Teologia

Wikipedia

Teologia

Osa-alueita
Eksegetiikka Kirkkohistoria Käytännöllinen teologia Systemaattinen teologia Uskontotiede
Uskonnoittain
Juutalainen teologia Kristillinen teologia Islamilainen teologia

Teologia tarkoittaa alun perin jumaluusoppia eli järjestelmällistä jumaluuden ja siihen liittyvien aiheiden tutkimusta (kreikka θεος, theos, "jumala", + λογος, logos, "sana" tai "järki"). Muun muassa Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta määrittelee teologian olevan "uskontoa, erityisesti kristinuskoa tutkiva tiede". Löyhemmässä merkityksessä teologia voi myös tarkoittaa jonkun tietyn uskonnon opillista järjestelmää tai filosofiaa.

Nykyaikainen akateeminen teologinen tutkimus on aikaisempaa teologista tutkimusta uskonnollisista yhteisöistä riippumattomampaa ja luonteeltaan deskriptiivisempää, eli se kuvaa ja tutkii tutkimuskohteena olevan uskonnon uskomuksia aikaisempaa kriittisemmin käyttäen apunaan myös muiden tieteenalojen menetelmiä. Normatiivinen eli uskon sisältöä määrittävä teologia puolestaan kuuluu uskonnollisille yhteisöille itselleen.

Teologia tutkii uskontoa sen omasta lähtökohdastaan, minkä vuoksi jokaisella uskonnolla on oma teologiansa. Tavallisesti teologialla tarkoitetaan erityisesti kristillistä teologiaa, joka tutkii kristinuskon perusteita, eli sen historiaa, sisältöä ja ilmenemismuotoja. Muita tutkittavia uskontoja voivat olla esimerkiksi islam, hindulaisuus, buddhalaisuus ja juutalaisuus. Tutkinnan kohteena ovat myös uskonnollisuuden ilmentymät yleensä yhteiskunnassa, sekä erilaiset uususkonnot. Teologia ei kuitenkaan tavallisesti vertaile uskontoja. Teologian lisäksi uskontoa ja uskomuksia tutkii erillinen vertaileva uskontotiede, joka vertailee uskontoja toisiinsa ottamatta lähtökohdaksi mitään uskontoa erityisesti.

Suomessa teologian maisteriksi valmistunutta kutsutaan teologiksi. Viime aikoina nimitys on kuitenkin ruvennut kattamaan myös monet teologiaa vielä opiskelevat. Useimmat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon papeista ovat suorittaneet vähintään teologian maisterin tutkinnon, eli ovat täten teologeja; osalla on aikaisempi korkeakoulututkinto sekä teologian kandidaation opinnot.

Sisällysluettelo

1 Historia
- 1.1 Termin historia
- 1.2 Teologian historian vaiheita
2 Teologian osa-alueet
3 Teologisia aatevirtauksia
4 Opetus ja tutkimus
- 4.1 Teologia yliopistoissa
- 4.2 Teologian opetus ja tutkimus Suomessa
5 Teologia ja muut uskonnot kuin kristinusko
6 Käsitteitä
7 Katso myös
8 Kirjallisuutta
- 8.1 Oppikirjoja
- 8.2 Muuta kirjallisuutta
9 Aiheesta muualla

[muokkaa] Historia

Teologialla on akateemisten oppiaineiden joukossa ensimmäinen sija edelleen, vaikka syyt ovatkin historialliset, ja teologiset tiedekunnat ovat länsimaiden yliopistoissa yleensä vanhimpia. Monissa maissa (esim. Saksa) teologiset tiedekunnat ovat tunnustuksellisia, mutta Pohjoismaissa on yleisesti noudatettu periaatetta teologisen tiedekunnan tunnustuksettomuudesta — joskin suurin osa esimerkiksi Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan opettajista ja opiskelijoista on luterilaisia.

[muokkaa] Termin historia

Albert Suuri, kristillisten teologien suojeluspyhimys.

Sanan 'teologia' alkuperä on antiikin Kreikassa, jossa se tarkoitti kaikenlaista "jumalien ja kosmologian tutkimista". Termin merkitys on muuttunut huomattavasti sinä aikana kun sitä on käytetty pääasiassa kristillisessä ajattelussa antiikista keskiajan ja valistusajan läpi nykyaikaan.

