Hanoi Rocks

Wikipedia

Hanoi Rocks
Uuden Hanoi Rocksin vuonna 2002 käyttöön ottama logo, joka on Twelve Shots on the Rocks-albumin kansikuvana. Hanoi Rocksin logo on aina ollut ruusu tai sen tyylitelmä
Toiminnassa	1979 – 1985 , 2001 –
Kotipaikka	Suomi
Laulukieli	englanti
Tyylilaji	rock glam punk glam rock hard rock punk
Levy-yhtiö	Johanna (1981–1984) Lick (1982–1985) CBS (1984) Major Leidén 2002–
Jäsenet	Michael Monroe Andy McCoy Conny Bloom Andy A.C Christell Lacu
Kotisivu	http://www.hanoirocks.info

Hanoi Rocks on suomalainen rockyhtye, joka on ollut toiminnassa vuosina 1979–1985 ja 2001–. Hanoi Rocksin musiikillisessa tyylissä on vaikutteita glam rockista, melodisesta hard rockista ja punkista. Yhtyeen yhdeksi osuvaksi tyylisuunnaksi voidaan sanoa glam punk. Niiden lisäksi yhtyeen musiikillisena pohjana ovat perinteinen rock and roll ja blues, joiden vaikutuksen kuulee muun muassa kitarariffeissä ja kappaleiden sointukuluissa.

Hanoi Rocks oli pitkän aikaa kansainvälisesti menestynein suomalainen yhtye saavutettuaan vankan kulttisuosion Yhdysvalloissa, Ruotsissa, Japanissa ja Britanniassa ja sekä ensimmäinen suomalainen yhtyen Britannian listoilla. Yhtyeen kaupallisesti menestynein single maailmalla on vuoden 1984 CCR-laina "Up Around The Bend", joka nousi Britannian singlelistalla sijalle 61. Yhtyeen menestynein albumi on Two Steps from the Move, joka sijoittui Britannian listalla 28. sijalle.

Hanoi Rocks tuli aikanaan tunnetuksi räväkästä ja omalaatuisesta tyylistään. Se nosti näyttävän ja naisellisen glam rock -tyylin uudelleen muotiin 1980-luvulla uuden aallon jälkeen aiheuttaen kohua erityisesti Suomessa. Hanoi Rocksin vaikutus on nähtävissä monen yhtyeen musiikissa ja tyylissä, kuten Guns N' Rosesissa, Mötley Crüessa, Poisonissa, Rattissa, Skid Row'ssa ja La Gunsissa. Hanoi Rocksia pidetään omassa genressään yhtenä rockin historian vaikutusvaltaisimmista kokoonpanoista. Guns N' Rosesin Axl Rose onkin sanonut, ettei Guns N' Rosesia olisi ilman Hanoi Rocksia^[1].

Sisällysluettelo 1 Historia 1.1 Yhtyeen varhaisvaiheet (1979–1980) 1.2 Suomi, Tukholma, Lontoo (1981) 1.3 Suomi, Lontoo (1982) 1.4 Lontoo, Kaukoidän kiertue, Suomi (1983) 1.4.1 Tammikuu–kesäkuu 1.4.2 Heinäkuu–joulukuu 1.5 Toronto, New York, Lontoo, Japani, Los Angeles (1984) 1.5.1 Tammikuu–kesäkuu 1.5.2 Heinäkuu–joulukuu 1.6 Lontoo, Puola (1985) 1.6.1 Europe A-Go-Go 1.6.2 Tammi–maaliskuu 1.6.3 Kevät–kesä 2 Hajoamisen syyt 3 Hanoi Rocksin hajoamisen jälkeen (1985–2001) 4 Uusi Hanoi Rocks (2001–) 5 Yhtyeen esikuvat ja tyylisuunta 5.1 Alkuperäinen Hanoi Rocks 5.1.1 Nykyinen Hanoi Rocks 6 Jäsenet 6.1 Alkuperäiskokoonpano 1979 6.2 Kokoonpano 1980 6.3 Kokoonpano 1980 yhtyeen ensimmäisellä singlellä 6.4 Kokoonpano 1980–1982 6.5 Kokoonpano 1982–1984 6.6 Kokoonpano 29. joulukuuta 1984 – 4. tammikuuta 1985 6.7 Kokoonpano kevät 1985 6.8 Kokoonpano kesä 1985 6.9 Kokoonpano 2001–2003 6.10 Kokoonpano 2004 6.11 Kokoonpano 2005– 7 Diskografia 7.1 Albumit 7.2 12" maksisinglet 7.2.1 Yleiset 7.3 Singlet 7.3.1 Suomessa 7.3.2 Englannissa 7.3.3 Japanissa 7.4 Kokoelmat 7.5 Bootlegit 8 Triviaa 9 Viitteet 10 Aiheesta muualla

[muokkaa] Historia

[muokkaa] Yhtyeen varhaisvaiheet (1979–1980)

Hanoi Rocks perustettiin syksyllä 1979 Helsingissä Herttoniemen vanhalla ruotsalaisella kansakoululla Pelle Miljoona & 1980 -yhtyeen Viimeinen syksy albumin julkaisutilaisuudessa. Tässä tilaisuudessa punkyhtye Briardin kitaristi 17-vuotias Andy Monroe (Antti Hulkko) esitteli 17-vuotiaalle Matti "Macke" Fagerholmille Pelle Miljoona & 1980:sta huumeidenkäytön takia erotetun 22-vuotiaan kitaristin Stefan Piesnackin. Fagerholm päätti perustaa yhtyeen Andy Monroen ystävän sekä vanhan Briard-kitaristin, vain 16-vuotiaan Nasty "Nasse" McCoyn (Jan Stenfors) ja Stefan Piesnackin kanssa. Basistiksi otettiin Jesu Hämäläinen ja rumpaliksi myöhemmin musiikkihistorian pimentoon jäänyt Nedo (myös joissakin lähteissä muodossa Nedi). Peki Sirola kuitenkin korvasi Hämäläisen melko pian. Ensimmäisen Hanoi Rocksin ensimmäinen keikka oli Latosaaressa ja jo toinen keikka Tavastialla. Tavastialla keikkaa seurannut manageri Seppo Vesterinen kehui yhtyettä tämän jälkeen, ja he sopivat tapaamisesta. Yhtyeen taustavaikuttaja Andy Monroe sekä Matti Fagerholm tapasivat Vesterisen keikan jälkeisenä päivänä kello 14 ja alkoivat suunnitella managerisopimusta.

Yhtye soitti pääasiassa Cheap Trickin ja Fagerholmin omia kappaleita, jotka sittemmin Hulkko hylkäsi tai muokkasi laittaen ne omiin nimiinsä.^[2] Tavastian jälkeen yhtye esiintyi ainakin vielä Ämy-festivaaleilla sunnuntaina 15. kesäkuuta 1980. Kokoonpanon käsitykset yhtyeen musiikillisesta suunnasta menivät ristiin, joten Fagerholm erosi. Fagerholm oli myös erittäin itsevarma ja pyrki tosissaan musiikkiuralle, joten hän ei halunnut tuhlata aikaa vain huvikseen soittavan yhtyeen kanssa. Kaiken lisäksi yhtyeen henkilösuhteet eivät toimineet kuin vanhojen ystävysten Stenforsin ja Fagerholmin osilta. Loput yhtyeestä teki vielä muuttamia keikkoja Stenforsin eli silloisen Nasty McCoyn ja Piesnackin johdolla, mutta ensimmäisen Hanoi Rocksin kokoonpano hajosi lopullisesti, kun Helsingin rikospoliisin huumeryhmä pidätti Piesnackin. Samoihin aikoihin Andy Monroe nimesi Nasty McCoyn Nasty Suicideksi ja otti itse käyttöön pysyvästi taiteilijanimen Andy McCoy. Antti Hulkko esiintyikin jo nimellä Andy McCoy Pelle Miljoona OY:n menestysalbumilla Moottoritie on kuuma loppukesällä-syksyllä 1980. Andy Monroe oli kuitenkin käyttänyt nimeä Andy McCoy jo Briardin aikana. Briardin aikana Hulkko ja Stenfors tunnettiin yhdessä von Hulkkovin veljeksinä.

Andy McCoy eli Antti Hulkko (Andy Suicide, Andy Monroe, Andy von Hulkko) ei siis kuulunut Hanoi Rocksin alkuperäiskokoonpanoon vaan oli yhtyeen alkuvaiheessa vain sen voimakas taustavaikuttaja. Hän kuitenkin keksi yhtyeen nimen Hanoi Rocks Johnny Thunders -kappaleen Chinese Rocks pohjalta. Monroen mukaan McCoy ehdotti yhtyeen nimeksi saman tien Chinese Rocksia, mutta Michael Monroe vastusti suoraa Johnny Thunders -plagiointia. Hanoi Rocksiksi nimi vakiintui, kun McCoy oli nähnyt dokumenttielokuvan, jossa kerrottiin Vietnamissa jalostetusta heroiinista eli Hanoi rocksista. Kaikki tämä nimen suunnittelu tapahtui bussissa numero 14.

Kesällä 1980 Pelle Miljoona Oy:stä eronnut Andy McCoy, Nasty Suicide ja Michael Monroeksi nimensä muuttanut Matti Fagerholm päättivät perustaa Hanoi Rocksin uudelleen. Basistiksi kaavailtiin vanhaa tuttua Jesu Hämäläistä ja tukholmalaista Björne Fröbergiä (myöhemmin muun muassa The Nomads ja Michael Monroen sooloyhtye), mutta Andy McCoy kadotti Fröbergin puhelinnumeron. Lopulta basistiksi valittiin Lontoosta palannut ja Pelle Miljoona Oy:ssä Andy McCoyn kanssa soittanut Sami Takamäki. Näin ollen Takamäki lähti pian McCoyn houkuttelemana Pelle Miljoona Oy:stä juuri ennen syksyn kiertuetta. Yhtyeen vaihdoksen myötä McCoy nimesi Takamäen Sam Yaffaksi, koska tämä näytti hänen mielestään appelsiinilta. Monroe, Suicide ja Yaffa varastivat tutkintovankeudessa olleen Stefan Piesnackin vahvistimen ja muuttivat syyskuussa Tukholmaan McCoyn luo. Tukholmassa he ottivat yhtyeen rumpaliksi Monroen vanhan kaverin Gyp Casinon eli Jesper Sporren. Ensimmäinen virallinen maininta yhtyeestä oli ollut Joukkohauta-lehden haastattelu jo elokuussa 1980. Myöhemmin syksyllä Hanoi Rocksin luotsaajaksi tuli suomirockin menestysmanageri Seppo Vesterinen.

[muokkaa] Suomi, Tukholma, Lontoo (1981)

Tyttöystävänsä varakkaan perheen huvilassa asunutta Andy McCoyta lukuun ottamatta yhtye eli köyhästi Tukholman kaduilla kerjäten Tunnelbanan asemilla. Ensimmäisen keikkansa tämä kokoonpano soitti Tukholman Glädjehusetissa. Marraskuussa yhtye teki levysopimuksen Johanna Recordsin kanssa, ja samassa kuussa ilmestyi nimellä Hanoi Rocks with Andy McCoy single ”I Want You / Kill City Kills”, jonka oli alun perin pitänyt ilmestyä Andy McCoyn soololevynä. ”I Want You” -kappale oli McCoyn uusi versio ruotsalaishitistä ”Jag ha vill dig”. Kappale ”Kill City Kills” oli McCoyn vanhimpia sävellyksiä ajalta, jolloin Hanoi Rocksin tulevat jäsenet oleilivat Kill Cityssä. Rumpuja levyllä soitti Maukka Perusjätkän yhtyeen rumpali Keimo Hirvonen. Kokoonpano ei ollut heti aivan vakaa, ja jokainen haki yhtyeessä paikkaansa. Esimerkiksi McCoy suunnitteli jopa Monroen erottamista yhtyeestä, koska tämä oli alkanut käyttää McCoyn mielestä liikaa suonensisäistä amfetamiinia silloisen tyttöystävänsä luona.^[3]Yhtyeen myöhempiä vaiheita ajatellen McCoyn suunnitelma voi tuntua oudolta. Nämä kaikki vaiheet selittyvät sillä, että Tukholmassa yhtye koki ja näki kaikenlaista uutta, jota ei ollut Suomessa. Joulukuussa 1980 yhtye soitti Virtain urheilutalolla ensimmäisen Suomen keikkansa, josta alkoi tammikuussa 1981 pitkä 102 esiintymistä käsittänyt Suomen kiertue. Tämä kiertue on ilmeisesti edelleen Suomen rockhistorian pisin. Tähän aikaan yhtyeen musiikilliseksi suunnaksi vakiintui Andy McCoyn mukaan melodinen hard rock. Tosin tuolloin Suomessa nuorisokin valitti Hanoi Rocksin soittavan liian kovaa, joten melodisuus ei päässyt kovin hyvin esille. Suomessa oli tuolloin vielä niin sanottuja tanssilavakeikkoja, joten nuoriso ei pystynyt kovin hyvin tanssimaan kovan soiton takia. Hanoi Rocks tuli myöhemminkin tunnetuksi poikkeuksellisen energisestä ja kovaäänisestä soitostaan.

Helmikuussa 1981 ilmestyi toinen single "Tragedy / Café Avenue". McCoy oli säveltänyt ja sanoittanut Tragedyn sanat jo 15–16-vuotiaana. Samassa kuussa ilmestyi itse ensimmäinen albumi Bangkok Shocks, Saigon Shakes, Hanoi Rocks. Levyn tuottajina toimivat Muddy Twins eli Michael Monroe ja Andy McCoy. Tähän mennessä McCoyn asema yhtyeen säveltäjänä oli vakiintunut. Levy otettiin hyvin vastaan, mutta se ei kuitenkaan myynyt Suomessa erityisen hyvin.

