Eno

Wikipedia

Enon kunta
vaakuna sijainti
www.eno.fi
Sijainti	62°48′N 30°09′E
Lääni	Itä-Suomen lääni
Maakunta	Pohjois-Karjalan maakunta
Seutukunta	Joensuun seutukunta
Kihlakunta	[[{{{kihlakunta}}}]]
Perustamisvuosi	1871
Kuntaliitokset
Pinta-ala - maa - sisävesi	1 088,25 km² 938,95 km² 149,3 km²
Väkiluku - väestötiheys	6 764 (1.1.2006) 6,2 as/km²
Työttömyysaste	{{{työttömyys}}} %
Kunnallisvero	19,75 %
Kunnanjohtaja	Matti Tohkanen
Kunnanvaltuusto {{{valtuusto-puolueet}}}	{{{valtuusto-koko}}} paikkaa {{{valtuusto-paikat}}}

Eno on Suomen kunta Itä-Suomen läänissä, Pohjois-Karjalan maakunnassa. Enon kunnassa on kaksi taajamaa, n. 2 000 asukkaan Enon kirkonkylä ja 1 600 asukkaan teollisuuskeskus Uimaharju. Kunnan väkiluku on 6 764 (1.1.2006).

Matkaa maakuntakeskukseen Joensuuhun on kuntakeskuksesta 36 kilometriä.

Sisällysluettelo 1 Historia 2 Nähtävyydet 2.1 Luonnonnähtävyyksiä 2.2 Historiallisia nähtävyyksiä 3 Kylät 4 Uraanivaltaukset 5 Kuntaliitoshankkeet 6 Lähteet 7 Aiheesta muualla

[muokkaa] Historia

Enon nykyisen kunnan alueelta on löydetty esihistoriallisia ja kivikautisia asuinpaikkoja,^[1] mutta varhaisimmat muistiin merkitut tiedot asutuksesta ovat vuodelta 1500, Novgorodin vatjalaisen viidenneksen verokirjasta.^[2] Tuolloin asutusta oli Enonkylän (nykyisen Enon kirkonkylän alue), Kuusjärven, Luhtapohjan, Löytöjärven, Nesterinsaaren ja Revonkylän kylissä. Monet kylät autioituivat, mutta asutus palasi niihin vuosien 1656–1658 ruptuurisodan jälkeen. Eno kuului vuoteen 1858 saakka laajaan Ilomantsin pitäjään, ja Enonkylä oli sen pohjoisosien keskus.

Vuonna 1856 Eno erotettiin keisarin päätöksellä Ilomantsin käräjäkunnasta ja muodostettiin uusi Enon käräjäkunta. Seurakunnallinen ero Ilomantsista toteutui vuonna 1857, jolloin Enon kappelista muodostettiin itsenäinen kirkkoherrakunta senaatin päätöksellä.^[3] Kuntahallinnon perustaminen oli hidasta, mutta viimein vuonna 1871 perustettiin "kuntahallitus" kuvernöörin päätöksellä. Ensimmäinen kunnantalo, kunnantupa rakennettiin vuosina 1897–1899. Kunnanvaltuuston perustamistakin yritettiin vuosina 1909–1913, mutta yritykset kaatuivat äänestyksissä.^[4]

Teollisuuden tulo Enoon perustui Pielisjoen koskiin ja hyviin uittoreitteihin. Pielisjoen rannoilla on parhaimmillaan ollut useita sahoja ja erilaisia puun jatkojalostukseen liittyviä tuotantolaitoksia. Tunnetuimpia näistä olivat vuosisadanvaihteen jälkeen toimineet Kaltimon Puuhiomo ja Kaltimon Pahvitehdas. Nykyään teollisuus on keskittynyt Uimaharjuun. Suurin yksityinen työllistäjä on Stora Enson Enocellin sellutehdas.

Enossa toimi Suomen pienin kunnallinen liikennelaitos. Se syntyi vuonna 1953 koululaisten kuljetustarpeesta, mutta lakkautettiin kesäkuussa 2005 kannattamattomana.

[muokkaa] Nähtävyydet

[muokkaa] Luonnonnähtävyyksiä

• Ahveninen on tunnettu kauniista maisemistaan ja hiekkarannoistaan. Ahvenisella ei ole varsinaista leirintäaluetta, mutta sen rannat ovat suosittuja leiriytymispaikkoja. Ahvenisen maisemia voi ihailla Ahvenisen sillalta.
• Helvetinportti on kalliojyrkänne, josta aukeaa näkymä suolammelle. Polku kulkee kalliolla seuraten alhaalla olevaa puroa, jonka toisella puolellakin kalliot nousevat paikoitellen lähes kohtisuoraan ylös.
• Herajoen ja Herajärven alue on Kolin kansallispuistoon kuuluvaa Enon puoleista aluetta. Kolin kansallispuisto on Natura 2000 -kohde.
• Kalliolammen metsä on valtakunnallisesti merkittävä vanhojen metsien alue, jossa on laajoja boreaalisen luonnonmetsän alueita sekä lähteitä ja lähdesoita. Kalliolammen metsä on Natura 2000 -kohde.
• Kolvananuuro on maisemallisesti ja luonnonsuojelullisesti erittäin arvokas rotkolaakso. Alueella on monia eri suojeluohjelmiin kuuluvia osia ja se on myös geologisesti mielenkiintoinen. Kolvananuuro on Natura 2000 -kohde.
• Enon kunnan alueella kulkee myös monia luonto- ja retkipolkuja, kuten Karjalan kierros, Ala-Koitajoen erä- ja retkeilyreitti, Kolvananuuron luontopolku sekä Kolinpolku.

