteläisen Euroopan havaittiin saaneen hieman enemmän aasialaisperäistä geenistöä kuin pohjoisen. Sama sekoittuminen pätee myös Aasiassa: Etelä-Aasiassa on hieman enemmän eurooppalaista geenistöä kuin Pohjois-Aasiassa, lukuun ottamatta joitain Venäjän alueita. Etelässä ovat kaupankäynti, muuttoliikkeet ja sotaretket olleet kautta aikojen paljon pohjoista vilkkaampia.

Euroopan väestöistä selkeimmin muista erottuivat islantilaiset, baskit, samojedit ja saamelaiset. Saamelaisten sukulaisuus samojedeihin on vähäistä, vaikka perinteisesti saamelaisten geenien on arveltu olevan samojedeilta peräisin. Islantilaisten esimerkki osoittaa, miten nopeasti eristyneet väestöt kehittävät poikkeuksellisen geenistön.

[muokkaa] Arktiset geenit

Suomalaisten isälinjoista löytyi muutamia "arktisia tekijöitä", jotka yhdistivät Euraasian arktiset kansat suomensukuisiin. Tämä ei kuitenkaan todista suomalaisten geneettisestä periytymisestä idästä.

• Myös suomensukuiset ovat voineet kulkea itään. Mistään suuremmasta muuttoliikkeestä suuntaan tai toiseen ei kuitenkaan ole todisteita tai edes oletettuja vaikuttimia näin kaukana pohjoisessa.
• Mikäli suomensukuiset olisivat todella tulleet kansana tai muuttoliikkeenä idästä, se näkyisi geeneissä paljon selvemmin. Kuitenkin esimerkiksi suomalaisten ja muiden itämerensuomalaisten geneettisiä suhteita itäisempiin suomensukuisiin kuvaillaan rihmanohuiksi.
• "Arktiset tekijät" ilmeisesti paransivat selvitymistä jääkauden jälkeisissä ankarissa oloissa. Ne saattavat olla samansuuntaisen kehityksen tuotos. Myös erittäin pieni sekoittuminen pystyisi levittämään näin hyödylliset geenit laajalle, varsinkin jos välissä olisi useita pullonkaulailmiöitä ja perustajavaikutuksia, kuten suomalaisilla.
• "Arktisten tekijöiden" syntymä on ajoitettu huomattavasti mongolidisen ihmistyypin syntymistä edeltäneeseen aikaan, Cro Magnonin ihmisen kulttuureihin. Tämä kertoo siitä, etteivät ainakaan alun perin arktiset tekijät ole liittyneet mongolipiirteisiin tai -geeneihin mitenkään. Varsinaisilla mongoleilla arktisia tekijöitä on vain hiukan, joka kertoo myös siitä, että arktiset tekijät ovat lähinnä siirtyneet mongoleille muilta kansoilta eikä toisin päin.

[muokkaa] Kritiikki

Cavalli-Sforzan johtopäätöksiä on kritisoitu yliyksinkertaistaviksi. Yleensäkään geenitutkimus ei ole osoittautunut sellaiseksi kansojen sukulaisuussuhteiden lopulliseksi ja yksiselitteiseksi paljastajaksi kuin on saatettu luulla, vaan senkin tulokset ovat usein ristiriitaisia ja monitulkintaisia. ^[8]

[muokkaa] Kraniologiset mittaukset

Geenitutkimuksen sivussa otettiin pitkään hyljeksitty kraniologia, pääkallon muotoon perustuva tutkimus, uuteen käyttöön. Mittaukset kertoivat melko samankaltaisista sukulaisuuksista kuin geenitkin, tosin pään muoto lähensi suomalaisia skandinaaveihin entistä enemmän.

