Taistelu Ranskasta

Wikipedia

Taistelu Ranskasta, Ranskan valtaus, Ranskan taistelu tai Ranskan Saksan sota 1940 oli konflikti, jossa natsi-Saksan sotavoimat tuhosivat Ranskan armeijan, ajoivat britit Manner-Euroopasta sekä alistivat Länsi-Euroopan valtansa alle touko-kesäkuussa 1940.

Sisällysluettelo 1 Taustaa 2 Wehrmacht hyökkää 3 Taistelut 10.-20. toukokuuta 4 Taistelut 21.toukokuuta – 12. kesäkuuta 5 Lopputaistelut 13.-24. kesäkuuta 6 Tappiot 7 Lähteet

[muokkaa] Taustaa

Ennen toukokuun 10. päivää länsirintamalla käytiin valesotaa. Sen aikana Saksa valloitti Puolan ja Norjan. Nyt se valmistautui iskuun Ranskaa ja Benelux-maita vastaan. Se keskitti kolme armeijaryhmää Ranskan vastaiselle rajalle. He aikoivat käyttää samaa menetelmää kuin Puolassa eli salamasotaa. Ranskalaisia ja brittejä oli rajan takana vastassa hieman alle miljoona miestä.

[muokkaa] Wehrmacht hyökkää

[muokkaa] Taistelut 10.-20. toukokuuta

Valesota päättyi 10. toukokuuta 1940, kun Wehrmacht aloitti hyökkäyksensä. Saksalaisten Armeijaryhmä A komentajanaan Gerd von Rundstedt hyökkäsi Alankomaihin, joka oli turvautunut puolueettomuuteensa ja yllättyi täysin. Armeijaryhmä B:n komentaja oli Fedor von Bock ja se hyökkäsi Belgiaan ja Armeijaryhmä C komentajanaan Ritter von Leeb teki harhautushyökkäyksiä Maginot-linjaa vastaan. Maavoimien hyökkäystä edelsi raskaat pommitukset. Belgian tärkein rajalinnoitus Eben Emael joutui saksalaisten laskuvarjojääkärien käsiin jo ensimmäisenä päivänä.

Liittoutuneiden suunnitelmien mukaisesti brittien ja ranskalaisten vasen sivusta siirtyi Belgiaan. Tämä helpottaa Rundstedin suunnitelmia hyökätä Ardennien läpi, mikä erottaisi liittoutuneiden Belgiassa olevat joukot Ranskasta olevista. Hyökkäys alkoi 11. päivä. Liittoutuneiden taistelua vaikeuttaa yhteistyön kangertelu belgialaisten ja hollantilaisten kanssa.

Alankomaalaisten vastarinta murtui jo parissa päivässä vaikka he avasivat patojensa sulut ja miinoittivat Reinin suun. Saksalaiset lähestyivät liittoutuneiden Dylen linjaa, kun taas belgialaiset ajettiin Albertin kanaville. Alankomaiden kuningatar Vilhelmiina pakenee Britanniaan 13. toukokuuta. Alankomaat antautuivat Saksalle kahta päivää myöhemmin. Samaan aikaan Wehrmacht eteni Ardennien läpi kohtaamatta juurikaan vastarintaa, sillä liittoutuneet eivät osanneet odottaa suuria sotajoukkoja Ardenneilta. Saksalaiset saavuttivat Meuse-joen jo 12. päivä, jonka ylittäminen avasi tien etenemiselle syvälle Ranskaan. Syöksypommittajat moukaroivat ranskalaisten asemia, kun saksalaiset käyttivät kumiveneitä luodakseen sillanpääasemat Sedaniin ja Dinatiin 13.päivä. Heidän panssarijoukkonsa avasivat tämän jälkeen 75 kilometriä syvän aukon liittoutuneiden linjaan. Tämä iski kiilan Ranskan 9. ja 2. Armeijan väliin, jotka yrittivät tehdä vielä vastarintaa.

15.-20. toukokuuta välillä liittoutuneet vetäytyivät Dylen linjalta Saksan 6. ja 18. Armeijan pakottamina Scheldten linjalle Brysselin länsipuolelle sekä Dendre-joelle. He joutuvat lähtemään Alankomaista. Belgialaiset jatkavat taistelua Antwerpenin ja Brysselin välillä, mutta jotuvat perääntymään Lys-joelle 20. toukokuuta mennessä.

16.toukokuuta Ranskan reserveistä muodostettiin 6. Armeija pysäyttämään Ardenneilta edenneet saksalaiset, mutta se ei kyennyt siihen. Prikaatinkenraali Charles de Gaullen 4. Panssaridivisioonan vastahyökkäys Laon-Montcornetissa epäonnistui 17.-19. päivä. Saksalaiset saavuttivat Cambrainin 18. päivä ja lopulta meren kahta päivää myöhemmin. Liittoutuneiden oli joko katkaistava saksalaispanssarien luoma "käytävä" tai otettava se riski, että etelässä ja pohjoisessa olevat joukot joutuvat erilleen. Päätöksen teko viivästyi liittoutuneiden ylipäällikön erottamisen vuoksi.