Syys–lokakuussa 1981 yhtye siirtyi ensimmäisen kerran tulevaan kotipaikkaansa Lontooseen. Ennen tätä yhtye oli keikkaillut Suomessa ja Ruotsissa. Lontoossa työstettiin ja äänitettiin uutta Oriental Beat -albumia marraskuussa, ja 21. marraskuuta yhtye esiintyi ensi kerran legendaarisella The Marquee Clubilla. Paikalla oli jo tuolloin CBS:n Muff Winwood, joka ei kuitenkaan vielä innostunut yhtyeestä. Marraskuun lopulla yhtye kuitenkin palasi takaisin Suomeen ja julkaisi samoihin aikoihin singlen ”Desperados / Devil Woman”. Single julkaistiin suoraan demonauhoilta ja vain Suomessa. Joulukuussa ilmestyi yllättäen vielä toinen single ”Dead By X-Mas / Nothing New”.

[muokkaa] Suomi, Lontoo (1982)

Tammikuussa 1982 Hanoi Rocks teki Lepakossa ensimmäisen musiikkivideonsa, joka sisälsi kappaleet ”Tragedy”, ”Oriental Beat”, ”Motorvatin'”. Samassa kuussa ilmestyi toinen albumi Oriental Beat Johannalta. Levyn kansi aiheutti pientä kohua, koska kannessa on kuvattuna McCoyn tyttöystävän Anna Gederbyn rinnat maalattuina. Gyp Casinon kehnosta soittokunnosta kertoo erään kappaleen epätasainen rumpukomppi ja eräs rummun lyömätön tahti. Kevään 1982 yhtye vietti Ruotsissa, ja samoihin aikoihin yhtye löi itsensä ensimmäisen kerran läpi Japanissa ”Tragedy”-singlellä. Toukokuussa ilmestyi single ”Love's an Injection / Taxi Driver” ja EP ”Love's an Injection / Malibu Nightmare / Taxi Driver / Problem Child / In the Year 79”.

Kesäkuussa 1982 yhtye siirsi kotipaikkansa Lontooseen. Yhtyeellä ei tuolloin vielä ollut kovin varakasta seurapiirielämää, mutta rock'n'roll elämän varjopuolet haittasivat yhtyettä osittain. McCoy suunnitteli Nasty Suiciden erottamista yhtyeestä ja René Bergin ottamisesta tilalle. Suiciden rock and roll-elämäntapa oli alkanut riistäytyä käsistä ja heikentänyt Suiciden taitoja. Samoihin aikoihin Michael Monroe tapasi Johnny Thundersin keikalla Hanoi Rocksia ihailleen Razzlen eli Nicholas Dingleyn. Monroe luuli Razzle Dingleytä itse pääesiintyjä Thundersiksi. Myöhemmin Razzlelle selvisi Monroen olleen laulaja yhtyeessä, jonka tyyliin hän oli ihastunut Sounds-lehteä lukiessaan. Kolmen keikan katsomisen jälkeen Razzle ilmestyi takahuoneeseen ja ilmoitti haluavansa Hanoi Rocksin rumpaliksi, vaikka murtamalla yhtyeen rumpalin jalan. Pian Andy McCoy ja Michael Monroe pyysivät Razzlea yhtyeen rumpaliksi hotellihuoneessaan. Yhtyeen alkuperäinen rumpali Gyp Casino olikin jo kyllästynyt yhtyeeseen, ja hänen välinsä muihin yhtyeen jäseniin olivat viilenneet. Casinon huumeidenkäyttö oli riistäytynyt käsistä, ja hän puhui avoimesti masentuneena itsemurhasta. Niinpä McCoy erotti Gyp Casinon 25. kesäkuuta Sundance Summer Festival -festivaaleilla Alavudella tämän hyökättyä McCoyn kimppuun kesken keikan. Syynä hyökkäykseen oli se, että McCoy oli tapellut tyttöystävänsä Annan kanssa. Anna oli Casinon lapsuudenystävä. Kaiken lisäksi Gyp Casinon jälkeen McCoyn kimppuun hyökkäsivät kolme järjestyksenvalvojaa, joita McCoy löi kitaralla päähän. Lopulta McCoy pakeni lavalta takahuoneeseen ja hajotti raivoissaan sen. Myöhemmin McCoy joutui tulemaan Kaukoidästä Alavudelle käräjäoikeuteen vastaamaan pahoinpitelysyytteisiin. Tuomiosta valitettiin Vaasan hovioikeuteen, joka kumosi tuomion ja vapautti syytteistä McCoyn ja ilmeisesti myös koko yhtyeen. 27. heinäkuuta 1982 Gyp Casino soitti Tavastialla viimeisen keikkansa Hanoi Rocksin riveissä.

Heinä–elokuun aikana McCoy, Anna ja Razzle asuivat Razzlen luona kolme viikkoa, jonka jälkeen he siirtyivät Lontoosta, Hollannin, Kööpenhaminan ja Tukholman kautta Helsinkiin. Helsingin Lepakossa uusi Hanoi Rocks kokoonpano aloitti öisen harjoittelun. Elokuussa julkaistiin Lontoossa kolmas albumi Self Destruction Blues. Levyllä soittaa rumpuja Gyp Casino, mutta erittäin glam-tyylisessä levynkannessa poseeraa jo Razzle. Lokakuussa albumi julkaistiin Suomessa ja ”Love's An Injection” nousi viikon ajaksi Suomen singlelistan ykköseksi. Samassa kuussa Kerrang!-lehti julkaisi ensimmäisen artikkelinsa yhtyeestä, ja yhtye solmi sopimuksen japanilaisen Nippon Phonogramin kanssa. Loppuvuosi 1982 meni esiintymisissä Englannissa ja Suomessa. Samassa kuussa Razzle esiintyi ensimmäisen kerran Helsingissä 3. lokakuuta Lepakossa ja 14. lokakuuta Fulhamissa ensimmäisen Englannin-keikkansa Hanoi Rocksin riveissä. Hanoi Rocks esiintyi jälleen legendaarisella The Marquee Clubilla peräti neljä kertaa: 25. lokakuuta, 15. marraskuuta, 1.–9. joulukuuta. Yhtyeen loppuvuoden keikoista The Marquee Clubilla alkoi muodostua perinne. Näillä keikoilla ajettiin uutta rumpalia yhtyeeseen sisään. Razzle toi yhtyeeseen uutta henkeä ja sai Hanoi Rocksin yrittämään entistä kovemmin. Yhtyeen jäsenien joidenkin arveluiden mukaan yhtye olisi hajonnut pian näihin aikoihin, jollei Razzle olisi tullut yhtyeen jäseneksi.

[muokkaa] Lontoo, Kaukoidän kiertue, Suomi (1983)

[muokkaa] Tammikuu–kesäkuu

Vuosi 1983 oli Hanoi Rocksin nopean nousun aikaa, joka kesti alkuvuoteen 1985 saakka. Yhtye oli lyönyt itsensä läpi Englannissa paljolti yhtyeen Englannin managerin Richard Bishopin avulla. Samoin yhtyeen jo vuonna 1981 alkanut menestys Japanissa jatkui. Yhdysvaltojen läpimurtokin oli lähellä, mutta uudenlaista nousevaa yhtyettä ei osattu luokitella. Englannissa Hanoi Rocks luokiteltiin heavy rockiksi ja Andy McCoy joutui selventämään yhtyeen tyyliksi:

» Miksi ihmeessä kaikki luulee meitä hevibändiksi? Sehän on viimeinen asia, mitä me ollaan. Me ollaan rupinen punkbändi. Lavalla me ollaan punkbändi ja levyllä taas rock and roll -bändi. Me ollaan sekoitus punkia, viiskytluvun rock and rollia, seitkytluvun glamrockia ja Shangri-Lasia^[4] »

Tammikuussa 1983 yhtye keikkaili pääasiassa Englannissa. Puolivälissä kuuta yhtye esiintyi ensimmäisen kerran Suomen, Ruotsin ja Englannin ulkopuolella, Amsterdamissa. Tammikuun 23. päivä yhtye lähti Aasian eli Kaukoidän kiertueelle, joka ei ollut kovin tuottoisa, mutta oli tärkeä kansainvälistä suosiota tavoittelevalle yhtyeelle. Bombayssa yhtye sai 2 500-päisen yleisön täysin sekaisin: yleisö ryntäili lavalle ja pitkin salia. Poliisi katsoi tilanteen mellakaksi, jolloin tilanne vasta todelliseksi mellakaksi yltyikin. Seuraavana päivänä The Times of India -lehden etusivulla luki "Rockband Causes a Riot" (suom. Rockyhtye aiheutti mellakan). Hanoi Rocks teki myös oman soittamisennätyksensä Bombayssa, kun se soitti neljä ja puoli tuntia. Keikan aikana soitettiin kaikkia eri tyylilajeja ja kappaleita, joita oli harjoiteltu. Paikalliset yhtyeet soittivat nimittäin jopa seitsemän tuntia, joten Hanoi Rocksin tuli pyrkiä samaan. Muutaman päivä Intian matkan jälkeen yhtye siirtyi Hongkongiin ja sieltä Japaniin. Japanissa yhtye pääsi televisiohaastatteluun, ihailijatapaamisiin ja tiedotustilaisuuteen, jossa oli Suomen Japanin suurlähettiläs. Esiintymisten hinnat oli luokiteltu huippuyhtyeiden tasolle. Ihailijoiden tunku oli valtaisaa, hotellin hissikuiluja ja hotellihuoneiden kaappeja myöten. Japanin Hanoi Rocks -villityksestä kertoo myös se, että maasta löytyi puhelinkoppeja, joissa saattoi kuunnella Hanoi Rocksin kappaleita. Tokiosta Hanoi Rocks siirtyi Vietnamiin, jossa sen kappaleita kuului tiheään radiossa. Yhtye palasi maaliskuussa takaisin Lontooseen ja äänitti neljättä albumiaan. Huhtikuun ensimmäisellä viikolla Hanoi Rocks matkusti Israeliin. Jerusalemissa yhtyettä ei voitu kuvata Itkumuurilla, kun paikalliset luulivat Monroeta naiseksi. Michael Monroe henki oli vaarassa, kun ihmisjoukko ympäröi hänet ja alkoivat sylkeä hänen päälleen. Paikallisilla klubeilla ei ymmärretty yhtyeen esittämää rockia, eikä oluttakaan saanut paastokauden aikana juoda. Nasty Suicide oli erittäin tympääntynyt koko kiertueeseen, kun klubeillakin yleisö seisoi puvut päällänsä, eikä ollut rockissa mukana. Lopulta yhtyeen järjestämien juhlien jälkeen Nasty Suicide heitti neljännen kerroksen hotellihuoneesta ensin tuolin, sitten toisen tuolin, vielä pöydän ja lopulta betonisen parvekepöydän Mercedes Benz -taksin päälle. Sen jälkeen hän rikkoi loputkin mitä hotellihuoneesta oli yhtyeen juhlien jälkeen jäljellä ja löi lopulta huoneeseen sännännyttä ja jalkansa lasin sirpaleisiin haavoittunutta hotellinjohtajaa kainalosauvalla. Kainalosauvat Suicidella oli siksi, että hän oli hypännyt vuoden alussa erään lontoolaisklubin portailta alas pää edellä suoraan Razzlen niskaan ja murtanut jalkansa. Poliisit löysivät McCoyn sammuneena vaatekaapista ja lopulta koko yhtye pidätettiin sekä vietiin putkaan. CBS:n paikallinen edustaja sai kuitenkin yhtyeen ulos putkasta. Matka päättyi yhtyeen karkotukseen Israelista, mutta oikeusjuttua ei tullut. Homma hoidettiin lahjuksilla ja CBS maksoi 50 000 puntaa korvauksena yhtyeen puolesta.

Loppukeväällä yhtye keikkaili Lontoossa ja Norjassa sekä julkaisi ennen uutta albumia singlen ”Malibu Beach / Rebel On The Run” ja EP:n ”Malibu Beach / Taxi-Driver / Rebel On The Run / Beer and a Cigarette”. Pian ilmestyi neljäs albumi Back to Mystery City. Englannissa levy julkaistiin Richard Bishopin levymerkillä Lick Records, kun taas Suomessa albumi julkaistiin Johannalta. Tämän jälkeen yhtye keikkaili Englannissa ja Suomessa, kunnes kesäkuussa 1983 ilmoitti lähes yhdeksän miljoonan markan levytyssopimuksesta monikansallisen CBS-levy-yhtiön kanssa. Levytyssopimus oli suurempi kuin Twisted Sisterin, ja sen kestoksi sovittiin 6 vuotta, jona aikana tuli tuottaa 7 levyä.

[muokkaa] Heinäkuu–joulukuu

Heinäkuun puolessa välissä Nasty Suicide joutui sairaalahoitoon nautittuaan lääkkeitä ja ilmeisesti kaksi pulloa viinaa sekaisin. McCoyn mukaan Suicide olisi ilmeisesti tuolloin käyttänyt 3–4 päivää yhteen menoon myös kokaiinia, heroiinia ja amfetamiinia. Suiciden munuaiset pettivät ja hän joutui muutamaksi päiväksi dialyysihoitoon. Suiciden sairaalahoidon takia yhtye joutui käyttämään toista kitaristia. Seuraavana päivänä Ilta-Sanomien kannessa luki "Rokkitähti meinasi kuolla!". Manageri Seppo Vesterinen alkoi huolestua Suiciden nimensä mukaisesta käyttäytymisestä. McCoy taas innosti ja kehui Suiciden itsetuhoista käyttäytymistä, koska hänen mukaansa se kuului "Hanoin tyyliin". Hän oli jo aiemmin samana kesänä ollut vaarassa menehtyä ilmeisesti yliannostukseen lontoolaisklubin vessassa.

12. elokuuta Hanoi Rocks julkaisi 7-tuumaisen singlen Until I Get You / Tragedy ja 12-tuumaisen singlen Until I Get You / Tragedy / Oriental Beat. 13. elokuuta Lick julkaisi yhtyeen kolme ensimmäistä levyä Englannissa ensimmäistä kertaa. Seuraavana päivänä Hanoi Rocks veti tunnetun Ruisrockin keikkansa. Heti Turun lentokentällä tullissa poliisi tutki yhtyeen tavarat arvellen löytävänsä heroiinia. Mitään ei kuitenkaan löytynyt, ja huumepoliisit häärivät yhtyeen ympärillä koko festivaalin ajan. Tältä keikalta on säilynyt YLE:n tekemä haastattelu ja pieni taltiointi. Michael Monroen mukaan yhtyeen jäsenet, erityisesti Nasty Suicide ja McCoy, olivat aivan sekaisin, mutta hän itse ei edes nauttinut alkoholia. Keikka soitettiin hyvin, mutta yhtye ei itse ollut tyytyväinen lavan tekniseen puoleen ja siitä johtuneeseen soiton laatuun. Lokakuussa Bob Ezrin lensi Yhdysvalloista varta vasten Hanoi Rocksia katsomaan Lontooseen, ja joulukuussa hän varmistui Hanoi Rocksin seuraavan levyn tuottajaksi.

