Konstantin Päts
Wikipedia
Konstantin Päts (s. 23. helmikuuta 1874 Tahkuranta, Pärnun maakunta - k. 18. tammikuuta 1956 Buraševo, Tverin oblast, Neuvostoliitto) oli virolainen itsenäisyysmies ja Viron ensimmäinen presidentti.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Lakimies ja kansallismielinen autonomiapoliitikko
Päts valmistui Tarton yliopiston oikeustieteellisestä tiedekunnasta 1898 ja palveli Venäjän armeijassa sekä osallistui politiikkaan agraaripuolueen edustajana. Hän perusti 1901 Teataja-lehden Tallinnaan ja ryhtyi sen päätoimittajaksi. 1904 Päts valittiin Tallinnan apulaiskaupunginjohtajaksi. Hän pyrki hankkimaan Virolla Suomen autonomiaa vastaavan aseman ja organisoi Pietariin lähetettävän kirjeen, missä vaadittiin kansanedustajien valitsemista yleisillä vapailla vaaleilla, yksilönvapauksien vahvistamista, Pohjois-Liivin ja Viron yhdistämistä, viron kielen ottamista koulujen opetuskieleksi sekä maareformia.
[muokkaa] Pakolainen, kuolemaantuomittu, kuritushuonevanki ja karkotettu
Päts osallistui 1905 tapahtumiin, minkä vuoksi hän perheensä vaatimuksesta pakeni ensiksi Puolaan ja sieltä Sveitsiin, missä poissa olevana hänet tuomittiin kuolemaan Venäjällä. Sveitsistä Päts siirtyi 1906 Vihtori Alavan omistamalle Mäkelän tilalle Vantaan Hämeenkylään, missä hän vietti kaksi vuotta kirjoittaen kirjansa Maaküsimus (1907) sekä aloittaen kirjaa Rahvavalitsus ja omavalitsus (1908). Syksyllä 1908 Päts siirtyi Karjalan kannakselle Ollilaan, missä hän toimitti pietarinvirolaisille tarkoitettu lehteä Peterburi Teataja.
Päts palasi Venäjälle 1909, kun hänen kuolemantuomionsa muutettiin yhdeksän kuukauden kuritushuonerangaistukseksi, minkä hän sovitti Pietarissa kesästä 1910 kevääseen 1911. Pätsin ei sallittu palata Viroon, vaan hänet karkotettiin kuudeksi vuodeksi.
[muokkaa] Itsenäisyyspoliitikko
Kuuden vuoden jälkeen Päts palasi ollen perustamassa lehteä Tallinna Teataja. 1917 hänet valittiin maaneuvoston toimeenpanevan elimen maahallituksen johtoon. Päts vaati Venäjän muuttamista federatiiviseksi tasavallaksi, johon Viro kuuluisi autonomisena osavaltiona eli käytännössä Viron aseman tunnustamista ja vahvistamista Venäjän perustuslakiin. Venäjän yleinen sekava tilanne syksyllä 1917 alkoi työläis- ja sotamiesneuvostoineen vaikuttaa Virossa paikallishallintoa heikentävästi.
Päts ehdotti joulukuussa 1917 ensimmäisen kerran Viron yhdistämistä Suomeen. Itsenäisyysajatus Virossa ei saanut kannatusta, mutta vahintenneuvosto päätti, että Saksan mahdollisesti miehittäessä Viron, se julistetaan itsenäiseksi, jolloin miehityksestä voidaan tehdä kansainvälisoikeudellinen kysymys. Brest-Litovskin rauhan sopimusneuvottelujen hitaan edistymisen vuoksi saksalaiset tehostivat vaatimuksiaan kansankomissaarien neuvostolle hyökkäämällä Latvian ja Viron kautta kohti Petrogradia, mikä tarjosi virolaisille mahdollisuuden 24. helmikuuta 1918 julistaa Viro itsenäiseksi saksalaisten ollessa tulossa ja venäläisten vetäydyttyä.
