Ensimmäinen Pietarin kirje
Wikipedia
Ensimmäinen Pietarin kirje on yksi Uuden testamentin kirjeistä. Perimätiedon mukaan sen on kirjoittanut apostoli Pietari.
[muokkaa] Historia
Kirjoittaja sanoo aloitusjakeessa olevansa "Pietari, Jeesuksen Kristuksen apostoli". Modernit tutkijat ovat kuitenkin olleet skeptisiä tämän suhteen, sillä kirjeen kultturelli kreikan kieli ei sovi galilealaisen kalastajan kirjoittamaksi. Kirje ei myöskään kerro mitään kirjoittajan henkilökohtaisesta suhteesta Jeesukseen. Kirjeen kreikka tosin voidaan selittää ajalle tyypillisellä kirjurin käytöllä. Pietarin kirjurina toimi Klemens Aleksandrialaisen mukaan evankelista Markus.
Kirje sisältää 35 viittausta Vanhaan testamenttiin, joista kaikki tulevat kreikankielisestä Septuagintasta, mikä ei sovi aramean- tai hepreantaitoiselle juutalaiselle miehelle. Septuaginta oli käännetty Aleksandriassa niille Palestiinan ulkopuolella asuneille juutalaisille, jotka eivät osanneet hepreaa eivätkä arameaa. Historiallinen Simon Pietari tuskin olisi oppinut kirjoituksia tässä muodossa.
Yhden teorian mukaan kirjeen kirjoitti Silvanus, joka mainitaan kirjeen lopussa: "Silvanuksen, luotettavaksi tietämäni veljen, välityksellä lähetän teille tämän lyhyen kirjeen" (5:12). Seuraavassa jakeessa kirjoittaja lähettää seuraavat terveiset: "Teille lähettää tervehdyksen Babylonissa oleva seurakunta, valittu niin kuin tekin. Samoin tervehtii teitä poikani Markus". "Babylon" on mahdollisesti ollut alkukristillisessä kielenkäytössä sama kuin Rooma, aivan niin kuin Ilmestyskirjassakin. Jotkut tutkijat ovat kuitenkin sitä mieltä, ettei tällaisesta ilmaisusta ole näyttöä ennen Ilmestyskirjan julkistamista noin vuosina 90-96. Heidän mielestään Babylon tarkoittaa alkuperäistä Kaksoisvirranmaan Babylonia.
Jotkut tutkijat hylkäävät sekä Pietarin että Silvanuksen kirjoittajina ja ajoittavat kirjeen keisari Domitianuksen valtakaudelle eli vuosille 81-91. Kirje nimittäin viittaa kristittyjen vainoihin. Ne saivat alkunsa keisari Neron aikana, jolloin myös Pietari itse koki marttyyrikuoleman. Näin hän ei olisi itse kyennyt juurikaan kirjoittamaan vainoista.
Jos Silvanus kirjoitti kirjeen, se on saatettu kirjoittaa paljon myöhemmin. Kirjeen mainitsevat kuitenkin sekä Polykarpos, joka surmattiin vuonna 156, että Papias. Näin kirje on täydytty kirjoittaa ennen toisen vuosisadan puoltaväliä. Vaikka kirjettä lainaavat sekä Irenaeus että Tertullianus, se puuttuu kuitenkin täysin Muratorin kaanonista, joka on peräisin noin vuodelta 170. Tästä voisi päätellä, ettei kirjettä yleisesti luettu läntisissä seurakunnissa. Tällainen kirjeen poisjättäminen olisi mielenkiintoista, jos kirje oli tuolloin olemassa. Kirje itse, Klemensin ensimmäinen kirje sekä Hermaan paimen nimittäin antavat ymmärtää, että Rooman piispoilla oli jo tuohon aikaan korkea asema piispojen joukossa, ja he ohjeistivat muita kirkkoja.
Ensimmäinen Pietarin kirje on alusta saakka hyväksytty Raamatun kirjojen kaanoniin, mutta Toinen Pietarin kirje puolestaan on ollut välillä epäilysten alaisena.
[muokkaa] Sisältö
Kirje on osoitettu "valituille muukalaisille, jotka asuvat hajallaan", mutta se vaikuttaa olevan kirjoitettu enemmän pakanuudesta kääntyneille kristityille kuin Diasporassa eläneille juutalaiskristityille. Kohteeksi luetellaan viisi Vähä-Aasiassa sijainnutta seurakuntaa.
Kirjoittaja kehottaa seurakuntia lujuuteen ja peräänantamattomuuteen vainojen alla (1-2:10), neuvoo pyhän elämän käytännöllisissä velvollisuuksissa (2:11-3:13), esittää Kristuksen esimerkin ja muita syitä velvoitteena kärsivällisyyteen ja pyhyyteen (3:14-4:19), sekä päättyy neuvoihin seurakuntien vanhimmille ja jäsenille (5).
Opillisissa kysymyksissä kirje on samaa mieltä Paavalin kanssa. Sen tavoitteena on vahvistaa seurakuntien Paavalilta jo saama opetus.
Kirje sisältää huomionarvoisen maininnan: "Sitä varten niillekin, jotka ovat kuolleet, on julistettu evankeliumi, että he eläisivät hengessä, niin kuin Jumala elää, vaikka ruumiissaan ovat saaneet saman tuomion kuin kaikki ihmiset" (4:6). Tällaista opetusta ei löydy mistään muualta Uudesta testamentista. Se sai aikaan myöhemmin apostoliseen uskontunnustukseen tehdyn lisäyksen "laskeutui alas tuonelaan" (ennen vuotta 1977 "laskeutui alas helvettiin"), jota ei ollut missään aiemmassa Tertullianuksen mainitsemassa versiossa. Tästä syntyi myöhemmin kristittyyn mytologiaan kuuluva ajatus siitä, kuinka Jeesus kolmena päivänä kuolemansa ja ylösnousemuksensa välillä oli tuonelassa tai helvetissä saarnaamassa evankeliumia jo aiemmin kuolleille.
