Tietoteoria

Wikipedia

Filosofia
Filosofi · Filosofeja
Koulukuntia ja oppeja
Filosofian teemasivu
Osa-alueita
Estetiikka · Etiikka · Logiikka · Metafysiikka · Ontologia · Tieteenfilosofia · Tietoteoria · Yhteiskuntafilosofia
Erityistieteiden ja tutkimusalojen filosofioita
Biologian · Fysiikan · Historian · Kemian · Kielen · Matematiikan · Mielen · Oikeuden · Politiikan · Taiteen · Tietojenkäsittelytieteen · Uskonnon · Yhteiskuntatieteiden
Historia
Länsimainen filosofia Itämainen filosofia

Tietoteoria (myös: tieto-oppi, epistemologia, gnoseologia) on filosofian osa-alue, jossa tutkitaan käsitteellisin, filosofisin menetelmin tiedon mahdollisuutta, sen luonnetta ja käsitysten tai teorioiden oikeutusta yleensä. Toisin sanoen: mitä voimme tietää ja miten?

Sisällysluettelo 1 Johdanto 2 Perinteinen tiedon analyysi 2.1 Perinteinen tiedon määritelmä 2.2 Gettierin vastaesimerkit 3 Tietoteoreettinen skeptisismi 3.1 Skeptiset perustelut 3.2 Skeptisten perustelujen arvostelu 4 Miten tietoa hankitaan 4.1 Rationalismi 4.2 Empirismi 4.3 Kantilaisuus 4.4 Pragmatismi 5 Tietoteorian käsitteitä 6 Katso myös 7 Viitteet 8 Kirjallisuutta 8.1 Keskeisiä suomenkielisiä teoksia tietoteoriasta 8.2 Muuta suomenkielistä tietoteoreettista kirjallisuutta 9 Aiheesta muualla

[muokkaa] Johdanto

Termiä tieto-oppi käytti suomessa jo Gabriel Israel Hartman vuonna 1807 ilmestyneessä teoksessaan Kunskapsläran. Sana epistemologia juontuu kreikan sanasta epistēmē, joka merkitsee sekä käsitteellistä tietoa että käytännön taitoa. Sana gnoseologia puolestaan juontaa juurensa kreikan sanoista gnosis eli tieto ja logos eli puhe, sana, peruste, oppi. Tätä termiä suosii erityisesti marxilainen filosofinen kirjallisuus.

Sanalla "tieto" on tavallisesti kolme erilaista käyttötapaa,^[1] mikä aiheuttaa usein epäselvyyttä tietoa koskevissa keskusteluissa. Eri käyttötavat ovat:

1. Tuttuustieto: "Tiedän Tarja Halosen."
2. Taitotieto eli osaaminen: "Tiedän, kuinka pyörällä ajetaan."
3. Propositionaalinen eli väitelauseilla ilmaistava tieto: "Tiedän, että maapallolla on yksi kuu."

Näiden erojen lisäksi tehdään jako tiedon ja informaation välillä, joskin suomen kielestä valitettavasti puuttuu sanalle "informaatio" luontainen vastine. Tässä mielessä tietoa voi olla vain toimijalla, kun taas mikä tahansa kaikkeuden osa sisältää informaatiota: ihmiset, kirjat, tietokoneet, kivet ja niin edelleen. Yksi ero informaation ja tiedon välillä on, että informaatio voi olla epätotta. "Epätosi tieto" on sen sijaan harhaanjohtava käsite, sillä näyttämällä käsityksen epätotuus voidaan näyttää, ettei kyseinen käsitys ole tietoa. Heikon tiedon määritelmän mukaan tieto tarkoittaa samaa kuin tosi käsitys. Informaation käsite on silti olennainen tieto-opin kannalta, esimerkiksi tieteen tavoitteena voidaan pitää todellisuutta koskevan informaation tuottaminen.^[2]

Tietoteoriaan on viimeisten viidenkymmenen vuoden aikana tullut käytännöllisempiä piirteitä. Kun antiikin ajoista lähtien on tietoteoreetikkojen mieliä vaivannut muun muassa akateemisen skeptisismin haaste eli kysymys siitä, onko sanalla "tieto" lainkaan ristiriidattomia käyttöjä, on sittemmin osa mielenkiinnosta suuntautunut niin kutsuttuja naturalistisia tietoteorioita kohtaan, jotka pyrkivät käsittelemään tietävää toimijaa luonnontieteiden näkökulmasta. Naturalistisen tietoteorian mukaan tietoteoria voidaan nähdä osana psykologiaa.^[3]

