Baruch Spinoza
Wikipedia
Baruch Spinoza (latinaksi Benedictus de Spinoza) (24. marraskuuta 1632 — 21. helmikuuta 1677) oli hollantilainen filosofi, jonka vanhemmat olivat Espanjan vainoja paenneita juutalaisia. Spinoza pyrki erottamaan uskonnon ja filosofian (Tractatus theologico-politicus, 1670) ja luomaan rationalistisen eettisen ja poliittisen teorian (Ethica ordine geometrico demonstrata, 1674, suom. Etiikka). Hän on yksi 1600-luvun suurimpia rationalisteja Descartesin ja Leibnizin ohella, ja tunnetuimman teoksensa Etiikan ansiosta yksi merkittävimpiä eetikoita.
Spinozan teokset, samoin kuin hänen rationalistiaikalaistensa, soveltavat matemaattisia menetelmiä ja muotoa kaikkeen filosofiaan. Ammatiltaan Spinoza oli linssien hioja, mikä oli sekin mielenkiintoinen tutkimusala aikana, jolloin teleskoopit ja tähtitiede kehittyivät nopeasti. Spinozaa pidetään valistuksen tienraivaajana ja nykyaikaisen raamattukritiikin perustajana. Spinozan käsitys muun muassa Jumalasta ja ruumiin ja sielun samuudesta johtivat hänet kuitenkin vuosisadoiksi ajattelun valtavirran ulkopuolelle. Hänen teoksensa olivat sata vuotta hänen kuolemansa jälkeen laajalti tuhottavien kirjojen listoilla.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Elämä
Spinoza syntyi suureen sefardijuutalaiseen perheeseen, joka oli Amsterdamissa asuvia Portugalin juutalaisia, hänen äidinkielensä oli näin portugali. Hänen isänsä Michael oli kauppiaana juutalaisyhteisössä. Vuonna 1649 hänen velipuolensa Isaac kuoli, ja Baruchin piti ottaa tämän työ kaupassa. Vuonna 1654 myös isä Michael kuoli, ja perheen pojat jatkoivat liikettä nimellä "Bento y Gabriel de Spinoza".
Spinoza sai ortodoksijuutalaisen kasvatuksen opiskellen teini-iässä muun muassa talmudkoulussa, jossa hän perehtyi heprealaiseen kirjallisuuteen. Kriittisen ja tiedonhaluisen luonteensa vuoksi hän päätyi kuitenkin pian konfliktiin juutalaisyhteisön kanssa. Aluksi hän sai huonon maineen näkemyksistään, jotka olivat lähellä panteismia ja neutraalia monismia. 27. heinäkuuta 1656 Spinoza julistettiin "suureen pannaan" (cherem), jossa hänet suljettiin juutalaisyhteisön ulkopuolelle luopumuksen ja kerettiläisyyden vuoksi — hän oli esittänyt, että Jumala oli luonnon ja maailmankaikkeuden mekanismi, jolla ei ollut persoonallisuutta, ja että Raamattu oli metaforinen ja allegorinen teos, jota käytettiin Jumalan luonteen opettamiseen. Kummatkin näkemykset perustuivat kartesiolaisuuteen.
Synagoogasta erottamisen jälkeen Spinoza otti käyttöön etunimen Benedictus, joka oli latinalainen vastine hänen nimelleen Baruch. Hän asui ja työskenteli jonkin aikaa Franciscus van den Endenin koulussa, jossa hän oppi latinaa ja modernia filosofiaa. Koulussa hän luki muun muassa Terentiuksen näytelmiä, mikä vaikutti hänen teostensa latinaan. Hän opiskeli myös linssinhionnan taidon. Linssien hionnalla Spinoza hankki mukavan elannon. Hän sai myös pieniä mutta säännöllisiä lahjoituksia ystäviltään.
Tänä aikana Spinoza tutustui myös joihinkin kollegiantteihin, jotka olivat epädogmaattinen ja interdenominationaalinen lahko, joka suuntautui rationalismiin, sekä mennoniitteihin ja kveekareihin. Hänen ympärilleen alkoi vähitellen syntyä ajattelijoiden piiri. 1660-luvun alkupuolella Spinozan nimi tuli laajemmin tunnetuksi, ja lopulta hänen luonaan kävivät muiden muassa Leibniz ja Henry Oldenburg. Hän oli kirjeenvaihdossa viimeksi mainitun kanssa lopun ikäänsä.
