Suomen Keskusta

Wikipedia

Suomen Keskusta (Kesk) Centern i Finland
Perustettu	1906
Puheenjohtaja	Matti Vanhanen
Varapuheenjohtajat	Paula Lehtomäki Mari Kiviniemi Antti Rantakangas
Puoluesihteeri	Jarmo Korhonen
Toimisto	Apollonkatu 11 A 00100 HELSINKI
Äänenkannattaja	Suomenmaa
Kotisivu	www.keskusta.fi
Kansanedustajia	51 (kesk)
Europarlamentaarikkoja	4 (ELDR)
Kunnanvaltuutettuja	4 422
Jäsenyydet (Suomi)
Jäsenyydet (kansainväliset)

Suomen Keskusta r.p. (Kesk.) on yksi Suomen kolmesta suuresta puolueesta. Se perustettiin 1906 nimellä Maalaisliitto pyrkimyksenä maaseudun epäkohtien poistaminen ja itsenäisen talonpoikaisväestön aseman turvaaminen. Keskustan kannatus on edelleen laajaa maaseudulla, mutta se on pyrkinyt kehittymään 1950-luvulta lähtien valtakunnalliseksi keskustalaiseksi puolueeksi – nimi muutettiin muotoon Keskustapuolue 1965 – ja esittänyt ajoittain hyvinkin liberaaleja linjauksia. Tässä sen kehitys muistuttaa muiden Pohjoismaiden agraaripuolueiden muutosta keskustalaisiksi yleispuolueiksi. Muihin pohjoismaisiin agraaritaustaisiin puolueisiin verrattuna Keskusta on kuitenkin ylivoimaisesti vahvin.

Myös puolueen kaupunkipolitiikka on viime vuosina selvästi terävöitynyt ja siitä on tullut esimerkiksi Helsingin puoluekartassa leimallisesti liberaali ollen esimerkiksi pääkaupungin vahvin maahanmuuttajapuolue. Puolue on kuitenkin erityisesti maatalouteen liittyvissä kysymyksissä puoluekartan konservatiivisimpia haluten säilyttää mittavat maataloustuet, joiden uskotaan turvaavan ympäristöystävällisen ruoantuotannon ja säilyttävän maan omavaraisuuden kriisitilanteissa. Toisaalta Keskustassa ei olla tyytyväisiä EU:n yhteiseen maatalouspolitiikkaan laajoine tukijärjestelmineen, sillä sen koetaan vievän maanviljelijöiltä niin sanotun talonpoikaisen vapauden.

Puolue on toisen maailmansodan jälkeen kamppaillut SDP:n, SKDL:n ja Kokoomuksen kanssa suurimman puolueen asemasta Suomessa. Keskusta on vuoden 2007 eduskuntavaalien jälkeen suurin eduskuntapuolue 51 kansanedustajapaikalla eduskunnan kaikkiaan 200 paikasta.

Liberaalinen Kansanpuolue liittyi 1982 Keskustapuolueen jäsenjärjestöksi, josta keskusta peri Liberal Internationalin jäsenyyden ja taloudelliset vastuut. Suomen Keskusta on myös European Liberal Democrat and Reform Partyn jäsen ja liittynyt näiden liberaalisiin manifesteihin. Keskustan jäsenet Euroopan Parlamentissa ovat Euroopan liberaalien ja demokraattien allianssin jäseniä.

Eurooppalaisittain Suomen Keskustan kaltaisen pohjimmiltaan agraarin keskustalaisen puolueen kannatuksen laajuus on kuitenkin ainutlaatuinen ilmiö.

Sisällysluettelo 1 Politiikka 2 Historia 2.1 Eduskuntavaalit 1991 ja sen jälkeiset tapahtumat 2.2 Työreformi 2.3 Keskustalainen perhepolitiikka 2.4 Nimenmuutokset 3 Vaalimenestys 3.1 Eduskuntavaalit 3.2 Kunnallisvaalit 3.3 Europarlamenttivaalit 4 Merkittäviä maalaisliittolaisia ja keskustalaisia poliitikkoja 4.1 Presidentit 4.2 Pääministerit 4.3 Puheenjohtajat 4.4 Muita maalaisliittolaisia, keskustapuoluelaisia ja keskustalaisia 5 Puolueorganisaatio 5.1 Puoluetoimisto 5.2 Suomen Keskustan puoluehallituksen työvaliokunta 5.3 Piirijärjestöt 5.4 Puoluehallitus 5.5 Jäsenistö 6 Keskustalaisia tai keskustahenkisiä laitoksia ja yhteisöjä 7 Aiheesta muualla 8 Kirjallisuus

