Ruotsin historia
Wikipedia
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Kivi- ja pronssikausi
Ruotsissa on ollut asutusta jo 8000-luvulla eaa. Maanviljelys alkoi levitä Etelä-Ruotsiin n. 4000 eaa. Tämä johti väestönkasvuun ja entistä kerrostuneemman yhteiskunnan syntyyn. Todennäköisesti Ruotsin alueella asui jo neoliittisella kaudella sekä indoeurooppalaista että suomalais-ugrilaista kieltä puhunutta väestöä. Jälkimmäisiin tavataan yhdistää lähinnä pohjoiset metsästäjä-kalastajakulttuurit, ensin mainittuihin lähinnä Etelä-Ruotsin maanviljelijä- ja karjanhoitajakulttuurit. Näiden kulttuurien raja on ollut pitkään, keskiajalle saakka, Etelä-Ruotsissa sijaitsevalla havumetsävyöhykkeen rajalla, limes norrlandicuksella.
Noin vuoden 1700 eaa. tienoilla alkoi pronssikausi. Pronssikauden kuluessa Etelä-Ruotsin alueella kukoisti vauras kulttuuri, jonka yhteydet ulottuvat Keski-Eurooppaan ja jopa Välimeren maailmaan saakka. Skoonen Kivikissä sijaitsee pronssikautisen päällikön suuri kiviröykkiöhauta. Pronssikauden uskomusmaailmaa kuvittavat kalliopiirrokset ovat toinen kuuluisa muinaisjäännösryhmä. Tämän pronssikulttuurin edustajien uskotaan puhuneen indoeurooppalaista kieltä, ehkä varhaista germaania. Jotkut tutkijat ovat esittäneet myös muita vaihtoehtoja ja puhuneet jopa balttilaisesta kielestä.
Eteläinen pronssikulttuuri ulottui Mälaren-järven tienoille saakka. Tämän kulttuuripiirin pohjoispuolella asui pronssikaudella metsästäjä-kalastajaväestöä, josta monet tutkijat johtavat saamelaisten alkuperän.
Suomen rannikoille levisi pronssikauden kuluessa voimakasta skandinaavista kulttuurivaikutusta, mahdollisesti pienimuotoisen maahanmuuton yhteydessä.
[muokkaa] Rautakausi ja viikinkiaika
Ruotsin oloista rautakaudelta (noin 500 eaa. - 1050 jaa.) on vain vähän kirjallisia tietoja. Roomalainen Tacitus on ensimmäinen, joka mainitsee Ruotsin alueen asukkaita (suiones eli svealaiset). Arkeologinen löytömateriaali sitä vastoin on runsas.
Esiroomalaisella ajalla (noin 500 - 0 eaa.) rauta tuli yleiseen käyttöön. Arkeologisten löytöjen määrä ajalta on pienehkö, mutta maa pysyi jatkuvasti asuttuna. Viimeistään tässä vaiheessa Etelä-Ruotsin väestö lienee ollut kieleltään pääasiassa germaanista. Etelä-Ruotsissa viljeltiin maata ja hoidettiin karjaa. Pohjoisempana kalastuksen ja metsästyksen merkitys elinkeinoina oli suurempi. Pohjanlahden rannikoilla pyydettiin hylkeitä.
Pohjois-Ruotsin väestöt puhuivat suomensukuista kieltä, jonka voinee yhdistää lähinnä saameen. Saamelaisalueen uskotaan ulottuneen Keski-Ruotsiin saakka. Eräät löydöt Uplannissa viittaavat myös yhteyksiin Itä-Baltian ja Etelä-Suomen itämerensuomalaiselle alueelle.
Vanhemmalla roomalaisajan (noin 0–200 jaa.) arkeologinen aineisto Etelä-Ruotsissa rikastuu ja monipuolistuu hautoihin laitettujen esineiden johdosta. Ruotsin alueelle kulkeutui melko paljon roomalaisia esineitä. Luultavasti Ruotsin alueen asukkaita palveli Rooman armeijassa. Nuoremmalta roomalaisajalta (noin 200–400 jaa.) on Etelä-Ruotsissa rikkaiden hautalöytöjen muodossa merkkejä entistä hierarkkisemmasta yhteiskunnasta ja intensiivisemmistä yhteyksistä roomalaiseen maailmaan. Aikakausi näyttää olleen sotaisa.