Syyskuussa alettiin valmistella uutta albumia. Nauhalle tulivat kappaleet ”Two Steps from the Move”, ”Never Get Enough” (”Million Miles Awayn” kehitysversio), ”I Can't Get It”, ”Keep Our Fire Burning”, sittemmin kadonneet kappaleet ”Bad Love” ja ”Teenage Revolution”. Samoin nauhoitettiin myöhemmin Cherry Bombzin ”Pin Up Girl” sekä vasta yhtyeen hajoamisen jälkeen julkaistut ”I Love You” ja ”Willing to Cross the Ocean”. 9. marraskuuta yhtye harjoitteli kovasti koko päivän, koska seuraavana päivän 10. kesäkuuta keikalle oli tulossa tuottajalegenda Bob Ezrin. Hän oli tullut Yhdysvalloista varta vasten kuuntelemaan Hanoi Rocksia Bristoliin. Pian, marraskuussa oli selvää, että Ezrin tuottaisi yhtyeen seuraavan studioalbumin, jota vielä tuossa vaiheessa kutsuttiin Silver Missiles and Nightingales. Ezrin varmistui virallisesti tuottajaksi joulukuussa, ja albumin levytys oli tarkoitus aloittaa 16. helmikuuta 1984. Ensimmäisen singlen tuli ilmestyä jo maaliskuussa, mutta ilmestyminen lykkääntyi kesäkuulle.

Marraskuun 19. ja 20. päivinä Hanoi Rocks veti kuuluisat ja legendaariset The Marquee Clubin keikat. Näiden iltojen keikoilta äänitettiin yhtyeen ensimmäinen livelevy ja viides albumi All Those Wasted Years ja samanniminen live-videotaltionti. Uuden levyn julkaisuun rohkaisi edellisen Back to Mystery Cityn hyvä menestyminen. Koko syksyn Hanoi Rocks oli keikkailut Englannissa, mutta Suomessa yhtye esiintyi vasta joulun jälkeen.

[muokkaa] Toronto, New York, Lontoo, Japani, Los Angeles (1984)

[muokkaa] Tammikuu–kesäkuu

Vuosi 1984 alkoi tammikuussa pienellä Suomen kiertueella. Yhtyeen asenne oli hyvä, ja kaikki jäsenet vakuuttelivat, ettei minkäänlaisia ristiriitoja ollut. Tammikuun 20. päivänä yhtye aloitti uuden albumin nauhoitukset. LP:stä oli tarkoitus tulla yhtyeen paras ja "rockaavampi" kuin edellinen albumi Back to Mystery City. Helmi–maaliskuun Hanoi Rocks levytti Torontossa ja New Yorkissa. Yhtye veti ensimmäisen Pohjois-Amerikan keikkansa Torontossa 23. maaliskuuta Larry's Hideawayssa. siitä alkoi Hanoi Rocksin pieni ensimmäinen Amerikan-kiertue itärannikolla. Yhtye esiintyi Toronton ja New Yorkin lisäksi Bostonissa, Ottawassa ja Washingtonissa. Maaliskuussa Suomessa ilmestyi yhtyeen neljäs albumi All Those Waisted Years, joka pian korjattiin seuraavassa painoksessa All Those Wasted Yearsiksi, sekä samanniminen live-videotaltiointi. Huhtikuun alussa sama levy ja video ilmestyivät Englannissa. Samoin yhtye palasi Amerikan-kiertueeltaan takaisin Lontooseen. Lontoosta jatkettiin Saksaan, josta tultiin takaisin Englantiin kiertueelle 19. huhtikuuta–5. toukokuuta.

Uusi albumi oli viittä vaille julkaisua valmis huhtikuun lopulla, mutta Ezrinin mielestä levyltä puuttui ratkaisevin hitti. Hitiksi vakiintui kiireessä Nasty Suiciden versio CCR:n kappaleesta Up Around the Bend. Kappale oli yksi Nasty Suiciden suosikkikappaleista, ja hän soitti sen hienosti omalla tavallaan. 9-vuotiaana silloinen Jan "Nasse" Stenfors oli esteratsastanut Sipoossa Eriksnäsin kartanon talleilla ja saanut lainaan kappaleen sisältäneen Cosmo's Factoryn ratsastajatoveriltaan. Stenfors oli aina soitellut kyseistä kappaletta, ja lopulta se päätyi hänen mukanaan Hanoi Rocksin harjoituksiin. Hanoi Rocks oli soittanut kyseisen kappaleen jo huhtikuun alussa Saksan kiertueella televisioesiintymisen päätteeksi.

Toukokuussa yhtyeen oli tarkoitus tehdä Kaukoidän kiertue Bangkokissa, Bombayssa ja Japanissa, mutta vain kaksi jälkimmäistä kohdetta toteutui. 10. toukokuuta All Those Wasted Years ilmestyi Japanissa. Japanissa Hanoi-huuma oli tuolloin jo aivan älyttömissä mittasuhteissaan. Jokaisesta konsertista maksettiin 10 000 dollaria ja kaikki ylläpito oli ilmaista. Konserttihallit olivat loppuunmyytyjä ja moni koulutyttö oli säästänyt koko edeltävän vuoden, että pääsi seuraamaan yhtyettä groupiena koko kiertueen ajan. Suomessa ihmeteltiin Japanissa vallitsevaa Hanoi Rocks -hystreriaa, ja jotkut jopa arvelivat lehtien liioittelevan tilannetta.

Japanin jälkeen yhtye veti Englannin ja Skotlannin kiertueen. Brittilehdet hehkuttivat yhtyettä ja vakuuttelivat uuden levyn takaavan Hanoi Rocksin maailmanlaajuisen totaalisen läpimurron. Lehdet kuitenkin muistuttivat, että jokaista yksittäistä Hanoi Rocks -albumia oli tuossa vaiheessa myyty vasta runsaat 10 000 kappaletta. 11. kesäkuuta julkaistiin monta singleä pohjustamaan tulevan albumin julkaisua. Singlet olivat ”7 Up Around The Bend / Until I Get You” sekä EP ”Up Around The Bend / Back To Mystery City / Until I Get You / Mental Beat ja tupla-7" singlepakkaus ”Up Around The Bend / Until I Get You / Under My Wheels / I Feel Alright / Train Kept A Rollin'”. Kesäkuun puolessa välissä eräänä yönä nauhoitettiin erään Playboy-lehden johtajan kartanolla ”Up Around the Bendistä” musiikkivideo, joka on edelleen yksi rockhistorian kalleimpia musiikkivideoita. Sen jälkeen yhtye teki muutaman juhannuskeikan Suomessa. Esiintymiset kärsivät teknisistä ja muista ongelmista, mutta sillä ei ollut väliä, koska yhtye oli kerrankin kotimaassaan valtavan suosittu.

[muokkaa] Heinäkuu–joulukuu

Heinäkuun Englannin kiertueen jälkeen elokuussa ilmestyi Suomessa vihdoinkin Two Steps from the Move. Levyn nimi oli alun perin Silver Missiles and Nightingale, mutta se vaihdettiin viime hetkellä. Tämä nimi oli myöhemmin The Suicide Twinsin levyn nimenä. Syyskuussa julkaistiin singlet "Underwater World / Shakes", "Underwater World / Shakes / Magic Carpet Ride" ja "Underwater World / Oli And Gasoline/ Shakes / Magic Carpet Ride". 8. lokakuuta ilmestyi Englannissa Two Steps from the Move, ja heti perään yhtye veti Englannin yhteiskiertueen Johnny Thundersin kanssa ja Babysitters'in kanssa. Kiertue oli yleisömenestys. Kiertueesta Johnny Thundersin kanssa on nauhoitettu 21. lokakuuta Leicesterissä bootleg Johnny On The Rocks ja kappaleita Uzi Suiciden julkaisemalla promokasetille Rebels On The Run.

Marraskuussa julkaistiin singlet "Don't You Ever Leave Me / Oil And Gasoline" ja "Don't You Ever Leave Me / Oil And Gasoline / Malibu Beach (Calypso version)". Marraskuuhun mennessä uusi albumi oli myynyt 200 000 kappaletta; suurimmat osuudet olivat Amerikassa 60 000, Britanniassa 50 000 ja Suomessa 20 000 kappaletta. Jo pelkästään Yhdysvalloissa levy myi kahdessa viikossa 44 000. Ruotsin kiertueen jälkeen alkoi marras–joulukuun ratkaiseva Amerikan-läpimurtokiertue, joka kuitenkin päättyi yhtyeelle kohtalokkaasti joulun aikoihin. Ensimmäiseksi Hanoi Rocks keikkaili itärannikolla, kunnes Monroe nyrjäytti nilkkansa Syracusessa 29. marraskuuta hypätessään monitorilta lasinsiruihin, jotka olivat syntyneet McCoyn rikottua pullon lavalle. 2. joulukuuta vietettiin Razzlen syntymäpäiviä, mutta pian Monroen jalka paheni, ja viisi keikkaa jouduttiin perumaan Monroen pakkoloman takia. Yhtye päätti suunnata Kaliforniaan tekemään radio- ja lehtihaastatteluita. Viimeinen suuri kaupunki, jossa yhtye ei vielä ollut soittanut, oli Los Angeles, ja sen esiintymiset oli kaikki myyty loppuun. Los Angeles Palacen keikka myytiin alle puolessa tunnissa loppuun. Razzle halusi kovasti Los Angelesiin, ja kun he saapuivat sinne, hän totesi: "Täällä minä haluan aina elää!"^[5]Läpimurto länsirannikolla näytti varmalta.

Sisaryhtye Mötley Crüe tuli tervehtimään kaupunkiin lauantaina 8. joulukuuta saapunutta Hanoi Rocksia, ja laulaja Vince Neil päätti järjestää tervetuliaisjuhlat sunnuntaina 9. joulukuuta. Jo 5. marraskuuta laulaja Vince Neil oli julistanut Helsingissä: "Odotan todella tapaamistani Hanoi Rocksien kanssa, kun palaamme Amerikkaan. Kotona haluan näyttää heille kaikki paikat. He ovat mukavia poikia, Razzle ja muut. Meillä tulee varmasti olemaan hauskaa". Kaikki päättyi kuitenkin traagisesti kesken Hanoi Rocksin ja Mötley Cruen juhlinnan. Oluet loppuivat ja Razzle sekä laulaja Vince Neil lähtivät hakemaan sitä lisää lauantai-iltana 8. joulukuuta 1984. Paluumatkalla Neil törmäsi juuri hankkimallaan vuoden 1972 Ford Panterallaan kahteen toiseen autoon. Neilin vieressä istunut Razzle vietiin sairaalaan, jossa hänet julistettiin kuolleeksi kello 19.12. Auto oli ilmeisesti kaatunut juuri Razzlen puolelle, ja hän menehtyi ilmeisesti heti iskun saatuaan. Onnettomuudessa loukkaantui myös 18-vuotias nainen ja 20-vuotias mies.^[6]

Sam Yaffa oli sammunut Neilin kartanon sohvalle, ja McCoy oli umpihumalassa. Neilin seitsemännellä kuulla raskaana ollut vaimo alkoi huolestua, kun autoaan esittelemään ja olutta hakemaan lähtenyt Neil ei ollut Razzlen kanssa palannut. Andy McCoy ja Mötley Crüen rumpali Tommy Lee lähtivät autolla etsimään ja ajoivat onnettomuuspaikan ohi. He tekivät U-käännöksen ja ajoivat punaisen auton kohdalle. Neiliä vietiin juuri autoon käsiraudoissa ja poliisit kertoivat, että Razzle oli viety sairaalaan. Sairaalassa McCoy ja Lee saivat tietää, että Razzle oli kuollut. McCoy sai selville vain, ettei Razzle ollut kokenut kovia tuskia. Järkyttynyt McCoy soitti Seppo Vesteriselle, joka taas kutsui loput yhtyeen jäsenet sairaalaan.

Razzlen kuoleman jälkeen yhtye vaipui toivottomuuteen, kun yhtyeen uusi kannattava voima oli kuollut vain puolentoista vuoden yhdessäolon jälkeen. Razzlen kuolemasta kuultuaan Sam Yaffa meni täysin hysteeriseksi, Suicide muuttui puhumattomaksi, Monroe meni sokkiin ja McCoy oli raivoissaan. Seppo Vesterinen muistutti heidän eläneen vauhdikasta ja vaarallista elämää ja Razzlen juoneen ja viettäneen perinteistä rock and roll -elämää.^[6]

Mötley Crüelta tuli muutakin sympatiaa kuin vain rumpali Tommy Leen kiroilut ja uhkailut hakata Vince Neil. Jo 9. joulukuuta, onnettomuuden jälkeisenä päivänä, Mötley Crüe tuli Hanoi Rocksin luo ja ehdotti yhtyeiden yhdistämistä. Yhdistämishuhut jatkuivat kevääseen 1985 saakka.^[7] Los Angelesin päälehdet omistivat etusivun Razzlen kuolemalle. Televisioyhtiöt CNN:stä Japanin televisioon kyttäsivät Hanoi Rocksin jäsenien haastatteluita Razzlen kuoleman jälkeen. Tunnetut musiikkilehdet, kuten Rolling Stone, muistivat Razzlea kirjoituksissaan. Samoin eri tyylilajienkin muusikot muistivat Razzlen osanottokukkalähetyksin, kuten Cyndi Lauper ja Twisted Sister, jonka kanssa oli Hanoi Rocksilla aina ollut kilpailua ja riitaa. Kaikki keikat peruttiin joulukuulta, ja McCoy puhui jopa yhtyeen lopettamisesta, mutta Monroe ja Suicide halusivat kuitenkin vielä jatkaa. Peruutettujen keikkojen joukossa oli myös The Marquee Clubin perinteiset joulukeikat 20.–21. joulukuuta. 29.–30. joulukuuta The Clash-rumpali Terry Chimes harjoitteli yhtyeen kanssa Europe A-Go-Go-keikkoja varten. Ne olivat ainoat keikat, joita yhtye ei ollut peruuttanut. Hanoi Rocksin jäseniä esiintyi ensi kerran julkisuudessa onnettomuuden jälkeen 31. joulukuuta Lontoon Greyhound-klubilla London Cowboysin keikalla. Nasty Suicide seurasi keikkaa sivusta, yleisön puolelta, yhdessä tyttöystävänsä kanssa. London Cowboys oli yksi Britannian Hanoi Rocksin innoittamana syntyneistä yhtyeistä. Yhtye oli tavallaan McCoyn "suojatti". 31. joulukuuta myös tuli kuluneeksi tasan neljä vuotta siitä, kun Hanoi Rocks oli aloittanut 1980 Virtain urheilutalolta menestyksen tavoittelun ja ryhtynet tekemään itseään tunnetuksi.