[muokkaa] Perinteinen tiedon analyysi

[muokkaa] Perinteinen tiedon määritelmä

Tässä luvussa selitetään käsitystä tiedosta, jota filosofisissa teksteissä usein kutsutaan "perinteiseksi" tai "klassiseksi" tiedon käsitykseksi, joka juontaa juurensa jo Platonin dialogiin Theaitetos. Vaikka käsitys onkin hyvin arkiajattelun kanssa yhteensopiva, poikkeavat sille perustuvat sanan "tieto" käytöt tarkoituksella yhdessä kohdin tavanomaisista "tieto" sanan käytöistä. Tämä liittyy siihen, että sanan "tieto" arkipäiväisten käyttöjen ajatellaan yleensä olevan monimielisiä. Aivan yhtä hyvin kuin voin sanoa: "tiedän, että olen Helsingissä", voin myös sanoa: "tiedän hänet" tai "tiedän, kuinka pyörällä ajetaan". Kuitenkin kaksi jälkimmäistä käyttöä poikkeavat ensimmäisestä siinä, että vain ensimmäinen on puhdas todellisuutta koskevan käsityksen ilmaus. On hyviä perusteita väittää, että "tiedän hänet" ilmoittaa tietyn ihmisen olevan tuttu ja "tiedän, kuinka pyörällä ajetaan" vaikuttaa sanovan samaa kuin "osaan ajaa pyörällä". Tästä eteenpäin rajoitutaan tässä luvussa vain ensiksi mainittun väitteen esittämään tietoon, niin kutsuttuun propositionaaliseen eli väitelausetietoon.

Perinteinen tiedon määritelmä jakaa tiedon käsitteen kolmeen osaan. Ensiksi ajatellaan, että jos joku tietää jotakin, esimerkiksi "ulkona sataa", hänellä on oltava käsitys kyseisestä asiasta, toisin sanoen hän ajattelee, että lause "ulkona sataa" on tosi. Toiseksi ei voi olla niin, että joku tietäisi, että "ulkona sataa", mutta lause "ulkona sataa" olisi epätosi. Tieto edellyttää totuutta. Kolmanneksi sanan "tieto" soveltamisella toimijaan ja tiettyyn väitteeseen annetaan merkki kyseisen toimijan luotettavuudesta mainitun väitteen suhteen. Yleensä myös ajatellaan, että toimijalla tulisi tällaisissa tapauksissa olla jonkinlainen henkilökohtainen ja luotettavuudesta viestivä varmuus tarkastellun väitteen suhteen, ja on luonnollista, että tällaisesta varmuudesta seuraa kyky esittää järkeviä perusteluja totena pidetylle väitteelle.

Niin sanottu klassinen tiedon analyysi on seuraava (alla S [subjekti] pitää paikkaa tietäväksi väitetyn nimelle, ja p [propositio] puolestaan väitteelle, joka sanotaan tiedetyksi).

S tietää, että p, jos ja vain jos seuraavat kolme ehtoa ovat voimassa.

1. S uskoo, että p;

2. p on tosi;

3. S on oikeutettu pitämään totena, että p.

Esimerkiksi perinteisen tiedonanalyysin nojalla Pekka tietää, että jääkaapissa on maitoa, jos Pekalla on tosi käsitys "jääkaapissa on maitoa" ja hän pystyy tarvittaessa esittämään järkiperäisen perustelun (tai muuten osoittamaan tiedollisen asemansa) käsitykselleen, esimerkiksi: "Kävin juuri kaupassa ja laitoin ostamani maidot jääkaappiin, ja tiedän, ettei kukaan ole käynyt jääkaapilla jälkeeni."

[muokkaa] Gettierin vastaesimerkit

Perinteinen tietokäsitys on arkiajattelun valossa varsin hyväksyttävä. Kuitenkin Edmund Gettier hätkähdytti filosofeja vuonna 1963 julkaisemallaan artikkelilla "Is Justified True Belief Knowledge?",^[4] jossa hän pyrki osoittamaan klassisen näkemyksen virheellisyyden. Gettierin artikkeli on ollut innokkaan keskustelun kohteena tietoteoreetikkojen piirissä julkaisuajankohdastaan lähtien.