Kansainvaellusajalla (noin 400 - 550 jaa.) Ruotsiin kulkeutui kultaa, joka on peräisin mannermaalla käydyistä sodista. Luultavasti kansainvaellusajan melskeisiin ja ryöstöretkiin osallistui myös Ruotsin alueen asukkaita. Skandinaviassakin oli ilmeisesti levotonta. Etelä- ja Keski-Ruotsin ohella arkeologisia löytöjä on runsaasti myös pohjoisempaa, esim. Medelpadista. Poliittinen organisaatio kehittyi: Uppsalan suuriin hautakumpuihin haudattiin mahtimiehiä tai kuninkaita. Helgön saarella Mälaren-järvessä sijaitsi kuuluisa käsityökeskus.
Vendel-aika (550–800 jaa.) tunnetaan runsaista hautalöydöistään. Vendelin kalmistossa Keski-Ruotsissa (Uplanti) paikallisen mahtimiessuvun jäseniä haudattiin veneissä aseineen ja sotavarusteineen. Löytöjä on runsaasti myös Gotlannissa. Mahdollisesti ruotsalaisylimyksillä oli liittolaisia tai jonkinlaisia "vasalleja" Suomessa.
Viikinkiaika (800–1050 jaa.) on viimeinen ja kaiketi tunnetuin Ruotsin esihistorian jakso. Ruotsin alueelta lähteneet viikingit kävivät kauppaa, sotivat ja kolonisoivat Itämeren alueella, Venäjällä ja Mustallamerellä. Birka oli kuuluisa viikinkikaupan keskus. Viikinkiretkillä hankittua hopeaa haudattiin aarteina. 900-luvun jälkipuoliskolla viikinkien idänkauppa hiipui. Ruotsin alueen asukkaita otti osaa viikinkiajan loppuvaiheen sotiin esimerkiksi Britteinsaarilla Knuut Suuren sotajoukoissa. Bysantin keisari puolestaan kokosi kuuluisan valiojoukkonsa Varjagikaartin viikinkisotureista. Viikinkiajan loppuvaiheessa yleistyi Keski-Ruotsin alueella tapa pystyttää riimukiviä elävien ja kuolleiden mahtimiesten ja -naistenkin muistoksi ja kunniaksi.
Viikinkiajalla skandinaavinen, talonpoikainen elämäntapa ulottui pohjoisessa suurin piirtein Merenkurkun tienoille, Ångermanlandiin saakka. Pohjoisempana ja sisämaassa asui väestöä, jota voi nimittää lähinnä saamelaiseksi. Saamelaisten ja maanviljelijöiden välillä vallitsi koko rautakauden vilkas vuorovaikutus.
Kristinusko saapui Ruotsiin viikinkiajalla. Uskontoa levittivät sekä länsieurooppalaiset lähetyssaarnaajat että Bysantin ortodoksisesta kulttuurista omaksutut vaikutteet. 900-luvun lopulla syntyi Sigtunan kaupunki kristinuskon ja uuden kuninkaanvallan tukikohdaksi. Ensimmäinen Ruotsin kuningas, josta on konkreettisia tietoja, on Olavi Sylikuningas, joka lyötätti rahaa Sigtunassa. Hänen vahvin tukialueensa oli ilmeisesti Götanmaalla. Mistään kovin yhtenäisestä Ruotsin valtakunnasta ei voi vielä puhua. Paikalliset päälliköt tunnustivat kuninkaan herrakseen jos tunnustivat, ja välillä kuninkaita saattoi olla useampia.
[muokkaa] Varhais- ja sydänkeskiaika
Keskiajalla Sveanmaa ja Götanmaa yhdistettiin hitaasti osaksi samaa poliittista järjestelmää. Kirkollisesti ne yhdistettiin vuonna 1164 perustetun Uppsalan arkkipiispanistuimen alaisuuteen. Ruotsiin syntyi vähitellen seurakuntien ja hiippakuntien verkosto. Myös luostarilaitos saapuu Ruotsiin. Varsinkin dominikaaniveljestö sai suurta vaikutusvaltaa 1200-luvulta lähtien.
1100-luvulla ja seuraavan vuosisadan alussa Ruotsin kuninkuudesta taistelivat Sverkerin ja Eerikin suvut. Lopulta 1200-luvun puolivälissä jaarli Birger sai vallan käsiinsä ja hänen pojastaan Valdemarista tuli Bjälbo-suvun ensimmäinen kuningas.
