Uskonnonfilosofia
Wikipedia
 |
|
|
|---|
| Filosofi · Filosofeja |
| Koulukuntia ja oppeja |
 Filosofian teemasivu |
| Osa-alueita |
| Estetiikka · Etiikka · Logiikka · Metafysiikka · Ontologia · Tieteenfilosofia · Tietoteoria · Yhteiskuntafilosofia |
| Erityistieteiden ja tutkimusalojen filosofioita |
| Biologian · Fysiikan · Historian · Kemian · Kielen · Matematiikan · Mielen · Oikeuden · Politiikan · Taiteen · Tietojenkäsittelytieteen · Uskonnon · Yhteiskuntatieteiden |
| Historia |
| Länsimainen filosofia Itämainen filosofia |
Uskonnonfilosofia on filosofian osa-alue sekä systemaattisen teologian oppiaine, joka käsittelee uskonnollisia ilmiöitä, keskittyen erityisesti uskonnollisiin totuusväittämiin. Teistisissä uskonnoissa keskeisimpiä kysymyksiä ovat kysymykset Jumalan olemassaolosta, luonnosta ja toiminnasta.
Uskonnonfilosofia lähestyy aihettaan filosofisen puolueettomasti, eikä se lähtökohtaisesti asetu millekään tietylle uskonnolliselle kannalle (esimerkiksi kristilliselle), vaikka joissakin teorioissa voidaankin olettaa uskonnollisia väittämiä todistelun olettamuksellisina alkuehtoina. Uskonnonfilosofia on menetelmältään ajatusten ja käsitteiden loogista erittelyä ja arviointia. Tutkimuskohteeltaan se liittyy teologiaan siinä mielessä, että uskonnonfilosofia tutkii uskonnollisia väittämiä jumalasta ja sen ominaisuuksista (tai yliluonnollisesta yleensä). Suomessa uskonnonfilosofiaa harjoitetaankin sekä teologisissa tiedekunnissa että filosofian laitoksilla.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Uskonnonfilosofia ja metafysiikka
Perinteisesti uskonnonfilosofia on luettu osaksi niin sanottua metafysiikkaa. Perinteisen uskonnonfilosofian kysymykset ovat koskeneet ensisijaisesti jumalan olemassaoloa ja ominaisuuksia. Aristoteles määritteli Metafysiikassaan "ensimmäiset syyt" yhdeksi tutkimuksensa kohteista. Aristoteleelle jumala oli ensimmäinen syy: liikkumaton liikuttaja. 1600- ja 1700-luvun rationalistifilosofit alkoivat myöhemmin kutsua tätä ”luonnolliseksi teologiaksi”. Nykyään filosofit käyttävät aiheesta nimitystä uskonnonfilosofia ja se luetaan yleensä erilliseksi alueeksi, vaikka jotkut, erityisesti katoliset filosofit (uustomismi), lukevat sen edelleen osaksi metafysiikkaa.
Jumaluutta koskevat kysymykset on luettu aikaisemmin ”metafyysisiin”, koska jumalan on katsottu kuuluvan toisenlaiseen todellisuuden luokkaan kuin koko muu kaikkeus. Useissa todellisuuskäsityksissä esimerkiksi jumalaa pidetään ruumiittomana ja aineettomana oliona. Filosofiassa metafysiikka tai erityisesti ontologia käsittelee perustavia olevaisen luokitteluja.
Uskonnonfilosofia käsittelee kuitenkin myös muita kuin ontologisia kysymyksiä. Siihen on kuulunut aina merkittäviä tietoteorian, kielifilosofian, logiikan filosofian ja moraalifilosofian kysymyksiä. Nykyään tutkimuksen kohteena ovat erityisesti uskonnollisen kielen luonna ja suhde muuhun kieleen sekä kysymys siitä, onko uskonnollisella uskolla järkiperäistä perustaa.
[muokkaa] Eräitä keskeisiä kysymyksiä
Uskonnonfilosofia voi ottaa käsittelyn kohteeksi minkä tahansa uskonnon uskomukset, mutta länsimaissa kysymykset nousevat yleensä teistisistä uskonnoista, enimmäkseen kristinuskon perinteestä. Alla mainitut esimerkitkin ottavat aiheensa teistisestä uskonnollisesta perinteestä. Uskonnonfilosofisten kysymysten pohdiskelu ei edellytä minkään tietyn uskonnollisen perinteen kannalle asettumista, vaan samoja kysymyksiä on mahdollista pohdiskella myös puhtaan olettamuksellisina. Monilla ammattiuskonnonfilosofeilla ei ole mitään tiettyä uskonnollista todellisuuskäsitystä, toisilla puolestaan on, mutta yliopistollisessa filosofiassa uskonnollisen vakaumuksen ei tule näkyä uskonnonfilosofisessa todistelussa.