Artikkelissaan Gettier pyrki kahden vastaesimerkin avulla osoittamaan, että klassisen näkemyksen kolmen ehdon täyttyminen ei vielä riitä siihen, että voimme sanoa jonkin henkilön tietävän jotakin. Toinen Gettierin vastaesimerkeistä on seuraavan kaltainen tarina.

Smith ja Jones ovat hakeneet samaa työpaikkaa ja istuvat nyt johtajan toimiston ulkopuolella odottaen kutsua haastatteluun. Työpaikan saaja päätetään välittömästi haastattelun jälkeen. Smith on johtajan hyvä ystävä ja Jonesia kokeneemmaksi tunnustettu työntekijä, joten Smith uskoo saavansa työpaikan Jonesin sijaan. Odotellessaan Smith hypistelee taskussaan olevia kolikoita ja toteaa, että hänellä on täsmälleen 3 kolikkoa taskussaan. Hetken kuluttua Smith ja Jones kutsutaan haastatteluun, erikseen kuten tapana on. Smithin haastattelu sujuu normaalisti. Kun molemmat haastattelut ovat ohi, ei työpaikan saajan nimeä syystä tai toisesta ilmoiteta heti. Silti Smith uskoo, että työpaikan saajalla on täsmälleen 3 kolikkoa taskussaan.

Smithillä on hyvä perustelu käsitykselleen. Jos hänen käsityksensä on vielä tosi, seuraa perinteisen näkemyksen nojalla, että hän tietää, että työpaikan saajalla on täsmälleen 3 kolikkoa taskussaan. Ajatellaan, että on käynyt seuraavasti. Johtaja päättikin kaikkien yllätykseksi, että Jones saa työpaikan. Lisäksi, aivan sattumalta, Jonesillakin on taskussaan täsmälleen 3 kolikkoa. Tässä tapauksessa Smithillä todellakin on oikeutettu tosi käsitys, joten vaikuttaa siltä, että jos klassinen näkemys pitää paikkaansa, niin Smith tietää, että työpaikan saajalla on täsmälleen 3 kolikkoa taskussaan.

Monet filosofit, Gettier etunenässä, ovat tehneet yllä esitetystä tarinasta ja muista vastaavista sen johtopäätöksen, että perinteisessä näkemyksessä on jotakin vikaa. Tarina ei tunnu kuvaavan tilannetta, jossa Smithillä on tietoa, vaan tilanteen, jossa Smithillä on tosi uskomus ja vain sattumalta oikeaan uskomukseen ohjanneet perustelut.

Perinteiselle tiedonanalyysille on esitetty monia parannuksia tarkoituksena estää Gettier-tyyppiset ongelmat. Jotkut filosofit ovat etsineet neljättä ehtoa, jonka lisääminen tekisi perinteisestä tiedon analyysistä hyväksyttävän. Toiset ovat taas yrittäneet esittää niin kutsutun reliabilistisen tietoteorian, analysoiden sanan "tieto" merkitystä korvaten perinteisen oikeutusehdon jonkinlaisella luotettavuusehdolla. Tällaisista teorioista on mainetta kerännyt muiden muassa Robert Nozickin teoria. Niin kutsutussa hyve-epistemologiassa, jonka tunnetuimpiin kehittäjiin kuuluu Linda T. Zagzebski, puolestaan tarkastellaan käsityksen muodostajan ominaisuuksia.

[muokkaa] Tietoteoreettinen skeptisismi

Pääartikkeli: Skeptisismi

Tietoteoreettinen skeptisismi eli epäily on aina ollut jossakin muodossa olennaisena osana tietoteoriassa. Tietoteoreettinen skeptikko epäilee, tai esiintyy kuten epäilisi, tiedon mahdollisuutta yleensä. Skeptikko tarjoaa perusteluja näkemykselleen tai ainakin pyrkii osoittamaan, ettei vastakkainen näkemys ole perustellumpi kuin hänen omansa. Jos skeptikko onnistuu pyrkimyksissään, hän on osoittanut, ettei tietoväitteillä voi olla järkiperäisiä perusteluja.