[muokkaa] Politiikka

Maalaisliitto oli perustamassa ja sen merkittävimpia johtajia oli alkuvuosikymmeninä Santeri Alkio, jonka aateperintöön, alkiolaisuuteen viitataan vielä vuoden 2006 periaateohjelmassakin. Alkiolaisuus syntyi sosialismin ja kapitalismin vaihtoehdoksi korostamaan ihmisyyttä, kansanvaltaista yhteiskuntajärjestystä ja tasa-arvoa. Keskusta korostaa toisaalta vastuullista vapautta, toisaalta heikommista huolehtimista, talonpoikaisjuuria ja sivistysaatetta. Kriittisesti se suhtautuu materialistiseen elämänmenoon, kiihtyvään kulutukseen ja ympäristön tuhoamiseen.

Moneen länsieurooppalaiseen ja lähinnä kaupunkiliberaaliin puolueeseen verrattuna Keskustan liberaalisuus on maakuntalähtöistä, mikä korostaa yleisen liberalismin ja varsinkin talousliberalismin rinnalla kansallista eheyttä ja omavaraisuutta. Keskustan kaltaisia voimakkaita talonpoikaispuolueita ennen toisen maailmansodan jälkeistä keskushallintoja korostavaa sosiaalidemokratisoitumista on ollut Bulgariassa maailmansotien välillä.

Liberaalia ja kaupunkilaista ulottuvuutta Keskusta on pyrkinyt kehittämään liittoutumalla Liberaalisen kansanpuolueen kanssa yhdeksi puolueeksi, perustamalla kaupunkityötä pohtivia työryhmiä ja lopulta 2003 nimityttämällä kolme ministeriä Uudeltamaalta valtioneuvostoon, mikä on taannut aikaista suuremman mediahuomion. Toisaalta tämä nimitys jätti Keskustan vahvimman tukialueen Pohjanmaan ministereittä.

Taloudellisesti yksi Keskustan historian voimakkaimmista liberaalihankkeista oli 1995 eduskuntavaaleissa esitetty työreformi, minkä toinen versio koettiin ay-liikkeessä suorastaan työehtosopimusjärjestelmän tuhoavana aloitteena.

Eräät puolueen veteraanivaikuttajat, eturivissä Paavo Väyrynen, pitkäaikainen ulkoasiainministeri ja europarlamentikko, ovat suhtautuneet kriittisesti kansainväliseen liberalismiin ja puolueen "helsinkiläiseen liberaaliklikkiin." Vuoden 2006 periaateohjelmassaan Keskustan onkin nähty palaavan perinteisempään alkiolaiseen humanismiin.[1]

Nykyään maanviljelijöiden osuus Keskustan kannattajista on pudonnut huomattavasti ja Keskustan äänestäjät jakautuvat eri puolueista laajimmin eri ammattiryhmiin. Maaseutu-Suomi ja pienet kaupungit ovat silti nykyäänkin vahvinta keskustalaisten kannatusaluetta, vaikkakin puolue on tehnyt tuloaan suuriin etelän kaupunkeihin vaihtelevalla menestyksellä. Suomen keskusta esiintyy Suomen suurimpana kuntapuolueena, koska sillä on eniten kunnanvaltuutettuja kaikkiin muihin puolueisiin verrattuna. Tämä tekee sen varovaiseksi esimerkiksi kuntauudistusta koskevissa kysymyksissä.

Puolue on Kainuussa poliittisesti erittäin vaikutusvaltainen: Keskustalla on enemmistö kaikissa Kainuun kuntien valtuustoissa paitsi Kajaanissa.

[muokkaa] Historia

Suomen Keskustan syntymävuotena voidaan pitää vuotta 1906, jolloin perustettiin Suomen Maalaisväestön Liitto ja Etelä-Pohjanmaan Nuorsuomalainen Maalaisliitto, jotka yhdistyivät Maalaisliitoksi vuonna 1908. Maalaisliiton ideologisena isänä pidetään nuorsuomalaisista siirtynyttä Santeri Alkiota, ja alkuaikoina puolue toimi perustuslaillisessa rintamassa nuorsuomalaisten kanssa.