Spinozan ensimmäinen julkaisu oli vuonna 1663 ilmestynyt Renati des Cartes Principiorum Philosophiae joka käsitteli Descartesin filosofiaa, mutta esitteli myös joitakin hänen omia ideoitaan. Hän oli kirjoittanut kuitenkin jo aiemmin teoksia, joita levitettiin pienessä piirissä tai julkaistiin vasta kuoleman jälkeen. Vuonna 1665 Spinoza kirjoitti Oldenburgille, että oli aloittanut työt uuden kirjan, Tractatus theologico-politicuksen, parissa. Se julkaistiin anonyyminä vuonna 1670. Ennen Tractatusta hän oli kirjoittanut Etiikasta jo ensimmäisen version. Panostus Tractatukseen sen sijaan saattoi johtua ajankohdan poliittisesta tilanteesta — Ranska oli hyökännyt Alankomaihin vuonna 1665.
Koska Tractatus theologico-politicus ja sen esittämä tulkinta kartesiolaisuudesta saivat kielteisen julkisen vastaanoton, Spinoza pidättäytyi julkaisemasta lisää teoksia. Spinoza oli kuitenkin osannut varautus kielteiseen julkisuuteen — teos oli julkaistu anonyyminä, ja sen painopaikaksi oli merkitty valheellisesti Hampuri. Teos kiellettiin vuonna 1674 samaan aikaan muun muassa Hobbesin Leviathanin kanssa. Spinoza oli muutenkin luonteeltaan varovainen. Hänellä oli sinettisormus, jossa oli hänen nimikirjaimensa, ruusu sekä sana "caute" (latinaa, "varovaisuus"). Kaikki muut hänen kirjoituksensa julkaistiin vasta hänen kuolemansa jälkeen hänen ystäviensä kokoamassa Opera Postuma -teoksessa. Etiikka valmistui vuonna 1675, mutta sitäkään ei voinut julkaista Spinozaan kohdistuneen vihan vuoksi. Tractatus politicus puolestaan jäi keskeneräiseksi.
Vuonna 1669 Spinoza muutti Amsterdamista Haagiin. Vuonna 1673 hänelle tarjottiin professorin virkaa Heidelbergin yliopistossa. Spinoza kuitenkin kieltäytyi, koska halusi säilyttää riippumattomuutensa. Leibniz ja Spinoza tapasivat vuonna 1676, vuotta ennen Spinozan kuolemaa, Haagissa ja keskustelivat Etiikasta, joka oli juuri ilmestynyt. He eivät ilmeisesti päässeet yhteisymmärrykseen monestakaan asiasta. Spinoza kuoli vuonna 1677 ennenaikaisesti, mahdollisesti sen vuoksi, että oli hengittänyt linssien hiomisen seurauksena lasipölyä.
Elämäntavoiltaan Spinozaa on kuvattu vaatimattomaksi ja nöyräksi yksineläjäksi. Tämän filosofin perikuvamaisuuden joutuivat myös hänen vastustajansa myöntämään jo varhain.
[muokkaa] Filosofia
Spinozan mukaan aineellinen luonto voidaan johtaa muutamasta perusmääritelmästä ja aksioomasta. Spinoza esitti filosofiansa Etiikka-teoksessaan matemaattisena menetelmänä, aksioomineen ja todistuksineen. Nykyajan perspektiivistä teoksen logiikka on melko ontuvaa. Spinozan käyttämät käsitteet ovat niin epäselviä, että on vaikea nähdä, seuraavatko hänen päätelmänsä todella hänen asettamistaan premisseistä.
Spinoza luokitteli tiedon lajit kolmeen luokkaan: (1) luulo (mielikuvat, mielikuvitus, auktoriteettiusko yms.), (2) järjen tieto (tiede) ja (3) suora tieto luonnosta, intuitio. Spinozan mukaan Jumala on Luonto ja ihmisen tarkoitus on Jumalan, siis Luonnon (Olemassaolon ja siis itsensä) ymmärtäminen. Koska koko deterministinen maailma, luonto, on Jumala, mikään ei voi tapahtua toisin kuin se tapahtuu,. Hieman stoalaisten tapaan Spinoza ajatteli, että determinismin hyväksyminen auttaa yksilöä olemaan sinut maailmankaikkeuden kanssa.
