Kolmas Johanneksen kirje
Wikipedia
Kolmas Johanneksen kirje on yksi Uuden testamentin kirjeistä. Sen on kirjoittanut apostoli Johannes.
[muokkaa] Historia
Perimätiedon mukaan kirjoittajana on pidetty Johannesta, ja kirjoituspaikkana Efesosta. Johannes kirjoitti kirjeen todennäköisesti vanhalla iällä, ensimmäisen vuosisadan loppupuolella.
Kirje on osoitettu Gaiukselle, mutta ei ole tietoa siitä, kuka Uudessa testamentissa mainittu Gaius on kyseessä. Kyseessä sattaa olla samanniminen kristitty Makedoniassa (Ap.t. 19:29), Korintissa (Room. 16:23) tai Derbessä (Ap.t. 20:4).
Kirjeen kieli on huomattavan samanlaista kuin Toisessa Johanneksen kirjeessä. Siksi tutkijat pitävät yleensä kirjoittajana varmuudella samaa henkilöä. Jonkin verran enemmän on epäilty sitä, että sama henkilö olisi kirjoittanyt myös Johanneksen evankeliumin, Ensimmäisen Johanneksen kirjeen ja Johanneksen ilmestyksen.
[muokkaa] Sisältö
Kirjeen kirjoittaja halusi jättää Gaiuksen haltuun joukon kristittyjä, joita johti Demetrius. Gaiuksen tehtävä oli suojella heitä, sillä he olivat muukalaisia hänen kotipaikallaan. He olivat tulleet sinne saarnaamaan evankeliumia. Tämän vuoksi kirjoittaja pyrkii antamaan mainituista henkilöistä hyvän todistuksen.
Demetrius oli todennäköisesti kiertelevä saarnaaja, jonka tarkoitus oli korjata seurakunnissa valloillaan olleet harhaopit. Harhaoppisista opettajista mainitaan kirjeessä nimeltä Diotrefes. Hän oli sulkenut seurakunnan ovet kierteleviltä saarnaajilta, parjasi apostoleja, eikä suostunut lukemaan apostolista alkuperää olleita kirjeitä.