Mukaan otettiin jääkauden aikaisen Keski-Euroopan varhaisen nykyihmisen, cro-magnonin ihmisen kalloja. Cro-magnonin pää on jokseenkin jykevä, mutta ei samaan tapaan leveä kuin esimerkiksi aasialaisten. Saatu tulos oli yllättävä. Suomalaisten pään muoto oli nykyisin elävistä kansoista keskimääräisesti läheisin cro-magnonille. Hyvänä kakkosena tulivat ruotsalaiset. Tämä ei tarkoita, että suomalaiset ja ruotsalaiset olisivat Euroopan jykeväpäisimpiä, vaan sitä, että monien piirteiden muodostamat kokonaisuudet täsmäsivät parhaiten juuri näiden nykyisten kansojen edustajien keskiarvon kanssa. Tämä ei välttämättä kerro lähimmästä sukulaisuudesta, vaan voi olla sattumaakin. Esimerkiksi ravinnon laatu, kovuus ja valmistusaste vaikuttavat pitkällä aikavälillä pään muotoon.

Cro-magnon oli täysin kehittynyt, Euroopassa asunut nykyihminen, joka syrjäytti aikaisemman ihmisen alalajin, Neandertalin ihmisen.

[muokkaa] Mitokondriaalinen DNA ja äitilinjat

Geneettiset äiti- ja isälinjat, joiden perusteella voidaan seurata aina joko äitilinjan esiäitien tai isälinjan esi-isien alkuperää, näyttivät jonkin verran eri suuntiin. Saatiin selville, että suomalaisten äitilinja oli hyvin tiiviisti peräisin Keski-Euroopasta. Näin kyseenalaistui se pitkään vallinnut käsitys, että suomalaisten läntiset geenit olisivat peräisin indoeurooppalaisilta miehisiltä valloittajajoukoilta. Tuskin tällaiset ryhmät olisivat ensimmäisenä tarjoamassa alistamilleen kansoille omia naisiaan. Suomalaisten esiäidit olivat siis muuttaneet Suomeen Keski-Euroopan suunnilta. Suomen alueen asukkaat tuskin olisivat voineet korvata omia naisiaan näin totaalisesti Keski-Euroopasta ryöstämillään ja hankkimillaan naisilla. Naisten muutto tässä mittakaavassa taas yleensä tarkoittaa sitä, että kokonaiset perheet siirtyvät. Silloin siirtyy myös kulttuuri ja kieli. Mikäli näiden esiäitien oletetaan puhuneen suomensukuista kieltä, olisi kielikin siirtynyt siis Keski-Euroopasta. Kielellä ja geeneillä ei kuitenkaan tarvitse olla sama alkuperä.

[muokkaa] Lainasanojen kertomaa

Uralilaisissa kielissä on runsaasti indoeurooppalaisia lainasanoja. Sanat on usein lainattu jonkun uuden ajatuksen, käytännön tai teknologian mukana. Muinoin sanat on yleensä lainattu naapurikansoilta, joten jos tiedetään miltä ryhmältä jokin sana on peräisin, voidaan usein myös päätellä että sanan antanut ja vastaanottanut ryhmä ovat asuneet lähekkäin. Tätä tietoa voidaan verrata myös arkeologian tuloksiin esimerkiksi teknologioiden leivittäytymisestä, jolloin kuva lainautumisen ajankohdasta ja ryhmien sijainnista voi selventyä.

Lainasanojen perusteella arvellaan, että uralilaisten ja indoeurooppalaisten kielten puhujat ovat asuneet jatkuvasti lähekkäin hyvin kauan, ilmeisesti jo näiden ryhmien kantakielten aikana. Ryhmät ovat olleet tiiviisti yhteydessä "alusta" asti, mutta alue, jossa kielikontaktit tapahtuvat, on jatkuvasti siirtynyt indoeurooppalaisten kielten levittäytyessä uralilaisten kielten kustannuksella.

Lainasanoihin perehtyneen Jorma Koivulehdon (1999) mukaan sanasto ja arkeologian tulokset yhdessä osoittavat, että indoeurooppalaisten kielten alkukoti on sijainnut jossakin Dnjepr- ja Volga-jokien välissä, ja uralilaisten kielten alkukoti on sijainnut samoihin aikoihin sen pohjoispuolella.