Joitakin Spinozan filosofisia mielipiteitä olivat:
- Jumala on sama kuin luonnollinen maailma, eikä jumaluudella ole persoonallisuutta.
- Luonnollinen maailma on ikuinen.
- Hyvän ja pahan välillä ei ole todellista eroa.
- Kaikki tapahtuu välttämättä niin kuin se tapahtuu. Ei ole olemassa vapaata tahtoa missään substantiaalisessa mielessä. Ihmisen vapaus koostuu siitä tai sikäli, kuin hän näkee kaiken tapahtuvan adekvaatit (eli oikeat) syyt.
- Kaikki ihmisten ja muiden eläinten tekemä on tietyllä tavalla erinomaista ja jumalallista.
- Kaikki oikeudet ovat peräisin valtiolta.
- Ihmiset voivat käyttää eläimiä miten tahansa ihmiskunnan hyväksi.
[muokkaa] Yksi substanssi
Spinoza katsoi, että Jumala ja luonto olivat kaksi nimeä samalle todellisuudelle, nimittäin yhdelle jakamattomalle ja äärettömälle substanssille, joka on koko maailmankaikkeuden perustana. Hänen argumenttinsa tällaisen yhden jakamattoman substanssin puolesta eteni näin:
- Premissi 1: Substanssi on olemassa eikä voi olla riippuvainen mistään muusta ollakseen olemassa.
- Premissi 2: Kaksi substanssia eivät voi jakaa samaa attribuuttia.
- Todistus: Jos ne jakavat attribuutin, ne olisivat samanlaisia. Näin ne voitaisiin erottaa vain moodinsa perusteella. Tällöin ne olisivat kuitenkin riippuvaisia moodistaan ollakseen yksilöitäviä. Tällöin substanssi olisi riippuvainen omasta moodistaan, mikä olisi ristiriidassa premissin 1 kanssa. Tämän vuoksi kaksi substanssia eivät voi jakaa samaa attribuuttia.
- Premissi 3: Substanssin voi aiheuttaa vain joku joka on samanlainen kuin se itse, eli joku joka jakaa sen attribuutin.
- Premissi 4: Substanssia ei voida aiheuttaa.
- Todistus: Jonkun asian vai aiheuttaa vain joku joka on samanlainen kuin kyseinen asia, eli joku joka jakaa sen attribuutin. Mutta premissin 2 mukaan kaksi substanssia eivät voi jakaa yhtä attribuuttia. Siksi substanssi ei voi olla aiheutettu.
- Premissi 5: Substanssi on ikuinen.
- Todistus: Jos substanssi ei olisi päättymätön (eli aiheuttamaton ja ikuinen) ja rajaton, se olisi päättyvä ja rajallinen. Mutta olla rajoitettu on sama kuin olla riippuvainen. Mutta premissin 1 mukaan substanssi ei voi olla riippuvainen mistään muusta. Siksi substanssi on päättymätön.
- Johtopäätös: Voi olla vain yksi substanssi.
- Todistus: Jos olisi olemassa kaksi ikuista substanssia, ne rajoittaisivat toisiaan. Tämä toimisi pidäkkeenä, jolloin ne olisivat riippuvaisia toisistaan. Mutta premissin 1 mukaan ne eivät voi olla riippuvaisia toisistaan. Siksi ei voi olla kahta substanssia.
Spinoza katsoi, että tämä Deus sive Natura ("Jumala tai Luonto") oli olento, jolla oli äärettömän monta attribuuttia, joista ajattelu ja ulottuvaisuus olivat kaksi. Spinozan mukaan kaikki vähäisemmät "oliot" tai kappaleet eivät olleet osia tästä yhdestä substanssista, vaan ne olivat sen modifikaatioita tai moduksia. Tällöin esimerkiksi yksittäinen ihminen ei ollut oma substanssinsa, vaan tämä yksi substanssi kyseisen ihmisen moduksessa — luonto modifikoituneena tämän ihmisen ruumiiksi, ja Jumala modifikoituneena tämän ihmisen ymmärrykseksi tai mieleksi.
