Laulujoutsen
Wikipedia
| Laulujoutsen | ||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 |
||||||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||
|
Laulujoutsen (Cygnus cygnus) on suuri, valkea sorsalintu. Sen nokka on keltainen, eikä sen tyvessä ole mustaa kyhmyä toisin kuin kyhmyjoutsenella. Laulujoutsen on Suomen kansallislintu, ja se on kuvattu suomalaisen yhden euron kolikon klaavapuolelle.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Koko ja ulkonäkö
Laulujoutsenen pituus on 140–160 cm, siipien kärkiväli 205–235 cm, ja paino 4,5–8 kg. Sen höyhenpeite on valkea, nokka tyvestä keltainen kärjestä musta. Sen kaula voi olla vähän taipunut, mutta muistuttaa ylösalaisin olevaa J-kirjainta, ei S-kirjainta niin kuin kyhmyjoutsenella.
Laulujoutsenen ”laulu” on kuin vaskipuhaltimen tai ison urkupillin ääni, syvä töötötys joka on selvästi melodisempi kuin hanhien tööttäily.
Vanhin suomalainen rengastettu laulujoutsen on ollut 15 vuotta 6 kuukautta 27 päivää vanha. Euroopan vanhin on 26 vuotta 6 kuukautta tanskalaisella renkaalla varustettu joutsen.
[muokkaa] Levinneisyys
Laulujoutsenen levinneisyysalue ulottuu läntisestä Euroopasta aivan itäisimpään Aasiaan, jopa Japaniin saakka. Suomessa laulujoutsenta tavataan koko maasta aivan eteläisintä rannikkoa myöten, mutta lajin pesimäkanta on vahvin pohjoisessa Suomessa. Maamme joutsenkannaksi arvioitiin 1 500 paria 1990-luvun lopulla. Laulujoutsen on muuttolintu, esimerkiksi suomalaiset yksilöt talvehtivat eteläisellä Itämerellä ja Saksassa, ja Islannin yksilöt muuttavat Britteinsaarille. Jotkin yksilöt saattavat myös jäädä talveksi Suomeen. Euroopan pesimäkannaksi arvioidaan 3 600 – 4 700 paria, Venäjän 3 000 – 3 700 paria.
[muokkaa] Elinympäristö
Pesimäpaikkoja ovat rauhalliset rehevät järvet, lammet ja rimpisuot.
[muokkaa] Lisääntyminen
Joutsen kokoaa suuren pesäkekonsa vesikasveista, mudasta, turpeesta ja sammalista pienelle luodolle tai matalikolle suorantaisen lammen tai pikkujärven keskelle. Huhti–toukokuussa munittuja kermanvalkeita munia, joita on 4–7 kappaletta, naaras hautoo 35–42 vuorokautta. Parit pysyvät ikänsä yhdessä, poikaset viettävät ensimmäisen talven vanhempiensa kanssa ja joskus joukkoon liittyy vuoden vanhempiakin poikasia. Poikaset oppivat lentämään 2–3 kuukauden ikäisinä ja tulevat sukukypsiksi 4–5-vuotiaina. Joutsenet pesivät joka vuosi samalla järvellä.
[muokkaa] Ravinto
Joutsen repii järven pohjasta vesikasveja pitkän kaulansa ja vahvan nokkansa avulla. Poikaset syövät aluksi myös hyönteisiä.
[muokkaa] Erityistä
Laulujoutsen oli häviämässä Suomesta metsästyksen ja pesänryöstöjen takia. Se rauhoitettiin jo 1930-luvulla. 1949 laji pesi vain Lapin ja Kuusamon erämaaseuduilla, kannan arvioitiin olevan 15 paria. Etenkin Muonion eläinlääkäri, kirjailija Yrjö Kokko teki uupumatta valistustyötä. Rauhoittaminen ja valistustyö alkoi kantaa hedelmää 50-luvun lopulla. Tosin viranomaisten tietoon tulleet joutsenten ampumiset lisääntyivät vielä 60-luvulla: tämä saattoi johtua myös kannan runsastumisesta. 1975 kannan arvioitiin olevan 150–200 paria, ja siitä se on edelleen runsastunut. Nykyisin Suomessa on noin 2 000 laulujoutsenparia. Laulujoutsen on myös suomalaisissa yhden euron kolikoissa.
Maa- ja metsätalousministeriön asetuksella 824/2001 (27.9.2001) on laulujoutsenen korvausarvoksi, jonka linnun ampujan on muiden seuraamusten lisäksi maksettava valtiolle, määritelty 2 018 euroa.
[muokkaa] Joutsen kulttuureissa
Itämerensuomalaiset ovat pitäneet monia vesilintuja pyhinä. Kaikkein pyhin linnuista saattoi olla joutsen. Pyhyys saattoi koskea muitakin joutsenia kuin laulujoutsenta. Joutsenta ei saanut vahingoittaa millään tavalla, ja joutsenen tappajan uskottiin tuhoutuvan pian itsekin.
Joutsen on mahdollisesti nähty yhdeksi niistä eläimistä, jotka voivat toimia yhteytenä tuonpuoleisen Tuonelan ja tämänpuoleisen elävien maailman välillä. Tähän viittaavat muun muassa kertomukset Tuonen joessa uivasta Tuonen joutsenesta. Pitkäkaulaisena joutsenen on ehkä uskottu voivan katsoa maailman eri tasoille. Ollessaan puoliksi sukelliksissa joutsenen on ehkä arveltu katsovan kuolleiden maahan, joka sijaitsi joissain uskomuksissa järven pohjan toisella puolella. Mahdollisesti joutsenella on ollut sielulinnunkin tehtäviä, se on voinut kuljettaa vielä syntymättömien tai kuolleiden sieluja sinne, minne ne kuuluvatkin.
Kuten kyhmyjoutsenenkin, laulujoutsenen on väitetty laulavan kuollessaan. Taiteilijan viimeistä työtä kutsutaan tämän johdosta ”joutsenlauluksi”.
[muokkaa] Aiheesta muualla
www.virtual-bird.com Laulujoutsenen ”laulua”
- Natura-alueet: FI0100046, FI0100065, FI0100072
- Haapanen, Antti 1982: Erään naarasjoutsenen elämäntarina. - Ornis Fennica 59:153-155.
- Haapanen, Antti 1987: Suomen laulujoutsenkanta. - Lintumies 4.1987 s. 146-150. LYL.
- Haapanen, Antti, Helminen, Matti & Suomalainen, H. K. 1973: Population growth and breeding biology of the Whooper Swan Cygnus c. cygnus, in Finland in 1950-1970. - Finnish Game Res. 33:39-60.
- Väisänen, Risto A., Lammi, Esa & Koskimies, Pertti (1998): Muuttuva pesimälinnusto. Keuruu: Otava. ISBN 951-1-12663-6
