Wienin kongressi
Wikipedia
Wienin kongressi (niin sanottu Wienin tanssiva kongressi) pidettiin vuosina 1814–1815 Itävallan Wienissä tarkoituksenaan Euroopan rajojen uudelleenjärjestely tasapainoisiin suuriin ja pieniin valtioihin Napoleonin sotien jäljiltä. Kongressi piti Ranskan vallankumousta ja Napoléon Bonaparten valloituksia laittomina ja pyrki palauttamaan Euroopan ennen vuotta 1789 valinneisiin oloihin. Kongressin puheenjohtajana toimi Itävallan ulkoministeri Klemens Wenzel von Metternich.
Päätöksien periaatteina pyrittiin noudattamaan laillisuutta, turvallisuutta ja tasapainoa. Kongressin lopputuloksena Puola perustettiin uudelleen Venäjän alaisuuteen. Ruotsi luovutti Suomen Venäjälle ja sai korvauksena Tanskalta Norjan. Ranska sai pitää osan vallankumoussotien valloituksista, mm. Savoijin ja Avignonin. Ranskaa ympäröiviä valtioita pyrittiin myös vahvistamaan, joten suurvallaksi noussut Preussi sai lisäalueita Saksan länsiosista ja Hollantiin liitettiin nykyisen Belgian alue. Itävalta sai lisäalueita Pohjois-Italiasta ja osa Ranskan siirtomaista annettiin Englannille.
Yksi kongressin tärkeimmistä aikaansaannoksista oli Itävallan, Preussin ja Venäjän solmima Pyhä allianssi. Näiden maiden hallitsijat sitoutuivat yhdessä vastustamaan kaikkia valtiollisia uudistuksia. Aloite pyhän allianssin muodostamiseen tuli Venäjän Aleksanteri I:ltä. Lähes kaikki Wienin kongressiin osallistuneet valtiot allekirjoittivat Pyhän allianssin.
Wienin kongressin järjestelmä alkoi rikkoutua 1800-luvun kuluessa. Muutoksia aiheuttivat muun muassa nousevat aatteet nationalismi ja liberalismi; erityisesti uhaksi nousivat Espanjan ja Italian kapinalliset sekä saksalaiset opiskelijat, jotka kannattivat maansa yhdistämistä yhtenäiseksi valtioksi.