Kreikassa kaupunkivaltioiden auktoriteetti perustui osaksi niiden uskonnolliseen järjestelmään ja omiin jumaliin. Näin ne jotka pyrkivät esittämään vaikeita kysymyksiä jumalista nähtiin usein harhaoppisina tai jopa "ateistisina". Monet filosofit joutuivat maanpakoon ajatustensa vuoksi, ja Sokrates jopa tuomittiin kuolemaan syytettynä siitä, että hän olisi opettanut nuorisolle ateismia. Sokrateen oppilas Platon kirjoitti useita dialogeja, jotka käsittelivät jumalallisia asioita, mutta myöhemmälle teologialle hänen oppinsa ideoista ja emanaatioista olivat paljon merkityksellisempiä.

Aristoteles luki teologian ontologian ohella yhdeksi metafysiikan osa-alueeksi. Sen tarkoituksena oli jumalan ja jumalallisten asioiden tutkiminen sekä jumalalliseen liittyvät kysymykset, kuten "ensimmäisen liikuttajan" tutkiminen. Tätä kautta termi on päätynyt lukuisiin läntisiin ja itämaisiin uskonnollisiin perinteisiin.

Roomalainen kirjailija Varro jakoi teologian kreikkalaisiin lähteisiin perustuen kolmeen lajiin: myyttiseen, joka käsitteli kreikkalaisiin jumaliin liittyviä myyttejä; rationaaliseen eli järkiperäiseen, johon kuului filosofinen tutkimus jumalista ja kosmologiasta; ja yhteiskunnalliseen, johon kuuluivat riitit ja julkiset uskonnolliset menot.

Kristilliset kirjoittajat alkoivat käyttää termiä omiin tarkoituksiinsa sopivasti. Eräissä Uuden testamentin käsikirjoituksissa Johanneksen ilmestyksen otsikoksi on kirjattu apokalupsis ioannou tou theologou, "Johannes Teologin ilmestys". Tässä yhteydessä sana 'logos' on kuitenkin todennäköisesti tarkoittanut "rationaalisen tutkimuksen" sijasta "sanaa" tai "viestiä". Ho theologos tarkoittaa siis, että kirjoittaja on esittänyt Jumalan paljastaman ilmestyksen, logoi tou theou eli Jumalan sanat — ei sitä, että hän olisi ollut "teologi" sanan nykyisessä merkityksessä.

Muut kristilliset kirjoittajat ovat käyttäneet termiä useissa hieman erilaisissa merkityksissä:

Jotkut latinalaiset kirkkoisät, kuten Tertullianus ja Augustinus seurasivat Varron kolmijakoa.
Joillekin kreikkalaisille kirkkoisille theologia saattoi viitata Jumalan luonteesta ja ominaisuuksista käytyyn keskusteluun.
Joillekin kreikkalaisille kirkkoisille theologia saattoi viitata myös Jeesuksen jumalallisesta olemuksesta käytyyn keskusteluun. Muun muassa Gregorios Nazianzilainen sai nimen "Teologi", koska hän oli Jeesuksen jumaluuden jyrkkä puolustaja.
Keskiajalla theologia saattoi viitata yksinkertaisesti Raamattuun.
Skolastiikassa termi alkoi merkitä kristillisen uskon oppien järkiperäistä tutkimista, ja vielä tarkemmin akateemista oppialaa joka tutki Raamatun ja perimätiedon sisältöä ja yhtenäisyyttä.

Termiä käytetään nykyisin yleensä merkityksissä, jotka ilmenevät määritelmissä kaksi (2) ja viisi (5). Määritelmä (2) viittaa mihin tahansa jumalallisen luonteesta käytyyn keskusteluun tai jopa mihin tahansa uskonnollisten aiheiden käsittelyyn. Tässä merkityksessä teologiaa tekevät omassa elämäntilanteessaan kristilliset seurakunnat koko ajan pohtiessaa kristinuskon merkitystä ja tarkoitusta. Tässä merkityksessä teologia on kristillisen yhteisön tai yksittäisten ihmisten uskonnollista ajattelua, joka pyrkii jäsentämää ja ymmärtämään uskonnollista uskoaan. Määritelmä (5) on useimmiten termin nykyisen käytön taustalla. Silloin sillä tarkoitetaan yliopistoissa harjoitettua kriittistä, akateemista tiedettä, jonka tarkoituksena on kristinuskon tai minkä tahansa muun uskonnon oppien ja toiminnan tutkiminen tai eri uskontojen suhteiden vertaaminen, vaikka viimeksi mainittu on useimmiten vertailevan uskontotieteen alaa. Teologia merkityksessä (2) on teologian merkityksessä (5) tutkimuskohde.