[muokkaa] Lontoo, Puola (1985)

[muokkaa] Europe A-Go-Go

YK:n julistaman "Nuorten vuosi 1985" aloitti Eurovisionin Europe A-Go-Go, joka oli lauantaina 5. tammikuuta esitetty 500 miljoonan eurooppalaisen televisiokatsojan seuraama rockshow.^[8] Europe A-Go-Go-show'hun valittiin Euroopan parhaimmat rockyhtyeet. Suomea edusti Hanoi Rocks, mutta koska muista Pohjoismaista ei löytynyt yhtä suurta ohjelmaan kelpaavaa kansainvälisen luokan tähteä, se edusti koko aluetta. Hanoi Rocks soitti Suomen osuuden Helsingin Kulttuuritalolla torstaina ja perjantaina 3.–4. tammikuuta. Suomen konserttien kuvausten ja nauhoitusten ohjauksesta vastasi Heikki Harma. Ilmeisesti juuri perjantain konsertti lähetettiin Eurovisionille Europe A-Go-Go-show'ssa esitettäväksi. Kokonaisuudessaan viisi ja puoli tuntia kestäneessä televisioshow'ssa ei näytetty Euroopan huippuyhtyeiden kokonaisia konsertteja, vaan vain pätkiä niistä. Yleisradio näytti koko Hanoi Rocksin Kulttuuritalon konsertin televisiokatsojille myöhemmin keväällä 1985. Hanoi Rocksin historian kannalta esiintymiset olivat erittäin tärkeitä ja vedenjakajavaihe yhtyeen historiassa. Käytännössä alkuperäinen Hanoi Rocks hajosi näiden esiintymisten jälkeen.

Kulttuuritalon Europe A-Go-Go-konsertit olivat ainoat esiintymiset, joita yhtye ei ollut Razzlen kuoleman jälkeen perunut. Hanoi Rocks päättikin soittaa nämä esiintymiset Razzlen muistokonsertteina. Yhtyeen mukaan monisatamiljoonainen televisiokatsojamäärä ja Kulttuuritalolla paikanpäällä ollut monisatainen yleisö olivat paras kunnianosoitus heidän menehtyneelle rumpalilleen. Hanoi Rocks saapui keskiviikkona 2. tammikuuta Lontoosta Helsinkiin. Razzlen kuolema oli käynnistänyt yhtyeessä lumivyöryilmiön, ja Helsinkiin saapumispäivänä Sam Yaffa ilmoitti täysin yllättäen eroavansa yhtyeestä. Yaffan oli pitänyt lähteä yhtyeestä jo kuulemma kesällä 1984 Espanjaan, mutta suunnitelma oli jäänyt toteuttamatta. Niinpä Razzlen muistokonserteista tuli myös Sam Yaffan jäähyväiset. Michael Monroe ei ymmärtänyt Yaffan päätöstä, mutta McCoy totesi yhtyeen perustajajäsenten pärjäävän kolmistaankin. McCoy siis laski itsensä kolmanneksi perustajajäseneksi Nasty Suiciden ja Michael Monroen kanssa. Erityisesti Monroen tunnelma ennen konsertteja oli masentunut ja epävarma, vaikka yhtye oli suosionsa huipulla. Kuuluisan ja arvostetun brittiläisen Sounds-musiikkilehden lukijaäänestyksessä Hanoi Rocks valittiin Marillionin jälkeen maailman toiseksi parhaimmaksi yhtyeeksi vuonna 1984. Hanoi Rocksin taakse jäi Iron Maiden, ZZ Top ja Dio. Hanoi Rocksin "Underwater World" -single ja LP "Two Steps from the Move" sijoittuivat äänestyksessä viidenneksi. Yhtyeen konserttivideo sijoittui toiseksi, ja lavaesiintyjänä yhtye sijoittui kolmanneksi. Lavaesiintyjänä vain Iron Maiden ja Status Quo menivät ohi. Samoin itse Michael Monroe valittiin vuoden miespuoliseksi seksiobjektiksi. Andy McCoy menestyi äänestyksessä kitaristina sekä sijoittui yhdeksänneksi parhaaksi kosketinsoittajaksi. Hanoi Rocksin jäsenet ja itse yhtye vilahtelivat äänestyksen eri listojen kärkipäissä. Kerrang!-lehden äänestyksessä Hanoi Rocks sijoittui 9. merkittävimmäksi tulokkaaksi ja 10. parhaimman albumin levyttäjäksi. Michael Monroe sijoittui tämän äänestyksen seksiobjektisarjassa seitsemänneksi.

Konserteissa esiintyi ensimmäisen kerran yhtyeen uusi rumpali Terry Chimes. Chimes oli oppinut kappaleet todella nopeasti, viidessä päivässä. Hän soitti konsertit taktisen tarkasti ja selvästi, mutta alun perin häntä ei ollut tarkoitettu yhtyeen vakinaiseksi jäseneksi. Tuolloin Hanoi Rocksin uudeksi rumpaliksi kaavailtiin vielä muun muassa The Damnedin Rat Scabiesia ja Generation X:n Mark Laffinia. Myös Mötley Crüen Tommy Lee oli tarjoutunut soittamaan Kulttuuritalolla, mutta hän ei päässyt Yhdysvalloista yhtyeensä kiertueen takia. Osasyy on luultavasti myös se, ettei heavy metal -tyylisesti rumpuja soittanut Lee olisi sopinut soittamaan Hanoi Rocksissa toisin kuin punkrumpali Chimes.

Perjantain konsertti oli nähtävästi ilmoitettu alkavaksi kello 19.00, mutta yhtye aloitti soittamisen kello 20.30. Yleisö alkoi hermostua, kun muuten kainalosauvoilla kulkenut Monroe klinkkasi lavalle muun yhtyeen kanssa. Yhtye on kuvaillut Kulttuuritalon keikkoja todellisen Hanoi Rocksin viimeisiksi. McCoyn mukaan konsertti oli perinteinen, eikä ylimääräisiä sooloja tai kikkailuja soitettu. Yhtye halusi tehdä parhaansa konserteissa. Muuten syrjässä pysyvä Nasty Suicide revitteli kunnolla jo sound-check-vaiheessa niin, että miksaaja sanoi hänelle "Muista, ettet ole täällä vain pitämässä hauskaa". Vaikka yhtye oli energinen ja erityisesti Suicide, on konserttien, erityisesti perjantain esiintymistä, tunnelmaa kuvailtu haikeaksi.^[9] Yleisradion tallentaman konserttinauhan perusteella tiedetään esitetyt kappaleet:

1. "Back to Mystery City"
2. "Motorvatin"'
3. "Boulevard of Broken Dreams"
4. "Underwater World"
5. "Tragedy"
6. "Malibu Beach Nightmare"
7. "Taxi Driver"
8. "Million Miles Away"
9. "Up Around The Bend"

Kappalelista siis koostui Hanoi Rocksin hiteistä, vain "Dont You Ever Leave Me" puuttui. Kappalelistaa kehuttiin myöhemmin mm. Seurassa hyvin valikoiduksi. Alku oli nopeaa yleisön hysteriaan saanutta "rocktykitystä", mutta konsertin huipuksi muodostui rockballadi "Million Miles Away".^[10] Ennen Razzlelle omistettua kyseistä kappaletta Monroe sanoi: "This one sounds very good to Razzle, drummer who died a few weeks ago". Sitten McCoy siirtyi kosketinsoittimiin ja aloitti intron, johon Nasty Suicide yhtyi kauniilla kitarasoolollaan lattialle vähitellen polvistuen. Monroe aloitti laulamisen mutta purskahti itkuun. Hän sai kuitenkin itsensä hillityksi ja lauloi koko kappaleen mustaan silmäkajaaliin sotkeutuneet kyyneleet valuen ja ääni väristen. Samaan aikaan yleisö hiljaa liikutti ilmassa palavia savukkeensytyttimiä. Tilannetta on kuvailtu myöhemmin yhdeksi rockhistorian kauneimmista. Kappaleen jälkeen Monroe esitteli yhtyeen: "Mä esittelen meidän bändin tällä kertaa, okei? Meillä on bassossa vikaa kertaa Sam Yaffa! Sit meidän rumpaliks tuli meidän tosifrendi, joka teki meille tosifrendin palveluksen ja hjelppas meitä. Sen takii me voitas tehdä teille tää keikka. Mä haluun, että kiittäisitte sitä. Se on Terry Chimes! Right, and. Ja kyl kaikki tietää kuka meil on yleensä soolokitaras, Andy McCoy! Täs laulus meil on vuoden seksisymboli, Mike Monroe! Ja in guitar Nasty Suicide!". Heti nimensä kuultuaan Suicide aloitti taitavasti "Up Around The Bend" -kappaleen intron. Kappale muuttui yleisön yhteislauluksi, jonka aikana Suicide ja Yaffa halailivat, tanssivat ja painivat keskenään. Kappale päätti konsertin, jossa hyvästeltiin samalla Razzle ja Sam Yaffa.^[11]

[muokkaa] Tammi–maaliskuu

Tammikuussa levy-yhtiö CBS oli huolissaan kriisissä olevasta sijoituksestaan ja vaati pitämistä kiinni sovitusta suunnitelmasta, jonka mukaan Hanoi Rocks tuottaisi uuden LP:n syyskuussa. Näin ollen yhtye aloitti demojen nauhoitukset. McCoy oli tehnyt uusia kappaleita, ja yhtye puhui suunnitteilla olevasta maailmankiertueesta. Bermudalle piti lähteä Puolan kiertueen jälkeen. Surusta ja kriisistä huolimatta yhtye vakuutti, ettei jäljellä olevat jäsenet hylkää sitä. Yhtye oli pitänyt kaksi kuukautta taukoa, joka oli pisin sen historiassa. Kuitenkin jäsenet suunnittelivat alustavasti jo omia sooloprojektejaan. Jo tammikuun 2. päivän Ilta-Sanomissa McCoy oli kertonut tehneensä muutaman kappaleen Alice Cooperin kanssa New Yorkissa. Itseluottamus ja luottamus yhtyeeseen oli kuitenkin vielä suhteellisen korkea. Monroe ja McCoy vakuuttelivat yhtyeellä menevän hyvin sittemmin legendaariseksi muodostuneessa Yleisradion A-studion haastattelussa 9. tammikuuta. Haastattelussa McCoy nosti jälleen esille vanhat fiktiiviset kohuväitteet yhtyeen itsensä myymisestä. Haastattelua matkittiin myöhemmin Suomen viihdeohjelmista ja Mauri Kunnas piirsi haastattelusta kokonaisen Nyrok City-sarjakuvan, joka oli yksi lukuisista Hanoi Rocksia ironisoivista Nyrok City-sarjakuvista.

Sillä aikaa tammikuussa, kun Andy McCoy lomaili ja sävelsi Sri Lankassa, Michael Monroe ja Nasty Suicide valitsivat Lontoossa yhtyeen pysyväksi rumpaliksi Terry Chimesin ja basistiksi René Bergin. McCoy suhtautui René Bergiin epäluuloisesti, Michael Monroe itse piti Bergiä "nastana tyyppinä". Chimesin liittymisestä Hanoi Rocksiin uutisoi Melody Maker 19. tammikuuta. Samassa uutisessa Monroe kertoi pitävänsä Chimesia hyvänä vaihtoehtona siksi, että tämä on kasvissyöjä eikä polta, juo eikä käytä huumeita. Bergistä ei vielä tällöin uutisoitu.^[12]. Samassa jutussa kerrottiin Sam Yaffan asuneen tällöin Mallorcalla.

Helmikuussa Monroe alkoi syyttää CBS:ää yhtyeen ongelmista, huonosta markkinoinnista ja oletettua pienemmästä levymyynnistä. Yhtyeen manageri Seppo Vesterinen oli kuitenkin vielä toiveikas yhtyeen tulevaisuuden suhteen ja uskoi, että syksyllä yhtye jatkaisi hidastunutta, mutta varmaa nousuaan. Yhtye korosti omaa rocktyyliään eikä halunnut suuntautua Mötley Crüen tavoin enemmän heavy metaliin päin menestyäkseen Yhdysvaltojen markkinoilla. Tähän aikaan Hanoi Rocks kuitenkin myi vielä hyvin uusissa paikoissa, kuten Los Angelesissa, jossa yhtye oli viimeiseksi keikkailut täysille saleille. Yhtyeen manageri kertoikin Hanoi Rocksin läpimurron olleen kovempi Yhdysvalloissa kuin Britanniassa ja Suomessa aikoinaan. Yhteistyö tammi–helmikuussa uuden kokoonpanon kanssa näytti vielä toimivan.

