Unkarin kieli

Wikipedia

Unkari
Muu nimi	madjaari
Omakielinen nimi	magyar
Englanti	Hungarian
Ranska	hongrois
Tiedot
Alue	Unkari, Itävalta, Kroatia, Romania, Slovenia, Serbia ja Montenegro, Slovakia, Ukraina
Virallinen kieli	Unkari, Slovenia, Vojvodina, Euroopan unioni
Puhujia	14,5 miljoonaa
Sija	66.
Kirjaimisto	latinalainen
Kielenhuolto
Kielitieteellinen luokitus
Kielikunta	uralilaiset kielet
Kieliryhmät	suomalais-ugrilaiset kielet ugrilaiset kielet
Kielikoodit
ISO 639-1	hu
ISO 639-2	hun
SIL	HNG
Ohje

Unkari on uralilainen kieli. Yhdessä obinugrilaisten mansin ja hantin kanssa se muodostaa kielikuntansa ugrilaisen kieliryhmän. Unkari on suomen kielen kaukainen sukulainen, mutta sukulaisuudesta huolimatta eivät kielet sanojen tasolla ole kovin läheisiä. Yhtäläisyyksiä löytyy lähinnä lauserakenteista ja sanojen taivutukseen perustuvasta tavasta täsmentää niiden tehtävää lauseessa.

Unkaria puhuu 14-15 miljoonaa ihmistä. Unkarin kymmenen miljoonan asukkaan lisäksi paljon unkarinkielisiä asuu Unkaria ympäröivissä valtioissa: Romaniassa, Slovakiassa, Ukrainassa, Serbiassa, Kroatiassa, Itävallassa ja Sloveniassa. Unkarin omakielinen nimi on magyar.

Sisällysluettelo

1 Historia
2 Kirjaimet ja äänteet
- 2.1 Unkarilaisten nimien taivuttaminen suomen kielessä
3 Kielioppi
4 Vaihtoehtoiset teoriat
5 Katso myös
6 Aiheesta muualla

[muokkaa] Historia

Unkarin vaiheista ennen Eurooppaan saapumista tiedetään hyvin vähän. Unkaria puhunut kansa asutti Mustanmeren pohjoispuolisia aroja turkkilaisten heimojen kanssa. Tuolloin unkariin lainautui sanoja turkkilaisista kielistä; mm. unkari polveutuu turkkilaisesta heimonnimestä on-ogur 'kymmenen nuolta'. 800-luvun lopulla ratsastajina tunnetut unkarilaiset muuttivat Tonavan halkomaan Karpaattien altaaseen - jossa nykyinenkin Unkarin valtio sijaitsee - jolloin uudet naapurit, eräät slaavilaiset kielet ja saksa, alkoivat vaikuttaa unkarin kehitykseen.

Suomen ja unkarin kielien sukulaisuutta ruvettiin tutkimaan jo 1600-luvulla. Budapestin yliopiston Suomalais-ugrilainen oppituoli perustettiin jo vuonna 1872. Helsingin yliopiston Suomalais-ugrilaiselle laitokselle perustettiin puolestaan unkarin kielen lehtoraatti vuonna 1924.

Unkari on ainoa suomalais-ugrilainen kieli, jolla tiedetään olleen oma kirjoitusjärjestelmä jo esikristillisenä aikana. Katso Unkarilaiset riimut.

[muokkaa] Kirjaimet ja äänteet

Unkarilla on lähes foneettinen ortografia: kukin äänne kirjoitetaan aina yhdellä tavalla. Kirjoitukseen käytetään latinalaisia kirjaimia. Unkarilaiset aakkoset ovat

a, á, b, c, cs, d, dz, dzs, e, é, f, g, gy, h, i, í, j, k, l, ly, m, n, ny, o, ó, ö, ő, p, q, r, s, sz, t, ty, u, ú, ü, ű, v, w, x, y, z, zs

Aakkosia - ja äänteitä - on siis paljon enemmän kuin suomessa. Yhteiset kirjaimet lausutaan kummassakin kielessä samalla tavalla seuraavia poikkeuksia lukuun ottamatta:

lyhyt a lausutaan tummempana kuin suomessa; huulet ovat samassa asennossa kuin o:ta lausuttaessa, mutta kieli on a:n asennossa [ɒ]
lyhyt e on avoimempi ja muistuttaa suomen ä:tä [ɛ]
s on suhuässä eli š [ʃ]