[muokkaa] Teologian historian vaiheita

Klassinen teologia
- Klassinen kreikkalainen teologia (n. 700 eaa.–323 eaa.)
- Hellenistinen teologia (323 eaa.–529 jaa.)

Juutalainen teologia

Kristillinen teologia
- Varhaiskristillinen teologia (n. vuoteen 500)
  - Uuden testamentin teologia, apostolit
  - Patristinen teologia (n. 100 - n. 500)
    - Nikean kirkolliskokousta edeltäneet kirkkoisät
    - Nikean kirkolliskokouksen jälkeinen teologia
    - Khalkedonin kirkolliskokouksen jälkeinen teologia
- Keskiajan teologia (n. 500 - n. 1500)
  - Skolastiikka
- Reformaatio, vastauskonpuhdistus ja reformaation jälkeinen aika (n. 1500 - n. 1750)
  - Protestanttisen ortodoksian aika
- Valistusajan teologia (n.1750 - n. 1900)
- Moderni teologia (n. 1900 -)

Islamilainen teologia

Buddhalainen ajattelu

Hindulainen filosofia

[muokkaa] Teologian osa-alueet

Teologian tutkimusalat voidaan jakaa monella tavalla. Monet näistä jaoista ovat saaneet alkunsa kristinuskon tutkimuksesta, mutta useita niistä on sovellettu myös muiden uskontojen ja useiden uskontojen tutkimiseen.

Yleinen jako kristillisessä teologiassa, joka alla on esitetty, seuraa Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan jakoa:

Eksegetiikka, joka tutkii Raamatun alkutekstejä sekä apokryfisiä tekstejä niiden alkukielillä:

Vanhan testamentin eksegetiikka
Uuden testamentin eksegetiikka

Kirkkohistoria, joka tutkii kristinuskon historiaa:

Yleinen kirkkohistoria
Suomen ja Skandinaavian kirkkohistoria

Systemaattinen teologia, joka tutkii uskonnollisen uskon ilmaisuja, uskonnollista ajattelua ja uskontojen opinkohtia, esimerkiksi:

Uskonnonfilosofia
Dogmatiikka
Ekumeniikka
Missiologia
Teologinen etiikka eli Moraaliteologia, ja sosiaalietiikka

Käytännöllinen teologia, joka tutkii yksilöiden, yhteisöjen ja yhteiskunnan uskonnollista toimintaa ja muodostaa tästä tieteellistä teoriaa, esimerkiksi:

Kirkkososiologia
Liturgiikka
Pastoraalipsykologia
Homiletiikka eli saarnaoppi
Sielunhoito
Kristillinen kasvatus eli uskonnonpedagogiikka tai uskonnondidaktiikka

Uskontotiede tutkii muiden uskontojen alalta, mitä edellä on esitetty kristillisistä teemoista

esim. uskontohistoria, uskontopsykologia, jne...

Pääosa-alueita voidaan periaatteessa soveltaa kaikkiin uskontoihin ja niiden opetuksiin, pyhiin kirjoituksiin ja käytäntöihin. Nämä luokitellaan yleensä uskontotieteen alle. Osa-alueisiin sisältyvät tutkimusalat sen sijaan vaihtelevat uskonnosta riippuen usein paljonkin.

[muokkaa] Teologisia aatevirtauksia

Teologian kenttään kuuluu joitakin aatevirtauksia, joilla on selkeä aatteellinen tarkoitus. Tällaiset teologiset aatevirtaukset ovat ihmisten korostamia teologisia tulkintaperiaatteita, joka muodostaa heidän teologisen ajattelunsa keskuksen. Aatevirtauksina ne eivät ole akateemisen teologisen tieteen osa, mutta niiden vaikutuksesta tieteellinen kysymyksenasettelu on kehittynyt ja kehittyy.

Postmoderneja teologisia aatevirtauksia ovat esim.