[muokkaa] Skeptiset perustelut

Skeptikon tarjoamat todistelut perustuvat ajatukselle, että voimme kuvitella tilanteita, joissa tietona pitämät käsityksemme olisivatkin epätosia. Tilanne voisi olla esimerkiksi tieteisfiktiosta tunnettu tieteellinen koe jossa aivomme olisi erotettu kehostamme, upotettu ravinneliuokseen ja niitä sähköisesti ärsyttämällä meille muodostettaisiin täsmälleen samat aistimukset kuin nyt. René Descartes taas kirjoitti pahasta demonista joka tekee parhaansa johtaakseen meidät harhaan.

Tutustumista skeptikon todisteluun helpottaa, kun otamme käyttöön seuraavat lyhennysmerkinnät väitteille:

p: Tiedän, että luen tekstiä tietokoneelta.

q: Tiedän, että en ole aivot ravinneliuoksessa.

Edellisten lauseiden tietoväitteistä p:n on tarkoitus edustaa sellaista, joka on tosi, jos ylipäänsä tiedän yhtään mitään. Väitteitä, kuten "luen tekstiä tietokoneelta", joiden epäileminen arkikokemuksen valossa vaikuttaa mielettömältä, kutsutaan joskus moorelaisiksi tosiasioiksi. q puolestaan viittaa skeptiseen skenaarioon.

Nyt skeptisen todistelun perusta voidaan esittää ytimekkäässä muodossa:

1. Jos p, niin q;
2. ¬q;
3. Siis: ¬p.

Yllä rivit 1 ja 2 edustavat todistelun alkuehtoja eli oletuksia, 3 on skeptinen johtopäätös. Esitetyssä muodossa todistelu on muodoltaan moitteeton modus tollendo tollens. Jos siis emme ole valmiit hyväksymään skeptistä johtopäätöstä, ehkä muiden perustelujen vuoksi, meidän on siis kiistettävä toinen alkuehdoista. Filosofisessa kirjallisuudessa on paljon esimerkkejä erilaisista yrityksistä näyttää, että meillä on hyviä syitä pitää jompaakumpaa alkuehtoa epätotena.

[muokkaa] Skeptisten perustelujen arvostelu

Skeptisiä todisteluja vastaan on filosofian historiassa hyökätty useaan otteeseen, tunnetuimpina Descartes, Immanuel Kant ja G. E. Moore. Jo Aristoteles ihmetteli tapaa, jolla skeptikot eivät kuitenkaan elä epäilynsä mukaan. Jyrkkä skeptisismi näyttää johtavan myös käsitteellisiin ristiriitoihin.

Viime aikoina naturalistiset tietoteoriat ovat pyrkineet vastustamaan skeptisiä todisteluja luonnontieteen näkökulmasta. Myös perinteisemmät tavat yrittää kumota tietoepäilyä viehättävät edelleen monia filosofeja.

[muokkaa] Miten tietoa hankitaan

[muokkaa] Rationalismi

Pääartikkeli: Rationalismi

Rationalismin eli järkeisajattelun mukaan totuuteen pääsee järkeilyllä. Dialektiikka on Sokrateen rationalistinen menetelmä, jossa vuoropuhelulla yritetään päästä totuuden ytimeen. Platonistisen käsityksen mukaan todellisuus on perimmältään idealistinen, eli tosi tieto on pelkkiä ideoita ideoiden maailmassa. Ideoihin pääsee käsiksi ainoastaan järkeilemällä ja päättelemällä.

René Descartes päätteli myöhemmin, että ulkoinen todellisuus saattaisi hyvin olla pelkkää unta ja että kaikki aistihavainnot saattaisivat pettää, joten pelkkä päättely ja epäily olivat kaiken puhtaan tiedon perusta. Descartesin mukaan tosi idea on selkeärajainen ja tarkka.

[muokkaa] Empirismi

Pääartikkeli: Empirismi

Empirismin eli kokemusajattelun mukaan totuuteen päästään vain tekemällä riittävästi havaintoja. David Hume oli jopa sitä mieltä, että kausaliteetille ei ole minkäänlaista pohjaa kokemuksessamme eikä kokemuksen pohjalta tehdyillä yleistyksillä ole muuta perustelua kuin arkikokemus. Vaikka joka aamu olemme nähneet auringon nousevan, emme voi päätellä niin tapahtuvan myös huomenna. Olemme yksinkertaisesti tottuneet ajattelemaan näin, mutta tieteellinen todiste se ei ole.