Puolueen kannatus perustui laajaan maatalous- ja maaseutuväestöön. Lauri Kristian Relander oli puolueen ensimmäinen tasavallan presidentti. Kyösti Kallio oli puolueen edustaja tasavallan presidenttinä talvisodan syttyessä. Sodan jälkeen alkoi uuden ulkopoliittisen suuntautumisen vaihe, ja Urho Kekkonen kohosi neuvostoystävyyttä korostavan linjan johtohahmoksi. Maalaisliitto oli vielä 1940-luvulla varsin arvokonservatiivinen ja suomalaismielinen. Maalaisliiton sisälle muodostui idänpolitiikkaa, vasemmistoyhteistyötä ja Kekkosta tukemaan miltei puolueoppositioksi niin sanottu K-linja. Omaa puoluettaankin jakanut Kekkonen valittiin 1956 presidentiksi. Linjan sisältönä oli mennä niin vasemmalle, että hirvittää.

Presidentinvallan vahvistuminen lähinnä idänpolitiikan (YYA ja ETYK) ja länsi-integraation (EFTAn ulkojäsenyys, EEC-vapaakauppasopimus) turvaamiseksi bilateraalikauppaa menettämättä johti yhdessä SDP:n puoluehajaannuksen kanssa siihen, että presidentin voimakasta osallistumista alettiin lähinnä sosialidemokraattisten vastustajien piirissä pitää ruoskaparlamentarismina. Myös oikeistosta nousi kriittisiä ääniä, kuten Tuure Junnila, Georg C. Ehrnrooth ja Kullervo Rainio, jotka muodostivat perustuslaillisen kansanpuolueen. Toinen näkyvä vastustaja oli entinen maalaisliittolainen Veikko Vennamo. Puolueen sisällä K-linjan edustajiin skeptisesti suhtautuneita alettiin kutsua mustaksi tusinaksi, millä annettiin ymmärtää, että Keskustapuolueen sisällä on oikeistoryhmittymä.

Veret seisauttava vaalivoitto oli osa Paavo Väyrysen Keskustan puheenjohtajana ja Seppo Kääriäisen puoluesihteerinä käymää tahtopolitiikaksikin kutsuttua kampanjaa, millä avoimesti haastettiin sosialidemokraatit aatteelliseen kilpailuun, mikä syntyi reaktiona sosialidemokraattien 1980-luvulla vahvistuneeseen asemaan Kekkosen jäätyä pois presidentin tehtävistä ja Sorsan IV hallituksen aikana.

Keskustapuolue, Kansallinen kokoomus ja Ruotsalainen kansanpuolue solmivat porvarisopimuksen, jonka mukaan vuoden 1987 vaalien jälkeen mikään osallisista puolueista ei neuvottele hallituksen muodostamisesta ilman muita puolueita. Sopimuksen tarkoituksena varmista elinkeinoelämän vaalirahoitus porvaripuolueille sekä porvarillisen enemmistön mukainen porvarihallitus.

Parlamentarismia korostanut tasavallan presidentti Mauno Koivisto oli kuitenkin saanut asiasta tiedon ja presidentille kuuluvaa hallituksenmuodostajan nimitysoikeutta käyttämälllä mursi "porvarikartellin" nimittämällä hallitustunnustelijaksi kokoomuksen entisen puheenjohtajan, Harri Holkerin, jolloin Kokoomuksen puheenjohtajan, Ilkka Suomisen porvarisopimukseen liittyvä vakuutus ei pätenyt. Harri Holkeri sopi, että kokoomus tulee SDP:n kanssa sinipunahallitukseen.

Näin keskusta joutui oppositioasemaan, mistä ainoana ulospääsynä näytti olevan erittäin raju sosialidemokraattien vastainen vaalikampanja ja suurimman puolueen asema, mikä enemmistöparlamentaristisen käytännön mukaan tarjoaa ensioikeuden hallitustunnustelujen aloittamiseen.

