Suomen esihistoria

Wikipedia

Suomen esihistoria käsittää ajan Suomen asuttamisesta aina historiallisen ajan alkuun asti. Esihistoria jaetaan yleensä kivikauteen, pronssikauteen ja rautakauteen.

Suomen esihistoria on ehkä alkanut jo ennen viimeistä Veiksel-jääkautta. Karijoen Susiluolassa on mahdolliseti Eem-kauden (130 000 eaa. - 40 000 eaa.) aikana ennen jääkauden maksimia asunut neandertalinihmisiä. Viimeisen jääkauden jälkeinen esihistoria alkoi noin 8900 eaa., jolloin nykyisen Suomen alueelle saapuivat ensimmäiset tunnetut nykyihmiset heti jääkauden jälkeen Kundan kulttuurista. Tällöin alkoi Suomen mesoliittinen kausi.

Nuorempi kivikausi alkoi Suomessa noin vuonna 5300 eaa., jolloin alueelle levisi niin sanottu kampakeraaminen kulttuuri. Noin vuonna 3200 eaa. Lounais-Suomeen levisi nuorakeraaminen kulttuuri. Pronssikausi alkoi noin vuonna 1500 eaa. ja jatkui noin vuoteen 500 eaa., jolloin Suomessa alkoi rautakausi. Rautakausi jaetaan yleensä varhais-, keski- ja myöhäisrautakauteen. Rautakausi loppui noin vuosina 1150-1300 jaa., minkä jälkeen alkaa Suomen kirjoitettu historia.

[muokkaa] Suomen esihistorian perusjaksottelu

Kivikausi

Paleoliittinen kausi? (löydöt kiisteltyjä)
Mesoliittinen kausi (esikeraaminen kausi)
- Suomen mesoliittinen kulttuuri
Neoliittinen eli keraaminen kausi
- Varhaisneoliittinen kausi (5300 - 3200 eaa.)
- Keskineoliittinen kausi (3200 - 2500 eaa.)
- Myöhäisneoliittinen kausi (2500 - 1500 eaa.)

Pronssikausi

Varhaispronssikausi (1500 - 1000 eaa.)
Myöhäispronssikausi (1000 - 500 eaa.)

Rautakausi

Varhaisrautakausi (500 eaa. - 400 jaa.)
Keskirautakausi (400 - 800 jaa.)
Myöhäisrautakausi (800 - 1150/1300 jaa.)

Varhaismetallikausi oli pronssikausi ja rautakauden alkuvaihe 1500 eaa. - 200 jaa., jolloin metallit olivat vielä suhteellisen harvinaisia.

[muokkaa] Ennen jääkautta

Jääkautta edeltävältä ajalta on pohjoismaista löydetty vain yksi väitetty kiinteä muinaisjäännös, Kristiinankaupungin ja Karijoen rajalla sijaitseva Susiluola. Löytöpaikka on noin 120 000 vuoden ikäiseksi arvioituna pohjoismaiden vanhin tunnettu ihmisasutuksen paikka. Luolan sorakerroksista on tutkijoiden mukaan löytynyt kivityökaluja ja jälkiä nuotion pidosta. Kyseessä ovat todennäköisesti olleet neandertalinihmiset. Kaikki arkeologit ja geologit eivät kuitenkaan usko, että Susiluolan löydöt olisivat varmuudella ihmisten aiheuttamia.

Ennen jääkauden maksimia (LGM) nykyihminen levisi Eurooppaan noin vuonna 35 000 eaa. mammutteja ja muuta suurriistaa metsästäen. Suomen alueelta on löydetty useita mammutinluulöytöjä ajalta 34 - 22 000 eaa. ^[1]. Siksi voidaan olettaa, että lämpimän interstadiaalikauden aikana ennen jääkauden maksimia 22 000 eaa. olisi cromagnon-ihminen voinut metsästää myös Suomen alueen tundra-aroilla.