[muokkaa] Jumalan olemassaolo
-
Pääartikkeli: Jumalan olemassaolo
Eräs uskonnonfilosofian keskeisistä kysymyksistä on Jumalan olemassaolon järkiperäinen osoittaminen, pyrkimys Jumalan olemassaolon todistamiseen puhtaasti järkeen nojautuen olettamatta mitään niin sanottua uskonnollista ilmoitusta. Nämä niin sanotut jumalatodistukset juontavat juurensa jo Aristoteleeseen, mutta kuuluisimmassa muodossaan kristillisen perinteen jumalatodistuksia on esittänyt Tuomas Akvinolainen.
Katolisessa perinteessä tätä Jumalan olemassaoloa todistamaan pyrkivää filosofian osaa kutsutaan luonnolliseksi teologiaksi. Luonnollisen jumaluusopin vastakohtana on ilmoitettu jumaluusoppi, joka edellyttää yliluonnollista ilmoitusta.
[muokkaa] Jumalan ominaisuudet
Toinen keskeinen uskonnonfilosofian tutkimuskohde on uskontojen esittämien jumalien ominaisuudet. Esimerkiksi kristinuskossa Jumalaa pidetään perinteisesti muuttumattomana, kaikkitietävänä, kaikkivoipana, täydellisen hyvänä eli kaikkihyvänä ja kaiken luojana. Perinteinen uskonnonfilosofinen kysymys Jumalan ominaisuuksista on ns. omnipotentin paradoksi, eli voiko Jumala luoda kiven, joka on niin suuri ettei hän jaksa sitä nostaa? Uskonnonfilosofian on pakko todeta, että jos jumalakuva halutaan säilyttää yhtenäisenä, on todettava, että kaikkivoipuus ei esimerkiksi tarkoita minkä tahansa ajateltavissa olevan teon suorittamista, vaan minkä tahansa loogisesti mahdollisen teon suorittamista.
Toinen keskeinen Jumalan ominaisuuksiin liittyvä kysymys on pahan ongelma. Jos kerran Jumala on määritelmällisesti hyvä ja samanaikaisesti kaikkivoipa, miksi Jumala ei tee mitään kaikelle maailmassa ilmenevälle pahalle?
Kolmas keskeinen kysymys on ristiriita Jumalan kaikkitietävyyden ja ihmisen vapaan tahdon välillä. Jos Jumalan ajatellaan olevan kaikkitietävä, ja tietävän siten myös tulevaisuuden tapahtumat, voiko ihmisen tahto olla todella vapaa? Jos tahtoni on todella vapaa eikä kaikki ole ennalta määrättyä, miten Jumala voi tietää nyt mitä tulen tekemään samaan aikaan ensi vuonna?
Nykyajan uskonnonfilosofiassa todetaan usein, että kristinuskon perinteisesti esittämät Jumalan ominaisuudet ovat keskenään ristiriitaisia, ja etteivät esimerkiksi ihmisen vapaa tahto ja Jumalan kaikkitietävyys ole ongelmitta keskenään yhteensovitettavissa.
[muokkaa] Uskonnollisten väitteiden totuus
-
Pääartikkeli: Evidentialismi, fideismi
Uskonnonfilosofia pohtii myös uskonnollisten tosiasiaväitteiden totuuden ehtoja ja mahdollisuutta.
Fideisti on henkilö, joka on sitä mieltä, että tiettyjä väitteitä ei voi osoittaa todeksi, mutta ne tulee siitä huolimatta uskoa. Fideistin mukaan uskonnolliset väitteet eivät kuulu järkiperäisen todistuksen piiriin, vaan ne ovat jumalallisen ilmoituksen tulosta, ja ne voidaan vain hyväksyä tai olla hyväksymättä. Tunnetuimpia tapoja argumentoida fideismin puolesta, on Søren Kierkegaardin ajatteluun pohjautuva fideismin suunta, jonka mukaan uskonnollisten väitteiden todistusvaatimukset ovat ristiriitaisia. Tämän näkökannan mukaan ei useinkaan ole mahdollista löytää perusteita, jotka voisivat vakuuttaa kaikki ihmiset, koska ihmisillä on hyvin erilaisia lähtökohtia ja taustoja uskomusten arviointiin. Toisekseen uskonnolliset väittämät koskevat ihmisen oman elämän perusteita, joihin kukaan ei voi väitetysti suhtautua täysin objektiivisesti — on eri asia tietää joku asia todeksi kuin hyväksyä se maailmankuvaksi, oman elämän perustaksi. Kierkegaard on todennut, että jos kysymys on ihmisen iankaikkisesta kohtalosta, hän ei voi myöskään jatkaa filosofointia ja lykätä ratkaisua loputtomiin, vaan hänen on tehtävä henkilökohtainen ratkaisu. Tällaisessa ajattelussa puhutaan "uskon hypystä", joka viittaa uskonratkaisun tekemiseen ilman todisteita.