Spinoza oli monisti, eli hän katsoi sielun ja ruumiin olevan sama asia, siis nykyaikaisesti tulkittuna sielu on aineen ilmiö, aineesta johtuva ja aineen tuotos. Tämä monismi voidaan nähdä vastauksena 1600-luvun suureen ongelmaan mieli- ja ainesubstanssien suhteesta, minkä Descartesin filosofia oli nostanut esille. Spinozan filosofiassa mieli ja aine ovat todellisuuden (Jumalan) "attribuutteja". Attribuutteja jumalalla on loputtomasti hänen täydellisen luonteensa vuoksi, mutta ihmiset tuntevat niistä vain ajattelun (mielen) ja ulottuvaisuuden (aineen). Koska nuo kaksi ovat saman asian eri puolia, on kaikilla ainetason ilmiöillä vastineensa mielitasolla ja toisin päin. Esimerkiksi jos ainetasolla kivi putoaa, on mielitasolla tästä vastineena Jumalan ajatus tuosta samasta tapahtumasta. Spinozan näkökulmaa kutsutaan neutraaliksi monismiksi, ja se on historiallisesti merkittävä panpsykistinen ratkaisu mielen ja ruumiin ongelmaan.
[muokkaa] Determinismi
Spinoza oli perinpohjainen deterministi joka katsoi, että kaikki mikä tapahtuu, tapahtuu välttämättömyydestä, eikä mikään voi tapahtua toisin kuin se tapahtuu. Tämä johtuu siitä, koko deterministinen maailma, luonto, on Jumala, joka on täydellinen. Myös inhimillinen käyttäytyminen oli täysin määrättyä, ja inhimillinen vapaus oli kykyämme tietää, että kaikki meissä on määrättyä ja kykyämme ymmärtää, miksi toimimme niin kuin toimimme. Vapaus ei siis ole mahdollisuus sanoa "ei" sille, mitä meille tapahtuu, vaan mahdollisuus sanoa "kyllä" ja ymmärtää täydellisesti miksi asioiden tulisi todellakin tapahtua niin. Muodostamalla tarkoituksenmukaisia käsityksiä tekemisistämme, tunteistamme ja affektioistamme (mielenliikutuksistamme), meistä tulee aikaansaannostemme tarkoituksenmukaisia syitä, joko sisäisiä tai ulkoisia, mikä saa aikaan aktiivisuuden lisääntymisen (passiivisuuden vastakohtana). Tämä tarkoittaa, että meistä tulee sekä vapaampia että enemmän Jumalan kaltaisia (Etiikka II, Prop. 49, Scholium).
Spinozan filosofialla on paljon yhtäläisyyksiä stoalaisuuteen siinä, että kummatkin pyrkivät toimimaan terapeuttisesti neuvomalla, kuinka ihmiset voivat saavuttaa onnellisuuden (stoalaisille eudaimonian). Spinozan ajattelu kuitenkin poikkeaa stoalaisista yhdessä merkittävässä kohdassa: hän hylkäsi ehdottomasti heidän väitteensä siitä, että järki voisi voittaa tunteet. Spinoza väitti päinvastoin, että tunteen voi voittaa vain vahvempi tunne. Hänelle ratkaiseva ero oli aktiivisten ja passiivisten tunteideen välillä, ensin mainitun sisältäessä rationaalisesti ymmärretyt tunteet ja jälkimmäisen sisältäessä ne, joita ole ymmärretty. Hän katsoi myös, että tieto passiivisten tunteiden todellisista syistä voi muuntaa sen aktiiviseksi tunteeksi, mikä ennakoi Sigmund Freudin psykoanalyysiä.
[muokkaa] Etiikka
Spinozan teoksen Tractatus de intellectus emendatione alussa on kuvattu hänen eettisen filosofiansa ydin, se mitä hän piti todellisena ja lopullisena hyvänä. Spinoza oli ajattelumaailmaltaan relativistinen eli ajatteli, ettei mikään ole hyvää tai pahaa, ihmiset ainoastaan subjektiivisesti kokevat asiat sellaisina. Joku henkilö saattaa esimerkiksi ajatella, että paahdetut maapähkinät ovat hyvänmakuisia, ja siksi ne ovat hänelle hyvää. Joku toinen taas saattaa olla allerginen pähkinöille, joten hänelle ne ovat pahaa. Spinozan ajatus oli, että asioissa, kuten pähkinöissä, ei ole sisäänrakennettuna mitään hyvää tai pahaa. Asiat ovat hyviä tai pahoja ainoastaan suhteessa siihin, että ihmiskunta katsoo hyväksi luokitella asioita näiden mukaan. Tämän vuoksi hän katsoi muiden filosofisten eettisten pyrkimysten menneen hakoteille.