Suomesta puuttuvia äänteitä ovat esimerkiksi erilaiset suhuäänteet, joista monet kirjoitetaan usean kirjaimen yhdistelmällä:

sz, suomalainen s [s]
z, soinnillinen s [z]
zs, soinnillinen š eli ž [ʒ]
c, "ts" [ts]
cs, "tš" [tʃ]
dz, "dz", unkarin c:n soinnillinen pari [dz]
dzs, "dž", unkarin cs:n soinnillinen pari (esim. engl. "jungle") [dʒ]

Y-kirjaimet esiintyvät nykyunkarin kielessä ainoastaan kirjainyhdistelmissä. Ny [ɲ] on liudentunut n eli palataalinen n-äänne, sama kuin espanjan ñ. Ty [c] ja gy [ɟ] ovat palataalisia klusiileja, ts. niitten ääntymiskohta on kitalaessa. Ty on soinniton ja gy soinnillinen. Erona t:hen ja d:hen on, että kielen keskiosa on kitalakea vasten, josta se ääntymishetkellä päästetään irti aivan kuten t ja d hampaista tai hampaiden ja ikenien rajalta. Alkujaan myös ly on ollut samaan tapaan palataalinen l-äänne, mutta nykyisessä yleiskielessä se lausutaan kuten j.

Pitkiä vokaaleita ei kahdenneta kuten suomessa, vaan pituutta osoittaa aksentti kirjaimen päällä; ü:n ja ö:n tapauksessa kaksi aksenttimerkkiä. Pitkät vokaalit äännetään suurin piirtein kuin suomessakin, eli mm. á vastaa aa:ta, mutta on hieman avoimempi, ja é vastaa ee:tä, mutta on suljetumpi eli i-mäisempi (vrt. saksan painollisen tavun e). Lyhyet ja pitkät a:t ja e:t ovat siten soinniltaan hieman erilaisia.

[muokkaa] Unkarilaisten nimien taivuttaminen suomen kielessä

Kielitoimiston suosituksen mukaan (Kielikello 2/1985) vieraat nimet, joiden äänneasu päättyy konsonanttiin ja kirjoitusasu vokaaliin, saavat ääntämyksensä mukaisen taivutuspäätteen, mutta kirjoitettaessa toimitaan ikään kuin kirjoitusasun loppuvokaali olisi ääntyvä. Sääntö koskee unkarinkielisistä sanoista erityisesti konsonantteihin gy, ty, ny ja ly päättyvien sanojen taivutusmuotoja: esimerkiksi genetiivi sanasta Nagy (joka tarkoittaa "suurta") kirjoitetaan Nagyn ja illatiivi Nagyyn. Sanat äännetään joka tapauksessa välivokaali i:n kanssa, eli suurin piirtein "nadjin" ja "nadjiin". Juuri tämä suuri ääntämyksen ja kirjoitusasun ero sekä välivokaali i:n huomiotta jättäminen on syynä siihen, miksi myös muita käytäntöjä on olemassa. Toisaalta kielitoimiston ratkaisua voidaan perustella tietynlaisella suomen kielen lainalaisuuksia noudattavalla systemaattisuudella, jossa käytäntöä ei tarvitse perustella vieraan kielen ominaispiirteillä.

Unkarin kielen tuntijoilla on kuitenkin tapana käyttää erilaista kirjoitusasua, koska gy, ly, ny ja ty ovat unkarissa konsonantteja, eikä y esiinny koskaan vokaalina (paitsi eräiden sukunimien vanhanaikaisissa kirjoitusasuissa). Käytetyt muodot ovat Nagy'in ja Nagy'ia tai Nagyin ja Nagyia; edelliset ovat kenties hieman yleisempiä. Heittomerkin käyttöä puolustaa se näkökohta, että siinä käy hyvin esille, mikä osa sanaa on nimeä ja mikä taivutusta, ja samalla se kiinnittää lukijan huomion sanan tavallisuudesta poikkeavaan äänneasuun. Toisaalta sen käyttö on siksi epäloogista, että heittomerkkiä käytetään suomen kielessä yleensä vain sellaisen loppukonsonantin perässä, joka jätetään lausumatta (esim. ranskankielisissä nimissä).

Toinen unkarinkielisten sanojen taivutuksessa huomattava seikka ovat pitkät loppuvokaalit, nimissä etenkin -ó ja -ő. Esim. Unkarin rahayksikön käytöstä pois jääneen sadasosan nimi oli pengő. Tämän oikea partitiivimuoto on pengőtä ja oikea illatiivimuoto pengőhön. Samoin yleisessä miehen etunimessä László viimeinen äänne on pitkä o.

[muokkaa] Kielioppi

Unkarissa käytetään paljon päätteitä ja etuliitteitä, joten se luokitellaan agglutinoivaksi kieleksi. Sanoilla ei ole sukua. Pääpaino on suomen tavoin aina sanan ensimmäisellä tavulla. Sivupainoa esiintyy lähinnä yhdyssanojen sanarajoilla.