Maaliskuussa tilanne alkoi heiketä. Edeltävinä kuukausina oli vielä näyttänyt siltä, että yhtye saisi käännettyä itsensä ylös kriisistä jälleen nousuun, mutta nyt tilanne alkoi huonontua entisestään. Seppo Vesterinen ei ollut tyytyväinen Réne Bergin sooloilevaan ja määräilevään studiotyöskentelyyn. Berg keskeytti muiden jäsenten soittoa ja laulua alkaen kertoa näille, kuinka kappaleet pitäisi tehdä. Muidenkin jäsenten asenne Bergiä kohtaan muuttui, kun tämä osoittautuikin johtajuutta hamuavaksi. Puolan kiertue päätettiin kuitenkin soittaa, kun se kerran oli jo sovittu. Tosin Puolan kiertue tuntui kokonaisuudessaan oudolta yhtyeelle, koska se vieroksui keikkailua ja rockin soittamista itäblokin maassa. Olihan yhtye tähän mennessä soittanut kansainvälisesti Kaukoitää lukuun ottamatta vain länsimaissa.

[muokkaa] Kevät–kesä

9. toukokuuta Hanoi Rocks lähti kymmenenpäiväiselle Puolan kiertueelle. Heti ensimmäisen esiintymisen jälkeen päätettiin René Berg erottaa yhtyeestä kiertueen jälkeen. Bergin oudosta ja sooloilevasta lavakäyttäytymisestä ei pidetty. Bergin ei haluttu näkyvän lavalla: hänet puettiin mustiin, hänelle annettiin vain lyhyt liikkumisen estävä bassokitaran piuha, eikä häneen suunnattu valoja. Bergin käyttäytyminen oli kyseenalaista, koska hän esitteli uusille ihmisille Michael Monroen parinaan, Hanoi Rocksin yhtyeenään ja Nasty Suiciden kitaristinaan. Lopulta kävi niin, että Monroe esitteli tuhansille ihmisille yhtyeen muut jäsenet, muttei Bergiä. Kiertueen päättyessä Hanoi Rocksin viimeiseen esiintymiseen Rockerina Festivalilla 19. toukokuuta oli selvää, että Berg erotetaan ja yhtye hajoaa. Hanoi Rocksilla ei ollut enää viimeisellä keikallaan minkäänlaisia haluja soittaa eikä jatkaa koko yhtyettä.

Tältä kokoonpanolta (Monroe, McCoy, Suicide, Berg, Chimes) ilmestyi 1980-luvun Hanoi Rocksin viimeinen levy Rock & Roll Divorce, joka oli livetaltiointi Puolan kiertueelta. Levy kantoi yhtyeen kohtalosta kertovaa nimeä, ja se julkaistiin yhtyeen omalta Lick-levymerkiltä. Levy julkaistiin vasta elokuussa yhtyeen jo hajottua. Kappaleet on äänittänyt Mick Staplehurst, mutta kannessa lukee Andy McCoyn varastameet nauhat ja tehneen levylle kannet. Michael Monroe ei olisi halunnut levyä julkaistavan. Musiikillisesti levyllä kuulee väsyneen ja huonosti motivoituneen yhtyeen. Puolan kiertueen esiintymiset oli vedetty tuskallisesti läpi ilman minkäänlaisia soittohaluja.

Kesäkuussa, epäonnistuneen Puolan kiertueen jälkeen, tilanne oli toivoton. Suunnitelmat Bermudalla levyttämisestä ja esiintymisestä peruttiin, samoin kaikki matkasuunnitelmat. Tiedotusvälineet olivat ihmeissään, kun yhtye peruutti virallisesti hyvin menneen Puolan kiertueen jälkeen kaikki englantilaiset televisioesiintymisensä. Seppo Vesterinen kertoi yhtyeellä olevan "henkilöstöteknisiä ongelmia" ja ilmoitti, että kokoonpano muuttuisi ainakin Bergin osalta. Pian sen jälkeen yhtye antoi Lontoossa nöyryyttävät potkut René Bergille. Hänen tilalleen basistiksi nimettiin virallisesti yhtyeen instrumentti- ja tekniikka-asiantuntija Timo Kaltio.

17. kesäkuuta Ilta-Sanomat uutisoi Michael Monroen jättäneen yhtyeen. Tähän ilmoitukseen yhtye hajosi lopullisesti. Hanoi Rocksista jäljelle jäänyt viimeinen kokoonpano (Andy McCoy, Nasty Suicide, Terry Chimes, Timo Kaltio) jatkoi toimintaansa nimellä Cherry Bombz. Samoihin aikoihin Puolassa yhtyeen suosio kasvoi ja "Don't You Ever Leave Me" nousi Puolan singlelistan 6. sijalle. Vaikka yhtye hajosi, Puolasssa todellinen Hanoi Rocks -innostus jatkui vielä 1990-luvun alussa.

[muokkaa] Hajoamisen syyt

Kesällä 1985 ja koko 1980-luvun loppupuolen Suomen ja muiden maiden lehdissä arvuuteltiin vasta puoli vuotta aiemmin täysillä esiintyneen menestysyhtyeen lopullista hajoamissyytä. Jokaisella yhtyeen jäsenellä on oma käsityksensä tapahtumien kuluista, mutta yleisesti on pidetty ratkaisevimpana syinä rumpali Razzlen kuolemaa, joka päätti erään ajanjakson ja antoi siten Sam Yaffalle syyn ja tilaisuuden erota. Yhtyeen sisäiselle hengelle erittäin tärkeän Razzlen kuolema yhdistettynä lähes samanaikaiseen basisti Sam Yaffan eroamiseen oli varma kuolinisku yhtyeelle. Lehdistössä arveltiin keskeisiksi hajoamistekijöiksi Monroen ja McCoyn välejä, mutta Monroen mukaan pahin vaikutus yhtyeelle oli kahden ydinjäsenen lähtö Hanoi Rocksista. Tynkäyhtye ei ollut enää Hanoi Rocks. Terry Chimes vanhana punkrumpalina sopi yhtyeelle, mutta Sam Yaffan paikan täyttävää basistia oli vaikea löytää. Berg osoittautui hyväksi kaveriksi, mutta huonoksi yhtyetoveriksi.

René Berg oli huomattavasti muita yhtyeen jäseniä vanhempi, ja hänen katsottiin olleen väärä valinta. McCoyn mukaan Berg esiintyi yhtyeen johtajana ja omistajana sekä esiintyi huonosti lavalla. Kaiken lisäksi Berg käytti heroiinia, mutta eipä McCoykaan ollut kovin puhdas saman aineen ja muiden huumeiden suhteen. Berg ilmeisesti joutui tavallaan jo käytännössä kuolleen yhtyeen syntipukiksi. Hän ei nimittäin ollut huono basisti, ja lisäksi hän oli yhtyeen jäsenten vanha ystävä ja soitti vielä myöhemminkin yhtyeen jäsenten sooloprojekteissa.

Sam Yaffa ei puhunut enää sanaakaan Razzlen muistokonserttien jälkeen ja halusi vetäytyä rauhaan. Kuitenkin juuri hän on eniten selittänyt Hanoi Rocksin hajoamista. Yhtyeen hajoaminenhan oli juuri hänestä kiinni. Hän selitti yhtyeestä eroamisensa elokuussa 2004 Hanoi Rocksista:

» Olin täyttänyt juuri 21 vuotta, olin korviani myöden täynnä huumeita ja olin ollut tien päällä viisi vuotta yhteen putkeen. En minä tiedä mitä silloin suunnittelin. Meillä oli hienoa ja huonoa aikaa, mentiin ylös ja alas, tapeltiin ja rakastettiin toisiamme. Olimme viisi sekopäätä, jotka lensivät ympäri maapallon tekemässä kaikkea mahdollisimman itsetuhoista puuhaa. Kun Razzle kuoli, se olikin sitten koko juttu siinä.^[13]  »

Sam Yaffan sanoista paljastuu siis kyllästyminen pitkäaikaiseen soittamiseen yhdessä ja koko rock and roll -elämäntapaan. Yhtye oli kuitenkin soittanut jo viisi vuotta noustakseen pienestä suomalaisyhtyeestä kansainvälisen luokan tähdeksi. Vaikka menestystä olisikin ollut edessä erittäin todennäköisesti vielä enemmän, ei soittamiseen ollut enää intoa. Kaiken lisäksi vuonna 1984 yhtye oli saavuttanut todella suuria voittoja, jotka olivat lisänneet tuhlausta ja huumeidenkäyttöä. Yhtyeen legendaarisen managerin Seppo Vesterisen mukaan Hanoi Rocks oli viimeisiä yhtyeitä, joka yritti elää täysillä rock and roll -unelmaa. Yhtye toimi enemmän tunteilla ja vietti rankkaa elämää. Kaiken lisäksi hänen mukaansa jäsenet olivat olleet yhdessä liian kauan:

» Oli siinä [yhtyeessä] muitakin jännitteitä, mutta ehkä se [Razzlen kuolema] oli korsi joka katkaisi kamelin selän. Bändin ongelma oli se, että he olivat niin yhteenkasvaneita.^[7] »

Monimutkaisia olivat myös yhtyeen sisäiset ihmissuhdekiemurat. Sam Yaffalla oli suhde McCoyn tyttöystävän Anna Gederbyn kanssa, joka kaiken lisäksi oli raskaana Sam Yaffalle. McCoyn omaelämäkerran mukaan tämä asia oli merkittävä hajottava tekijä, kun taas Yaffan mielestä se ei ollut. Annan raskaus oli kuitenkin vahvistanut Yaffan päätöstä lähteä yhtyeestä. Kaiken lisäksi McCoy arveli elämäkerrassaan yhtyeen sisäisiä välejä haitanneen sen, että hän seurusteli Michael Monroen vanhan tyttöystävän Anastasia Michelle Maisoneuven kanssa. McCoy korosti syksyn 1985 lehdissä sitä, kuinka Yaffa vei hänen tyttöystävänsä, jonka kanssa oli ollut yhdessä 16-vuotiaasta asti. Sam Yaffa vastasi McCoyn puheisiin näin:

» Ai, että mä lähdin Annan takia? He-he, toi on taas noita juttuja, tiedätsä, ku jengi ei tiedä tosiasioita, niin sit se heittää sitä juttuu, tiedätsä, että mä vein Andyn naisen ja sen takii me ei voitu soittaa enää samassa bändissä. Mutta emmä sitä vieny, vaan se kävi niin, tiedätsä. Ja Andyn kanssa me ollaan aina oltu hyviä frendejä ja ollaan vieläkin. Mä lähdin Hanoi Rocksista, koska mä en vaan halunnu kelaa sitä koko juttua enää, tiedätsä.^[14] »

Helmikuussa 1986 Soundissa Sam Yaffa kuitenkin tavallaan myönsi, että hänen ja McCoyn välillä oli kiistaa. Samassa haastattelussa hän syytti McCoyta autoritaariseksi ja kutsui tätä "Mister Fuhreriksi".

» Joo joo. Se [McCoyn syytös tyttöystävän viemisestä] oli Andyn kiihkoilua. Tiedätkö, mä en voinut kestää sitä jätkää loppuaikoina, itse asiassa en enää moneen vuoteen, se kohteli Annaa sikamaisesti. Parempi pitää nykyään vain satunnaista puhelinyhteyttä, ettei tule enempää ongelmia. Ei mun lähtöni Hanoista ollut kuitenkaan kiinni Annasta. Mulla oli jo kauan lähtösuunnitelmia, sillä Hanoi oli sellaista dokaamista ja kamanvetoa, että sitä ei enää kestänyt. Se ei ollut hauskaa »

Myöhemmissä lehtiartikkeleissa myös muut yhtyeen jäsenet ovat arvostelleet McCoyn johtaja-asennetta. Michael Monroe on erityisesti kritisoinut sitä, että McCoy omi hänen mukaansa koko yhtyeen laulujenteon. Hänen mukaansa McCoy tappoi hänen yrityksensä tuottaa kappaleita ja eikä hyväksynyt niitä, ja jos hyväksyi, niin laittoi kappaleen toiseksi tekijäksi Monroen oman nimensä rinnalle. Hän myös ihmetteli, kuinka McCoylla oli satojentuhansien markkojen arvoisia kitaroita, mutta muut asuivat pienissä asunnoissa. Yhtyeen hajoamisen jälkeen McCoy alkoi korostaa olleensa voimahahmo ja yritti haalia yhtyeen jäseniä ympärilleen. Monroe taas yritti itse samaa. Toisaalta Monroe ja McCoy ovat korostaneet omilla tahoillaan olleensa yhtyeen voimakaksikko, varsinkin Hanoi Rocksin uudelleen perustamisen jälkeen. Myöhemmin muut jäsenet ovat lähinnä naureskelleet näille puheille. Sam Yaffa yritti olla puolueeton ja antoi kaikille palautteeksi:

» Uramme huipulla? Joo mä oon kuullu tota lässytystä varmaan sata kertaa, tiedätsä, että me oltiin uramme huipulla ja jos me oltais just nyt, tiätsä, tehty break out ja just nyt plä-plä-plää. No, meillä oli iso deali CBS:n kanssa, mutta ei me missään uramme huipulla mun mielestä oltu. Me oltiin oltu kasassa jo viis vuotta, eikä bändi ollu enää bändi. Se ei ollu ollu sitä enää aikoihin. Ei ollu enää mitään fiilistä soittaa, kun bändi rupesi toistamaan itseään, se oli paskanjauhamista. Hanoi Rocks OLI helvetin kova bändi, viis freakkia, jotka oli hyvän näköisiä lavalla ja jotka soitti rehellistä rock 'n' rollia sillee ku ne halus – kumartelematta ketää, Hanoi Rocks ei ollu mikään yhden tyypin bändi – mitä Andy väittää – että se keksi sen jutun; se on ihan paskapuhetta ja sen se tietää ittekin. Me oltiin BÄNDI, hyvän näköinen bändi… Andyllä on ollu aina tää juttu, pitää olla cool.^[14] »

Nasty Suicide olisi halunnut jatkaa ja yrittää Hanoi Rocksin koossa pitämistä Razzlen kuoleman jälkeen. Hänen mielestään oli järkevää yrittää vielä kevät ja kesä 1985, mutta realistina ei kuitenkaan pitänyt kovin pahana yhtyeen hajoamista. Suicide oli jo omalla tavallaan kyllästynyt yhtyeen elämäntapaan ja toimintaan. Hän on ollut lähinnä tyytyväinen kokemuksiinsa ja tienesteihinsä. Nasty Suicide soitti McCoyn kanssa vuoteen 1987 asti, jolloin hän siirtyi soittamaan Monroen kanssa, joka taas korosti tuolloin kuinka Suicide oli hänen ainut paras ystävänsä. Suicidde on halunnut olla puolueeton ja välttänyt myös kärkkäitä kommentteja, toisin kuin Sam Yaffa, joka kuitenkin myöhemmin 2000-luvun noususuhdanteisen uran ja vanhenemisen myötä on välttänyt antamasta lausuntoja aiheesta. Suicidella eli Stenforsilla taas on oma nouseva uransa tieteellisessä maailmassa.