[muokkaa] Eduskuntavaalit 1991 ja sen jälkeiset tapahtumat

Veret seisauttava vaalivoitto oli Keskustan aikaisemman puoluesihteerin Seppo Kääriäisen 1990–1991 Keskustan eduskuntavaalikampanjaa varten keksimä nimitys. 1991 eduskuntavaaleissa Keskustasta tuli suurin eduskuntapuolue ja samalla enemmistöparlamentaristisen periaatteen mukaan päähallituspuolue.

Esko Aho alkoi pääministerinä ajaa Suomea EY:n jäseneksi. EY/EU-kysymys halkaisi puolueen melko tarkkaan kahtia. Etenkin perinteinen kannattajakunta maaseudulla vastusti liittymistä avoimesti syksyn 1994 kansanäänestyksessä.

Suomen Keskustan, Kansallisen Kokoomuksen ja Ruotsalaisen Kansanpuolueen tukeman Esko Ahon hallituksen aikana vakauttamiseen tähtäävien leikkausten vuoksi SDP:stä tuli jälleen suurin puolue 1995 vaaleissa, mitkä johtivat laajapohjaisen sinipunahallituksen, Paavo Lipposen I hallituksen, sateenkaarihallituksen muodostamiseen.

[muokkaa] Työreformi

Vielä vuoden 1999 eduskuntavaaleihin yritti Keskusta ylläpitää korkeaa profiilia työreformin avulla, mutta lähinnä Eero Heinäluoman johtaman vastatiedotuskampanjan ansiosta SDP voitti vuoden 1999 eduskuntavaalitkin.

Tämän jälkeen Keskustan tahtopolitiikka ei enää suuntautunut asioihin, jotka kuuluvat työmarkkinajärjestöjen autonomiaan katsotun keskitetyn tulopolitiikan piiriin, vaan Keskusta voitti vuoden 2003 eduskuntavaalit korostamalla ulko- ja puolustuspolitiikkaa sekä Suomen liittoutumattomuutta.

[muokkaa] Keskustalainen perhepolitiikka

Vuoden 1999 vaalien jälkeen vuoden 2000 presidentinvaaleissa alettiin vaalikampanjassa käyttää arvopohjaa välineenä. Esko Ahon presidentinvaalikampanjassa korostettiin tavanomaista ydinperhettä ja omakotitalossa asumista turvallisessa ympäristössä turvallisena suomalaisena elämänmuotona vastakohtana kaupungistumiselle. Aho kärsi kuitenkin niukan tappion SDP:n Tarja Haloselle ja alkoi ottaa etäisyyttä puoluepolitiikkaan.

Eduskuntavaaleissa 2003 Anneli Jäätteenmäki johti huolella luodun imagonsa auttamana Suomen Keskustan vaalivoittoon. Ensimmäisen naispääministerin ura jäi kuitenkin lyhyeksi niin sanotun Irakgate-skandaalin vuoksi. Puolustusministerinä toiminut Matti Vanhanen joutui astumaan eronneen Jäätteenmäen tilalle pääministerin virkaan.

Suomen presidentinvaali 2006 merkitsi tappiota puolueelle, kun pääministerin asemakaan ei auttanut Matti Vanhasta toiselle presidentinvaalikierrokselle istuvaa presidenttiä Tarja Halosta vastaan. Vanhasen ohi meni kokoomuksen Sauli Niinistö.

[muokkaa] Nimenmuutokset

Puolue on vaihtanut nimeään kahdesti: Maalaisliitosta Keskustapuolueeksi vuonna 1965 ja nykyiselle nimelle Suomen Keskustaksi vuonna 1988. Puheenjohtaja Paavo Väyrynen esitti puoluekokoukselle, että Keskustapuolueen nimi muutetaan "Keskusta-Centern":ksi, muta puoluekokous päätti nimeksi "Suomen Keskusta" (Centern i Finland). Toimittajat kuitenkin käyttävät edelleen kirjallisessakin muodossa Suomen Keskustasta nimeä Keskustapuolue ja puhekielessä keskustaan viitataan edelleen usein Kepuna.

[muokkaa] Vaalimenestys

Keskusta on ollut SDP:tä suurempi eduskuntapuolue vuosina 1991 ja 2003 valituissa eduskunnissa. Lisäksi Keskustan edeltäjä Maalaisliitto oli SDP:tä suurempi eduskuntapuolue vuosina 1929, 1948 ja 1962 valituissa eduskunnissa.