Kieleen on kehittynyt runsas joukko kieliopillisia sijoja; lukumäärä riippuu käytetyistä kriteereistä, mutta sijoja on joka tapauksessa enemmän kuin suomessa, esimerkiksi kolmisenkymmentä. Unkarissa on suomen kaltainen paikallissijojen järjestelmä. Järjestelmään tosin kuuluu yhdeksän sijaa suomen kuuden asemasta. Sisä- ja ulkosijojen lisäksi unkarissa on kolme superpositiosijaa, jotka ilmaisevat jonkin päällä olemista, sieltä lähtemistä tai sinne saapumista. suomen kielen sijamuodot

Ilmeisesti naapurikielten mallista unkariin on omaksuttu artikkelin käyttö. Epämääräistä artikkelia egy käytetään vain yksikössä. Sama sana tarkoittaa numeroa yksi. Monikossa artikkelin puuttuminen ilmaisee epämääräisyyttä. Määräinen artikkeli on joko a tai az. Se on erityiskäyttöön valjastettu pronomini az, suomeksi 'tuo' tai 'se'. Lyhyttä muotoa käytetään konsonanttien edellä. Alkujaan määräistä artikkelia on ilmeisesti käytetty satunnaisesti samoin kuin se-sanaa suomessa, mutta se on nykyään pakollinen tunnetuista asioista puhuttaessa.

[muokkaa] Vaihtoehtoiset teoriat

Kaikki eivät ole aina olleet vakuuttuneita unkarin kielen uralilaisuudesta. Unkarin on epäilty kuuluvan mm. turkkilaisiin kieliin. Tähän ovat antaneet aihetta lukuisat turkkilaiskielistä lainatut sanat sekä yhteiset piirteet, kuten suffiksoiva morfologia ja vokaalisointu, joka tosin esiintyy myös muissa uralilaisissa kielissä, mm. suomessa. Nämä rakennepiirteet ovat kuitenkin typologisesti määräytyviä eli yksinkertaisesti tiettyyn rakennetyyppiin kuuluvan kielen ominaisuuksia. On myös koetettu perustella turkkilaisten (tai laajemmin altailaisten) kielten sukulaisuutta koko uralilaisen kielikunnan kanssa; nämä vertailut kaatuvat materiaalin puutteeseen, eli mahdolliseen yhteiseen kantakieleen palautettavissa olevaa sanastoa ei löydy riittävästi. – Unkarin sukukieliksi on lisäksi arveltu japania, sumeria ja hunnien kieltä; jo keskiaikaisen perimätiedon mukaanhan unkarilaisia on pidetty hunnien jälkeläisinä.

Vaihtoehtoisten teorioiden suosion syyt ovat sekä kielelliset (unkarin kielellä ei ole läheisiä sukukieliä, joten yhtäläisyydet sukukielten kanssa ovat maallikolle lähes mahdottomia huomata) että ideologiset. Kansallisromanttinen ajattelutapa rohkaisi näkemään kansan, kulttuurin, rodun ja kielen yhtenä kokonaisuutena, jolle oli löydettävä yksi yhtenäinen alkuperä, mieluusti mahdollisimman loistokas. Ajatus sukulaisuudesta "Euraasian primitiivisimpien kansojen" kanssa (jollaisina suomalais-ugrilaisia kansoja pidettiin) herättikin vastustusta jo 1800-luvulla. Tätä luultavasti edesauttoi se, että tuolloin kielisukulaisuus ja geneettinen sukulaisuus ilman muuta rinnastettiin toisiinsa – nykyään sen sijaan tiedetään, ettei kaukainen kielisukulaisuus useinkaan merkitse kovinkaan läheistä geneettistä sukulaisuutta. Silti viime akoinakin (järjestelmänvaihdoksen jälkeen) eräät tahot ovat rasistiseen sävyyn esittäneet, että teoria suomalais-ugrilaisesta kielisukulaisuudesta olisi ollut poliittinen, ensin Itävallan, sitten Neuvostoliiton vallanpitäjien ylläpitämä salajuoni unkarilaisten nöyryyttämiseksi riistämällä heiltä heidän kunniakas menneisyytensä.

Väitteet unkarin sukulaisuudesta turkkilaiskielten kanssa perustuvat siihen, että unkarissa on hyvin paljon lainasanoja turkkilaiskielistä. Unkarilaisten esi-isät vaelsivat nykyisen Venäjän aroilla n. 500 vuotta, ja koko tuon ajan he olivat kosketuksissa eri turkkilaiskansojen kanssa. Kun unkarilaiset siirtyivät pohjoisen metsästyskulttuurista aron hevoskulttuuriin, on selvää, että uuden kulttuurin sanasto piti lainata turkkilaiskansoilta, jotka jo asuivat aroilla.

