Miekka

Wikipedia

Keskiaikaisia miekkoja

Miekka on lähitaisteluun tarkoitettu ase, joka koostuu kahvasta (eli väistimestä ja ponnesta) ja terästä. Miekkoja on hyvin monentyyppisiä: isommat, raskaammat miekat ovat kahden käden miekkoja, kun taas pienempiä voi käyttää yhdellä kädellä. Miekan terä on yleensä noin 30–120 senttimetriä pitkä ja tyypillisesti kaksipuolinen. Miekka valmistetaan yleensä teräksestä, varhaisemmat valmistettiin pronssista. On ollut myös kivestä ja puusta tehtyjä lyömäaseita, jotka ovat muistuttaneet miekkoja, kuten obsidiaanikiven palasista ja puuvarresta valmistettu maquahuitl ja macana joita käyttivät lähinnä asteekkisoturit sekä joissain tapauksissa muut eteläamerikkalaiset intiaaniheimot.

Miekkaa käytetään joko pistoaseena, lyömäaseena tai molempina miekkatyypistä riippuen.

[muokkaa] Perinteisen suoran lyömämiekan osat

Viikinkiajan miekkoja

Miekan "perusrunko" on metallinen säilä. Säilä koostuu terästä, ja kahvan sisälle ulottuvasta kapeahkosta ruodosta.

Terä (tunnettu myös nimellä tutkain) on litteä, sen reuna tai reunat leikkaavat. Terän leveä puoli on lape. Lape tunnetaan myös miekansyrjänä. Lappeessa saattaa olla ura, virheellisesti myös veriuraksi kutsuttu, joka keventää terää; veren ohjaamisen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Yksiteräisen miekan teroittamatonta puolta sanotaan hamaraksi tai seläksi.

Muu paitsi terä lasketaan yleensä kuuluvaksi kahvaan eli västiin. Kädensija eli kourain on tehty miekanruodon ympärille, esimerkiksi kietomalla nahkavyötä tai kiinnittämällä irrallinen puinen osa. Kädensijan päässä miekanruoto on kiinnitetty päästään nuppiin takomalla, ruuvikiertein tai muulla miekan tyypistä ja tekoajankohdasta riippuvalla tavalla.

Nuppiin kuuluu ponsi, kahvan varsinainen pää, ja joskus ponnenalus ponnen ja kouraimen välissä. Ponnen tehtävä on tasapainottaa miekka sekä pitää kourain kiinni ruodossa, että estää miekkaa luiskahtamasta kädestä. Sen painoa muuttamalla voidaan myös hienosäätää miekan tasapainoa, liikkuvuutta ja käyttäytymistä.

Kourainta ja terää erottaa sivuille työntyvä väistin. Alun perin väistimen tehtävä oli lähinnä estää kättä liukumasta terälle, mutta kun varhaisella keskiajalla miekkaa alettiin käyttää enemmälti myös torjumiseen, väistimen pituutta kasvatettiin jotta terää pitkin liukuvia iskuja olisi helpompi pysäyttää sekä suojaamaan asekättä iskuilta.

Tuppi eli huotra (tunnettu myös nimellä putki) ei ole suoranaisesti miekan osa, mutta se on ollut ajoittain tärkeä lisävaruste. Huotra on miekan säilytyssuoja ja kantolaukku, joka peittää terän, mutta jättää kahvan näkyviin, jotta miekka olisi helppo vetää esiin. Huotran tarkoitus on helpottaa miekan mukana pitämistä, estää terää vahingoittamasta miekan kantajaa ja suojella sitä itseään turhilta kolhuilta, kosteudelta ja muulta vahingolta. Huotra on usein kiinnitetty vyötärölle vyöllä tai olkapäältä lantiolle vartalon yli kulkevalla hankkiluksella, "rähinäremmillä".

[muokkaa] Käyttö

Miekka oli pitkään merkittävä ase sotatantereilla. Lyhyytensä takia se ei kuitenkaan ollut juuri koskaan sotilaiden pääase, toisin kuten salkoaseet, keihäät ja jouset. Miekkaan turvauduttiin kuitenkin lähitaistelussa, mikäli taistelu pitkittyi ja muuttui käsikähmäksi ja vastustajaa ei ollut saatu nujerrettua varsinaisen pääaseen voimin, sillä ahtaassa tilassa miekka on ylivoimaisesti käyttökelpoisin ase. Miekat kävivät melko käyttökelvottomiksi ritareiden panssareiden paksuuntuessa, minkä ansiosta sotavasarat yleistyivät myöhemmällä keskiajalla. Nykyisin, tuliaseiden syrjäytettyä miekat sodankäynnissä, sotilaat käyttävät miekkaa lähinnä juhlallisissa tilanteissa, kuten paraateissa. Miekan eräänlaisena seuraajana sotilasaseena toimii kiväärikaliiperisiin aseisiin liitettävä pistin.

[muokkaa] Urheilu

Miekkailu on nykyisin urheilulaji ja aktiivisia miekkailun harrastajia on ainakin Helsingissä, Jyväskylässä, Hämeenlinnassa ja Turussa. Eri miekkailulajit kuuluvat myös olympialajeihin. Miekkaa käytetään joissain budolajeissa (kendo) tai erilaisissa yksinsuoritettavissa liikesarjoissa (iaido). Myös eurooppalaisia historiallisia miekkataistelutaitoja harjoitellaan monilla paikkakunnilla, Suomessa opetusta voi saada Helsingissä, Turussa, Jyväskylässä, Lappeenrannassa ja Tampereella. Erilaisia miekkataitoja on opetettu lähes kaikkialla maailmassa, mm. Persiassa, Koreassa ja Kiinassa, mutta näitä miekkailulajeja ei juurikaan opeteta Suomessa.

Urheilumiekkailussa varusteet ovat seuraavat:

valkoinen miekkailupuku ja -housut
hansikas miekkakädessä
miekkailumaski
sopivat sisäjalkineet
vartalojohto, joka kiinnitetään sähköisiin merkinantolaitteisiin
miekka

Eurooppalaisen ja aasialaisen historiallisen miekkailun varusteet ovat täysin tehtävistä harjoitteista kiinni. Joissain lajeissa ei käytetä lainkaan kontaktia, jolloin voidaan harjoitella ilman suojavarusteita. Iaido on hyvä esimerkki tällaisesta lajista. Toisissa lajityypeissä taas käytetään kovaa kontaktia ja tällöin on käytettävä enemmän suojavarusteita sekä turvallisimpia aseita. Esimerkiksi japanilaisessa kendossa ja keskiajan elävän historian yhdistyksen, SCA-seuran piirissä käytävissä kamppailuissa käytetään suojaavia varustuksia ja rottinkisia keppejä miekkojen sijasta onnettomuuksien välttämiseksi. Miekkailulajien harrastajien keskuudessa käydään keskustelua siitä, muistuttaako nykyaikainen miekkailuharrrastus enää lainkaan ns. "oikeaa historiallista miekkailua". Ilman kontaktisparraamista jää miekkailusta pois monia tärkeitä elementtejä, tosin ollaan montaa mieltä myös siitä kuinka paljon "miekkailua" on jäljellä lajeissa joissa käytetään pyöreitä keppejä leikkaavien, litteiden teräsmiekkojen sijasta.