Liberaaliteologian suhteen akateemiseen teologiaan tekee monisyiseksi se, että vaikka yhtäältä siinä oli kysymys ideologisesta aatejärjestelmästä, se oli toisaalta välivaihe itse akateemiseen teologiaan. Liberaaliteologiaksi kutsuttiin teologista menetelmää, joka käytti historiallis-kriittisiä metodeja ja tuli siksi liberaaleihin, perinteisestä käsityksistä poikkeaviin teologisiin johtopäätöksiin. Liberaaliteologia on kuitenkin yhä edelleen myös teologinen aatesuunta siinä merkityksessä, että sen kannattajat uskonnollis-aatteellisissa johtopäätöksissään korostavat usein sitoutumista erilaisiin maallisiin ja puhtaasti järkiperäisiin periaatteisiin.

Vapautuksen teologia ja femistiteologia ovat ovat liikkeitä, jotka ovat syntyneet jonkin vallitsevan järjestelmän vastavoimaksi ja pyrkivät vapauttamaan ihmisiä vallitsevan järjestelmän kahlitsevista epäoikeudenmukaisuuksista. Vapautuksen teologia on syntynyt arvostelemaan köyhyyttä ja sitä tukevaa yhteiskunnalista järjestelmää. Feministiteologia puolestaan pyrkii vapauttamaan kristinuskon sen patriarkaalisista ja miehisistä ilmenemismuodoista ja korostaa kristinuskont tulkintaa, jossa nainen on aidosti tasavertainen miehen kanssa.

Käsitteellistä sekaannusta aiheuttaa se, että yhtä hyvin vapautuksen teologia kuin feministiteologia voivat termeinä tarkoittaa sekä tällaisen aatesuunnan aktiivista kannattajaa ja kehittäjää kristillisessä yhteisössä että myös akateemista teologista tutkimusta, joka kyseenalaistaa tieteellisessä teologiassa vaikuttavia epätasa-arvoisia tulkintoja ja luo keskustelua tieteenfilosofisella tasolla. Esimerkiksi eksegetiikassa tutkimuksen näkökulma voi olla feministieksegeettinen, jolloin Raamatun tekstejä tutkitaan niin, että tietoisesti pyritään irrottautumaan perinteisistä mieskeskeisistä tulkintatavoista ja pyritään luomaan objektiivisempi kuva ko. tekstistä tieteellisiä metodeja käyttäen. Tieteellisessä teologiassa (esimerkiksi systemaattisessa teologiassa) voidaan tutkia kirkossa vaikuttavia vapautuksen teologioita. Tällöin tutkimus ei kuitenkaan ole vapautuksen teologiaa, ellei vapautuksen teologian esittämä kritiikki vaikuta tutkimusnäkökulmaan.

Feminististiteologiaa eli teologista naistutkimusta voidaan harjoittaa kaikissa teologisissa tieteissä. Laajimmassa merkityksessään kaikki naisten tekemä tiede on naistutkimusta. Yleensä kuitenkin naistutkimuksella tarkoitetaan feminististä lähestymistapaa. Naistutkimuksen rinnalle on syntymässä myös miestutkimusta. Miestutkimus ammentaa feministisestä kritiikistä ja tutkii samoilla menetelmillä miehiä ja miehiin liittyviä teologisia teemoja. Erityisesti anglo-amerikkalaisessa maailmassa on paljon sukupuolitutkimuksellista (gender) teologiaa, joka sisältää sekä nais- ja mies- että seksuaalisten vähemmistöjen näkökulman.

[muokkaa] Opetus ja tutkimus

Akateemisen teologian tutkimuskohteena on ihmisten uskonnollisen uskon ilmaukset ja erilaiset yksityiset ja yhteiskunnalliset uskon ja uskonnollisen käyttäytymisen ilmenemismuodot menneisyydessä ja nykyaikana. Teologia on humanistinen tiede siinä merkityksessä, että se tutkii ihmistä, ihmisen ajattelua ja toimintaa. Yliopistollisista humanistisista ja käyttäytymistieteellisistä oppiaineista teologisen tutkimuksen erottaa teologisille aineille yhteinen tutkimuskohde: uskonto ja uskonnolliset ilmiöt.