Itsenäisyyden julistamisen jälkeen Viron kansallinen hallitus piiloutui saksalaisilta miehittäjiltä. Saksa miehitti Viroa helmikuusta antautumiseensa marraskuuhun 1918. Saksan antauduttua Neuvosto-Venäjä hyökkäsi pyrkien peruuttamaan Brest-Litovskin rauhassa Saksalle antamansa myönnytykset.
[muokkaa] Kansallishallituksen ministeri
Viron ensimmäinen varsinainen väliaikaishallitus perustettiin toukokuussa 1918. Heinäkuusta marraskuuhun 1918 Päts joutui Puolaan saksalaisten leirille vangitsemaksi Viron itsenäisyyshankkeiden vuoksi. Saksan antauduttua ja Pätsin palattua Viroon hänestä tuli Viron väliaikaisen hallituksen pää- ja puolustusministeri. Neuvosto-Venäjää vastaan käymänsä itsenäisyyssodan päätteeksi Viro ja Neuvosto-Venäjä solmivat rauhansopimuksen Tartossa 2. helmikuuta 1920, mikä teki Virosta itsenäisen toisen kerran vuoden 1227 jälkeen.
Viron hallituksen ensimmäiset toimet Tarton rauhansopimuksen jälkeen liittyivät saksalaisten taloudellisen vallan murtamiseen. Baltiansaksalaisten kartanoissa toteutettiin maareformi, missä maata jaettiin pientiloiksi mm. Viron itsenäisyyssodan veteraaneille. Pääartikkeli Viron maareformi
Samaan tapaan kuin Suomessa oli myös Virossa Venäjän keisarikunnan hallitus tukenut kansallisuusliikkeitä niin baltiansaksalaisuuden kuin suomenruotsalaisuudenkin lieventämiseen aluksi. Konstantin Pätsin suhteet Neuvosto-Venäjään olivat vapaussodan aikaisista tapahtumista huolimatta hyvät.
Hän pyrki edistämään Viron ja Neuvosto-Venäjän välistä kauppaa. Neuvostoliitto perusti neuvostoliittolais-virolaisen kauppakamarin 1924, mihin Päts osallistui. Lisäksi Konstantin Päts sai neuvostohallitukselta neuvostoliittolais-virolaisen naftan maahantuontiyrityksen kautta 4 000 Yhdysvaltain dollaria vuosittain 1924-1934, mikä oli huomattava summa hänen kansanedustamisesta nostamaan palkkaansa verrattuna. Päts raportoi Neuvostoliiton suurlähetystöön Viron poliittisesta tilanteesta. Pääartikkeli Rudolf Renning
Reformihengessä Viron itsenäisyyden alkuvuosien politiikka oli vasemmistohenkistä, mikä päättyi 1924 kommunistien epäonnistuneeseen vallankaappausyritykseen poistaen äärivasemmiston parlamentaaarisen päätöksenteon piiristä. Pääartikkeli Kommunistien vallankaappausyritys Virossa 1924
[muokkaa] Vallankaappaaja ja valtionpäämies
Päts toimi Viron valtionpäämiehenä, riigivanemina, viisi kertaa ennen presidentiksi ryhtymistään vallankaappauksen kaltaisissa oloissa. Päts hallitsi autoritaarisesti 1934-1940, minä aikana puolueet kiellettiin ja poliitikkoja vangittiin.
Viron perustuslakia säätävän kokouksen 16. kesäkuuta hyväksymä ja 2. heinäkuuta 1920 voimaanastunut perustuslaki oli vahvasti parlamentaarinen, minkä vuoksi riigivanemilla ei ollut joissain valtiosäännöissä olevaa voimakasta presidentin toimeenpanovaltaa. Tästä oli seurauksena parlamentaarinen hajanaisuus. Viron 1920-1940 kestäneen itsenäisyyden aikana oli sillä 21 hallitusta, mikä tarkoitti hallituksen vaihtumista lähes vuosittain. Kommunistit yrittivät vallankaappausta 1924, mikä vaikutti Viron politiikan luonteeseen 1930-luvulle mennessä. Pääartikkeli Kommunistien vallankaappausyritys Virossa 1924
Päts joutui viidennen kerran riigivanemina ollessaan 1929 perustetun vapaussotureiden liiton jäsenten, vapsien, arvostelemaksi poliittisesta korruptiosta. Suuri lama ja epävakaisuus alkoivat vaikuttaa Virossakin; työttömyys ja devalvaatio alkoivat vaikuttaa. Lapuan liikkeestä ja Saksan kansallissosialisteista vaikutteita saaneet vapsit alkoivat vaatia lujaa toimeenpanovaltaa ja valtionpäämieheyttä vaatien perustuslain muutosta johtajavaltaisempaan suuntaan.