Evidentialistit taas katsovat, että uskonnollisilla väittämillä tulee olla järkiperäiset perustelut. Evidentialismin esittämä keskeinen kysymys on, miksi uskonnollisia väittämiä pitäisi arvioida eri arviointiperustein kuin muita väittämiä. Evidentialismi voidaan jakaa vahvaan ja heikkoon evidentialismiin. Vahvan evidentialismin kannattajat pitävät uskonnollisten väittämien todistustarvetta samanarvoisena muiden väitteiden kanssa. Uskonnollisten oppien on evidentialistin mielestä perustuttava sellaisille väittämille, jotka kuka tahansa voi hyväksyä. Vahvan evidentialismin kannattajiin lukeutuvat esimerkiksi W. K. Clifford ja John Locke. Heikon evidentialismin kannattajat myöntävät, että uskonnollisia uskomuksia ei voi lopullisesti todistaa oikeiksi, mutta katsovat, että niitä voi kuitenkin arvioida ja kritisoida järkiperustein.
Todellisuudessa fideismin ja evidentialismin välillä on paljon eri asteisia näkemyksiä uskonnollisista väittämistä. Eräs viime vuosikymmeninä etenkin anglosaksisessa uskonnonfilosofiassa paljon huomiota herättänyt suuntaus on niin sanottu reformoitu epistemologia jonka edustajat eivät pyri suoranaisesti osoittamaan uskonnollisten väitteiden todistettavuutta, vaan pyrkivät osoittamaan kaikkien arkipäiväistenkin käsitystemme perustuvan tietyille perusolettamuksille, ja uskonnollisten käsitysten olevan samalla tavalla järkiperäisiä, jos oletamme niihin liittyvät perususkomukset.
[muokkaa] Uskonnollinen kieli
1900-luvulla alkanut kielifilosofinen noususuhdanne on ulottunut myös uskonnofilosofiaan. Uskonnonfilosofit ovat tarkastelleet uskonnollista kieltä erityisesti kahdesta näkökulmasta: 1) esittäen kysymyksiä uskonnollisen kielen merkityksestä ja 2) eritellen ja arvioiden kielelliseen muotoon puettuja käsityksiä.
Uskonnollista kieltä arvioivan realismin mukaan uskonnolliset väitteet pyrkivät kuvaamaan todellisuutta sellaisenaan, kun taas ei-realismin mukaan uskonnolliset väitteet ilmaisevat vain kokemuksia, tunteita ja elämänasenteita vailla suhdetta ulkoiseen todellisuuteen.
1900-luvun alussa Ludwig Wittgensteinin varhaisfilosofiasta vaikutteita saaneessa loogisessa empirismissä uskonnollisilla ilmaisuilla ei katsottu olevan kielellistä merkitystä. Loogisen empirismin kehittämän merkityksen todennettavuusperiaatteen mukaan mielekkäiden väitelauseiden tulee olla todennettavissa suoralla kokemuksella tai johdettu sellaisista. Tämä teki matemaattisista, loogisista, uskonnollisista, eettisistä ja esteettisistä väitteistä merkityksettömiä ja loogisessa empirismissäkin tämä arviointiperuste nähtiin lopulta liian ahtaana.
Wittgensteinin myöhäisfilosofiasta vaikutteita saaneen niin sanotun luonnollisen kielen filosofian mukaan ilmaisun merkitys perustuu sen käyttötapaan. Tässä uskonnollisten väitteiden katsotaan olevan, wittgensteinilaisilla käsitteillä ilmaistuna, osa uskonnollista kielipeliä, joka toimii uskonnollisen elämänmuodon alueella. Tällaisia väitteitä ei voida ymmärtää muista kielipeleistä käsin, koska niiden käyttötavat poikkeavat toisistaan. Uskontojen alueella tämä tulee esiin esimerkiksi uskonnollisessa symboliikassa ja erityisterminologiassa.
[muokkaa] Uskonnonfilosofinen tutkimus Suomessa
Suomessa uskonnonfilosofista tutkimusta harrastetaan erityisesti Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan systemaattisen teologian laitoksella, mutta myös muiden yliopistojen teologisissa tiedekunnissa ja yliopistojen filosofian laitoksilla on mahdollista suorittaa kursseja uskonnonfilosofiasta ja tehdä uskonnonfilosofista tutkimusta. Myös uskontotieteen oppiaineessa voidaan käsitellä uskonnonfilosofisia kysymyksiä.
[muokkaa] Tunnettuja uskonnonfilosofeja
|
|
|
[muokkaa] Katso myös
- Agnostismi
- Ateismi
- Jumalan olemassaolo
- Metafysiikka
- Teismi
- Teologia
- Uskonto
- Uskontotiede
- Tieteen ja uskonnon välinen suhde
[muokkaa] Lähteet
- Luomanen, Petri (toim.): Osa "Systemaattinen teologia" teoksessa Teologia - johdatus tutkimukseen. Edita, Helsinki, 2001. ISBN 951-37-3456-0.
[muokkaa] Kirjallisuutta
-
Pääartikkeli: Luettelo uskonnonfilosofisesta kirjallisuudesta