[muokkaa] Mesoliittinen kivikausi

Pääartikkeli: Suomen mesoliittinen kausi

Jääkausi päättyi Suomessa noin 11 000 vuotta sitten, minkä jälkeen ensimmäiset asukkaat saapuivat Kundan kulttuuriin piiristä nykyisen Viron alueelta. Saattaa olla, että Pohjois-Suomi asutettiin Pohjois-Norjasta Ruijan varhaismesoliittisesta kulttuurista Komsan seuduilta. Varhaisimpaan asutukseen liittyviä löytöpaikkoja sijaitsee Lahden Ristolassa, Orimattilassa ja Suomussalmen Kalmosärkällä. Tämän vaiheen ehkä kuuluisin Suomen alueeseen liittyvä muinaisjäännös löydettiin 1914 Karjalankannakselta Antreasta. Kyseessä on pajun niinistä 8400–8100 eaa. valmistettu erääseen aikaan maailman vanhimpana tunnettu kalastusväline "Antrean verkko".

Suomen mesoliittinen asutus, jota toisinaan kutsutaan Suomusjärven kulttuuriksi (noin 8300–5300 eaa.), tunsi koiran kotieläimenä. Elinkeinot ovat metsästys, hylkeenpyynti ja kalastus. Liuskekärkinen keihäs oli yleinen metsästysase. Suomusjärven kulttuuri on levinnyt koko maahan napapiirille asti, tosin tiheintä se on ollut silloisilla rannikoilla, jotka maannousun johdosta ovat nykyisin syvällä sisämaassa. Kulttuurilla on yhteyksiä Viron Kundan kulttuuriin ja Itä-Karjalaan. Tänä aikana ei osattu vielä valmistaa saviastioita, joten aikaa kutsutaan esikeraamiseksi. Kuuluisa kiviveistos, Huittisten hirvenpää, ajoittuu mesoliittiseen aikaan.

[muokkaa] Varhaisneoliittinen kausi

Pääartikkeli: kampakeraaminen kulttuuri

Noin vuonna 5300 eaa. Suomen leviää saviastioiden valmistustaito. Tätä aikaa nimitetään neoliittiseksi eli nuorimmaksi kivikaudeksi. Suomi kuului tällöin laajaan koilliseurooppalaiseen kulttuuripiiriin, joka ulottui Pohjanlahdelta Veikselin suulle ja Uralille. Väestön on arveltu olleen suomalais-ugrilaista, joskin eräät kielitieteilijät ovat viime aikoina alkaneet epäillä tätä.

Kampakeraamisia kulttuureja yhdistävät suuret saviastiat, joihin on painettu kamman muotoisella esineellä kuvioita. Kulttuuri levisi ympäri Suomen aluetta. Asutus oli ilmeisesti tiheimmillään noin vuosina 4 300–3 800 eaa., jolloin kaakosta ehkä saapui uutta väkeä. Suomen väkiluvuksi on arvioitu korkeintaan 10 000. Ihmisten pituusero ei ole ollut kampakeraamisella kaudella kovin suuri nykyihmisiin verrattuna, joten ruuan saanti lienee ollut riittävää^lähde?. Varhaiskampakeramiikan aikana (5 300-4 300eaa.) keskilämpötila on ollut noin kaksi astetta nykyistä korkeampi ^[2].

Kampakeraaminen kulttuuri jaetaan pyöreäpohjaisten saviastiatyylien perusteella edelleen varhaiskampakeramiikkaan (5300–4300 eaa.), tyypilliseen kampakeramiikkaan (4300–3800 eaa.) ja myöhäiskampakeramiikkaan (3800–3000 eaa.). Näistä jokainen on edelleen jaettu vanhempaan ja nuorempaan alaryhmään. Lisäksi tunnetaan alueellisia ryhmiä, kuten Jäkärlän ryhmä Lounais-Suomessa ja Säräisniemen keramiikka Pohjois-Suomessa.

Kampakeraaminen kulttuuri hautasi vainajansa punamultahautoihin. Vainajan mukaan annettiin käyttöesineitä ja koruja. Pohjois-Euroopan vanhin ihmistä esittävä figuuri on löydetty Vantaan Jokiniemestä. ^[3].

Tyypillisen kampakeramiikan aikana Suomeen tuotiin etelästä ja kaakosta suuria määriä piikiveä, josta tehtiin teriä ja kärkiä. Kampakeraamisen ajan ihmiset tunsivat jousen ja nuolet aseena.