Empirismiin liittyvät naturalistiset tietoteoriat.

[muokkaa] Kantilaisuus

Pääartikkeli: Kantilaisuus

Immanuel Kant arvosteli sekä rationalismia että empirismiä yksipuolisesta näkemyksestä. Hän arvosteli rationalismia siitä, että järkeilyllä saavutettuja ideoita voi verrata vain havaintoihin. Toisaalta myös ideat ovat havaintojen tuloksia.

Hän toisaalta arvosteli empirismiä siitä, että havaintojen käsitteellistämisellä päästään tulokseen, joka ylittää äärellisen havaintokyvyn rajat. Toisaalta myöskään empirismi ei ole puolueetonta, vaan tietoisuuden rakenteet ja sisältö vaikuttavat havaintokokemukseen.

[muokkaa] Pragmatismi

Pääartikkeli: Pragmatismi

C. S. Peirce laajensi tietoteoriaa käytännön tasolle. Hän uskoi, että parhaiten todellisuudesta sai tietoa toimimalla ja että tiedon tärkein arviointiperuste oli sen toimivuus.

Peirce ei ollut sitä mieltä, että pragmatismi voisi laajentaa käsityskyvyn rajoja. Hänen perusväitteensä oli, että mikäli toimintamme onnistuu tietyllä tavalla, tulee maailman vastata toiminnan kannalta tärkein osin oletuksiamme.

[muokkaa] Tietoteorian käsitteitä

• Lähestymistapoja tietoon
  • Autonomismi: tietoteoria edeltää todellisuuden luonnetta koskevaa tutkimusta
  • Naturalismi: kaikki on periaatteessa luonnontieteellisesti selitettävissä, tietoteorian on nojattava tieteen ja kokemuksen tarjoamaan tietoon
• Tietoteoreettinen skeptisismi
  • Lokaali skeptisismi: kieltää tiedon mahdollisuuden jostain asiasta
  • Globaali skeptisismi: kieltää kaiken tiedon mahdollisuuden
  • Fallibilismi: globaalin skeptisismin muoto, joka kieltää erehtymättömyyden
  • Muotoja
    • Akateeminen skeptisismi: mitään ei voida tietää, ihmisillä voi olla vain uskomuksia
    • Pyrrhonistinen skeptisismi: myös uskomuksista tulee pidättäytyä
• Uskomusten oikeutusteoriat
  • Fundamentalismi: on olemassa perususkomuksia, joista muut uskomukset riippuvat
    • Radikaali fundamentalismi: perususkomukset ovat erehtymättömiä, kumoamattomia tai epäilyksettömiä
    • Maltillinen fundamentalismi: perususkomukset voivat kumoutua, jos toisin todistetaan
  • Koherentismi
    • Positiivinen koherentismi: uskomusten oikeutus vaatii perusteita eli muiden uskomusten tukea
    • Negatiivinen koherentismi: uskomukset ovat oikeutettuja, ja perusteet voivat vain kumota oikeutuksen
  • Reliabilismi: tiedon tuottavan prosessin luotettavuus oikeuttajana
    • Hyvereliabilismi: uskomus on oikeutettu, kun se on tulos älyllisten hyveiden käyttämisestä
  • Internalismi ja eksternalismi
  • Metodismi ja partikularismi

[muokkaa] Katso myös

• Kognitiotiede
• Tieto

[muokkaa] Viitteet

1. ↑ Lammenranta, 1993: 72–75.
2. ↑ Niiniluoto, 1980: 73–77.
3. ↑ Lammenranta, 1993: 36–41.
4. ↑ Gettier, Edmund 1963: Is Justified True Belief Knowledge? — Analysis 6 (23. vsk.), s. 121–123.

[muokkaa] Kirjallisuutta

• Chisholm, Roderick M. (1989): Theory of Knowledge. Third Edition. (First edition 1966). Englewood Cliffs, New Jersey: Prentice Hall. ISBN 0139141502.