[muokkaa] Taistelut 21.toukokuuta – 12. kesäkuuta

Brittitankit taistelivat saksalaisen 7. Panssaridivisioonan kanssa Arrasissa 23. toukokuuta asti. Liittoutuneiden uusi ylipäällikkö päättää vetää joukot pois Belgiasta, kun saksalaisia ei saatu karkotettua "käytävästä". Joukot evakoitiin Boulogneesta ja Calaisista 28. toukokuuta mennessä. Hitler pysäytti von Rundstedtin hyökkäyksen Gravelinesiin säästääkseen panssarinsa Pariisiin suunnatavaan hyökkäykseen. Samalle liittoutuneet valmistelevat evakointia Dunkerquessa, minne oli motitettu miltei 400 000 liittoutuneiden sotilasta. Belgian kuningas Leopold antaa armeijalleen luvan antautua 28. toukokuuta, kun liittoutuneiden joukot oli evakoitu Belgiasta ja näin ollen taistelu menetetty. Pariisissa maanpaossa oleva Belgian hallitus tuomitsee Leopoldin antautumisen ja riistää tältä kuninkuuden. Kahta päivää ennen olivat liittoutuneet aloittaneet evakoinnin Dunkerquen alueelta, Operaatio Dynamon.

Operaatio Dynamo päättyi 4.kesäkuuta. Siinä oli pelastettu 338 226 miestä- kaksi kolmasosaa brittejä- Dunkerquen rannoilta Englannin kanaalin yli. Saksalaiset vangitsevat jäljelle jääneet 40 000 ranskalaista. 5.kesäkuuta Saksa aloitti "ratkaisevan hyökkäyksensä" Ranskaa vastaan 119 divisioonan voimin nimellä Operaatio Punainen. Armeijaryhmä B hyökkäsi pitkin Somme-jokea saavuttaen Seinen Pariisin länsipuolella 9. päivä. Armeijaryhmä A liikkui kohti Mosel-jokea Maginot-linjan takaa ja aloitti hyökkäyksensä Pariisin itäpuolella. Rundstedin panssarit nujertavat ranskalaisen 4. Armeijan ja murtautuvat läpi Chalons-sur-Marnessa 12. kesäkuuta. Ranskan vastaus, Weygand-linja, joka ulottuu pitkin Somme- ja Aisnejokea, pyrkii suojaamaan Pariisia ja sen ympäristöä. Jotkut Ranskan 65 divisioonasta taistelevat kiivaasti, mutta monet ottavat jalat alle ja pakenevat.

10.kesäkuuta noin 11 000 liittoutuneiden sotilasta evakoitiin St.Haverystä ja Le Havresta Englantiin.

Italia päätti hyötyä Ranskan luhistumisesta ja julisti sodan 10.päivä. Tämä veti Italian akselivaltoihin lopullisesti.

[muokkaa] Lopputaistelut 13.-24. kesäkuuta

Pariisi julistettiin avoimeksi kaupungiksi 13. päivä, jotta se säästyisi hävitykseltä. Ranskalaiset vetäytyvät pääkaupungin eteläpuolelle ja jättävät Maginot-linjan. Saksalaiset marssivat Pariisiin 14. päivä. Saksan Armeijaryhmä C aloittaa hyökkäyksensä Maginot-linjan läpi. Saksalaiset etenevät joka suunnassa ja ylittävät Reinin ja Loiren.

Viimeinen liittoutuneiden sotilaiden evakointi Luoteis-Ranskasta alkaa 16.-25. kesäkuuta (Operaatio Ariel). Evakointi pelastaa noin 214 000 sotilasta. Samaan aikaan Ranskan pääministeri Paul Reylaud ei saa hallitustaan jatkamaan taistelua ja vapauttaa Ranskan sen sitoutumisesta Britannian kanssa, ettei se tee erillisrauhaa Saksan kanssa. Ranska hylkää brittien ehdotuksen valtioliitosta maiden välille. Menetettyään kannatuksensa Reynaud eroaa. Uusi pääministeri Henri-Philippe Pétain pyysi Saksan aselepoehtoja 17.päivä kesäkuuta.

20.-21. kesäkuuta italialaiset tekivät hyökkäyksiä pitkin etelärannikkoa sekä pitkin Italian ja Ranskan välistä rajaa. Italia pommitti myös stradegisesti tärkeää Maltan saarta.

Aselepo Ranskan ja Saksan välille allekirjoitettiin 22. kesäkuuta samassa junavaunussa, missä oli solmittu aselepo myös ensimmäisen maailmansodan lopussa (Myöhemmin Hitler antoi tuhota vaunun, jottei sillä tehtäisi enää samanlaisia symbolisia sopimuksia). Ehtojen mukaan Saksa ottaa haltuunsa kaksi kolmasosaa Ranskasta mm. Atlantin rannikon. Etelässä sai toimia ns.Vichyn Ranska, joka sai pitää siirtomaansa. Aselepo Italian kanssa solmittiin 24.päivä, jolloin alkoi tulitauko kaikilla rintamilla. Taistelu Ranskasta oli päättynyt.

[muokkaa] Tappiot

10. toukokuuta alkaen tappiot olivat seuraavat:

• Ranska: yli 85 000 kaatunutta.
• Britit: noin 3500 kaatunutta.
• Saksa: noin 27 000 kaatunutta.

[muokkaa] Lähteet

• Antony Shaw: Toinen maailmansota