Vapsien saavutettua vaalivoiton kunnallisvaaleissa, julisti Konstantin Päts poikkeustilan kuudeksi kuukaudeksi alun perin kommunistien vallankaappauksen estämistä laaditun lain antamin valtuuksin ja kielsi vapsien toiminnan. Lopuksi Päts hajotti riigikogun. Myös Päts ryhtyi ajamaan perustuslain muutosta johtajavaltaiseen suuntaan tehden itsestään Viron ensimmäisen presidentin.
Vallan vakiinnuttamiseksi Konstantin Pätsistä tuli Viron presidentti 24. huhtikuuta 1938 Viron perustuslain muutoksen jälkeen, mikä jatkui 23. heinäkuuta 1940 saakka, jolloin tehtävä jäi pääministeri Vareksen hoidettavaksi. Pääartikkeli Pätsin perustuslaki
Käytännössä Viro oli ollut Pätsin autoritäärisessä johdossa jo vuodesta 1934 alkaen.
[muokkaa] Myöntyväisyyspoliitikko
1939 Viron suostui ottamaan alueelleen 25 000 neuvostoliittolaista sotilasta tukikohtiin ja Saksa kutsui vironsaksalaisia Saksaan, joista lähti 12 660.
Suomen talvisodan jälkeen välirauhan aikana Neuvostoliitto esitti 16. kesäkuuta August Reille (Viron lähettiläs Moskovassa) uhkavaatimuksen, minkä mukaan Virolla, Latvialla ja Liettualla on sitä vastan suunnattua sotilaallista yhteistoimintaa ja että tämän vuoksi Viroon on muodostettava neuvostoystävällinen hallitus ja että neuvostojoukkojen on päästävä Viroon riittävän suuruisina.
Viron hallitus taipui uhkavaatimukseen muutamassa tunnissa Latvian ja Liettuan tapaan, mille vastaanvanlainen uhkavaatimus oli esitetty jo aiemmin. Leningradin sotilaspiirin päällikkö armeijakenraali Kirill Meretskov ilmoitti Narvaan 17. kesäkuuta kutsutulle Viron puolustusvoimien ylipäällikkö Johan Laidonerille, että tämän on allekirjoitettava määräys, mikä sallii viiden neuvostoliittolaisen divisioonan tulon Viron alueelle. Laidoner allekirjoitti ja kahdessa päivässä Viroon tuli noin 90 000 neuvostoliittolaista sotilasta.
16. kesäkuuta jätti Uluotsin hallitus eronanomuksensa, mikä jatkoi Pätsin pyynnöstä toimitusministeristönä siksi, kunnes uusi hallitus olisi muodostettu. Leningradin puoluejohtaja Andrei Ždanov tuli 19. kesäkuuta Tallinnaan ja ryhtyi Neuvostoliiton Tallinnan suurlähestystössä kokoamaan virolaisten vasemmistososialistien kanssa uuden hallituksen ministerilistaa. Pääministeriksi Ždanov halusi hermolääkäri Johannes Vareksen. 21. kesäkuuta Päts nimitti uuden hallituksen, minkä pääministerinä oli Vares, varapääministerinä Tarton yliopiston historian professori Hans Kruus, ulkoasiainministerinä opettaja ja kirjailija Nigol Andresen sekä opetusministerinä kansallisesti kuuluisa kirjailija Johannes Semper. Yksikään Vareksen hallituksen jäsenistä ei ollut kommunisti ja osalle hallituksen jäsenistä nimitys ministeriksi tuli yllätyksenä.