[muokkaa] Keski- ja myöhäisneoliittinen kausi

Pääartikkeli: nuorakeraaminen kulttuuri

Noin 3200 eaa. etelästä, Baltiasta alkoi Lounais- ja Etelä-Suomeen levitä nuorakeraaminen kulttuuri (vasarakirveskulttuuri), joka syrjäytti tai sulautti aikaisemman kulttuurin. Kulttuuripiiri vaikutti Itämeren ympäristössä ja Venäjällä. On mahdollista, että kulttuuri levisi pääosin Baltiasta. Muuttajat saattoivat olla kantasuomen puhujia, jotka toivat tullessaan indoeurooppalaisia tai balttilaisia lainasanoja. Toisen tulkinnan mukaan maahanmuuttajat olivat indoeurooppalaisia. Tulokkaita oli ehkä vain jokunen sata tai tuhatkunta. Siten vasarakirveskulttuuri on ehkä levinnyt pikemminkin kulttuurilainana kuin väestön liikkumisen myötä.

Kulttuurin tärkeitä sota-aseita tai seremoniallista esineitä, vasarakirveitä, on löydetty Suomesta noin 900 kpl. Suomeen kehittyivät omat vasarakirvestyyppinsä. Keramiikka oli erilaista: astiat olivat pienempiä, tasapohjaisia ja vain yläosastaan koristeltuja. Koristeena on päällekkäisiä nuoranpainaumia. Haudoissa vainaja peitettiin joskus turkiksilla ja tuohilla, punamultaa ei käytetty.

Nuorakeraaminen kulttuuri viljeli mahdollisesti viljaa kaskiviljelynä tai hoiti karjaa. Suomessa vasarakirveskulttuurin koillisraja kulki noin Kokkolan–Tampereen–Viipurin linjaa seuraillen. Pohjoispuolella elivät ns. asbestikeramiikkaa käyttävät ihmisryhmät. Asbestikuitujen sekoittaminen keramiikan sideaineeksi lienee Saimaan alueella kehitetty tekniikka. Sisämaan asukkaat pitivät yhteyksiä rannikon myöhäiskampakeraamisen ja Pyheensillan kulttuurien kanssa.

Sisämaan asbestikeramiikka koostuu Kierikin ja Pöljän keramiikasta. Ilmeisesti nämä ryhmät myös asuttivat Perämeren rannikon. Jokien suihin muodostui laajoja asuinpaikkavalleista koostuvia asuinpaikkoja. Nämä kylämäiset asuinpaikat saattoivat olla ympärivuotisia. Saariston kivikkoihin ilmestyivät ns. jätinkirkot, nämä ovat suuria vallimaisia rakenteita. Jätinkirkot saattoivat toimia hylkeenpyytäjien leireinä. Läpimitaltaan 60-metrinen Pattijoen Kastelli on maan suurin jätinkirkko.

Lounaissuomalaista Pyheensillan ryhmää (2900–2400 eaa.) pidetään usein kampakeramiikan tradition viimeisenä vaiheena. Löytöjä on mm. tehty Mynämäen Pyheensillasta.

Kiukaisten kulttuuri (2400–1500/1300 eaa.) syntyi yleisen käsityksen mukaan neoliittisen kivikauden viimeisessä vaiheessa nuorakeraamisen väestön sekoittuessa Pyheensillan kulttuurin väestöön. Pyyntitalous oli yhä vallalla, mutta kaskiviljely alkoi levitä Länsi- ja Etelä-Suomeen. Kiukaisten kulttuurin asuinpaikkoja on tavattu rannikoilla Satakunnasta ja Etelä-Pohjanmaalta Viipuriin.

Porin Tuorsniemestä on löydetty 1900 eaa. aikainen lehmuksen niinestä sidottu verkko, jossa on yli 800 männynkaarnakohoa. Verkkoja on mahdollisesti käytetty hylkeiden pyyntiin luisten harppuunoiden ohella. Skandinaviasta tuodut piisirpit, jauhin ja survinkivet todistavat maataloudesta ja asuinpaikoilta on löydetty ohranjyviä. Varmat merkit maataloudesta ovat kivi- ja pronssikauden vaihteesta 2000–1500 eaa. jopa Pellon korkeudelta asti. Naudan ja lampaan luut viittaavat karjanhoitoon. Itämeren grönlanninhylje pyydystettiin sukupuuttoon näihin aikoihin.