Sen sijaan Spinoza uskoi omaan deterministiseen maailmankaikkeuteensa, jossa "kaikki asiat luonnossa etenevät tietyn välttämättömyyden mukaan ja mitä suurimmalla täydellisyydellä". Tämän vuoksi hänen maailmassaan mikään ei tapahtunut sattumalta, eikä ymmärrys toiminut satunnaisuuksien mukaan. Maailmankaikkeudessa kaikki mikä tapahtuu tuli olioiden välttämättömästä luonnosta, tai Jumalasta ja luonnosta. Kaikki tämä oli täydellistä. Jos asiat vaikuttivat epätäydellisiltä, se johtui vain vaillinaisesta näkemyksestämme todellisuudesta.
Spinoza ajatteli, että vaikka ihminen toimii vain itsesuojeluvaiston ohjaamana, järkevä oman edun tavoittelu ei välttämättä ole muiden etujen vastaista. Koska itsesuojeluvaistoa ei voi asettaa valtion harteille, Spinozan filosofiassa valtion merkitys on pienempi kuin Hobbesilla. Järki — joka mahdollistaa hyveen — on itsesuojeluvaiston ja ymmärryksen yhdistelmä. Spinozan mukaan epäitsekkäät ja hurskaat teot tuli tehdä "pelkällä järjen ohjauksella". Spinozan järjestelmä opetti myös, että tieto Jumalasta taivuttaa meidät "tekemään niitä asioita joihin rakkaus ja hurskaus meitä houkuttavat".
[muokkaa] Panteismikysymys (Pantheismusstreit)
Vuonna 1785 Friedrich Heinrich Jacobi tuomitsi omassa teoksessaan Spinozan panteismin. Jacobi väitti, että Spinozan oppi oli puhtaan materialistinen, koska luonto ja Jumala eivät ole mitään muuta kuin laajennettua substanssia. Jacobille tämä oli valistusajan rationalismin tulos, eikä se voinut johtaa muuhun kuin täydelliseen ateismiin ja nihilismiin. Moses Mendelssohn oli eri mieltä Jacobin kanssa sanoen, että teismin ja panteismin välillä ei ole todellista eroa. Koko kysymyksestä tuli tuon ajan Euroopassa merkittävä filosofinen ja uskonnollinen huolenaihe. Jacobi syyttikin Mendelssohnia spinozismista.
[muokkaa] Teokset
- Korte Verhandeling (1657-1660)
- Tractatus de intellectus emendatione ("Tutkielma ymmärryksen parantamisesta") (1661)
- Renati des Cartes Principiorum Philosophiae ("René Descartesin filosofian periaatteet") (1663)
- Tractatus theologico-politicus ("Teologis-poliittinen tutkielma") (1670)
- Etiikka (Ethica ordine geometrico demonstrata, "Etiikka geometriseen tapaan esitettynä", 1674)
- Tractatus politicus ("Poliittinen tutkielma") (1676-1677)
- Compendium Grammatices Linguae Hebraeae (heprean kielioppi)
- Epistolae (75 kirjettä)
- Opera Posthuma (jälkeenjääneet teokset latinaksi, julkaistu kuoleman jälkeen 1677)
- Nagelate Schriften (jälkeenjääneet teokset hollanniksi, julkaistu kuoleman jälkeen 1677)
[muokkaa] Vaikutus
Muutama kymmenen vuotta Spinozan kuoleman jälkeen, 1600-ja 1700-lukujen vaihteessa, hänen maineensa oli edelleen huono. Muun muassa Pierre Bayle luonnehti häntä jumalattomaksi ateistiksi, jonka oppi oli paitsi "hirvittävä ja absurdi", myös täysin päinvastainen siihen nähden, mitä normaali järki sanoi. Päinvastoin kuin esimerkiksi kartesiolaisuus, johon Spinozan oppi perustui, hänen ajattelunsa ei koskaan saanut laajalti tunnustettua asemaa, vaan häneen viitattiin usein Hobbesin ohella ateistin perusesimerkkinä. Gilles Ménage jopa vertasi häntä Kainiin "kirouksen merkkeineen" kaikkineen.