Teologia ei tutki ensisijaisesti uskonnollisen uskon psykologisia syntyprosesseja, sillä se kuuluu psykologian alaan. Kuitenkin on olemassa esimerkiksi uskonnonpsykologiaa ja pastoraalipsykologiaa, joita voidaan harjoittaa teologian piirissä. Teologia ei myöskään tutki "Jumalaa itseään", koska tieteellisillä menetelmillä ei voida tutkia sellaista mistä ei ole kokemusperäistä näyttöä. Jumalan olemassaolon kysymyksiä tutkitaan teoreettisella tasolla uskonnonfilosofiassa.

[muokkaa] Teologia yliopistoissa

Euroopassa teologiaa on perinteisesti opetettu yliopistoissa ja pappisseminaareissa. Protestanttiset valtionkirkot ovat yleensä järjestäneet pappien koulutuksen yhdessä yliopistojen kanssa, kun taas katolinen kirkko on käyttänyt seminaareja. Euroopan maallistuminen on kuitenkin johtanut teologisten tiedekuntien sulkemiseen useissa maissa, kun taas katolinen kirkko on lisännyt yliopisto-opetusta perustamalla useita omia yliopistoja. Saksaa on perinteisesti pidetty yliopistoteologian kärkimaana. Tärkeimmät modernit teologit tulivat Saksasta ja monia kriittisiä teologisia metodeita on kehitetty siellä. Erityisesti Suomessa ja Ruotsissa valtionyliopistoiden teologiset tiedekunnat kouluttavat teologeja yhteiskunnan palvelukseen mm. uskonnonopettajiksi ja tutkijoiksi kirkkojen tehtäviin suuntautuvien rinnalla. Koska yliopistollinen teologia Pohjoismaissa on objektiivista tiedettä ja teologian maisterin tutkinto hyvin yleissivistävä, teologisista tiedekunnista valmistuneet ovat voineet työllistyä myös muun muassa liike-elämän, markkinoinnin ja hallinnon palvelukseen.

Yhdysvalloissa teologiaa ei harjoiteta valtion tuella perustuslain luonteen vuoksi. Teologisia opintoja voi harjoittaa useissa yliopistoissa, mutta niiden akateeminen vapaus teologian suhteen ei aina ole eurooppalaisten yliopistojen tasolla. Mikäli yliopistoa ylläpitävä kristinuskon suuntaus katsoo teologin olevan "harhaoppinen", hänen urakehityksensä saattaa vaikeutua. Yhdysvallat on kuitenkin maailman sotien jälkeen noussut merkittäväksi akateemisen teologian maaksi. Objektiivista tiedettä tekevät yliopistot ja tutkijat voidaan helposti erottaa hengellisistä pappisseminaareista.

Teologian suhde akatemiseen tutkimukseen on erilainen kuin muilla tieteillä, mikä on tuonut myös erilaisia ongelmia. Suurin osa Länsi-Euroopan keskiajalla perustetuista yliopistoista kasvoivat katedraalikouluista ja muista kirkon perustamista laitoksista. Ne oli perustettu nuorten miesten kouluttamiseksi kirkon palvelukseen teologian ja lainopin (usein kanonisen lain) aloilla. Teologia oli näin yliopistojen tärkein oppiaine ja sitä pidettiin "tieteiden kuningattarena" (regina scientiae). Muita aineita, kuten filosofiaa ja vapaita taiteita, opetettiin ensi sijassa teologian tueksi.

Valistusaikana yliopisto-opetus alkoi muuttua humanistiseksi. Teologia ei ollut enää pääaine ja yliopistot alkoivat palvella myös muita tarpeita kuin papiston koulutusta. Näin teologiasta tuli ainoa oppiaine, joka säilytti tunnustuksellisen perustan muutoin maallistuneissa laitoksissa. Seurauksena jotkut ovat katsoneet, että teologian luonne eroaisi jotenkin muista tieteistä sekä näkökulmansa että vaatimansa käytännöllisen osallistumisen vuoksi. Ei-uskonnolliset teologit puolestaan ovat eri mieltä, sanoen teologian olevan erityisesti ihmisten jumalauskon tutkimusta ja teologian menetelmien esimerkiksi raamatuntutkimuksessa ja kirkkohistoriassa vertautuvan täysin niitä vastaavien ei-uskonnollisten tutkimusalojen menetelmiin.