Ahvenanmaalla ovat edustettuina kaikki kampakeramiikan vaiheet ja vasarakirveskulttuuri. Lännestä saapui uusia asukkaita, joka kuuluvat skandinaaviseen kuoppakeraamiseen kulttuuriin, joka tunsi myös maanviljelyksen. Merkittävin kuoppakeraaminen asuinpaikka on Jomalan Jettböle, josta on löydetty Suomen ainoa kivikautinen luuranko, 160 cm mies ja runsaasti savi-idoleita.

[muokkaa] Pronssikausi

Suomen pronssikausi alkoi 1500 eaa. Pronssiesineiden löydöt sijoittuvat lähinnä rannikkoalueelle, jonne ne saapuivat läntisten siirtolaisten mukana. Pronssiesineet olivat kauppatavaraa, vaikka Pohjois-Suomessa on ollut omaakin pronssintuotantoa. Maanviljelys muuttui yhä tärkeämmäksi ja taloja alettiin rakentaa. Tärkeä esimerkki tästä on Nakkilan Rieskaronmäen asuinpaikka. Viljoista viljeltiin ohraa ja vehnää, kotieläiminä olivat naudat, lampaat, vuohet ja siat. Hautausta alettiin tehdä kiviröykkiöihin, ns. hiidenkiukaisiin. Tämä hautausperinne ilmeni vahvimmillan pitkin rannikkoa Viipurin seudulta aina Pyhäjoelle asti. Hautoihin pantiin harvoin esineitä. Läntisen pronssikulttuurin alueella Satakunta ja Kokemäenjoen suisto näyttäytyy eräänlaisena keskusalueena. Alueella esiintyy huomattavan monumentaalisia röykkiöitä ja Suomen oloissa myös merkittävä pronssiesineiden löytökeskittymä. Lapin kunnan Sammallahdenmäki on Suomen ensimmäinen esihistoriallinen UNESCO:n maailmanperintökohde. Sammallahdenmäki edustaa läntisen pronssikauden röykkiöperinnettä.

Itä- ja Pohjois-Suomeen pronssiesineet tulivat idästä. Itäiset valumuotit kuitenkin todistavat myös paikallista pronssinvalantaa esiintyneen. Huomattava keskittymä esiintyy Suomussalmella. Saven valamiseen alettiin käyttää kangasmuottia, josta tavasta juontuu nimi tekstiilikeramiikka. Tekstiilikeramiikka on lähtöisin idästä, Volga– ja Okajokien suomalais-ugrilaiselta alueelta. Siitä syntyi paikallisia muunnoksia, joita tehtiin vielä rautakauden alussa.

Metallikauppa lisäsi rannikon ja sisämaan välisiä yhteyksiä. Polttohautaus ja röykkiöhaudat levisivät itäisenkin kulttuurin alueelle. Näitä hautoja on ryhdytty myöhemmin kutsumaan lapinraunioiksi. Saamelaisiin niillä ei silti ole välttämättä yhteyttä.

[muokkaa] Rautakausi

[muokkaa] Varhaisrautakausi

Rautakausi alkoi Suomessa 500 eaa. Rautaa saattoi valmistaa järvi- ja suomalmista, joten metalliesineiden saatavuus parantui selvästi ja raudankäyttö levisi nopeasti eri puolille maata. Raudanvalmistus tunnetaan suurten kuonaröykkiöiden vuoksi. Aikaa noin vuosina 500–0 eaa. kutsutaan esiroomalaiseksi ajaksi. Tälle ajalle kuuluvien löytöjen määrä on pieni, mutta riittää todistamaan Suomen alueen olleen jatkuvasti asuttu. Väestö elätti itsensä sekataloudella, johon kuuluivat vaihtelevissa määrin viljanviljely, karjanhoito, kalastus, hylkenpyynti ja metsästys.