[muokkaa] Eduskuntavaalit

Vuosi Edustajia Kannatus 1907 9 51 242 5,75 % 1908 10 51 756 6,39 % 1909 13 56 943 6,73 % 1910 17 60 157 7,60 % 1911 16 62 885 7,84 % 1913 18 56 977 7,87 % 1916 19 71 608 9,00 % 1917 26 122 900 12,38 % 1919 42 189 297 19,70 % 1922 45 175 401 20,27 % 1924 44 177 982 20,25 % 1927 52 205 313 22,56 % 1929 60 248 762 26,15 % 1930 59 308 280 27,28 % 1933 53 249 758 22,54 % 1936 53 262 917 22,41 % 1939 56 296 529 22,86 % 1945 49 362 662 21,35 %

Vuosi Edustajia Kannatus 1948 56 455 635 24,24 % 1951 51 421 613 23,26 % 1954 53 483 958 24,10 % 1958 48 448 364 23,06 % 1962 53 528 409 22,95% 1966 49 503 047 21,23 % 1970 36 434 150 17,12 % 1972 35 423 039 16,41 % 1975 39 484 772 17,63 % 1979 36 500 478 17,29 % 1983 38 525 207 17,63 % 1987 40 507 460 17,62 % 1991 55 676 717 24,83 % 1995 44 552 003 19,85 % 1999 48 600 592 22,40 % 2003 55 689 391 24,69 % 2007 51 640 428 23,11 %

[muokkaa] Kunnallisvaalit

Vuosi	Valtuutettuja	Kannatus
1968	3 533	428 841	18,93 %
1972	3 297	449 908	17,99 %
1976	3 936	494 423	18,43 %
1980	3 889	513 362	18,7 %
1984	4 052	545 034	20,2 %
1988	4 227	554 924	21,10 %
1992	3 998	511 954	19,2 %
1996	4 459	518 682	21,8 %
2000	4 625	528 319	23,75 %
2004	4 422	543 885	22,77 %

[muokkaa] Europarlamenttivaalit

Vuosi	Meppejä	Kannatus
1996	4	548 041	24,36 %
1999	4	264 640	21,30 %
2004	4	387 217	23,4 %

[muokkaa] Merkittäviä maalaisliittolaisia ja keskustalaisia poliitikkoja

[muokkaa] Presidentit

• Lauri Relander, toimi Suomen historian nuorimpana tasavallan presidenttinä 1925-1931
• Kyösti Kallio, tasavallan presidenttinä 1937-1940
• Urho Kaleva Kekkonen, toimi pisimpään tasavallan presidenttinä 1956-1982

[muokkaa] Pääministerit

• Kyösti Kallio (4)

I (14.11.1922-18.1.1924), II (16.8.1925-12.12.1926), III (16.8.1929-4.7.1930), IV (7.10.1936-12.3.1937)

• Juho Sunila (2)

I (17.12.1927-22.12.1928), II (21.3.1931-14.12.1932)

• Urho Kekkonen (5)

I (17.3.1950-17.1.1951), II (17.1.1951-20.9.1951), III (20.9.1951-9.7.1953), IV (9.7.1953-17.11.1953), V (20.10.1954-3.3.1956)

• Vieno Johannes Sukselainen (2)

I (27.5.1957-29.11.1957), II (13.1.1959-14.7.1961)

• Martti Miettunen (3)

I (14.7.1961-13.4.1962), II (30.11.1975-29.9.1976), III (29.9.1976-15.1977)

• Ahti Karjalainen (2)

I (13.4.1962-18.12.1962), II (15.7.1970-29.10.1971)

• Johannes Virolainen (1)

I (12.9.1964-27.5.1966)

• Esko Aho (1)

I (26.4.1991-13.4.1995)

• Anneli Jäätteenmäki (1)

I (17.4.2003-24.6.2003)

• Matti Vanhanen (1)

I (24.5.2003-)

[muokkaa] Puheenjohtajat

• Otto Karhi (1906-1909)
• Kyösti Kallio (1909-1917)
• Filip Saalasti (1918)
• Santeri Alkio (1918)
• Petter Vilhelm Heikkinen (1919-1940)
• Viljami Kalliokoski (1941-1945)
• V. J. Sukselainen (1946-1964)
• Johannes Virolainen (1964-1980)
• Paavo Väyrynen (1980-1990)
• Esko Aho (1990-2002)
• Anneli Jäätteenmäki (2002-2003)
• Matti Vanhanen (2003-)