Teologialla yliopistollisenakin oppiaineena on siten kahtalainen luonne. Teologian opetuksen historia on voimakkaasti sidoksissa kristillisten kirkkojen pappiskoulutukseen. Siten teologisella opetuksella oli vahva side kristillisten kirkkojen omaan uskonymmärrykseen, eikä kaikkea teologiaa voi nykyisten mittapuiden mukaan pitää akateemisena ja arvovapaana tieteenä. Useissa maissa teologinen yliopistollinen tutkimus tapahtuu edelleen kirkkokuntien ylläpitämissä teologisissa tiedekunnissa, joissa teologialla saattaa olla jossain määrin tunnustuksellinen luonne. Tällaisissa tilanteissa akateemista ja empiiristä tiedettä on yleensä edustanut uskontotiede tai filosofiassa harjoitettava uskonnonfilosofia. Yliopistollinen teologia voi kuitenkin olla myös puhtaasti akateemista ja empiiristä tiedettä, jota tehdään tieteellisten menetelmien ja normaalien tieteellisten näyttövaatimusten mukaisesti. Tällöin se tulee akateemiselta otteeltaan täysin samankaltaiseksi muiden humanististen tieteiden kanssa ja käyttää niiden kanssa yhteisiä tutkimusmenetelmiä.

[muokkaa] Teologian opetus ja tutkimus Suomessa

Suomessa teologiaa voi opiskella kolmessa eri yliopistossa, jotka ovat:

Helsingin yliopisto (Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta)
Joensuun yliopisto (Joensuun yliopiston teologinen tiedekunta: läntisen teologian laitos ja ortodoksisen teologian laitos)
Åbo Akademi (Teologiska fakulteten)

Nämä ovat uskonnollisiin katsomuksiin nähden sitoutumattomia vapaita tiedeyhteisöitä. Tiedekuntien ja laitosten oppiaineet ja metodit tarjoavat käsitteellisen välineistön ja monipuolisia näkökulmia jokaisen osa-alueen objektiiviseen ja kriittiseen tarkasteluun. Teologinen tutkimus ja koulutus tarjoavat perusteita sekä suomalaisen kulttuurin ja elämäntavan että kansainvälisten vaikutussuhteiden ymmärtämiseen ja arviointiin.

Suomessa teologian opetus on vanhastaan jaettu viiteen osa-alueeseen:

Eksegetiikka tutkii sekä Vanhaa että Uutta testamenttia niiden alkukielillä, eli hepreaksi, arameaksi ja kreikaksi, sekä Raamatun ulkopuolisia tekstejä, joiden syntyajankohdat ajoittuvat suunnilleen samoille ajanjaksoille. Tällöin tekstejä tutkitaan niiden alkukielisissä muodoissa esim. koptiksi. Eksegetiikan metodeita ovat mm. redaktio-, kirjallisuus-, muoto- ja traditiokritiikki sekä arkeologia. Eksegetiikan tutkijaa kutsutaan eksegeetiksi.
Kirkkohistoria tutkii kristinuskon historiaa. Kirkkohistorioitsija tutkii esimerkiksi kirjoja, lehtiä, virallisia asiakirjoja, kirjeitä, muistiinpanoja tai vaikkapa esineitä ja taideteoksia. Kirkkohistorian tutkimuksessa käytetään kaikkia yleisiä historian tutkimusmenetelmiä.
Systemaattinen teologia tutkii kristinuskonhistorian henkilöiden ja yhteisöiden uskon ilmaisuja ja uskonnollista ajattelua kirjallisissa dokumenteissa. Metodina käytetään systemaattista analyysia, jonka avulla etsitään tekstin tai useiden tekstien sisäistä teologista tai filosofista systeemiä. Systemaattinen teologia tutkii myös ajattelunhistoriaa. Myös systemaattinen teologia tutkii tekstejä niiden alkukielillä ja siksi latina on tärkeä kieli systemaatikolle.
Uskontotiede tutkii eri uskontojen ilmenemismuotoja. Uskontotieteen lähestymistavat voidaan jakaa ymmärtäävään, kriittiseen ja selittävään. Ymmärtävässä lähestymistapaan kuuluu esimerkiksi uskontofenimenologiaa. Kriittisestä tutkimuksesta hyvä esimerkki on feministinen tutkimus. Selittävään uskontotieteeseen on vaikuttanut voimakkaasti jälkipositivismi ja siksi se pyrkii saavuttamaan uskonnollisista ilmiöistä tieteellistä tietoa, ja kokoamaan niistä kriittisesti testattuja teorioita.
Käytännöllinen teologia tutkii yksilöiden, yhteisöjen ja yhteiskunnan uskonnollista toimintaa ja muodostaa tästä tieteellisiä teorioita ja tutkimustuloksia. Käytännöllisen teologian tutkimuksessa käytetään esimerkiksi kvalitatiivisia ja kvantitatiivisia tutkimusmenetelmiä. Käytännöllisen teologian alaan kuuluvat esimerkiksi tutkimukset suomalaisten uskonnollisuudesta.