Vuosina 0–200 jaa. muutamat Rooman valtakunnassa valmistetut esineet löysivät tiensä Suomeen asti. Aikaa nimitetään vanhemmaksi roomalaisajaksi. Esineiden laittaminen hautoihin yleistyy nyt ja siten arkeologinen löytöaineisto kasvaa ja monipuolistuu. Kalmistoja eli hautapaikkoja tunnetaan lähinnä Uudenmaan ja Varsinais-Suomen rannikoilta, Kokemäenjoen suulta, Etelä-Pohjanmaalta sekä joitakin Oulun seuduilta. Asutusta oli kuitenkin epäilemättä muuallakin.

Korut ovat usein Baltiasta ja aseet germaanisia. Rannikoille on ehkä tullut siirtolaisia Baltiasta ja Skandinaviasta. Vaatteissa käytetään viimeistään nyt villaa. Etelärannikolla hautaukset alettiin tehdä ilmeisesti Virosta omaksuttuihin kivikehiin eli tarhoihin, joihin vainajat haudattiin poltettuina tai polttamattomina. Sisämaassa elintapa säilyi vanhakantaisena. Nuorempana roomalaisaikana noin vuosina 200–400 jaa. kalmistoja alkoi ilmaantua myös sisämaahan, varsinkin Kokemäenjoen latvoille.

[muokkaa] Keskirautakausi

Kansainvaellusaikana (vuodet 400–550) maanviljelys laajeni etenkin sisämaassa ja metallien käyttö lisääntyi. Kultaesineitä alkaa ilmaantua, joskin Suomessa niiden määrä on hyvin pieni. Aseistus on germaanista. Hautaus tehtiin usein suuren keskuskiven ympärille koottuun kiviröykkiöön polttohautauksena. Etelä-Pohjanmaalta on varsin rikkaita löytöjä. Tärkeä löytöpaikka on esimerkiiksi Vöyrin Gulldynt, josta on löydetty huomattavan suuri määrä eläinornamentein koristeltuja tuontiesineitä. Löytöihin kuuluu myös kultarahoja ja -renkaita. Sikäläinen asutus rikastui ehkä turkiskaupalla. Erämaiden tuotteita hankittiin sisämaasta ja Lapista ja välitettiin edelleen rannikkoseutujen kautta.

Ahvenanmaalla saapui vuoden 500 tienoilla uusi hautausmuoto, hautakummut, mahdollisesti uudisasutuksen mukana.

Merovingiaikana (vuodet 550–800) Suomeen muodostui oma kulttuuri, joka laajeni myös Savoon ja Karjalaan. Haudoissa on paljon kalliita aseita. Koruissa alkaa tulla esiin oma muoti. Hautaus tehtiin edelleen useimmiten röykkiöön tai ns. polttokenttäkalmistoon. Ala-Satakunnassa, Euran ja Köyliön alueilla, alettiin 500-luvulla haudata ihmisiä maakuoppiin, mahdollisesti kristinuskon vaikutuksesta. Aikakauden erikoispiirre ovat rikkaasti varustellut asehaudat, jotka viittaavat jonkinlaisen "yläluokan" olemassaoloon. Eräiden tutkijoiden mukaan Suomen alueen sosiaalisen johtokerroksen jäsenillä oli merovingiajalla tiiviit yhteydet Keski-Ruotsissa ja Etelä-Skandinaviassa kehittyvien valtiomuodostumien johtajiin. Muun muassa Maalahden Kalaschabrännanissa on tutkittu hyvin säilyneet merovingiaikaiset talonjäännökset. Talot ovat olleet pystypaalurakenteisia ja seinät on tiivistetty savella.

Isonkyrön Orismalan kylän Leväluhdasta on löydetty noin vuosina 600–650 suohon haudatut sadan vainajan jäännökset, pronssikattila ja koruja.

