Vanha testamentti
Wikipedia
Vanha testamentti (VT) eli heprealainen Raamattu on ensimmäinen kristinuskon pyhän kirjan Raamatun kahdesta testamentista. Se sisältää samat kirjat kuin alkuperäinen heprealainen Raamattu Tanakh. Juutalaiset käyttävät edelleen nimeä Tanakh, koska he eivät tunnusta Uutta testamenttia eikä nimitys Vanha testamentti ole siksi heidän kannaltaan mielekäs.
Vanhaan testamenttiin kuuluu 39 (Vulgatassa 46) kirjaa. Niiden alkuperäinen kieli oli enimmäkseen heprea, arameaa esiintyy vain muutamissa kirjakääröissä. Testamentti sisältää kertomuksen koko maailman synnystä ja kertoo, miten Jumala valitsi Israelin omaisuuskansakseen muiden kansojen keskuudesta ja miten hän johdatti kansaansa historian lävitse. Vanha testamentti sisältää myös runoja, mietelmiä ja ylistyksiä sekä käskyjä ja ohjeita siitä, miten ihmisten tulisi elää — tärkeimpänä juutalaisen lain ja kymmenen käskyä. Vanhan testamentin lopussa on profeettojen kirjoituksia ja ennustuksia tulevasta Messiaasta, joka vapahtaisi maailman synnistä.
Vanhan testamentin kirjat on kirjoitettu noin vuosina 1400 – 400 eaa. Kaikki Vanhan testamentin kirjat on siis kirjoitettu ennen Uuden testamentin keskushenkilön Jeesuksen syntymää. Jeesukselle itselleen Raamattu merkitsi Vanhaa testamenttia, ja hän viittaa siihen usein, muun muassa sanoen: "Kaiken sen tuli käydä toteen, mitä Mooseksen laissa, profeettojen kirjoissa ja psalmeissa on minusta kirjoitettu" (Luuk. 24:44). Sana myös esiintyy Uudessa testamentissa joitakin kertoja tässä merkityksessä (Jaak. 2:8, 4:5-6; 1. Piet. 2:6).
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Vanhan testamentin kirjat
-
Pääartikkeli: Tanakh
- Katso myös: Luettelo Raamatun kirjoista
Protestanttinen Vanha testamentti sisältää Lutherin seuraaman Hieronymuksen Veritas Hebraican mukaisesti täsmälleen samat kirjat kuin Tanakh, mutta kirjojen järjestys ja numerointi on erilainen. Protestanttisen laskutavan mukaan kirjoja on 39, mutta juutalaisen laskutavan mukaan 24. Tämä johtuu siitä, että juutalaiset katsovat Samuelin kirjojen, Kuningasten kirjojen ja Aikakirjojen muodostavan kukin yhden kirjan, ryhmittelevät kaksitoista niin sanottua pientä profeettaa yhdeksi kirjaksi, sekä lukevat myös Esran ja Nehemian kirjat yhdeksi kirjaksi.
Katolinen ja ortodoksinen kirkko käyttävät Vanhasta testamentista aleksandrialaista versiota, joka on hieman laajempi kuin protestanttien käyttämä palestiinalainen versio. Aleksandrialainen versio sisältää myös kirjat joita kutsutaan deuterokanonisiksi kirjoiksi. Protestantit lukevat nämä kirjat kuuluviksi apokryfikirjojen joukkoon. Syynä siihen, miksi ortodoksien ja katolisten Raamatussa on mukana myös apokryfikirjat, on varhaisen kreikankielisen Vanhan testamentin käännöksen, Septuagintan, pitäminen kanonisena. Tämä käännös oli laajalti käytössä varhaiskristittyjen parissa, ja myös suurin osa Uudessa testamentissa olevista Vanhan testamentin lainauksista tulee siitä (300 lainausta 350:stä, mukaan lukien monia Jeesuksen sanoja).