Lopullinen yhtyeen hajottava prosessi oli kevät 1985. Levy-yhtiö painosti yhtyettä tahkoamaan uusia voittoja ja keikkoja, vaikkei Hanoi Rocksilla ollut edes sisäistä tahtoa siihen. Yhtye olisi tarvinnut miettimisaikaa ja muuta vapautta etsiäkseen sopivammat uudet jäsenet. Puolan kiertueella tilanne riistäytyi konfliktiksi, eikä lopulta ollut enää halua yrittää jatkaa.

[muokkaa] Hanoi Rocksin hajoamisen jälkeen (1985–2001)

(Hanoi Rocksin jäsenten tarkemmat henkilöhistoriat yhtyeen hajoamisen jälkeen löytyvät heidän omista artikkeleistaan: Andy McCoy, Michael Monroe, Nasty Suicide, Sam Yaffa)

Hanoi Rocksin entiset jäsenet eivät menestyneet soolourillaan odotetusti. Hanoi Rocksin viimeinen kokoonpano jatkoi keikkailua Cherry Bombzin nimellä. Vuonna 1988 McCoy sai Yhdysvalloissa kultalevyn, kun Samantha Fox levytti hänen sävellyksensä "The Best Is Yet to Come". Laulu oli alun perin sävelletty McCoyn The Suicide Twins -yhtyeen esitettäväksi. Samoihin aikoihin hän soitti kitaraa Iggy Popin maailmankiertueella 1988–1989. 1980-luvun lopulla Hanoi Rocks uhkasi unohtua, mutta yhtyettä esikuvanaan pitänyt Guns N' Roses julkaisi Uzi Suicide -levymerkiltään kaikki Hanoi Rocksin albumit uudelleen Yhdysvalloissa . Se oli arvokas ja hieno kunnianosoitus Hanoi Rocksille juuri maailmanmaineeseen nousseelta Guns N' Rosesilta, joka oli luvannut jatkaa sitä menestystä, jonka Hanoi Rocks oli jo saavuttamassa.

Elokuussa 1991 McCoy vapautui pahaksi kehittyneestä heroiiniriippuvuudestaan, millä oli suuri myönteinen vaikutus McCoyn sävellystyön jatkumiseen. Sam Yaffa muutti Yhdysvaltoihin ja kierteli useissa eri yhtyeissä. Yaffan ura lähti jälleen nousuun hänen liityttyään vuonna 2004 New York Dolls -yhtyeeseen, joka oli yksi alkuperäisen Hanoi Rocksin esikuvista. Nasty Suicide pyöri oman Cheap and Nasty yhtyeensä lisäksi niin McCoyn kuin Monroenkin sooloprojekteissa, mutta kyllästyi rock 'n' roll -elämään jo 1980-luvun lopussa. Nimensä takaisin Jan Stenforsiksi muuttanut Suicide palasi opiskelemaan Suomeen vuonna 1995. Alkoholin ja heroiinin käytön hän lopetti vuosina 1987–1989. Nyt hän toimii proviisorina sekä tutkijana ja väittelee tohtoriksi.

Michael Monroe loi soolouraa New Yorkissa. Hänen vuonna 1989 ilmestynyt sooloalbuminsa Not Fakin' It ylsi Billboardin albumilistan sijalle 161. Japanissa sitä myytiin kultalevyyn oikeuttava määrä. Hän oli vähällä onnistua luomaan 1990-luvun alussa Hanoi Rocksin menestystä jatkamaan tarkoitetun yhtyeen Demolition 23:n. Yhtyeeseen kuuluivat Monroen lisäksi Sam Yaffa ja Nasty Suicide. Se oli ensimmäinen Hanoi Rocksin hajoamisen jälkeen perustettu yhtye, jolla oli suhteellisen pysyvä kokoonpano. Tämä yhtye on ainakin toistaiseksi ainoa yhtye, jossa on soittanut enemmistö Hanoi Rocksin alkuperäisjäsenistä.

[muokkaa] Uusi Hanoi Rocks (2001–)

Huhuja Hanoi Rocksin paluusta liikkui tasaisin väliajoin. Vuonna 2000 ilmestyi Andy McCoyn kirja Sheriffi McCoy ja vuotta myöhemmin neljän CD:n Hanoi Rocks -kokoelma. Monroen ja McCoyn välit lämpenivät tämän kokoelman promootiotilaisuuksissa, ja ajatus Hanoi Rocksin herättämisestä henkiin nousi esille. Monroen mukaan Andy McCoy oli muuttunut paljon sitten 1980-luvun ja 1990-luvun alun. Monroe kertoi keskusteluyhteyden syntymiseen vaikuttaneen McCoyn pääseminen irti heroiiniriippuvuudesta. Samoin McCoy oli alkanut arvostaa Monroen sävellys-, sovitus- ja sanoitustaitoja.^[15] Maaliskuussa 2001 Monroe ja McCoy ilmoittivat perustavansa Hanoi Rocksin uudelleen ja esiintyivätkin saman vuoden kesällä nimellä Hanoi Rocks Revisited Ruisrockissa eri taustamuusikkojen avulla. Vastaanotto oli hyvä, ja vuonna 2002 Hanoi Rocks julkaisi 17 vuoteen ensimmäisen uuden albumin nimeltä Twelve Shots on the Rocks. Albumi ja siltä julkaistut singlet "People Like Me" sekä "A Day Late, a Dollar Short" menestyivät hyvin Suomen single- ja albumilistoilla. Vuonna 2005 ilmestynyt uusi albumi Another Hostile Takeover nousi ilmestyttyään Suomen albumilistan viidenneksi ja Japanin albumilistan sijalle 13. Albumin myynti jäi Hanoi Rocksin aikaisempiin levyihin verrattuna vaatimattomaksi.

Monroeta ja McCoyta lukuun ottamatta kaikki yhtyeen jäsenet olivat uusia, kuten Popeda-yhtyeen kitaristi Costello Hautamäki sekä Lacu ja Timpa. Nimensä Jan Stenforsiksi takaisin muuttanut Nasty Suicide esiintyi kylläkin uuden Hanoi Rocksin kanssa 31. joulukuuta 2003 Turun Caribiassa, mutta vain tilapäisesti Costello Hautamäen jouduttua menemään Popedan keikalle. Sir Lambert soitti keikasta puolet ja Stenfors loput eli muun muassa kappaleet "Underwater World", "Tragedy", "High School", "Up Around The Bend", "Malibu Beach Nightmare". Moni yhtyeen fani kuitenkin edelleen toivoo, että yhtye vielä onnistuttaisiin saamaan tunnetuimpaan kokoonpanoonsa. Hanoi Rocksin uudelleen yhdistäminen oli ollut puheenaiheena ja toiveena jo syksystä 1985 asti.

Monroe ja McCoy kuitenkin katsoivat, ettei Hautamäki voinut soittaa kahdessa eri yhtyeessä, joten hänen tilalleen otettiin Stevie Klasson. Tosiasiassa Hautamäkeä pidettiin aivan vääränä valintana yhtyeen kitaristiksi. Monroen mukaan osaamattomat musiikkibisneksen henkilöt järjestivät Costello Hautamäen yhtyeen jäseneksi. Kaiken lisäksi Popedan ja Hanoi Rocksin musiikki ovat Monroen mukaan liian kaukana toisistaan. Stevie Klasson palkattiin 2004 pikaisesti uudeksi kitaristiksi, mutta sekin valinta oli selvästi väärä. Klassonin tilalle otettiin Conny Bloom, joka oli aiottu ottaa yhtyeeseen heti kun vain olisi mahdollista. Conny Bloom oli Hanoi Rocksin vanha tuttu jo 1980-luvun puolivälistä, kun tämä oli ollut jäsenenä Hanoi Rocksin lämmittelijänä toimineessa Gyp Casinon Road Rats -yhtyeessä. Basisti Timpan korvasi 2005 Conny Bloomin hyvä lapsuudenystävä ja Road Rats -basisti Andy "A.C" Christell, josta ei tiedetä kovin paljon, koska hän vähäpuheisena henkilönä ei ole kertonut juurikaan elämästään. Huhtikuun 2005 Rumban mukaan Timpan taustalaulu oli huonoa eikä hän Monroen mukaan keskittynyt tarpeeksi esiintymiseen vaan "eturivin tyttöihin". Sen lisäksi perheellinen Timpa vietti muun muassa Japanin kiertueella liian kovaa rock and roll -elämää, joka ei Monroen ja McCoyn mukaan sovi uudelleen syntyneen Hanoi Rocksin julkisuuskuvaan ja toimintaan. Timpan erottamista oli suunniteltu jo aiemmin, mutta Timpan ystävyys Lacun kanssa oli jarruttanut päätöstä. Lacu on kuitenkin pysynyt yhtyeessä edelleen.

Uuden Hanoi Rocksin tyyli on erilainen kuin 1980-luvun Hanoi Rocksin. Monroe onkin korostanut Hanoi Rocksin paluun olleen "rebirth" (uudelleen syntyminen) eikä "reunion" (uudelleen yhdistyminen). Yhtyeen fanien mielipiteet ovat jakautuneet: osa pitää nykyistä yhtyettä törkeänä alkuperäisen Hanoi Rocksin irvikuvana, osa taas nykyistä yhtä hyvänä kuin alkuperäistäkin tai osalle asia on aivan sama. Tosin uusi Hanoi Rocks on saanut hiteillään uuden nuoren kannattajakunnan, joka ei ole kokenut alkuperäisen Hanoi Rocksin aikaa. Se osoittaa, että uusi Hanoi Rocks on edelleen kilpailukykyinen musiikkimarkkinoilla, eikä kyse ole vain nostalgiasta ja sillä ratsastamisesta. Uuden Hanoi Rocksin musiikki onkin tyyliltään alkuperäistä raskaampaa, ja siinä näkyy Michael Monroen soolotuotannon vaikutus.

Elokuussa 2004 Sam Yaffa sanoi, ettei nykyinen Hanoi Rocks ole lainkaan sama yhtye kuin 1980-luvulla. Samoin hän oli hieman ärsyyntynyt siitä, ettei häntä ole edes yritetty pyytää mukaan Hanoi Rocksin uudelleen kokoamiseen. Kuitenkin huhtikuun 2005 Rumban Hanoi Rocks -haastattelussa paljastettiin Yaffan olleen yksi basistiehdokas ennen Andy Christelliä, mutta New York Dolls vei kaiken Yaffan ajan. Rytmi-lehden ja FST:n Bettina S:n haastatteluissa Michael Monroe väitti Nasty Suiciden sanoneen Hanoi Rocks Revisited-kokoonpanon soittaneen paremmin kuin alkuperäinen yhtye.^[16][17] Jan Stenfors sanoi kuitenkin elokuun 2003 Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä:

» Oikea Hanoi Rocks ei tule koskaan takaisin, siihen tarvittiin kaikki ne elementit, jotka silloin oli voimassa. Me oltiin nuoria – silleen sopivasti hulluja.^[18] »

Samaisessa haastattelussa Stenfors myönsi, että McCoy on soitellut hänelle usein ja pyytänyt häntä mukaan yhtyeeseen. Yaffa ja Suicide ovat kumpikin kuitenkin toivoneet Hanoi Rocksin uutta menestystä, vaikka eivät enää ole yhtyeen uudessa kokoonpanossa.

[muokkaa] Yhtyeen esikuvat ja tyylisuunta

[muokkaa] Alkuperäinen Hanoi Rocks

Yhtyeellä oli esikuvinaan monia yhtyeitä. Hanoi Rocksin musiikillinen tyyli, kuten koko suomirock, pohjautui 1980-luvun alussa Suomeen tulleeseen punkin uuteen aaltoon. Kaikki yhtyeen jäsenet pyörivät enemmän tai vähemmän Kill Cityssä ja olivat mukana Maukka Perusjätkän ja Ralf Örnin projekteissa. Tuohon aikaan Suomen rockyhtyeet olivat enemmän tai vähemmän tekemisissä punkin kanssa. Andy McCoy ihaili ja piti esikuvinaan Chuck Berryä ja Marc Bolania. Hän sanoikin muodostaneensa Hanoi Rocksin riffit Chuck Berryn pohjalta. Muita Mccoyn esikuvakitaristeja olivat Link Wray, Albert Järvinen, Albert Lee ja Joe Walsh. Punkyhtye Briardin kitaristit McCoy ja Suicide toivat Hanoi Rocksiin punkimpaa puolta. Samoilla linjoilla oli myös Sam Yaffa, koska hän oli ollut eri punkyhtyeiden basisti ja kuunteli McCoyn innoittamana The Clashia.

Jan Stenfors eli Nasty Suicide kertoi yhtyeen tyylistä elokuun 2003 Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen haastattelussa, että perustaessaan Hanoi Rocksia Fagerholmin kanssa he päättivät säilyttää punkista nahkatakit, mutta muuten he ottivat "transumeininkiä siihen pukeutumiseen".