Koivulehdon mukaan itämerensuomalaiset kielet ovat syntyneet Itämeren alueella. Hän perustelee tämän sillä, että itämerensuomalaisissa ja niiden lähimmissä läntisissä sukulaiskielissä on itämerensuomalaisen kantakielen aikaisia germaanista ja baltto-slaavilaista alkuperää olevia lainoja, jotka eivät ole levinneet muihin, itäisempiin uralilaisiin kieliin.

Koivulehdon mukaan indoeurooppalaisista arjalaiskielistä on tullut paljon sanoja suoraan itämerensuomalaisiin kieliin. Niitä ei siis ole välitetty muiden kielten kautta. Näiden sanojen vastineet ovat levinneet muihin läntisiin uralilaiskieliin (kuten saamelaiskieliin) vain muiden kielten kautta ja itäisempiin uralilaisiin kieliin eivät juuri lainkaan. Varhaisimmat tällaiset arjalaislainat ovat noin vuodelta 2500 ekr, näihin aikoihin siis kontaktit alkoivat. Koivulehdon mukaan tänä ajankohtana arjalaiskieliä olisi puhuttu aivan itämerensuomalaisten kielten naapurissa, jossain Itämeren lähistöllä. Arjalaiskielisiltä on tullut itämerensuomalaisille muun muassa keskeistä uskonnollista ja myyttistä sanastoa, joka ehkä kertoo arjalaiskielisten korkeakulttuurien vaikutuksesta, vaikka varsinaiset korkeakulttuurit sijaitsivatkin kaukana Lähi-Idässä. Myöhemmin muut indoeurooppalaiset kielet ovat kuitenkin syrjäyttäneet nämä lännempänä puhutut arjalaiskielet. Tämän jälkeen selvästi tärkeimpiä itämerensuomalaisiin kieliin lainattujen sanojen lähteitä ovat olleet germaaniset ja balttilaiset kielet, eli näiden kielten lähipiirissä ovat itämerensuomalaiset eläneet.

[muokkaa] Kalevi Wiikin teoria suomalaisten juurista

Pääartikkeli: Kalevi Wiikin teoria.

Fonetiikan emeritusprofessori Kalevi Wiik julkaisi vuonna 2002 kirjan Eurooppalaisten juuret. Siinä hän esitteli teorian, jonka mukaan uralilaisia kieliä on jossain vaiheessa puhuttu suuressa osassa Pohjois- ja Keski-Eurooppaa. Kantauralia on myös Wiikin mukaan puhuttu suppealla alueella. "Alkukoti" on sijainnut Ukrainan refugissa ja lähellä indoeurooppalaisten "alkukotia". Levittyään Ukrainan refugista uralilainen kantakieli on hajaantunut useiksi tytärkieliksi. Tämän mallin kielentutkijat valtaosin torjuvat ja pitävät uralilaisten kielten kantaseutuna edelleen Uralin tai Volgan mutkan seutuja.

[muokkaa] Katso myös

• Suomen esihistoria
• Eurooppalaisten alkuperä
• Indoeurooppalaisten alkuperä
• Uralilaiset kielet
• Indoeurooppalaiset kielet
• Nostraattiset kielet

[muokkaa] Lähteet

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Kalevi Wiikin kotisivu
• "Suomalaisten juuret" keskusteluketju Kaltio-lehdessä
• A. Marcantonio lausuma kielitieteen tutkimuksesta 4/2004 Kaltio-lehdessä
  • Ante ja Aslak Aikion Wiikiä kritisoiva kirjoitus
  • Raimo Anttilan ja Petri Kallion "Suur-Suomen tiede harhapoluilla"
• Jaakko Häkkisen puolikuiva alkuperäsivusto
  • Jaakko Häkkisen arvostelu Pauli Saukkosen kirjasta "Suomalais-ugrilaisten kansojen ja kielten alkuperäongelma" Tieteessä Tapahtuu -lehti
  • Pauli Saukkosen vastine Jaakko Häkkisen kritiikkiin Tieteessä Tapahtuu -lehti
  • Jaakko Häkkisen vastaus Pauli Saukkoselle Tieteessä Tapahtuu -lehti

• Merlijn de Smitin "Uralic Linguistics Vs. Voodoo Science"