[muokkaa] Muita maalaisliittolaisia, keskustapuoluelaisia ja keskustalaisia

• Alexander (Santeri) Alkio kirjailija, kustantaja, päätoimittaja, alkiolaisuuden isä
• Maria Kaisa Aula entinen kansanedustaja, pääministerin neuvonantaja ja nykyinen lapsiasiavaltuutettu
• Kari Hokkanen ideologi, sanomalehti Ilkan päätoimittaja
• Kauko Juhantalo entinen ministeri ja nykyinen kansanedustaja
• Ahti Karjalainen ministeri ja Suomen pankin pääjohtaja
• Tanja Saarela kulttuuriministeri
• Mari Kiviniemi entinen ulkomaankauppa- ja kehitysministeri, nykyinen kansanedustaja
• Keijo Korhonen professori, ministeri, alivaltiosihteeri, päätoimittaja
• Eeva Kuuskoski-Vikatmaa ministeri
• Seppo Kääriäinen puolustusministeri
• Timo Laaninen erityisavustaja ja sanomalehtimies
• Eero Lankia entinen järjestöpäällikkö ja puoluesihteeri
• Paula Lehtomäki varapuheenjohtaja, kansanedustaja
• Martti Manninen presidentin entinen neuvonantaja
• Jaakko Pajula, Kelan entinen pääjohtaja
• Mauri Pekkarinen kauppa- ja teollisuusministeri
• Pekka Perttula entinen puoluesihteeri
• Hannele Pokka entinen oikeusministeri ja Lapin läänin maaherra
• Olli Rehn entinen kansanedustaja ja EU:n komissaari
• Matti Ruokola entinen Lääkintöhallituksen pääjohtaja
• Alpo Rusi ulkoasiainneuvos, presidentti Ahtisaaren neuvonantaja
• Hannu Takkula Euroopan parlamentin jäsen
• Kyösti Virrankoski Euroopan parlamentin jäsen

• Pekka Perttula entinen puoluesihteeri

[muokkaa] Puolueorganisaatio

[muokkaa] Puoluetoimisto

Puoluetoimistoa johtaa puoluesihteeri Jarmo Korhonen. Hänen alaisuudessaan toimivat hallintopäällikkö Pekka Korhonen, järjestöpäällikkö Ilkka Miettinen, työmarkkinasihteeri Tauno Latvala, poliittinen sihteeri Helena Pakarinen, kunta- ja maakuntasihteeri Maija Pihlajamäki, tiedotuspäällikkö Matti Mönttinen ja poliittinen sihteeri Minna Miettinen.

[muokkaa] Suomen Keskustan puoluehallituksen työvaliokunta

Työvaliokuntaon Suomen Keskustan ajankohtaisia asioita puoluehallitukselle valmisteleva, mutta valmistelijan tehtävässään myös käytännössä päättävä elin. Tampereen yliopistossa hyväksytyn väitöskirjan mukaan Vaikutusvalta-arvioinnissa puolue-elimistä esiin nousee puoluehallituksen työvaliokunta, jolla on merkitystä keskeisten poliitikkojen keskusteluareenana ja puolueen operatiivisena toimijana.

Julkisuuteen keskustan puoluehallituksen työvaliokunta nousi esille viimeksi, kun se käsitteli mm. Anneli Jäätteenmäkeen liittyvää asiaa, mihin liittyvät tiedot Hannu Takkula julkisti eteenpäin.

Keskustan puoluehallituksen työvaliokuntaan kuuluu kansanedustajia, Keskustan lehtimiehiä ja puolueorganisaation henkilöitä. Siihen kuuluu vain osa Suomen Keskustan puoluehallituksen jäsenistä.

Suuren jäsenmääränsä vuoksi puoluehallituksella ja sen työvaliokunnalla on päätöksenteon kannalta erityistä merkitystä.

[muokkaa] Piirijärjestöt

Keskustalla on 21 piirijärjestöä, jotka osittain noudattavat eduskuntavaalien vaalipiirirajoja. Joissain vaalipiireissä on useamman maakunnan piirijärjestö, jotka asettavat eduskuntavaaliehdokkaat sopimiensa kiintiöiden mukaisesti.