Esimerkiksi Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta on jaettu tämän jaon mukaisiin laitoksiin. Yliopistossa uskontotieteen laitos on osa sekä humanistista että teologista tiedekuntaa. Näiden laitosten lisäksi yliopistossa on tutkimustyötä harjoittava Katariina-insituutti (entinen Ortodoksian ja Itä-Euroopan kirkkojen tutkimuksen laitos). Joensuun yliopistossa on puolestaan kaksi laitosta, läntisen teologian laitos ja ortodoksisen teologian laitos. Ortodoksisen teologian laitos on Pohjoismaiden ainoa ortodoksista teologiaa opettava akateeminen oppilaitos. Åbo Akademissa opetusta antavat kuusi laitosta dogmatik, gammaltestamentlig exegetik med judaistik, nytestamentlig exegetik, kyrkohistoria, praktisk teologi, teologisk etik med religionsfilosofi. Akademin erikoisuus on judaistiikka, jota ei opeteta muualla Suomessa. Helsingissä voi kuitenkin opiskella erikseen seemiläisiä kieliä ja kulttuureita humanistisen tiedekunnan Aasian ja Afrikan kielten ja kulttuurien laitoksella.

Suomen teologiset tiedekunnat valmistavat teologian kandidaatteja ja maistereita, jotka valmistuvat lähinnä kirkkojen ja yhteiskunnan teologisiin tehtäviin, uskonnonopettajiksi ja tutkijoiksi. Virallisesti teologinen tiedekunta ei valmista pappeja, koska kristillisillä kirkoilla ja yhdyskunnilla on itsenäiset pappien kelpoisuusvaatimukset. Esimerkiksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon papiksi haluavan kelpoisuusehdoista päättää kirkon piispainkokous. Tällä hetkellä Suomen luterilaisen kirkon pappisvihkimys edellyttää pääsääntönä teologian maisterin tutkintoa, joka sisältää piispainkokoukset erikseen määrittelemät teologisten oppiaineiden vähimmäisopinnot. Opettajalinjalla maisterin tutkintoon kuuluu vuoden mittaiset pedagogiset opinnot käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa, ja kahden aineen opettajilla toisen opetettavan aineen opinnot. Yhteiskunnan muihin tehtäviin, esimerkiksi asiantuntijatehtäviin, valmistuvilla on laajempi valinnan vapaus oman tutkintonsa rakentamisessa. He voivat opiskella useita sivuaineita muissa tiedekunnissa.

[muokkaa] Teologia ja muut uskonnot kuin kristinusko

Akateemisissa teologisissa piireissä on keskusteltu siitä, onko teologia lähinnä kristinuskolle ominainen tutkimusala. Tällöin kristillinen teologia tulisi erotella muista. Monet ovat katsonee teologian olevan tiede, joka soveltuu nimensä mukaisesti lähinnä jumaluuden (theos) ja jumaluskon tutkimiseen, jolloin se ei soveltuisi samassa määrin uskontoihin, jotka rakentuvat toisella tapaa, kuten uskontoihin, joissa ei ole jumaluuksia tai jotka kieltävät, että asioita voi tutkia loogisesti. Esimerkiksi buddhalaisuutta tieteellisesti tutkivat suosivat usein nimitystä "buddhalainen filosofia" buddhalaisen teologian sijaan, koska buddhalaisuudessa ei ole samanlaista ajatusta jumalasta kuin suurissa monoteistisissa uskonnoissa. Samaa voitaisiin sanoa hindulaisuudesta, jossa on monta jumaluutta.

Termin "teologia" soveltaminen kristinuskoa muistuttaviin uskontoihin voi olla yhtä lailla harhaanjohtavaa. Islamin piirissä kristillistä teologista keskustelua vastaava teologis-filosofinen keskustelu on ollut vähäistä ja jopa jossain määrin huonomaineista toimintaa nimeltään kalam. Islamin varsinainen oma vastine kristilliselle teologialle olisi pikemminkin islamilaisen lain tutkimus eli fiqh.