Tärkeimmät Hanoi Rocksin punk-esikuvat olivat yhtyeissä Sex Pistols, The Clash ja Ramones. Yhtyeen yhteinen ihailun kohde oli New York Dolls, joka oli sekä glam rockin suurin edelläkävijä että protopunkin edustaja. New York Dolls ja sen kitaristi Johnny Thunders olivat ainakin tärkeimpiä, elleivät tärkeimmät, Hanoi Rocksin esikuvista. Hanoi Rocksia voidaankin tavallaan pitää New York Dollsin manttelinperijänä. Seuraavat Hanoi Rocksin glam-vaikutteet olivat peräisin Alice Cooperilta, David Bowieilta ja Aerosmithilta, jota McCoy kuunteli. Tärkeä esikuva oli myös protopunkin merkittävä artisti Iggy Pop ja hänen yhtyeensä The Stooges. Hanoi Rocksin perusrock-esikuvana oli The Rolling Stones. Raskaampaa puolta musiikkiin toi Michael Monroen kuuntelemien Black Sabbathin, Uriah Heepin, Saxonin, Iron Maidenin ja Nazarethin vaikutus. Michael Monroe toikin yhtyeeseen hard rock -puolen, mutta myös Suicide ja McCoy olivat Monroen lisäksi kuunnelleet AC/DC:tä. Yhdeksi vaikutteiden antajaksi voidaan myös sanoa Suiciden kuuntelema CCR. Monroelle Alice Cooper on merkinnyt enemmän kuin New York Dolls. Andy McCoy ei nimittäin ollut kuunnellut koskaan ennen Monroen tapaamistaan hard rockia, esimerkiksi Led Zeppeliniä. Toisaalta taas McCoy oli kuunnellut punkin lisäksi reggaeta ja soulia. Punkvaikutteiseksi rockyhtyeeksi Hanoi Rocksin kappaleissa on käytössä monia soittimia. Sen on mahdollistanut erityisesti Monroen multi-instrumentaalisuus: hän soittaa erittäin hyvin saksofonia, huuliharppua, kitaraa, bassokitaraa, rumpuja, pianoa ja kosketinsoittimia. Vaikka yhtyeelle melodisuus ja multi-instrumentalismi olivatkin tärkeitä, se ei arvostanut progressiivista rockia lainkaan.

Nuo kaikki eri ainekset yhdistyivät yhtyeen persoonallisten taitojen kanssa Hanoi Rocksin aivan omaksi tyyliksi, jota voidaan kuvailla melodiseksi hard ja glam rockiksi sekä glam punkiksi. Britanniassa yhtye on luokiteltu glam punkiksi, jolla tarkoitetaan glam rockin ja punkin yhdistymisestä syntynyttä tyylisuuntaa. Tässä mielessä glam punk on Hanoi Rocksille osuva luokittelu. Monroe on välillä kiistänyt Hanoi Rocksin olleen tai olevan glam rock -yhtye mutta toisaalta myös myöntänyt sen moneen kertaan. Yhtye ei ole ilmeisesti koskaan pitänyt tyylinsä luokittelua kovin tärkeänä.

Yhdysvalloissa ja Britanniassa yhtyeen tyylisuuntana on pidetty myös glam metalin alalajia sleaze rockia, mutta itse asiassa sleazerock syntyi vasta Hanoi Rocksin vaikutuksesta. Ulkomailla yhtye sekoitetaan monesti ulkonäkönsä takia myös glam metaliin, heavy rockiin tai jopa heavy metaliin, mutta ainuttakaan tyylisuuntaa näistä se ei missään nimessä edusta.

[muokkaa] Nykyinen Hanoi Rocks

Nykyisen vuonna 2001 perustetun Hanoi Rocksin musiikki on tyyliltään alkuperäistä raskaampaa, ja siinä kuuluu Michael Monroen soolotuotannon vaikutus. Esimerkiksi Michael Monroen Demolition 23. oli tyyliltään varsin lähellä nykyistä Hanoi Rocksia. McCoy on nyttemmin hyväksynyt Monroen oman sävellystyön, ja näitä Monroen omia kappaleita on päätynyt uuden Hanoi Rocksin albumeille. Näissä kaikissa kappaleissa on voimakas hard rockin vaikutus. Monroe on kieltänyt nykyisen Hanoi Rocksin olevan glam rock -yhtye, eikä yhtye halua olla tyylillisesti sidoksissa 1980-luvun Hanoi Rocksiin muuten kuin esittämällä vanhoja hittejään. Koska uusi Hanoi Rocks on vielä aika tuore, sen uusi hard rock -tyyli on vasta muodostumassa. Yksi ratkaiseva ero on yhtyeessä rumpujen käyttö. Yhtyeen 1980-luvun rumpalit soittivat punktyylisesti yksinkertaisemmin. 2000-luvun Hanoi Rocksin rumpalit ovat saaneet vaikutteensa hard rock- ja heviyhtyeistä.

[muokkaa] Jäsenet

[muokkaa] Alkuperäiskokoonpano 1979

• Macke Fagerholm (Matti Fagerholm) – Laulu
• Nasty McCoy (Jan Stenfors) – Kitara
• Stefan Piesnack – Kitara
• Jesu Hämäläinen – Basso
• Nedo - Rummut

(Kokoonpano ei levyttänyt.)

[muokkaa] Kokoonpano 1980

• Macke Fagerholm (Matti Fagerholm) – Laulu
• Nasty McCoy (Jan Stenfors) – Kitara
• Stefan Piesnack – Kitara
• Peki Sirola – Basso
• Nedo – Rummut

(Kokoonpano ei levyttänyt.)

[muokkaa] Kokoonpano 1980 yhtyeen ensimmäisellä singlellä

• Michael Monroe (Matti Fagerholm) – Laulu
• Nasty Suicide (Jan Stenfors) – Kitara
• Andy McCoy (Antti Hulkko) – Kitara
• Sam Yaffa (Sami Takamäki) – Basso
• Keimo Hirvonen – Rummut

[muokkaa] Kokoonpano 1980–1982

• Michael Monroe (Matti Fagerholm) – Laulu, saksofoni
• Andy McCoy (Antti Hulkko) – Kitara
• Nasty Suicide (Jan Stenfors) – Kitara
• Sam Yaffa (Sami Takamäki) – Basso
• Gyp Casino (Jesper Sporre) – Rummut

[muokkaa] Kokoonpano 1982–1984

• Michael Monroe (Matti Fagerholm) – Laulu, saksofoni
• Andy McCoy (Antti Hulkko) – Kitara
• Nasty Suicide (Jan Stenfors) – Kitara
• Sam Yaffa (Sami Takamäki) – Basso
• Razzle (Nicholas Dingley) – Rummut(kuollut)

[muokkaa] Kokoonpano 29. joulukuuta 1984 – 4. tammikuuta 1985

• Michael Monroe (Matti Fagerholm) – Laulu, saksofoni
• Andy McCoy (Antti Hulkko) – Kitara
• Nasty Suicide (Jan Stenfors) – Kitara
• Sam Yaffa (Sami Takamäki) – Basso
• Terry Chimes – Rummut

[muokkaa] Kokoonpano kevät 1985

• Michael Monroe (Matti Fagerholm) – Laulu, saksofoni
• Andy McCoy (Antti Hulkko) – Kitara
• Nasty Suicide (Jan Stenfors) – Kitara
• René Berg – Basso
• Terry Chimes – Rummut

[muokkaa] Kokoonpano kesä 1985

• Michael Monroe (Matti Fagerholm) – Laulu, saksofoni
• Andy McCoy (Antti Hulkko) – Kitara
• Nasty Suicide (Jan Stenfors) – Kitara
• Timo Kaltio – Basso
• Terry Chimes – Rummut

(Kokoonpano ei levyttänyt tai esiintynyt.)

[muokkaa] Kokoonpano 2001–2003

• Michael Monroe – Laulu
• Andy McCoy – Kitara
• Costello Hautamäki – Kitara
• Timpa Laine – Basso
• Lacu – Rummut

[muokkaa] Kokoonpano 2004

• Michael Monroe – Laulu
• Andy McCoy – Kitara
• Stevie Klasson – Kitara
• Timpa Laine – Basso
• Lacu – Rummut

[muokkaa] Kokoonpano 2005–

• Michael Monroe – Laulu

• Andy McCoy – Kitara
• Conny Bloom – Kitara
• Andy "A. C." Christell – Basso
• Lacu – Rummut

[muokkaa] Diskografia

[muokkaa] Albumit

Bangkok Shocks, Saigon Shakes, Hanoi Rocks (1981)	Oriental Beat (1982)	Self Destruction Blues (1983)	Back to Mystery City (1983)
All Those Wasted Years (live) (1984)	Two Steps from the Move (1984)	Rock & Roll Divorce (live) (Puolivirallinen albumi, joka on julkaistu yhtyeen hajoamisen jälkeen bootleg-nauhoista) (1985)	Twelve Shots on the Rocks (2002)
Another Hostile Takeover (2005)

[muokkaa] 12" maksisinglet

Tässä osiossa ovat kaikki 12-tuumaiset maksisinglet. Listassa on myös EP:itä, jollaiseksi lasketaan jos kappaleiden määrä on neljä tai enemmän. Kaikissa listassa luetelluissa kaupallisissa maksisingleissä on kappaleita vähintään kolme. Listalle laitettu promo-EP Mental Beat on poikkeus, koska se on Hanoi Rocksin virallisen kotisivun 12" singlelistalla. Tämä osio noudattaa tätä yhtyeen virallista listaa.

[muokkaa] Yleiset

Love's An Injection (Venue-EP) (1982 (EP)	Malibu Beach (1983) (Britannia) (EP)	Until I Get You (1983)	Mental Beat (1983) (Kanada) (Yhtyeen virallinen promo-julkaisu.) (EP)
Up Around The Bend (1984) (EP)	Underwater World (1984) (Japanin painos on EP)	Don't You Ever Leave Me (1984)	People like me (2002) (Japanin painos on EP)

[muokkaa] Singlet

Listalla ovat kaikki Hanoi Rocksin päämarkkina-alueilla julkaistut singlet. Näiden lisäksi singlejä on julkaistu Australiassa, Espanjassa, Etelä-Afrikassa, Puolassa, Venäjällä ja Ruotsissa. Lisäksi on julkaistu useita singlejä, EP:itä ja LP:itä bootleg-versioina. Ne eivät ole yhtyeen virallista tuotantoa.

[muokkaa] Suomessa

• "I Want You/Kill City Kills", 1980 (Johanna JHNS 145)
• "Tragedy/Cafe Avenue", 1981 (Johanna JHNS 174)
• "Desperados/Devil Woman", 1981 (Johanna JHNS 199)
• "Dead By X-mas/Nothing New", 1981 (Johanna JHNS 216)
• "Love's An Injection/Taxi Driver", 1982 (Johanna JHNS 244)
• "Until I Get You/Rebel On The Run", 1983 (Johanna JHNS 534)
• "Up Around The Bend/Until I Get You", 1984 (Johanna HANOIS 1)
• "People Like Me/Lucky/Winged Bull" + video, 2002 (Akashic Rocks, ARCDS-001)
• "A Day Late, A Dollar Short/Bad News/Moonlite Dance", 2003 (Major Leidén Procutions, MLCDS 003)
• "Keep Our Fire Burning/Heaven Is Gonna Be Empty", 2004 (Major Leidén, MLCDS-009)

[muokkaa] Englannissa

• "Malibu Beach/Rebel On The Run", 1983 (Lick LIX 1)
• "Malibu Beach/Rebel On The Run" , 1983 (Lick LIXPD 1, kuvallinen levy)
• "Until I Get You/Tragedy", 1983 (Lick Lix 2)
• "Up Around The Bend/Until I Get You", 1984 (CBS A 4513)
• "Up Around The Bend / Until I Get You (live) / Under my Wheels (live)/ I Feel Alright (live)/Train Kept A Rollin"' (live), 1984 (CBS DA4513, tuplapakkaus)
• "Underwater World/Shakes", 1984 (CBS A 4732)
• "Don't You Ever Leave Me/Oil And Gasoline", 1984 (CBS A 4885, U.K.)

[muokkaa] Japanissa

• "Tragedy/Don't Ever Leave Me", 1982 (Nippon Phonogram 7PP-77)
• "Motorvatin'/Devil Woman", 1982 (Nippon Phonogram 7PP-91)
• "Malibu Beach/Until I Get You", 1983 (Nippon Phonogram 7PP-114)
• "Up Around The Bend/Don't You Ever Leave Me", 1984 (Nippon Phonogram 7pp-149)

[muokkaa] Kokoelmat

Hanoi Rocksin hajottua julkaistiin ensimmäinen kokoelma jo marraskuussa 1985. Lean On Me -kokoelman tuli olla viimeinen kokoelma, mutta tämänkin jälkeen niitä on vielä ilmestynyt useita. Kokoelmalla on ennen julkaisematonta materiaalia. Suuri osa kokoelmista on julkaistu Japanissa. Nopeasti loppuunmyyty Hanoi Rocks 4 CD BOX oli kehuttu ja suosittu kokoelma. 1990-luvulla Hanoi Rocks pysyi esillä ja tavoitti kuuntelijansa lähes ainoastaan kokoelmien avulla. Vasta 2000-luvulla on Britanniassa ja Suomessa julkaistu alkuperäisiä albumeita remasteroituina sekä joitain myös bonusraidoitettuina. Tällä hetkellä kaupoista on saatavissa koko Hanoi Rocks -tuotanto CD:inä. Hajoamisen jälkeen julkaistua Rock & Roll Divorce -albumia ei ole julkaistu CD:nä, ja sitä on vinyylinä enää vaikea löytää.

• The Best Of Hanoi Rocks (1985) (Britannia ja Suomi) (Kokoelman mukana tuli vielä 12" EP "Malibu Nightmare / Do The Duck / Hometown Breaktown / I Love You")
• Dead By Christmas (1986) (Ranska)
• Million Miles Away (1986) (Japani)
• Dim Sum (1989) (Yhdysvallat) (Guns n' Rosesin Uzi Suicide julkaisi Hanoi Rocksin koko tuotannon lisäksi tämän ei-kaupallisen promo-CD-EP:n.)
• Rebels On The Run (1989/1990) (Yhdysvallat) (Guns N' Rosesin Uzi Suiciden julkaisema promo-CD, jossa on koostuu keikka-, demo- ja radionauhoituksista. Muutamia kappaleita Johnny Thunders & Hanoi Rocks -kiertueelta.)
• The Collection (1989) (Suomi)
• Up Around The Bend, Super Best (1989?) (Japani)
• Tracks From A Broken Dream (1990) (Britannia ja Japani)
• Story (1990) (Japani)
• Strange Boys Play Weird Openings (1992) (Japani)
• Lean On Me (1992) (Britannia ja Japani. Saatavilla myös Suomesta)
• All Those Glamorous Years – Best Of Hanoi Rocks & Michael Monroe (1996) (Japani)
• Decadent, Dangerous, Delicious (2000) (Britannia)
• Kill City Kills (2000) (Britannia)
• Hanoi Rocks 4 CD BOX (2001) (Suomi)
• Up Around The Bend... The Definitive Collection (2004) (Britannia. Saatavilla myös Suomesta)

[muokkaa] Bootlegit

Laittomia nauhoitteita eli bootlegeja on nauhoitettu erityisesti Britanniassa ja Japanissa yhtyeen keikoilta. Bootlegit pitivät kokoelmien lisäksi yhtyettä esillä 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa.