Asennoituminen Spinozan ajattelua kohtaan alkoi muuttua vasta 1700-luvun loppupuolella. Panteismi- eli spinozismikiista oli yksi esimerkki siitä, kuinka jotkut alkoivat vähitellen omaksua Spinozan ajatuksia. Spinozisteihin kuuluivat muun muassa Goethe, Hölderlin, Novalis ja Schleiermacher. Spinozismi liittyi erityisesti 1800-luvun romantiikkaan. Suurimmissa ylistyksissä Spinozaa pidettiin lähes pyhimyksenä.
Albert Einstein sanoi, että Spinoza oli filosofi joka oli vaikuttanut eniten hänen maailmankuvaansa (Weltanschauung). Spinoza katsoi Jumalan (äärettömän substanssin) olevan sama kuin luonto, ja Einstein uskoi samoin persoonattomaan jumaluuteen. Samoin kuin Spinoza, hänkin oli sitä mieltä, että kaikella on syynsä. Einsteinin halu ymmärtää luontoa fysiikan kautta voidaan nähdä Jumalan mietiskelynä. Myös Arne Næss, syväekologisen liikkeen isä, sanoi saaneensa paljon inspiraatiota Spinozan töistä.
1900-luvun lopulla kiinnostus Spinozaan kasvoi Euroopassa, usein vasemmistolaisista tai marxistisista näkökulmista. Merkittävät filosofit, kuten Gilles Deleuze, Antonio Negri ja Étienne Balibar ovat kukin kirjoittaneet Spinozasta. Samoin Stuart Hampshire ja H. H. Joachim ovat kirjoittaneet merkittäviä englanninkielisiä tutkimuksia Spinozasta. Muita filosofeja, joihin Spinoza on vaikuttanut, olivat Constantin Brunner ja John David Garcia.
Alankomaiden korkein ja arvostetuin tieteellinen palkinto on nimeltään Spinozapremie (Spinoza-palkinto). Spinozan kuva oli tuhannen guldenin setelissä, joka oli käytössä Alankomaissa euron käyttöönottoon vuoteen 2002 saakka.
[muokkaa] Katso myös
- Intuitio ja filosofit
- Liberalismi
- Spinozismi
[muokkaa] Kirjallisuutta / Lähteitä
- Lucas, P. G., Some Speculative and Critical Philosophers, p. 119 in I. Levine (ed.), Philosophy, Odhams, London, 1960.
- Pietarinen, Juhani: Ilon filosofia: Spinozan käsitys aktiivisesta ihmisestä. Helsinki: Yliopistopaino, 1994.
- Scruton, Roger: Spinoza. Helsinki: Otava, 2000.
- Spinoza, Benedictus de: Etiikka. Suomennos, esipuhe ja selitykset Vesa Oittinen. Helsinki: Oy Gaudeamus Ab, 1994.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Joel Kuortti: Vahvaa etiikkaa — arvostelu Etiikasta Agricolassa
- Rauno Huttunen: Spinoza — Jumala eli luonto — arvostelu Etiikasta
- Marko Grönroos: Spinoza — Suurista filosofeista jaloin ja rakastettavin
- Vesa Oittinen: Spinoza ja "ekosofia", Elonkehä 10/2000
- Internet Encyclopedia of Philosophy: Spinoza (englanniksi)
- Stanford Encyclopedia of Philosophy: (englanniksi)
| Vaikutusvaltaisimpia läntisiä filosofeja |
|
Sokrates | Platon | Aristoteles | Augustinus | Tuomas Akvinolainen | Thomas Hobbes | René Descartes | Baruch Spinoza | John Locke | Gottfried Leibniz | George Berkeley | David Hume | Jean-Jacques Rousseau | Voltaire | Immanuel Kant | G. W. F. Hegel | Arthur Schopenhauer | Karl Marx | Søren Kierkegaard | John Stuart Mill | Friedrich Nietzsche | Bertrand Russell | Ludwig Wittgenstein | Edmund Husserl | Martin Heidegger |