Juutalaisuudessa poliittisten auktoriteettien puute on johtanut siihen, että teologinen keskustelu on sijoittunut enimmäkseen juutalaisiin yhteisöihin ja synagoogiin akateemisten laitosten sijaan. Juutalainen teologia on kuitenkin ollut historiallisesti hyvin aktiivista ja vaikuttanut paljon sekä kristilliseen että islamilaiseen teologiaan. Myös juutalaisuuden tapauksessa kristillinen teologia vertautuisi parhaiten rabbiiniseen keskusteluun juutalaisesta laista sekä juutalaisiin raamattukommentaareihin.

Eri uskontojen sisäinen itseymmärrys ei siten yleensä käytä sanaa teologia kuvatessaan uskonnon käsityksiä ihmisestä, kaikkeudesta tai tuonpuoleisesta tai ylipäätään kyseisen uskonnon ilmiöitä ja tapoja kuvatessaan. Tässä merkityksessä sana teologia tarkoittaa uskonnon itsensä käymää sisäistä keskustelua uskontonsa luonteesta.

Sen sijaan teologiset oppiaineet akateemisena tutkimusalana pystyvät menetelmiensä puolesta tutkimaan muista uskonnoista samoja asioita kuin kristinuskostakin. Helpoiten tämä pätee jumalauskoisiin eli teistisiin uskontoihin kuten islamiin ja juutalaisuuteen. Esimerkiksi systemaattisessa teologiassa voitaisiin hyvin tutkia juutalaisuuden ja islamin opillista käsitystä ihmisestä, jumalasta, todellisuuden luonteesta ja pelastuksesta. Myös muista uskonnoista tämä olisi mahdollista, koska menetelmä on riippumaton kohteena olevasta transsendenssistä käytettävien ilmaisujen luonteesta. Myös eksegetiikka voisi tutkia menetelmänsä puolesta myös muiden uskontojen pyhiä kirjoja. Koraanin tutkimusta on tehty jossain määrin ainakin Helsingin yliopiston eksegetiikan laitoksella, vaikka se on keskittynyt seemiläisten kielten laitokselle. Kirkkohistorian kaltaista tutkimusta voisi tehdä myös muista uskonnoista. Se että tällaista tutkimusta ei teologian alalla paljonkaan tehdä, on enemmänkin tieteenalojen tutkimuskohteeseen liittyvä käytäntö ja tapa kuin itse teologisten tieteiden luonteeseen tai menetelmään liittyvä rajoitus.

[muokkaa] Käsitteitä

Teologian käsitteitä ovat muun muassa:

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Kirjallisuutta

[muokkaa] Oppikirjoja

Luomanen, Petri (toim.): Teologia - johdatus tutkimukseen. Edita, Helsinki, 2001. ISBN 951-37-3456-0

McGrath, Alister (1999): Kristillisen uskon perusteet: Johdatus teologiaan. (Alkuteos: Christian Theology: An Introduction. First edition 1995, second edition 1997, third edition 2001.) 2. tarkistettu painos. Suomentanut Satu Norja. Suomenkielisen laitoksen toimittanut Reijo Työrinoja. Theologia systematica. Helsinki: Kirjapaja. ISBN 951-625-616-3.

McGrath, Alister (toim.) (2000): Modernin teologian ensyklopedia. (Alkuteos: The Blackwell Encyclopedia of Modern Christian Thought, 1993.) Suomenkielisen laitoksen toimituskunta, suomennos: Satu Norja (hakusanat A–K) ja Kia Sammalkorpi-Soini (hakusanat L–Ö), asiantuntijatarkastus: Pauli Annala, Petri Järveläinen ja Antti Saarelma. Theologia systematica. Helsinki: Kirjapaja. ISBN 951-625-495-0.

[muokkaa] Muuta kirjallisuutta

Pursiainen, Terho: Summa: kootut teologiset teokset ISBN 951-607-232-1 (sid.)

Tuomas Akvinolainen (2002): Summa theologiae. (Alkuteos: Summa theologiae.) Valikoiden suomentanut J.-P. Rentto. Helsinki: Gaudeamus. ISBN 951-662-765-X.