[muokkaa] Vanhan testamentin käyttö kristinuskossa
Vanhan testamentin ja Uuden testamentin välisestä suhteesta ei ole kristittyjen parissa selvää päätöstä. Oppineet ovat keskustelleet jonkin verran siitä, päteekö Uusi testamentti juutalaisiin, sekä siitä, missä määrin Vanha testamentti sitoo kristittyjä. Esimerkiksi vain harvat kristityt noudattavat juutalaisuuden ruokasäädöksiä, mutta suurin osa kristityistä katsoo kymmenen käskyn olevan sitovia, poislukien sapatti. Vanhan testamentin lakien pätevyys vaikuttaa keskusteluihin useissa asioissa, kuten homoseksuaalisuuteen ja naisten asemaan liittyvissä kysymyksissä. Suurin osa kristityistä katsoo kuitenkin, että Vanhan testamentin ymmärtäminen on välttämätöntä Uuden testamentin ymmärtämiselle, ja että Vanhan testamentin kirjat ovat Jumalan inspiroimia samalla tavalla kuin Uuden testamentin kirjat.
Varhaiskristillisyydessä jotkut tahot, kuten gnostilaiset, menivät jopa niin pitkälle, että katsoivat Vanhan testamentin jumalan (Jahven) olevan eri olento kuin Uuden testamentin Jumala. He kutsuivat Vanhan testamentin jumalaa platonilaisesti demiurgiksi ja katsoivat sen olevan vain eräänlainen paha luojajumala. Myöhemmin Markion, vaikka ei ollutkaan teknisesti gnostilainen, meni niin pitkälle, että katsoi, ettei Vanhaa testamenttia tulisi lainkaan ottaa osaksi kristillistä Raamattua. Valtavirran kristillisyys kuitenkin hylkäsi tämän näkemyksen.
Nykyään monet tutkijat katsovat, että heprealainen Raamattu on neutraali nimitys Vanhalle testamentille, ja sopii nimityksenä seka juutalaiseen että kristilliseen käyttöön. Tätä nimitystä voidaan kuitenkin käyttää ainoastaan protestanttisesta Vanhasta testamentista.
Uusi testamentti sisältää lukuisia lainauksia Vanhasta testamentista, liittyen erityisesti Messiaan (kreiksi khristos, Kristus) tuloa ennustaneiden profetioiden täyttymiseen. Kristityt katsoivat tämän Messiaan olevan Jeesus Nasaretilainen. Kristillisessä teologiassa tästä seurasi eskatologinen näkemys, että profetiat ovat täyttyneet ja että Jumalan ikuinen valtakunta on lähellä täyttymystään Jeesuksen alaisuudessa. Tällaiset odotukset kulkevat punaisena lankana kummankin testamentin läpi.
Monet kristityt katsovat, että Kristuksen saapumisen jälkeen Israelin kansa ja sille Vanhassa testamentissa annetut lupaukset on korvattu koko kristillisellä seurakunnalla eli kaikilla kristityillä sekä seurakunnalle annetuilla lupauksilla. Tämä perustuu muun muassa Galatalaiskirjeeseen, joka sanoo: "Ja jos te kerran olette Kristuksen omia, te olette Abrahamin jälkeläisiä ja saatte periä sen, mikä hänelle oli luvattu" (Gal. 3:29 [1]). Periaatteessa tämä tarkoittaa, että vaikka Vanhan testamentin seremonia- ja puhtaussäädökset voidaan poistaa käytöstä, eettiset ja moraalilait ovat edelleen voimassa.
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Aiheesta muualla
Vanha testamentti suomeksi:
- Vanha testamentti – Uusi kirkkoraamattu (1992)
- Vanha testamentti – Vanha kirkkoraamattu (1933)
- Vanha testamentti käännöksistä – (1933) (1642) (1776)
Vanhan testamentin alkutekstejä (hepreaksi):