Vares ilmoitti hallituksen järjestävän uudet vaalit edustuksellisuuden palauttamiseksi, kieltävänsä kansalle vihamieliset järjestöt sekä puhdistavan valtiokoneiston rikollisista. Muutoin hallitus esiintyi sovinnollisesti korostaen yhteiskuntarauhaa ja sitä, ettei hallitus perusta neuvostovaltaa, vaikka toimeenpanee uudistuksia.
Kesä-heinäkuun vaihteessa Vareksen hallitus kielsi Isamaaliitin, Kaitseliitin, erotti ylipäällikkö Johan Laidonerin tehtävästään sekä salli upseereiden pidätyksiä. Laidoner itse tuli pidätetyksi vasta 19. heinäkuuta ja joutui viettämään loppuikänsä vankiloissa Venäjällä kuolemaansa 1953 saakka.
Viron kielletty kommunistinen puolue aloitti jälleen julkisen toimintansa Karl Säreen ja Johannes Lauristinin johdolla.
Ždanov vaati 4. heinäkuuta parlamenttivaaleja järjestettäviksi 14. heinäkuuta-15. heinäkuuta. Päts totteli ja ilmoitti päivää myöhemmin vaalien järjestämisestä ja ettei poikkeuksellisena aikana voida noudattaa vaalilain säännöksiä siitä, että vaalit saa järjestää aikaisintaan 35 päivän kuluttua niiden määräämisestä.
Viron perustuslain mukaan parlamentti oli kaksikamarinen. Vareksen hallitus päätti, ettei tulevissa vaaleissa ylähuonetta, riigioukogua, valita lainkaan, mikä oli silloisen perustuslain vastaista.
Keskusvaalilautakunta muodostettiin Eesti Töötava Rahva Liitin (Eestin työkansan liitto) kannattajista, jotka estivät vastaehdokkaiden rekisteröitymisen vaaleihin näiden vaaliohjelmissa havaittujen virheellisyyksien vuoksi. Parlamenttivaaleissa äänesti 591 030 äänestäjää 709 059:stä. Äänistä hyväksyttiin 548 631, mistä työkansan liitolle meni 92,8%:ia.
16. heinäkuuta Ždanov määräsi pääministeri Varekselle yllätykseksi Viron liitettäväksi nopeasti Neuvostoliittoon. Viron parlamentin vasta valittu alahuone, riigivolikogu, kokoontui ensimmäistä kertaa 21. heinäkuuta ja julisti Viron neuvostotasavallaksi, mistä ei ollut vaaliohjelmassa mainintaa. Toisena kokouspäivänä riigivolikogu anoi Viron edellisenä päivänä julistetulle neuvostotasavallalle jäsenyyttä Neuvostoliiton korkeimmalta neuvostolta. Samalla Vareksen hallitus kehotti Konstantin Pätsiä eroamaan presidentin virasta, minkä pääministeri Vares otti hoitaakseen tämän jälkeen pääministerin tehtäviensä lisäksi. Neuvostoliiton korkein neuvosto hyväksyi Viron neuvostotasavallan jäsenyyden Neuvostoliitossa Liettuan ja Latvian jälkeen 6. elokuuta 1940.
Päts toimitti 1940 presidentti Risto Rytille muistion Viron ja Suomen tasavallan perustamisesta ja ellei tämä olisi mahdollista niin Viron ja Suomen tasavaltojen unionista, mikä torjuttiin talvisodan jälkeisessä Suomessa.
Neuvostoliiton vakiinnuttaessa valtaansa noin 10 000 virolaista vangittiin ja kyyditettiin Siperiaan tai muualle Neuvostoliittoon. Kahdeksan Viron entistä valtionpäämiestä ja 38 entistä ministeriä kyyditettiin.
30. heinäkuuta 1940 Konstantin Päts, hänen poikansa Viktor Päts, miniä Helgi Päts sekä lapsenlapset seitsenvuotias Matti ja nelivuotias Henn kuljetettiin Viron presidentin salonkivaunussa Leningradiin, mistä perhe siirrettiin myöhemmin Ufaan Uralille, missä Helgi Päts erotettiin Konstantin Pätsistä ja puolisostaan Viktor Pätsistä. Matti ja Henn Päts vietiin lastenkotiin eroon äidistään. Henn Päts kuoli seitsemänvuotiaana Ufassa. Siperiaan Turinskin leirille kuljetettu Helgi Päts vangittiin vapauttamisen jälkeen uudelleen maaliskuussa 1950 ja lähetettiin Kazakstaniin vankileirille kieltäydyttyään yhteistyöstä Neuvostoliiton valtiollisen poliisin kanssa. Viroon Helgi Päts pääsi palaamaan 1955.