Birgerin ja poikiensa vallan aikaa 1200-luvun jälkipuoliskolla voi pitää yhtenäisen Ruotsin kuningaskunnan varsinaisena syntykautena. Kuninkaanvallan ja verotuksen tukikohdiksi rakennettiin linnoja. Kaupunkilaitos alkoi kehittyä (mm. Tukholma perustettiin) ja Taalainmaan malmivaroja alettiin hyödyntää tehokkaammin. Saksalaisia kauppiaita ja käsityöläisiä alkoi saapua Ruotsiin suurin joukoin. Valtakunta myös laajeni alueellisesti: Suomen ja Pohjois-Ruotsin alueita alettiin vähitellen liittää kiinteästi valtakuntaan. Suomenlahden itäpohjukassa Ruotsin valta törmäsi yhteen venäläisen Novgorodin valtion kanssa. Monenlaisten kahakoiden päätteeksi valtakunnat solmivat vuonna 1323 Pähkinäsaaren rauhan, joka jätti Viipurin Ruotsille ja Käkisalmen Novgorodille.
Kuningas Maunu Ladonlukko (Magnus Ladulås) antaa vuonna 1280 Alsnön säädöksen, joka vapauttaa veroista raskaina ratsumiehinä palvelevat ritarit ja asemiehet (rälssi).
1300-luvun alussa Ruotsissa raivosi valtataistelu kuningas Birgerin ja hänen veljiensä välillä. Vangittuaan veljensä petoksella Nyköpingin joulupidoissa vuonna 1317 Birger antoi heidän nääntyä nälkään vankityrmässä. Seurasi kapina, jonka johdosta Birger pakeni maasta. Uudeksi kuninkaaksi valittiin herttua Erikin poika Magnus (Maunu Eerikinpoika), joka peri äitinsä kautta myös Norjan kruunun. Tultuaan täysi-ikäiseksi Magnus alkoi hallita aktiivisesti pyrkien laajentamaan valtakuntaa. Ristiretki Novgorodia vastaan vuosina 1348–1350 epäonnistui. Musta surma levisi Ruotsiin tuhoten huomattavan osan väestöstä. Kuninkaan välit ylimystöön kiristyivät. Kuuluisa ruotsalainen näkijätär Pyhä Birgitta otti syntisenä pitämänsä Magnus-kuninkaan tulilinjalleen. Lopulta Magnus menetti Ruotsin valtaistuimen saksalaiselle vallantavoittelijalle Albrekt Mecklenburgilaiselle. Norja jäi Magnuksen pojan Hakonin valtaan.
Ruotsissa alkoi 1360-luvulla sisällissotien ja valtataisteluiden kausi ylimystön ja kuninkaan taistellessa vallasta. Tämä johti keskusvallan heikkenemiseen ja 1380-luvulla Norjan jo aiemmin vallannut Tanska liitti valtakuntaan myös Ruotsin. Valtioiden yhteenliittymä vahvistettiin Kalmarin kaupungissa pidetyssä kokouksessa. Tästä alkoi Kalmarin unionin eli niin sanottu unioniaika. Margereetan kuoltua vuonna 1412 unionin kruunut peri Eerik Pommerilainen.
Unionin poliittinen painopiste oli Tanskassa ja Ruotsi alkoi pyrkiä eroon unionista jo Eerikin aikana. Vuonna 1438 puhkesi laaja unionivastainen kapina, joka kuitenkin kukistettiin, mutta 1400-luvun loppu oli Ruotsissa rauhatonta. Osa Ruotsin ylimyksistä halusi erota unionista, osa tuki unionikuningasta. Vuonna 1471 tanskalaiset lyötiin Brunkebergin taistelussa Tukholman lähellä ja Ruotsissa nousi valtaan valtionhoitaja Sten Sture. Hänen valtakaudellaan uhkatekijäksi muodostui Tanskan ohella Venäjä, joka oli yhdistynyt Moskovan suuriruhtinaiden alaisuuteen. Erimielisyydet Ruotsin itärajan kulusta johtivat sotaan Venäjää vastaan. Vuosina 1495 - 1497 Viipurin linna ja Olavinlinna kuitenkin kestivät venäläisten piiritykset.