Sanojen etymologista tutkimusta hankaloittaa se, että osa pienistä turkkilaisheimoista on myöhemmin kuollut sukupuuttoon tai sulautunut unkarilaisiin. Silti usean sanan turkkilaisperäisyys on kiistaton, vaikka varmaa lähtökieltä ei enää olisikaan. Monen lainan piirteet viittaavat nykyisen tšuvassin kieleen, jolloin loppuja voidaan pitää yleisturkkilaisina. Tšuvassiin viittaavia unkarin sanoja ovat mm. karó ‘seiväs’, sár ‘kura’, sárga ‘keltainen’, sarló ‘sirppi’, szél ‘tuuli’, dél ‘etelä’.

Osa vanhoista turkkilaislainoista liittyy karjankasvatukseen, joka oli uusi asia unkarilaisille, esim. bika ‘sonni’, ökör ‘härkä’, borjú ‘vasikka’, ünő ‘hieho’, tinó ‘nuori härkä’, kos ‘pässi’, kecske ‘vuohi’, tai sen tuotteisiin, esim. sajt ‘juusto’, gyapjú ‘villa’. Myös uudet viljelykasvit tulivat tutuiksi uudessa kulttuuriympäristössä, esim. árpa ‘ohra’, borsó ‘herne’, kender ‘hamppu’, alma ‘omena’, körte ‘päärynä’, gyümölcs ‘hedelmä’, szőlő ‘viinirypäle’. Turkkilaisten vaikutus oli niin vahva, että jopa muutamia ihmiskehoon liittyviä sanoja lainattiin, esim. kar ‘käsivarsi’, térd ‘polvi’, boka ‘nilkka’, gyomor ‘vatsa’, köldök ‘napa’, szakáll ‘parta’, myös csipa ‘rähmä’. Ruumiinosien nimitysten lainautuminen kertoo hyvin tiiviistä kontaktista kansojen kesken.

Unkarin suomalais-ugrilaisuus on ilmeinen vastaväitteistä huolimatta. Monet sanat ovat selvästi samannäköisiä, esim. él – elä(ä), kéz – käsi : käte-, ki – ken, kő – kivi, lesz ‘tulla jksk’ – lie(nee), máj – maksa, megy – men(nä), méz – mesi : mete-, mi – me, négy – neljä, név – nimi, nyel – niel(lä), szem – silmä, szív - sydän, ti – te, új – uusi, vaj – voi, vas 'rauta' – vaski, vér – veri, világ ‘maailma (< valo)’ – valkea. Olennaista ei kuitenkaan ole samankaltaisuus sinänsä vaan äännevastaavuuksien systemaattisuus, ei vain suomen ja unkarin välillä vaan kautta kielikunnan. Yksityiskohtaisella vertailevalla tutkimuksella voidaan osoittaa, että nämäkin sanat ovat samaa alkuperää: agy – aivo, ágy – vuode, csomó - solmu, éj – yö, én – minä, ének – ääni, év ‘vuosi’ – ikä, fa - puu, íj - jousi, had ‘sotajoukko’ – kunta, hal - kala, három – kolme, haszon ‘hyöty’ – kasvaa, hat – kuusi ‘6’, kettő – kaksi, napa – anoppi, nyíl - nuoli, ő – hän, öl – syli, öt – viisi, öv – vyö, ősz – syksy, (sijapääte) -val – väki, velő – ydin. Kuten näistäkin esimerkeistä näkyy, yhteinen sanasto on nimenomaan ns. perussanastoa (ruumiinosien ja sukulaisten nimityksiä, pieniä lukusanoja, perusverbejä, luonnon olioita ja ilmiöitä, alkeellista teknologiaa jne.), eli sitä ainesta, jota vähimmin todennäköisesti lainataan muista kielistä.

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Aiheesta muualla

Wikipédia. Kezdőlap Unkarinkielinen Wikipedia
Suomen ja unkarin kielen sukulaisuudesta Gyula Weöres (1935)
Kielisota Unkarissa (Kielikello, 2002/2: 8–12)
Hungarian 101 Learn Hungarian online (englanniksi)

Uralilaiset kielet

	Euroopan unionin viralliset kielet
	englanti \| espanja \| hollanti \| iiri \| italia \| kreikka \| latvia \| liettua \| malta \| portugali \| puola \| ranska \| ruotsi \| saksa \| slovakki \| sloveeni \| suomi \| tanska \| tšekki \| unkari \| viro