[muokkaa] Puoluehallitus

Keskustan puoluehallituksessa on 31 jäsentä. Merkittävää operatiivista päätösvaltaa eduskuntaryhmän lisäksi käyttää puolueen puolella puoluehallituksen työvaliokunta.

[muokkaa] Jäsenistö

Keskustassa on puolueen ilmoituksen mukaan 220 000 jäsentä, joista osa aktiviisia ja jäsenmaksunsa maksaneita.

[muokkaa] Keskustalaisia tai keskustahenkisiä laitoksia ja yhteisöjä

• Maaseudun sivistysliitto, Keskustaa lähellä oleva kulttuurijärjestö
• Ilkka-sanomalehti, seinäjokelainen, Santeri Alkion perustama
• Lalli -sanomalehti, porilainen keskustalainen sanomalehti
• Maahenki Oy -kustantamo, Maaseudun sivistysliiton kustantamo
• Suomenmaa -sanomalehti, Suomen Keskustan pää-äänenkannattaja
• Keskisuomalainen -sanomalehti
• Keskustan ja maaseudun arkisto [2]
• Alkio-opisto, Korpilahdessa sijaitseva puolueopisto [3]
• Verkkolehti Apila, Keskustan sähköinen äänenkannattaja internetissä (www.verkkolehtiapila.fi)

[muokkaa] Aiheesta muualla

• http://www.keskusta.fi/
  • periaateohjelma
• Puoluerekisteri: [4]
• Tampereen yliopisto, Jutila Karina, väitöskirja [5] Yksillä säännöillä, kaksilla korteilla? Empiirinen tutkimus Suomen Keskustan sisäisestä päätöksenteosta, ISBN 951-44-5808-7
• Salon Seudun Sanomat [6] Takkula jakoi keskustan Irak-pöytäkirjan kopioita
• Suomen Keskusta: [7] Suomen Keskustan puoluehallitus

[muokkaa] Kirjallisuus

• Ilkka Hakalehto: Maalaisliitto-keskustapuolueen historia. 1: Maalaisliitto autonomian aikana 1906-1917 (Kirjayhtymä, 1986)
• Juhani Mylly: Maalaisliitto-keskustapuolueen historia. 2: Maalaisliitto 1918-1939 (Kirjayhtymä, 1989)
• Kari Hokkanen: Maalaisliitto-Keskustan historia. 3: Maalaisliitto sodan ja vaaran vuosina 1939-1950 (Otava, 1996)
• Kari Hokkanen: Maalaisliitto-Keskustan historia. 4: Kekkosen Maalaisliitto 1950-1962 (Otava, 2002)
• Tytti Isohookana-Asunmaa: Maalaisliitto-Keskustan historia 5: Virolaisen aika-Maalaisliitosta Keskustapuolue 1963-1981 (28.9.2006)

	Suomen Keskustan piirijärjestöt
	Etelä-Häme| Etelä-Pohjanmaa| Etelä-Savo| Helsinki | Itä-Savo | Kainuu | Karjala | Keski-Pohjanmaa | Keski-Suomi | Pohjois-Savo | Kymenlaakso | Lappi | Peräpohjola | Pirkanmaa | Pohjois-Karjala | Pohjois-Pohjanmaa | Päijät-Häme | Satakunta | Uusimaa | Varsinais-Suomi | Ylä-Savo

	Rekisteröidyt suomalaiset puolueet
	Eduskuntapuolueet Kansallinen Kokoomus | Perussuomalaiset | Ruotsalainen kansanpuolue | Suomen Keskusta | Suomen Kristillisdemokraatit | Suomen Sosialidemokraattinen Puolue | Vasemmistoliitto | Vihreä liitto Muut puolueet Itsenäisyyspuolue | Köyhien Asialla | Liberaalit | Muutosvoimat Suomi | Rauhan ja Sosialismin puolesta – Kommunistinen Työväenpuolue | Suomen Isänmaallinen kansanliike | Suomen Kansan Sinivalkoiset | Suomen Kommunistinen Puolue | Suomen Senioripuolue | Suomen Työväenpuolue | Yhteisvastuu puolue