[muokkaa] Historiallisia nähtävyyksiä

• Enon kirkko on vuosina 1816–1818 rakennettu puukirkko.
• Rahkeen ja Kaltimonjärven lentoturmien muistomerkit ovat paikoilla, joille pommikoneet DN-53 ja DN-65 putosivat 19.2.1943.
• Törnin-Männistön asekätkö on mielenkiintoinen pohjoiskarjalainen matkailunähtävyys Suomen sotahistoriasta kiinnostuneille. Mannerheim-ristin ritari Lauri Törni ja hänen komppaniansa asealiupseeri, alikersantti Arvo Männistö rakensivat kätkön kalliohalkeamaan vuonna 1944. Kuuluisin kätkössä ollut esine on presidentti Mauno Koiviston käyttämä pikakivääri.
• Uimaharjun rautatieasema on Museoviraston suojeluohjelmassa. Rautatieaseman seutu ja sitä ympäröivä puito edustavat ainutlaatuista julkista arkkitehtuuria.
• Vornan maantien rakennuttivat venäläiset pikkuvihan aikana 1741–1743. Tien varrella sodittiin Suomen sodan yhteydessä 1808 ja se liittyy maisemallisesti ja kulttuurihistoriallisesti vahvistettuun suojelualueeseen. Vornan tie hyväksyttiin museotieksi 1982.

[muokkaa] Kylät

Kahden päätaajaman, Enon kirkonkylän ja Uimaharjun, lisäksi Enossa on useita kyliä. Suurimpia näistä ovat Louhiojan ja Ukkolan kylät.

Kyläyhdistykset toimivat seuraavilla kylillä: Ahveninen, Karhunsalo, Kuisma-Majoinvaara, Louhioja, Luhtapohja-Palovaara, Paukkaja, Revonkylä, Sarvinki-Pirttivaara, Siikavaara-Savivaara-Pahkavaara ja Ukkola.

[muokkaa] Uraanivaltaukset

Kauppa- ja teollisuusministeriö teki päätöksen uraanivaltauksesta Enon ja Kontiolahden rajalle 10.10.2006.^[5] Päätös antaa ranskalaiselle Cogema-yhtiölle (Compagnic Générale des Matières Nucléaires, nykyisin Areva) oikeuden uraanin ja muiden malmien etsintään. Päätös ei oikeuta koelouhintaan tai koerikastukseen. Valtaus on voimassa 5 vuotta. Yhtiö sai Enossa ja Kontiolahdella valtausoikeudet 18 alueeseen. Niiden kokonaispinta-ala on noin 1 500 hehtaaria. Valtausalueilta etsitään uraania ja toriumia.

[muokkaa] Kuntaliitoshankkeet

Enon kunnanvaltuusto päätti 29.1.2007 osallistua Joensuun seudun kuntaliitosselvitykseen.^[6]

[muokkaa] Lähteet

1. ↑ Björn, Ismo (1991): Suur-Ilomantsin historia, s. 83–85. Enon, Ilomantsin ja Tuupovaaran paikallishistoriatoimikunta. ISBN 952-90-2104-6.
2. ↑ Björn, Ismo (1991): Suur-Ilomantsin historia, s. 111–114. Enon, Ilomantsin ja Tuupovaaran paikallishistoriatoimikunta. ISBN 952-90-2104-6.
3. ↑ Björn, Ismo (1991): Suur-Ilomantsin historia, s. 590–591. Enon, Ilomantsin ja Tuupovaaran paikallishistoriatoimikunta. ISBN 952-90-2104-6.
4. ↑ Björn, Ismo (1994): Enon historia 1860–1967, s. 146–148. Enon kunta, Enon seurakunta. ISBN 952-90-5352-5.
5. ↑ Päätös COGEMAn uraanivaltaushakemuksesta Pohjois-Karjalassa 10.10.2006. Kauppa- ja teollisuusministeriö. Luettu 27.2.2007.
6. ↑ Enon kunnanvaltuuston pöytäkirja 29.1.2007

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Enon kunnan kotisivut
• Herajärvi
• Kolvananuuro Pohjois-Karjalan ympäristokeskuksen sivuilla
• Kalliolammen metsä Pohjois-Karjalan ympäristokeskuksen sivuilla
• Havaintopäiväkirja Hatikka – Luontohavainnot lajeittain Enon kunnassa