Sija
Wikipedia
| Sijamuodot (muokkaa) |
|---|
| Abessiivi - Ablatiivi - Absolutiivi - Adessiivi - Adverbiaali - Akkusatiivi - Allatiivi - Benefaktiivi - Datiivi - Delatiivi - Distributiivi - Eksessiivi - Ekvatiivi - Elatiivi - Ergatiivi - Essiivi - Finaali - Formaali - Genetiivi - Illatiivi - Inessiivi - Instruktiivi - Instrumentaali - Kausaali - Kausatiivi - Komitatiivi - Komparatiivi - Latiivi - Lokatiivi - Modaali - Multiplikatiivi - Nominatiivi - Oppositiivi - Partitiivi - Prepositionaali - Prolatiivi - Separatiivi - Situatiivi - Sosiatiivi - Sublatiivi - Superessiivi - Superlatiivi - Temporaali - Temporaalinen distributiivi - Terminatiivi - Translatiivi - Vokatiivi |
Morfologinen sija eli sijamuoto (kaasus) on nominin taivutusmuoto. Sen avulla ilmaistaan nominin suhdetta lauseen muihin jäseniin.
Jotkin kielitieteen suuntaukset, mm. sijakielioppi, nimittävät sijoiksi myös todellisten lauseiden pohjana olevan merkitysrakenteen kategorioita eli syväsijoja. Niitä oletetaan olevan pieni, rajallinen määrä ja ne voivat todellisissa ilmauksissa toteutua eri tavoin. Esimerkiksi syväsija väline ilmaistaan suomen kielessä usein morfologisella adessiivisijalla (Avasin oven avaimella), mutta joskus myös nominatiivilla (Avain avasi oven).
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Syntymekanismi
Sijamuotokategoriat ja niiden tunnukset voivat olla ikivanhoja. Esim. indoeurooppalaisissa ja uralilaisissa kielissä on sijapäätteitä, jotka voidaan palauttaa jopa varhaisimpiin pääteltävissä oleviin kantakielivaiheisiin. Näistä sijapäätteistä ei siis varmuudella tiedetä, palautuvatko ne itsenäisiin sanoihin.
Monissa kielissä on myös sijoja, jotka ovat osoitettavissa kieliopillistumisen tuloksiksi. Sijojen muodostuminen on tällöin osa laajempaa kiertokulkua, jossa sanan ja sijapäätteen muodostama kokonaisuus leksikaalistuu postpositioksi ja muuttuu lopulta aidoksi sijapäätteeksi. Kierros voi alkaa uudelleen, kun uusista sijamuodoista muodostuu jälleen leksikaalistuneita adverbeja. Havainnollinen esimerkki sijojen syntymekanismista on itämerensuomalaisten kielten kanssa-postpositiosta muodostunut komitatiivi. Alun perin sana kanssa on ollut kansa-sanan inessiivimuoto (kansassa), mutta on myöhemmin leksikaalistunut postpositioksi. Viron kielessä kehitys on edelleen jatkunut ja postpositiosta on muodostunut sijapääte -ga, esimerkiksi kalaga ’kalan kanssa’. Vastaavasti vatjassa komitatiivin sijapääte on -kaa, esimerkiksi kalaakaa, ja liivissä -ks, esimerkiksi kalaks. Karjalassa ja vepsässä komitatiivi on syntynyt vastaavalla tavalla, mutta sijapäätteen pohjana on ollut kera-postpositio, josta on muodostunut genetiivin kanssa sijapääte -nke, esimerkiksi kalanke. Suomen puhekielessä on yleistynyt viime aikoina uusi komitatiivi, esimerkiksi kalankaa ’kalan kanssa’, mutta sen mahdollinen kehittyminen aidoksi osaksi suomen kielen sijajärjestelmää vaatii hyvin pitkän ajan – jopa satoja vuosia, kuten muissakin itämerensuomalaisissa kielissä.
[muokkaa] Luokittelu
Sijat voidaan jakaa merkityksensä ja käyttötarkoituksensa mukaan ryhmiin. Suomalaisessa kielioppitraditiossa on totuttu erottamaan toisistaan kieliopilliset sijat ja paikallissijat.
[muokkaa] Kieliopilliset sijat
Kieliopillisiksi sijoiksi nimitetään sijoja, joilla ilmaistaan keskeisimpien lauseenjäsenten, kuten subjektin tai objektin, tehtäviä.
[muokkaa] Nominatiivi
Nominatiivi (latinan verbistä nominare ’nimetä’) eli nimentö ilmaisee akkusatiivikielissä tekijää eli lauseen subjektia. Suomen kielessä nominatiivi on päätteetön ja monikon tunnuksena on -t.