Martti Turtolan kirjoittaman kirjan, Presidentti Konstantin Päts, mukaan Magnus Ilmjärven lähteiden perusteella Päts sai Neuvostoliitolta 1920-luvulta alkaen konsulttipalkkioita, mitkä ylittivät hänen parlamentaarikkona nauttiman palkkansa. Tämän on arveltu vaikuttaneen Pätsin ja Laidonerin politiikkaan Neuvostoliittoa koskien 1939-1940.
Liiketoimissaan Päts loi virolais-neuvostoliittolaisen kauppakamarin ja oli muuttamassa Neuvostoliiton naftasyndikaattia neuvostoliittolais-virolaiseksi yhteisyritykseksi. Yhteisyritystoimintaa Neuvostoliiton kanssa Suomessa harjoitti mm. Hella Wuolijoki. Pätsin yhteistyön julkistaminen käynnisti Virossa keskustelun Pätsin roolista Viron itsenäisyyden hankkimisen lisäksi myös sen menettämisessä.
Suomen ja Viron ulkopoliittisesta eroavaisuudesta huolimatta maat pyrkivät 1930-luvulla yhteistyöhön Suomenlahden sulkemiseksi tarvittaessa rannikkotykistön koordinoidulle tulituella. Ulkopoliittisesti Viro ylläpiti Liettuan, Latvian, Suomen ja Puolan kanssa reunavaltiopolitiikkaa, mistä Suomi luopui hyvin nopeasti ulkoasiainministeri Rudolf Holstin jälkeen liittyen pohjoismaiseen suuntaukseen. Pääartikkeli Baltian entente
[muokkaa] Ura
Väliaikaisen ministerineuvoston puheenjohtaja (pääministeri)
- 1918 24. helmikuuta - 1919 9. toukokuuta, Ajutise Valitsuse peaminister. Pätsin ollessa saksalaisten vangitsemana Puolassa hoiti tehtäviä Jaan Poska.
Valtionvanhin (riigivanem)
- 1921 25. tammikuuta-1922 21. marraskuuta
- 1923 2. elokuuta-1924 26. maaliskuuta
- 1931 12. helmikuuta-1932 19. helmikuuta
- 1933 21. lokakuuta-1934 24. tammikuuta
Virkaa tekevä pääministeri valtionvanhimpana
Valtionhoitaja
Presidentti
 |
Edeltäjä: Konstantin Päts riigivanemina |
Viron presidentti 1938–1940 |
Seuraaja: Johannes Vares |
|
Edeltäjä: Konstantin Päts valtionhoitajana: riigivanem ja pääministeri |
Viron riigivanem 1937–1938 |
Seuraaja: Konstantin Päts presidenttinä |
|
Edeltäjä: Konstantin Päts : virkaa tekevä pääministeri ja poikkeustilariigivanem |
Viron riigivanem 1934–1937 |
Seuraaja: Konstantin Päts valtionhoitajana ja riigivanemina |
|
Edeltäjä: Konstantin Päts : Viron riigivanem |
Viron riigivanem 1933–1934 |
Seuraaja: Konstantin Päts virkaa tekevä pääministerinä ja poikkeustilariigivanem |
|
Edeltäjä: Konstantin Päts : Viron riigivanem |
Viron riigivanem 1932–1933 |
Seuraaja: Konstantin Päts valtionhoitajana ja riigivanemina |
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Martti Turtola: Presidentti Konstantin Päts. Viro ja Suomi eri teillä (Otava, 2002, ISBN 951-1-17681-1)
- Seppo Zetterberg: Viro - historia, kansa, kulttuuri (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 610, 1995, ISBN 951-717-806)