Unionitaistelut alkoivat uudelleen 1500-luvun alussa. Vuonna 1521 Tanskan kuningas Kristian Tyranni (tanskalaisille Kristian Hyvä) valloitti Tukholman ja salamurhautti oppositiossa olleet Ruotsin johtavat aateliset kuuluisassa Tukholman verilöylyssä.
[muokkaa] Vaasa-aika (uskonpuhdistuksen aika)
Vuonna 1523 aatelisherra Kustaa Eerinkinpojan johtama kapinaliike karkotti tanskalaiset Ruotsista ja Suomesta Lyypekin kauppakaupungin tuella. Kustaasta tuli kuningas, jonka jälkimaailma muistaa Kustaa Vaasana. Kuningas alkoi järjestelmällisesti kehittää valtakuntaansa. Keskushallintoa uudistettiin saksalaisten esikuvien mukaan. Riippuvaisuus Lyypekistä mitätöitiin ns. kreivisodassa. Ruotsissa alettiin varovaisesti toteuttaa uskonpuhdistusta eli reformaatiota, jonka turvin kuningas saattoi takavarikoida suuren osan kirkon omaisuudesta. Kiristyvä verotus ja kirkkoon kohdistuvat toimenpiteet provosoivat useita kapinoita, joista uhkaavin on ns. Dacken sota Smoolannissa 1540-luvulla. Kapinat kukistettiin verisesti. Kustaa loi modernin valtion, joka pystyy säätelemään alamaistensa elämää paljon keskiaikaista valtakuntaa tehokkaammin.
Valtakautensa lopulla Kustaa ajautui viisivuotiseen sotaan Venäjää vastaan. Kuningas kuoli vuonna 1560. Valtaistuimen peri vanhin poika Erik, joka tunnetaan hallitsijanimellä Eerik XIV. Nuorempi poika Juhana III hallitsi Suomea puoli-itsenäisenä herttuakuntana. Veljekset ajautuvat aseelliseen valtataisteluun. Mielenterveytensä menettänyt Eerik suistettiin valtaistuimelta vuonna 1567 ja Juhanasta tuli uusi kuningas Juhana III.
1560-luvulla alkoi suuri sotakausi. Vuonna 1561 Ruotsi alkoi sekaantua Baltian sekasortoiseen tilanteeseen ottaessaan Tallinnan suojelukseensa. Tämä johtaa konfliktiin Tanskan ja Puolan kanssa. Vuonna 1570 alkoi Venäjää vastaan käyty sota (pitkä viha eli 25-vuotinen sota), joka tuotti erittäin suurta vahinkoa varsinkin valtakunnan itäpuoliskolle eli Suomelle. Ilmaston viilentyessä ja sotarasitusten kiristäessä verotusta talonpoikaisto alkoi joutua ahdinkoon.
Juhana oli naimisissa puolalaisen, katolisen prinsessan kanssa. Kuningas kuoli vuonna 1592. Hänen pojastaan Sigismundista tuli sekä Puolan että Ruotsin kuningas vuonna. Ruotsin aateli suhtautui torjuvasti katoliseen kuninkaaseen. Ruotsin kirkko saattoi nyt uskonpuhdistuksen päätökseen julistautumalla evankelis-luterilaiseksi. Kustaa Vaasan nuorin poika Kaarle sai Ruotsissa valtionhoitajan aseman. 1590-luvulla Sigismundin yritys valloittaa Ruotsi torjuttiin. Suomessa pitivät valtaa Sigismundin kannattajat Klaus Flemingin johdolla. Kun nuijasotana tunnettu epätoivoinen talonpoikaiskapina ei onnistunut suistamaan Flemingiä vallasta, Kaarle otti Suomen asevoimin haltuunsa. Vuonna 1609 hänestä tuli kuningas Kaarle IX. Kuninkaan vanhuudenpäivät kuluivat vastoinkäymisten merkeissä. Baltian valloittaminen Puolalta ei edennyt, uusi sota Tanskaa vastaan päättyi tappioon.
[muokkaa] Suurvalta-aika
Vuonna 1617 Ruotsia alkoi hallita kuningas Kustaa II Aadolf, Ruotsin historian ehkä menestyksekkäin hallitsija. Yhteistyössä kansleri Axel Oxenstiernan kanssa kuningas saattoi valtakunnan sisäiseen tasapainoon. Hallinto uudistettiin perusteellisesti. Baltian sodassa Ruotsi sai nyt yliotteen ja Puolan oli pakko suostua rauhaan vuonna 1625. Nykyistä Viroa ja Latviaa vastaava alue (Liivinmaa) siirtyi Ruotsin valtaan.