[muokkaa] Akkusatiivi
Akkusatiivi (latinan verbistä accusare ’syyttää’) eli kohdanto ilmaisee akkusatiivikielissä tekemisen kohdetta eli lauseen objektia. Suomessa sen pääte on yksikössä -n, monikossa -t ja joissakin pronomineissa -t. Yksikön päätteen samannäköisyys genetiivin kanssa on äännekehityksestä johtuva sattuma.
[muokkaa] Genetiivi
Genetiivi (latinan verbistä gignere ’synnyttää, luoda’) eli omanto ilmaisee omistajaa. Suomessa sillä on myös monia muita tehtäviä. Sen sijapääte on yksikössä -n ja monikossa -in, -en, -den, -ten tai -tten. Genetiivi on hyvin yleinen sijamuoto eri kielissä.
[muokkaa] Datiivi
Datiivi (latinan verbistä dare ’antaa’) ilmaisee tekemisen vaikutusaluetta. Suomessa ei ole erillistä datiivia, vaan sen asemesta käytetään tavallisesti allatiivia (annoin ruokaa kissalle) tai genetiiviä (sinun täytyy lukea). Datiivi kuuluu mm. liivin, saksan, unkarin ja venäjän sijamuotoihin.
[muokkaa] Ergatiivi
Ergatiivi (latinan sanasta erga ’kohtaan’) ilmaisee transitiivisen verbin subjektia. Se esiintyy ns. ergatiivikielissä, joita ovat mm. baski, sumeri, samoa, berberikielet, eskimo-aleuttilaiset kielet sekä monet Australian ja Kaukasian alueen kielistä.
[muokkaa] Absolutiivi
Absolutiivi ilmaisee transitiivisen verbin objektia ja intransitiivisen verbin subjektia. Se esiintyy ergatiivin parina ergatiivikielissä ja on tavallisesti päätteetön sija. Absolutiivia pidetään yleensä nominin perusmuotona kielessä, jossa ei ole nominatiivia.
[muokkaa] Paikallissijat
Paikallissijojen, toisin kuin kieliopillisten sijojen, lauseopillinen tehtävä on aina samantapainen: paikallissijaiset lauseenjäsenet toimivat useimmiten adverbiaaleina eli verbin tai koko lauseen määritteinä, joilla ilmaistaan esim. paikkaa tai aikaa.
Paikallissijat ilmaisevat sijaintia, liikettä johonkin paikkaan tai liikettä sieltä pois. Näiden kolmen merkityksen mukaisesti käytetään yleisnimityksiä olosija, tulosija ja erosija. Tulo- ja erosijoja voidaan yhteisesti nimittää suuntasijoiksi. Mm. uralilaisissa kielissä tällaisia kolmen paikallissijan sarjoja syntyy usein useampiakin. Tällöin voidaan, kuten monissa uralilaisissa kielissä, erottaa toisistaan sisä- ja ulkopaikallissijat: esim. suomen sisäpaikallissijat (inessiivi, elatiivi, illatiivi) ilmaisevat kolmiulotteisen kappaleen sisällä olemista tai kiinteää yhteyttä, ulkopaikallissijat (suomen adessiivi, ablatiivi, allatiivi) päällä, ulkopinnalla tai lähistöllä olemista. Vepsässä ja unkarin murteissa tunnetaan paikallissijasarja, jolla ilmaistaan jonkun luona olemista, luokse menemistä tai luota tulemista.
Paikallissijoilla, kuten paikan ilmauksilla yleensäkin, on usein myös temporaalinen eli aikaa ilmaiseva tehtävä. Lisäksi paikallissijoilla voi olla habitiivisia eli omistusta tai hallussapitoa ilmaisevia tehtäviä (suomessa ulkopaikallissijat, permiläisissä kielissä samantapaiset ns. l-sijat). Tehtäviltään eriytyneempien sijasarjojen syntyessä alkuperäisten paikallissijojen jatkajat voivat jäädä ns. yleisinä paikallissijoina käyttöön esim. abstraktimpiin tehtäviin (kuten alkuperäisen uralilaisen lokatiivin jatkaja suomen essiivinä ja alkuperäisen separatiivin jatkaja suomen kielen partitiivina).
Sijaintia tai liikettä ilmaisevien tehtäviensä lisäksi paikallissijoilla on vähemmän konkreettisia tehtäviä esim. tilanilmauksissa tai ns. rektioadverbiaaleissa (so. tietyn verbin määritteen on oltava tietyssä sijassa, esim. suomessa uskoa-verbin yhteydessä illatiivissa).
Olo-, ero- ja tulosijojen lisäksi joissain uralilaisissa kielissä on paikallissijoja, jotka ilmaisevat esim. liikettä kohteen ohi tai kautta (mm. suomen prolatiivi), kohdetta kohti (approksimatiivi), kohteeseen asti (terminatiivi) tms.