[muokkaa] Myöhäisrautakausi

Viikinkiaikana (noin vuodet 800–1025) kauppa ja yhteydet vilkastuivat ja kaupunkimaisia asutuksia alkoi syntyä Itämeren piirissä. Aseet ovat joskus kotoisin manner-Euroopasta ja korut idäntien hopeaa. Asutus tihentyi varsinkin Savossa ja Karjalassa, mutta kalmistot katosivat Uudeltamaalta ja Etelä-Pohjanmaalta. Se, tarkoittaako kalmistojen häviäminen asutuksen katoamista, on vilkkaan keskustelun aihe. Viikinkiajan lopulla polttohautauksesta siirryttiin yleisesti ruumishautaukseen, mikä lienee merkki kristillisten tapojen vähittäisestä omaksumisesta. Pysyvän asutuksen alueella vallitsi suhteellisen yhtenäinen kulttuuri. Skandinaviassa viikinkiaika on esihistoriallisen kauden viimeinen jakso. Itämerellä tärkeimmät kauppakaupungit olivat Mälar-järven Birka Keski-Ruotsissa, Etelä-Jyllannin Hedeby Tanskassa ja Oslovuonon Kaupang Norjassa. Aikakauden vilkkailla kauppareiteillä liikkui luultavasti pieniä määriä Suomenkin alueen asukkaita.

Hämeenlinnan Varikonniemessä, Vanajaveden rannalla, on tutkittu suurta huomiota herättänyttä rautakautista asuinpaikkaa. Kaivauksen suorittaneiden arkeologien mukaan paikalla oli jäänteitä jonkinlaisesta puolustusvallista ja laiturista, joskin näitä tulkintoja on epäilty. Paikka oli tärkeiden vesireittien risteyksessä. Alueella oli usean toistensa kanssa näköyhteydessä olevan muinaislinnan ketju. Varikonniemeä on luonnehdittu muinaiskaupungiksi ja siitä on käytetty venäläisestä kronikasta lainattua nimeä "Vanain kaupunki". Toisten tutkijoiden mielestä kyseessä on kuitenkin ollut melko tavanomainen rautakautinen asuinpaikka, jonka yhteydessä epämääräisen "kaupunki"-termin käyttöön ei ole aihetta. Suomen kielessä kauppaan viittaava sana "kaupunki" kuitenkin jo tunnettiin.

Viimeinen rautakauden jakso Suomessa on ristiretkiaika (n. 1025/1050–1150/1300). Muualla pohjoismaissa tämä jakso luetaan jo keskiajaksi. Ristiretkiajan päättyessä Suomi on kasvanut osaksi katolista kristikuntaa ja Ruotsin valtakuntaa.

Muinaislinnoja rakennettiin viimeistään myöhäiseltä rautakaudelta alkaen. Ne yhdistetään ristiretkiajan ja keskiajan sotilaalliseen rauhattomuuteen. Muinaislinnoja tunnetaan Suomessa noin 90. Ne rakennettiin vaikeapääsyisille paikoille kallioiden tai kukkuloiden päälle tai veden ympäröimille kukkuloille. Linnoihin rakennettiin valleja kivestä ilman laastia, maasta ja hirsistä. Varsinkin varhaisempi tutkimus näki muinaislinnoissa merkkejä myös yhteiskunnan järjestäytymisestä jonkinlaisen maakunnallisen hallinnon tasolle. Monet nykytutkijat suhtautuvat tähän kuitenkin skeptisemmin. Muinaispitäjiä Suomessa lienee kuitenkin ollut.

Rautakauden väkiluvusta on mahdoton esittää tarkkaa arviota, mutta luultavasti se laskettiin kymmenissä tuhansissa.

[muokkaa] Kirjallisuutta

Torsten Edgren: Den förhistoriska tiden. Kirjassa Finlands historia 1, Espoo 1993.
Matti Huurre: 9000 vuotta Suomen esihistoriaa. Helsinki 1979, uudistettu laitos 1995.

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Lähteet

↑ http://www.fmnh.helsinki.fi/mammutit/tietoa/suomi.htm
↑ W.Dansgaard tutkimus happi-isotooppi 18/16suhde
↑ http://www.nba.fi/fi/arkeologia

[muokkaa] Aiheesta muualla

Museovirasto: Suomen esihistorian opetuspaketti

	Suomen historia
	Suomen esihistoria (noin vuoteen 1150)
	Ruotsin vallan aika (1150–1809)
	Suomen suuriruhtinaskunta (1809–1917)
	Itsenäinen Suomen tasavalta (vuodesta 1917)
	Suomen hallitsijat · Suomen sodat \| Suomi · Pohjoismaat · Eurooppa