• Pihlström, Sami (1996): Structuring the world: The issue of realism and the nature of ontological problems in classical and contemporary pragmatism. Väitöskirja, Helsingin yliopisto. Acta philosophica Fennica, vol. 59. Helsinki: Societas philosophica Fennica. ISBN 951-9264-27-2.

• Zagzebski, Linda T. (1996): Virtues of the Mind: An Inquiry into the Nature of Virtue and the Ethical Foundations of Knowledge. Cambridge University Press, Cambridge. ISBN 0-521-57060-3.

[muokkaa] Keskeisiä suomenkielisiä teoksia tietoteoriasta

• Lammenranta, Markus (1993): Tietoteoria. (2. painos 1994, 3. painos 1997.. Gaudeamus, Helsinki. ISBN 951-662-572-X.

• Niiniluoto, Ilkka (1980): Johdatus tieteenfilosofiaan: Käsitteen- ja teorianmuodostus. (2. painos 1984. – 3. painos 2002.. Helsinki: Otava. ISBN 951-1-05435-X.

• Niiniluoto, Ilkka (1984): Tiede, filosofia ja maailmankatsomus: Filosofisia esseitä tiedosta ja sen arvosta. Helsinki: Otava. ISBN 951-1-08016-4.

[muokkaa] Muuta suomenkielistä tietoteoreettista kirjallisuutta

• Churchland, Patricia Smith (2004): Neurofilosofia. (Brain-Wise: Studies in Neurophilosophy, 2002.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra Cognita. ISBN 952-5202-81-X.

• Deutsch, David (1997): Todellisuuden rakenne. (The Fabric of Reality: The Science of Parallel Universes and Its Implications, 1997.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen.. Helsinki: Terra Cognita. ISBN 952-5202-05-4.

• Hellsten, Sirkku – Lammenranra, Markus (toim.) (1997): Tieto. Ajatus, 53. Suomen filosofinen yhdistys, Helsinki Tunniste=ISBN 951-9264-32-9.

• Kieseppä, I. A. – Pihlström, Sami – Raatikainen, Panu (toim.) (1996): Tieto, totuus ja todellisuus: Kirjoituksia Ilkka Niiniluodon 50-vuotispäivän kunniaksi. Gaudeamus, Helsinki. ISBN 951-662-664-5.

• Moore, George Edward (1965): Etiikan peruskysymyksistä. Suomentaneet S. Albert Kivinen ja Jaakko Hintikka. (A Defence of Common Sense, 1925; Proof of an External World, 1939; Ethics, 1912.. {{{Julkaisija}}}.

• Niiniluoto, Ilkka (1994): Järki, arvot ja välineet: Kulttuurifilosofisia esseitä. 2. painos 2001. Helsinki: Otava. ISBN 951-1-13060-9.

• Pihlström, Sami (2002): Kokemuksen käytännölliset ehdot: Kantilaisen filosofian uudelleenarviointia. Helsinki: Yliopistopaino. ISBN 951-570-532-0.

• Pihlström, Sami & Kristina Rolin & Floora Ruokonen (toim.) (2002): Käytäntö. Suomen filosofisen yhdistyksen tutkijakollokvio Helsingissä 10.–11.1.2002. Helsinki: Yliopistopaino. ISBN 951-570-531-2.

• Rydman, Jan (toim.) (2005): Suhteellista?: Einsteinin suhteellisuusteorian jalanjäljillä. (Tieteen päivät 2005). Helsinki: Yliopistopaino. ISBN 951-570-622-X.

• Vihmanen, Liisa, Anssi Kuusela & Ilkka Niiniluoto (1996): Lukion elämänkatsomustieto. Ihminen totuuden etsijänä. (6. painos 2005.). Helsinki: Edita. ISBN 951-37-1796-8.

• Wittgenstein, Ludwig (1975): Varmuudesta. Suomentanut Heikki Nyman. Taskutieto, 124. (Über Gewißheit, 1969.). WSOY, Helsinki. ISBN 951-0-06646-X.

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Stanfordin filosofinen sanakirja: (englanniksi)
  • Epistemology
  • The Analysis of Knowledge

• Routledge Encyclopedia of Philosophy: Epistemology (englanniksi)
• Catholic Encyclopedia: Epistemology (englanniksi)