Hanoi Rocks:

• Kill City Blues (CD) (Italia) (1992) (nauhoitettu 31. tammikuuta 1983 Osakassa, Japanissa)
• Leicesterissä, Britanniassa 21. lokakuuta 1984 nauhoitettu nauha
• Les Miserables (Italia) (1988) (koostuu demoista ja suomalaisista vuoden 1984 radionauhoituksista ja vuoden 1981 keikkanauhoituksista)
• Live In Tokyo (LP) (Nauhoitettu Sun Plaza Hallissa, Tokiossa, Japaninssa 2. kesäkuuta 1983)
• Lightning Bar Kids (LP) (1991) (500 kappaleen Razzle Recordsin painos, joka on nauhoitettu Klub Footissa, Hammersmithissa, Lontoossa, Britanniassa 20. tammikuuta 1983)
• Razzle Dazzle (2LP) (Nauhoitettu 21. lokakuuta 1984 BBC Radiosta)
• Spirit In The Sky (CD) ([[Britannia) (Razzle Recordsin julkaisu Rock & Roll Divorce-nauhojen pohjalta. Yksi tunnetuimpia ellei tunnetuin Hanoi Rocks -bootleg. Kappaleet 1–12 nauhoitettu Rockerina Festivalilla 19. toukokuuta 1985. Kappaleet 13–17 nauhoitettu 20. tammikuuta 1983.
• Tokyo Sundown (Britannia) (Trade Mark Of Qualityn bootleg. Nauhoitettu Japanissa 1983)
• True Live Rarities (CD) (Suomi) (Vodka Recordsin bootleg, joka on nauhoitettu vuosien 1981-1985 keikoilta)
• Limited Edition Picture Disc (LP) (1986) (Britannia) (A-puolella Michael Monroen haastattelu ja B-puolella Andy McCoyn haastattelu)
• Sticky Fingers – Live in Gothenburg, Sweden June 5th, 2002 (LP) (2004) (Ruotsi) (Nauhoitettu Göteborgissa 5. kesäkuuta 2002–)

Johnny Thunders & Hanoi Rocks:

• Pills/Gloria (7" single) (Ruotsi) (Space Faggotsin julkaisu, jossa on Hanoi Rocks -kansi tai Michael Monroe -kansi. Nauhoitettu The Lyceum Ballroomissa Lontoossa Englannissa 14. lokakuuta 1984. Johnny Thundersin ja Hanoi Rocksin yhteiskiertueelta. Kappaleet esittää Johnny Thunders & Hanoi Rocks)
• Johnny On The Rocks (CD) (Japani) (Nightlifen julkaisu, joka on ainoa taltiointi Johnny Thunders & Hanoi Rocks -kiertueelta Englannissa lokakuussa 1984. Kappaleet 1–15 Johnny Thunders, kappaleet 16–17 Johnny Thunders & Hanoi Rocks ja kappaleet 18–20 Hanoi Rocks Johnny Thundersin kanssa. Nauhoitettu 21. lokakuuta 1984 Mr. Keisa's -klubilla Leicesterissä, Englannissa.)

[muokkaa] Triviaa

• Muutamassa Hanoi Rocks -kappaleessa Michael Monroe soitti kitarat ja toisinaan Monroe ja Andy McCoy soittivat kaikki instrumentit.
• Andy McCoyn mukaan Guns N' Rosesin kappale "Paradise City" on kooste muutamasta Hanoi Rocks -riffistä. Kappaleen kertosäe on kuulemma hidastettu "Lost In The City", joka löytyy levyltä Bangkok Shocks, Saigon Shakes, Hanoi Rocks.
• Guns N' Roses kappaleen "Right Next Door To Hell" tekivät Hanoi Rocksin viimeinen basisti Timo Kaltio, GNR-kitaristi Izzy Stradlin ja GNR-laulaja Axl Rose.
• Vuonna 1983 Hanoi Rocksin takahuoneesta löytyi aina Smirnoff-vodkaa, Dom Perignon -shamppanjaa, Jack Daniels -viskiä, olutta, mineraalivettä ja pähkinöitä. Dom Perignon oli erityisesti McCoyn suosiossa.
• Vuonna 1980 Hanoi Rocks harjoitteli Tukholman Universiteten-metroaseman pommisuojassa. Suicide, Monroe ja Yaffa nukkuivat kadulla tai metroasemalla ja kulkivat koko päivän Tukholmassa ja saivat kulkiessaan sen verran kolikoita, että pystyivät ostamaan illalla yhden hampurilaisen.
• Razzlen käsivarteen oli tatuoitu hänen elämänmottonsa: "Too Fast To Live, Too Young To Die".
• Dingo otti 1980-luvun pukeutumisessaan vaikutteita Hanoi Rocksilta.
• Sam Yaffan ja Anna Gederbyn syksyllä 1985 syntynyt lapsi sai kunnianosoituksena Nicholas "Razzle" Dingleylle nimekseen Nicolas Samuel Gederby-Takamäki. Samuel on ruotsalainen versio suomen Sami-nimestä.
• Huhtikuussa 1983 Norjan-kiertueella Nasty Suicide hajotti Trondheimissa hotellihuoneen television ilmeisesti huumausaineiden vaikutuksen alaisena. Kun kiertuemanageri kyllästyi maksamaan jatkuvasti Suiciden aiheuttamien vahinkojen korvausmaksuja, Suicide joutui antamaan kuuluisan ja monissa valokuvissa näkyvän Gibson-kitaransa pantiksi television hintaa vastaan. Uskollinen ja ymmärtäväinen Nasty Suicide -fani kuitenkin toimitti korvausrahat Norjaan asti ja Suicide sai kitaransa takaisin.^[19]
• Slash sanoi kerran haastattelussa, ettei Guns N' Roses levyttänyt cover-levylleen The Spaghetti Incident? Hanoi Rocks -kappaletta "Beer And A Cigarette", koska "Andy McCoy on niin mulkku jätkä ja saisi siitä royalteja". Kun Nasty Suicidelta kysyttiin vuonna 1997 mielipidettä täatä Slashin lausunnosta, Suicide vastasi kylmän ymmärtäen: "Hyvä syy. Tekisivät jonkun hyvän jätkän biisejä. Ettei tule paha mieli, niin ei kannata tehdä".^[20]Slashilla ei ole hyviä kokemuksia ajoilta Andy McCoyn kanssa 1980-luvun lopussa, ja 1990-luvun alussa. McCoy on myöntänyt esimerkiksi vieneensä Slashin heroiinipiireihin.
• Vuoden 1981 helmikuun Suosikin Hanoi Rocks -haastattelussa Andy McCoy väitti kuolevansa 14. lokakuuta 1985, koska vietti niin vauhdikasta ja vilkasta elämää. Hän on kuitenkin yhä elossa.
• Yhtyeessä, fanien keskuudessa ja lehdistössäkin Michael Monroen lempinimi oli "Homo-Makkonen". Vuonna 1994 Monroe pyysi lehdistöä ja erityisesti vanhaa Soundin Hanoi Rocks -toimittajaa lopettamaan tuon lempinimen käytön. Lempinimen oli tarkoitus ivata Monroen naisellista tyyliä, mutta myös yhtyeeseen ja sen laulajaan kohdistuneita stereotypioita. Nasty Suicidea on kutsuttu yhtyeen ja fanien keskuudessa "Sipoon Sudeksi" ja tietenkin myös "Nasseksi", joka on ollut Stenforsin käytössä lähes koko hänen ikänsä. Itse yhtyeestä käytetään vieläkin monesti vain lempinimeä "Hanoi". Erityisesti 1980-luvun alkuvuosina ja joskus edelleenkin yhtyeen nimen kirjoitusmuotona on käytetty enemmän tai vähemmän huumorimielessä "Hanoi Roxx".
• 1980-luvulla Hanoi Rocksin keikat loppuivat lähes aina The Ramonesin kappaleeseen "Blitzkrieg Bop", jolloin Razzle siirtyi laulamaan ja Michael Monroe rumpuihin. Näin kävi monesti muidenkin cover-kappaleiden aikana, kuten Black Sabbathin "Black Sabbath" -kappaleen aikana.
• Tammikuussa 1981 Eppu Normaalin Martti Syrjä huudahti nähdessään Michael Monroen toimittamassa asioitaan Tavastian vessassa: "Herranen aika, sillä onkin munat!". Kun Martti Syrjältä kysyttiin myöhemmin onko Vuonna '85-kappaleen päähenkilö Andy McCoy, Syrjä vastasi: "Päähenkilö ei ole Andy, sillä hän ei ole tarpeeksi sympaattinen". Eppu Normaalin ja Hanoi Rocksin välit eivät ole koskaan olleet mitkään parhaimmat. Muistelmissaan McCoy luonnehtii Eppu Normaalin musiikkia "melankoliseksi mollipaskaksi".
• Hanoi Rocksissa käytettiin sekaisin eri kieliä. Yhtyeen sisällä puhuttiin pääasiassa suomea ja englantia. Englannin osuus kasvoi Britannian ja muun kansainvälisen menestyksen myötä, varsinkin kun vuonna 1982 rumpaliksi tuli englantilainen Razzle. Kuitenkin alkuaikoinaan yhtye vietti paljon ajastaan Tukholmassa ja kokoonpanoon kuului vielä ruotsalainen rumpali Gyp Casino. Samoin Andy McCoy puhui sujuvaa riikinruotsia ja Nasty Suicide äidinkielenään suomenruotsia, joten ilmeisesti ainakin tuolloin ruotsilla oli vielä jonkinlainen asema yhtyeessä.

[muokkaa] Viitteet

1. ↑ Kun Guns 'N Roses julkaisi Hanoi Rocksin tuotannon uudelleen 1989, Axl Rose sanoi samoihin aikoihin "If Hanoi Rocks would have reached the success they should have had, no-one would have ever heard of Guns N' Roses." (suom. Jos Hanoi Rocks olisi saavuttanut sen menestyksen, joka sille olisi kuulunut, kukaan ei olisi koskaan kuullut Guns N' Rosesista). Lausuntoon viitataan monella sivulla, mm. sivulla Hanoi Rocks - Story
2. ↑ toim. Kostiainen, Pasi: Ja rokki soi : 30 vuotta poppareiden kommelluksia Tavastia-klubilla (Helsinki, Jalava, 2000)
3. ↑ McCoy, Andy; Sheriffi McCoy s. 19-28. WSOY, 2001
4. ↑ Hanoi Rocksin historia, osa 3, 1983
5. ↑ Suosikki tammikuu 1985
6. ↑ ^{6,0 6,1} Tammikuun 1985 Rolling Stone
7. ↑ ^{7,0 7,1} City 5/2000 Seppo Vesterisen haastattelu
8. ↑ Ylen Eläva Arkisto Luettu:8. helmikuuta 2007
9. ↑ Tammikuun 11. päivän 1985 Apu.
10. ↑ Seura 11. tammikuuta 1985
11. ↑ "Hanoi Rocks Kulttuuritalolla 1985 -videotaltiointi" Esitetty Yleisradion kanavilla 2. elokuuta 2006 lähtien kuukauden kolmella ensimmäisellä viikolla useampaan kertaan.
12. ↑ Melody Maker 19. tammikuuta
13. ↑ Hanoi Rocksin historia, osa 5, 1985 tammikuu
14. ↑ ^{14,0 14,1} Rumba 29. marraskuuta 1985
15. ↑ huhtikuun Rumba 7/05 s. 6
16. ↑ Rytmi 1/2005
17. ↑ McCoyn ja Monroen haastattelu ruotsiksi ja englanniksi 6.4.2002
18. ↑ Elokuun 2003 Kuukausiliite
19. ↑ Rumba 24. heinäkuuta 1987
20. ↑ Sue-lehti 19. heinäkuuta 1997

[muokkaa] Aiheesta muualla

• The First Hanoi Rocks Website – Kaikki Hanoi Rocksista
• The Official Hanoi Rocks Website – Hanoi Rocksin viralliset nettisivut
• Hanoi Rocks Last.fm-sivustolla

Hanoi Rocks malline: näytä • keskustele • muokkaa
Michael Monroe | Andy McCoy | Conny Bloom | Andy "A.C" Cristell | Lacu
Entiset jäsenet: Nasty Suicide | Sam Yaffa | Stefan Piesnack | Gyp Casino | Terry Chimes | Timo Kaltio | Razzle | Jesu Hämäläinen | Nedo | René Berg | Peki Sirola | Costello Hautamäki | Timpa | Stevie Klasson
Diskografia
Studioalbumit: Bangkok Shocks, Saigon Shakes, Hanoi Rocks | Oriental Beat | Self Destruction Blues | Two Steps from the Move | Twelve Shots on the Rocks | Another Hostile Takeover
Livealbumit: All Those Wasted Years | Rock & Roll Divorce
Singlet: "I Want You" | "Tragedy" | "Desperados" | "Dead By X-Mas" | "Love's An Injection" | "Motorvatin' | "Malibu Beach" | "Until I Get You" | "Up Around The Bend" | "Underwater World" | "Don't You Ever Leave Me" | "People like me" | "A Day Late, A Dollar Short" | "Keep Our Fire Burning" | "Back In Yer Face"
EP:t: Love's An Injection | Malibu Beach | Mental Beat | Up Around The Bend | Underwater World | People like me