Vuonna 1630 Ruotsi sekaantui Keski-Euroopassa raivoavaan kolmekymmenvuotiseen sotaan. Pohjois-Saksan protestanttiset ruhtinaat olivat joutuneet ahtaalle taistelussa katolista keisaria vastaan. Huippukuntoon trimmattu Ruotsin armeija tuli apuun ja murskasi keisarilliset useissa suurissa taisteluissa. Vuonna 1632 kuningas Kustaa II Aadolf kaatui Lützenin taistelussa. Tämän jälkeen sota pitkittyi. Vuonna 1648 solmittiin vihdoin Westfalenin rauha, jossa Ruotsille luovutettiin mittavat alueet Saksan pohjoisosasta. Ruotsi oli nyt noussut eurooppalaisen suurvallan asemaan. Menestyksen hinta oli jäänyt kansan maksettavaksi. Suomi oli joutunut kantamaan suhteettoman suuren taakan sotaponnistelujen yhteydessä, mutta varsinainen Ruotsikaan ei ollut päässyt vähällä. Verot olivat olleet korkeat ja suurin osa armeijaan otetuista miehistä oli kuollut.
[muokkaa] Vapauden aika ja kustavilainen aika
Suomen sodassa vuonna 1808 Venäjän keisarikunta valtasi Ruotsilta Suomen, Ahvenanmaan ja osan Lapista. Venäjä muodosti Ruotsilta vallatuista alueista Suomen suuriruhtinaskunnan, joka oli osa Venäjää.
[muokkaa] Ruotsi vuoden 1809 jälkeen
Ruotsi joutui 1800-luvulla lopullisesti sopeutumaan eurooppalaisen pikkuvaltion rooliin. Vuonna 1810 Ruotsin kuninkaan adoptoitu perillinen, marsalkka Bernadotte valittiin kruununprinssi Kaarle XIV:ksi. Kaarle XIV katsoi Norjan olevan otettavissa kuin korvauksena Suomen menettämiselle liittymällä Napoleonin vastaiseen liittoon, sillä Tanska-Norja oli ranskalaisten puolella. Napoleon joutui tappiolle ja Kielin rauhassa 1814 Tanska-Norja joutui luovuttamaan Norjan Ruotsille Pommerin alueita vastaan. Pommerin alueet siirtyivät Tanskan sijaan Preussille ja Norja julistautui itsenäiseksi, sääti perustuslain ja valitsi oman kuninkaansa. Ruotsi hyökkäsi Norjaan toteuttaakseen Kielin rauhan lupaukset. Lyhyen sodan jälkeen Mossin rauhassa perustettiin personaaliunioni kahden itsenäisen valtion kesken. Unionia kesti vuoteen 1905, kunnes se raukesi rauhanomaisesti norjalaisten tahdosta.
Ruotsin maatalous muuttui asteittain kylätyyppisestä yksityisomisteisiin tiloihin teollisen vallankumouksen aikana, mutta tämä ei riittänyt kasvavan väestön tarpeisiin. Osin toimeentulon takia n. 1 miljoonaa ruotsalaista muutti Yhdysvaltoihin vuosina 1850-1890. Ruotsin 1800-lukua leimasivat paineet liberaaleihin uudistuksiin, mikä johti talouselämän vapautumiseen ja äänioikeus- ja veroreformien aloittamiseen. Vuonna 1866 vanhat säätyvaltiopäivät korvattiin kaksikamarisella parlamentilla, jonka alahuone valittiin vaaleilla. Äänioikeus oli kuitenkin aluksi sidottu omaisuuteen. Kolme poliittista pääpuoluetta: sosiaalidemokraatit, liberaalit ja konservatiivit, syntyivät. Vuonna 1907 miehet saivat yleisen äänioikeuden, naiset vuonna 1919.
[muokkaa] Nykyaika
Ruotsi oli muodollisesti puolueeton ensimmäisessä- ja toisessa maailmansodassa. Kylmän sodan aikana Ruotsi pysyi myös puolueettomana. Ruotsin liittyi Euroopan unioniin vuonna 1995.
Katso myös Karoliinit (sotilaat)
